Europörssistä Suomen suurin

16.01.2009

Europörssi-lehden painos on tänä vuonna 52 000 kappaletta

Vuonna 2009 Europörssi avautuu lukijoilleen 16. vuosikerran. Lehti on näiden vuosien aikana saavuttanut vankan aseman hyötyajoneuvojen ja työkoneiden asiantuntijana.

Vuodelle 2009 Europörssin painosmäärää on nostettu 15 %, eli 7 000 kappaletta. Tällä luvulla lehti nousee omaan kategoriaansa ja on alan lehdistä Suomen suurin. Europörssi on ainoa suomalainen alan julkaisu, jonka postitettava osoitteellinen jakelu on yli 50 000 kappaletta.

Ilmaislehti Europörssi ilmestyy lukijoilleen jatkossakin ilmaiseksi. Ilmaisjakelu varmistaa, että kohderyhmää voidaan päivittää aina niin, että mahdollisimman moni alan ammattilainen saa lehtensä kuukausittain työpöydällensä. Tämä ei ole mahdollista maksullisten julkaisujen kanssa.

Uusia osoitteita Europörssin jakelulevikki kasvaa eniten hyötyajoneuvojen osalta, 4 500 kappaletta, ollen vuonna 2009 28 500 kpl. Uusia osoitteita on läpi kokoluokkien, mutta suurinta kasvua osoitteistossa on 8 – 13 tonnin kuorma-autoluokassa.

Myös maarakennuspuolen osoitteistoa on kasvatettu. 4 000:n uuden osoitteen myötä 19 000 maarakennusalan ammattilaista saa tänä vuonna Europörssin.

– Haluamme, että Europörssi tavoittaa tänä vuonna entistä kattavammin kohderyhmänsä. Jokaisessa numerossamme on alan viimeisimpiä kuulumisia uutisten muodossa, mutta ennen kaikkea me olemme ilmoituslehti. Painoksen nostolla haluamme varmistaa, että uutiset ja ilmoitukset tavoittavat entistä varmemmin alan ammattilaiset. Ja lehtihän on luettavissa myös lehtimäisessä muodossa netissä osoitteessa www.europorssi.com, kertoo Europörssin päätoimittaja ja lehteä kustantavan Oy Faktavisa Ab:n toimitusjohtaja Petri Kuhlman.

INFOBOX Lisätietoja: www.europorssi.com, puh. 0207 57 97 00

Lähetetty 14.05, Uutiset | Kommentit (0)

700 hv:n Volvo D16: maailman voimakkaimman kuorma-auton sydän

14.01.2009

700 hv:n ja 3 150 Nm:n väännön ansiosta Volvon uusin 16 litran moottori tuo uuden virstanpylvään kuorma-autoalalle. Ensimmäistä kertaa kaupallisesti tuotettujen kuorma-autojen joukossa on näin voimakas, kaikkein raskaimpiin ja vaativimpiin kuljetuksiin tarkoitettu moottori. D16G-moottorista on saatavissa myös tehovaihtoehdot 600 ja 540 hv.

40 lisähevosvoimaa, 40 prosenttia pienemmät päästöt Uusi moottori pohjautuu Volvon aiempaan 660 hv:n D16-moottoriin. Moottori on 40 hv tehokkaampi ja siinä on hieman suurempi vääntömomentti. Lisäksi sen pakokaasupäästöt ovat puhtaammat. Typpioksidipäästöt ovat 40 prosenttia alhaisemmat kuin sen edeltäjän. Uusi 16 litran moottori täyttää uudet Euro 5 -päästömääräykset, jotka astuvat voimaan lokakuun 1. päivänä 2009.

Optimoitu palaminen parantaa tehokkuutta Suuremmasta tehosta huolimatta polttoaineenkulutus pysyy samalla tasolla kuin edeltävässä moottorisukupolvessa. Monien eri muutosten, kuten uudelleen muotoiltujen mäntien, myötä Volvon insinöörit ovat pystyneet optimoimaan palamisprosessin ja yhdistämään onnistuneesti hyvän suorituskyvyn, tehokkaan polttoainetalouden, alhaisten päästöjen ja pitkän käyttöiän vaatimukset. Sekä maksimiteho että maksimivääntö ovat käytössä aiempaa laajemmalla kierroslukualueella, mikä mahdollistaa erinomaisen ajettavuuden. Moottorissa on nyt myös uusi öljytermostaatti, mikä vaikuttaa alentavasti polttoaineenkulutukseen.

Hiljaisempi tyhjäkäynti Tyhjäkäynnin melutaso on alentunut 2 dB(A). Esiruiskuttamalla pienen määrän polttoainetta sylinterille saadaan pehmeämpi palamisvaihe ja merkittävästi alhaisempi melutaso.

Tehokas pakokaasujen puhdistus Toinen tärkeä muutos kahdessa voimakkaimmassa moottorivaihtoehdossa on uusi ja suurempi pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmä. Koska järjestelmä pystyy käsittelemään suurempaa pakokaasuvirtaa, vastapaine alenee ja tehohäviöt on minimoitu. Suuremman kapasiteetin järjestelmä lisää myös puhdistuskapasiteettia. Kuten aiemminkin käytössä on SCR (Selective Catalytic Reduction) -järjestelmä, joka puhdistaa tehokkaasti haitalliset päästöt.

EPG vai VEB+ Volvo D16G:ssä on vakiona uusi, elektronisesti ohjattu pakokaasujarru (EPG), jonka jarrutusteho on 230 kW. Elektronisen ohjauksen ansiosta liikkuvien osien määrää on voitu alentaa, mikä yksinkertaistaa käyttöä, lisää luotettavuutta ja on painoltaan kevyempi. Lisävarusteena on saatavana Volvon moottorijarru VEB+, jonka jarrutusteho on 425 kW.

Lähetetty 20.04, Uutiset | Kommentit (0)

Kotimainen perävaunujen ja työkoneiden seuranta-järjestelmä

14.01.2009

Tamperelainen Tamtron on kehittänyt perävaunujen, työkoneiden ja kontteihin käytön tehokkuuden seurantajärjestelmän.

Perävaunut, kaivinkoneet, pyöräkuormaajat, metsäkoneet, traktorit, kuorma- ja pakettiautot ovat tyypillisiä seurantajärjestelmän käyttökohteita. Näiden kaikkien käytön ja liikkeiden seuranta tuottaa selvää taloudellista hyötyä omistajalle, käyttäjälle ja asiakkaalle. Kaupan päälle tulee turvallisuusasioita kuten esimerkiksi yksintyöskentelevien turvallisuuden parantaminen.

Selkeä ja toimintavarmakokonaisuus Järjestelmä muodostuu perävaunua, työkonetta tai konttia varten kehitetystä kokonaisuudesta, mikä sisältää GPS-paikannuslaitteen ja GPRS-modeemin. Laite lähettää tietoa kohteen paikasta ja liikkeistä. Tieto kerätään reaaliaikaisesti internetissä toimivalle serverille. Kohteen käytön tehokkuuden seuranta tapahtuu kaikkialla ajasta ja paikasta riippumatta kaikkialla. Tiedot talletetaan serverille automaattisesti ja niitä voi tarkastella halutulta aikaväliltä. Tietoja pääsee katsomaan pankkiyhteyksistä tutulla tavalla, eli syöttämällä käyttäjätunnus ja salasana. Tunnukset oikeuttavat katsomaan niitä koneita mitä kullekin tunnuksille on määritelty. Tiedot näytetään selkeässä ja helposti ymmärrettävässä muodossa.

Kaikki tieto voidaan siirtää myös laskutukseen. Laitehinta on erittäin edullinen. Tamtronin maailmanlaajuisesta toimituksista johtuen palvelumaksu on vain 249 euroa vuodessa. Syntyvä tehokkuuden parantuminen ja säästöt tuottavat investoinnin takaisin hyvin lyhyessä ajassa.

Tamtronin i mallisto valtaa markkinoita Tamtron i-mallit tarkoittavat internetin kautta toimivia järjestelmiä ja niillä saavutetaan mm. seuraavia hyötyjä:

- toiminta tehostuu kokonaisuutena kun perävaunujen ja koneiden käyttö on seurattavissa jatkuvasti ajasta ja paikasta riippumatta - asiakkaat ja kaluston omistajat voivat seurata reaaliajassa mitentoimitukset etenevät - mahdollistaa täysin sähköisen luotettavan toiminnan tietojen keräämisessä ja työtuntien raportoinnissa - säästää rutiinitöissä ja mahdollistaa henkilöiden työpanoksen käyttämisen tärkeisiin tehtäviin.

Lähetetty 19.04, Uutiset | Kommentit (0)

Tasavallan presidentin INNOSUOMI 2008 –palkinto St1 Biofuels Oy:lle

13.01.2009

Energiayhtiö St1 Oy:n konsepti ’Jätteestä liikenteen biopolttoainetta St1:n Etanolix® -menetelmällä’ on voittanut vuoden 2008 valtakunnallisen INNOSUOMI-palkinnon. Tasavallan presidentti Tarja Halonen luovutti St1:lle INNOSUOMI -veistoksen ja kunniakirjan Innopäivänä 16.12. Helsingissä.

Etanolix®-menetelmä perustuu hajautettuun tuotantoon, jossa pienet, modulaariset tuotantolaitokset sijoitetaan etanolituotannon raaka-ainelähteen eli jätteen lähelle. Etanolix®-laitosten tuotantoprosessissa syntyy bioetanolin lisäksi sivutuotteina rehua, lannoitetta ja kiinteää biopolttoainetta. Pienissä tuotantolaitoksissa syntyvä 85 %:nen bioetanoli väkevöidään 99,8 %:n vahvuuteen St1:n erillisessä väkevöintilaitoksessa Haminassa. Väkevöity bioetanoli on valmista sekoitettavaksi bensiinin joukkoon. Innovaatiolla on suomalainen patentti sekä patenttihakemuksia maailmanlaajuisesti.

Etanolix®-menetelmä on tehokas työkalu ilmastonmuutoksen torjunnassa. Etanolix®-laitoksen lämpöenergia tuotetaan uusiutuvalla energialla tai raaka-ainetuottajan tuotantoprosessin ylijäämälämmöllä. Menetelmä vastaa konkreettisesti koko EU:n jäte- ja päästöongelmaan: se vähentää kaatopaikalle sijoitettavan jätteen määrää ja korvaa fossiilista liikenteen polttoainetta.

Yrityksellä on jo kolme Etanolix®-laitosta ja vuoteen 2014 mennessä tavoitteena on rakentaa Suomeen yhteensä 15–20 yksikköä. Ensi vuonna valmistuva seuraava laitostyyppi BionolixTM hyödyntää bioetanolin raaka-aineena kotitalouksien ja kauppojen erilliskerättyä biojätettä. Tuotekehityksessä olevat tulevaisuuden laitostyypit hyödyntävät raaka-aineenaan mm. teollisuuden pakkauksia ja olkea.

Vasta saadun palkinnon lisäksi on St1 vastaanottanut useita niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin palkintoja.

St1 Biofuels Oy on allekirjoittanut esisopimukset yhteisyrityksen perustamisesta Japaniin ja Keski-Eurooppaan.

INFOBOX Lisätietoja: www.st1.fi

Lähetetty 14.03, Uutiset | Kommentit (0)

Inka Oy 110 mittarissa ja vauhti sen kun kiihtyy

12.01.2009

Tämä siis pätee sekä ikään että kehityksen tahtiin! Vuonna 1898 perustettu Inka Oy, jonka pääkonttori on Virtain Killinkoskella irtaantui vuonna 2005 Suomisen Oyj konsernista ja on nyt uuden omistajajohdon myötä virkeämpi kuin koskaan.

Killinkoskella, Pirkanmaan pohjoisimmassa kylässä, sijaitsee edelleen Inkan päätuotantolaitos, jossa valmistetaan tekstiilinauhat mitä moninaisempiin käyttöihin suoraan asiakkaille sekä Inkan muille tuotantolaitoksille Tallinnassa, Virossa ja uusimpana vasta puolisen vuotta toiminut Inkalift Oy Helsingissä.

Inkaliftin myötä Inkan perinteinen nostoapuväline- ja kuormansidontatuotteiden valikoima on laajentunut sisältäen nyt muun muassa nostoluokan kettingit, galvanoidut kettingit, sidontakettingit, sakkelit , tarraimet, taljat jne. Inkan suositut nosto- ja kuormansidontavyöt sekä päällysteraksit ovat luonnollisesti edelleen vahvasti mukana valmistusohjelmassa.

’’Inkaa kehitetään jatkuvasti paremmin vastaamaan asiakkaiden kysyntää ja tarpeita sekä tuotevalikoiman että palvelutason osalta. Samalla tietysti panostetaan voimakkaasti toiminnan tehokkuuteen jotta voidaan tarjota laatutuotteita kilpailukykyiseen hintaan. Tuorein muutos on päällysteraksien valmistuksen siirtäminen Tallinnasta Killinkosken tehtaan tiloihin vuoden 2009 alussa. Samalla kun varmistetaan valmistuskapasiteetin riittävyys, nostetaan Inkan tuotteiden kotimaisuusastetta entisestään ja näin teemme pitkäjänteistä lamantorjuntatyötä’’, kerrotaan Inkaliftiltä. Tuotannon siirtämistä varten tehtaalla on parhaillaan käynnissä useita muutostöitä joilla myös parannetaan nauhatuotannon tehokkuutta ja tavaravirtojen liikkumista.

INFOBOX Lisätietoja: puh. 010 2144 500 www.inkalift.fi, inkalift@inka.fi

Lähetetty 14.02, Uutiset | Kommentit (0)

Tutustu Logistiikka – Kuljetus 2009 näytteilleasettajiin

11.01.2009

Logistiikka–Kuljetus 2009 -näyttelyn näytteilleasettajat ovat aakkosellisesti selattavissa näyttelyn markkinointisivulla www.logexpo.fi. Sivuilla on edelleen nähtävissä näyttelyn varaustilanne, varatut sekä edelleen vapaana olevat paikat. Halleista on ainoastaan halli 3 myyty loppuun ja vapaata tilaa on edelleen muissa halleissa sekä ulkoalueella.

Perinteikäs näyttely Logistiikka–Kuljetus 2009 on järjestyksessään 18. Tapahtuman historia juontaa juurensa aina vuoden 1960 huhtikuuhun, jolloin ensimmäinen Kuljetus ja Pakkausnäyttely järjestettiin Olympialaiturin matkustajapaviljongissa ja Merikadun edusta-alueella. Jo tällöin tapahtuma oli pinta-alaltaan 10300 neliömetriä, osastoja 91 ja kävijöitä 3000. Edelllinen Logistiikka ­ Kuljetus 2006 -näyttely järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa vuonna 2006. Messualue oli tuolloin lähes 32 000 neliömetriä ja kävijöitä runsaat 45000.

INFOBOX Lisätietoja: www.logexpo.fi

Lähetetty 11.02, Uutiset | Kommentit (0)

Volvo Trucks mukana ilmastotehokkaiden puukuljetusten pilottiprojektissa

10.01.2009

Tammikuun 2009 aikana käynnistyy pilottiprojekti, joka voi johtaa Ruotsin puukuljetusten ilmastovaikutusten merkittävään pienentymiseen. Tavoitteena on käyttää vähemmän ajoneuvoja, alentaa päästöjä ja pitää liikenneturvallisuuden taso korkeana. Projektissa ovat mukana muun muassa Skogforsk, Vägverket, SCA ja Volvo Trucks.

En Trave Till” -projektissa pyritään uuden tekniikan avulla siihen, että kaksi puuautoa tekevät työn, jossa tänään tarvitaan kolme autoa. Projekti kestää kolme vuotta ja siinä selvitetään, voidaanko aikaisemmin testeissä saavutetut tulokset toteuttaa myös käytännössä. Saavutettujen testitulosten perusteella voidaan olettaa, että polttoaineenkulutus ja päästöt alenevat noin 20 prosenttia tonnikilometriä kohden.

Sama kuljetustehtävävähemmillä ajoneuvoilla ”Suuremmat ajoneuvoyhdistelmät pienentävät ympäristövaikutuksia ja parantavat asiakkaidemme liiketoimintaa. Nyt testaamamme ratkaisu alentaa merkittävästi ilmastovaikutuksia ja polttoaineenkulutusta. Silti meidän ei tarvitse tinkiä turvallisuudesta”, sanoo Lars Mårtensson, Volvo Trucksin ympäristöjohtaja.

Pilottiprojektissa käytettävä kuorma-auto on Volvo FH16, joka saa Ruotsin tielaitoksen poikkeusluvalla liikennöidä 170 km pitkää matkaa Överkalixin ja SCA:n Munksundin laitosten välillä Norrbottenissa. Kuorma-auto on mitoitettu 90 tonnin yhdistelmämassalle 60 tonnin sijaan.

Tiet kuluvat vähemmän jaturvallisuus paranee Ajoneuvon moduulipäällirakenteiden ansiosta siinä voidaan pienin muutoksin käyttää jo olemassa olevia varusteita, mutta yhdistämällä niitä uudella tavalla. Uudessa yhdistelmässä, josta tulee kuusi metriä tämän päivän puuautoa pidempi, auton oikea kuormaus ja kuorman optimaalinen jakautuminen on aikaisempaa helpompaa. Huomattavasti suuremmasta kokonaismassasta huolimatta kunkin akselin massa on pienempi kuin tavanomaisessa puuautossa, mikä vähentää teiden kulumista. Ajoneuvon ajaminen edellyttää kokenutta kuljettajaa, mutta auton käsittely ei Volvo Trucksin mukaan ole yhtään vaikeampaa kuin nykyisen 24-metrisen puuauton. Turvallisuus ja vakaus ovat edelleen huippuluokkaa ja samalla onnettomuusriski pienenee, koska liikenteessä on vähemmän ajoneuvoja.

”Testaamalla tätä ratkaisua käytännön työssä saamme arvokkaita kokemuksia, joita voimme hyödyntää työssämme kehittää ilmastotehokkaita ja turvallisia kuljetusratkaisuja, jotka ovat myös tuottavia asiakkaillemme. Tämä on tervetullut kehitys metsäelinkeinon piirissä”, sanoo Hans Börjesson, Volvo Trucksin Pohjoismaiden johtaja.

Lähetetty 14.01, Uutiset | Kommentit (0)

Kaikki energiaratkaisut saman katon alta

08.01.2009

St1 avaa Suomen ensimmäisen St1 Energiamyymälän Kankaanpäähän

Energiayhtiö St1 kokoaa uudenlaisen myymäläkonseptin alle koko laajan tuote- ja palvelutarjontansa energiakonsultoinnista lämmöntuotantolaitteisiin ja pientuulivoimaloihin. Ratkaisut perustuvat uusiutuvan energian hyödyntämiseen ja hajautettuun energiantuotantoon. Ensimmäinen täyden palvelun St1 Energiamyymälä avattiin Kankaanpäässä. Ensi vuoden loppuun mennessä myymäläverkostoa on tarkoitus laajentaa noin 15 paikkakunnalle.

Suomesta on aiemmin kokonaan puuttunut tällainen kokonaisvaltainen energiapalvelu. St1 tarjoaa lähes kaikki uusiutuvan energian hyödyntämiseen ja hajautettuun tuotantoon perustuvat ratkaisut. Asiakkaan on nyt helppo hankkia niistä omiin tarpeisiinsa parhaiten soveltuvat ratkaisut saman katon alta Energiamyymälän asiantuntijoiden opastuksella”, toteaa St1 Oy:n energiajohtaja Jari Suominen.

St1 Energiamyymälän asiantuntijat suunnittelevat energiaa, ympäristöä ja kustannuksia säästävät kokonaisratkaisut niin kuluttaja- kuin teollisuusasiakkaidenkin tarpeisiin – vaikka jo olemassa olevan järjestelmän ympärille.Tuotevalikoima kattaa erilaiset lämpöpumppujärjestelmät, pientuulivoimalat, pellettikattilat, aurinkosähkö- ja aurinkolämpöjärjestelmät, tuuli-aurinkohybridit, briketöintikoneet, moniöljypolttimet ja uusiutuvan energian pientuotteet. Myymälä tarjoaa myös asennuspalvelut. Lisäksi St1 markkinoi myymälöissä pellettejä, lämmitysöljyä ja sähköä sekä omia luottokorttituotteitaan.

St1 Energiamyymälöitä perustetaan ensi vaiheessa viisi kappaletta. Kankaanpään myymälä toimii entisen KSM Lämpötekniikka Oy:n tiloissa. Yrityksen liiketoiminta ja henkilöstö siirtyivät marraskuussa St1 Oy:lle. Seuraavat myymälät tullaan avaamaan Helsinkiin St1 Oy:n pääkonttorin yhteyteen sekä Tampereelle, Turkuun ja Vammalaan. Vuoden 2009 lopussa verkosto tulee kattamaan noin 15 myymälää.

INFOBOX Lisätietoja: www.st1.fi

Lähetetty 14.00, Uutiset | Kommentit (0)

NANTE China Bauma 2008 messuilla

07.01.2009

Toistaiseksi suurimmat Aasiassa järjestetyt maarakennuskoneiden messut, China Bauma 2008, pidettiin Kiinan suurimmassa kaupungissa Shanghaissa 25. - 28. marraskuuta. Nante esitteli osastollaan vuoden 2009 uutuuksiaan, kuten 2,8 t minikaivuri NT28 sekä 0,8 t kaivuri NT08.

Nante on kasvattanut myyntiään ja markkinaosuuttaan Euroopassa. Messuilla Nanten koneet olivat erittäin katsottuja malleja, sen todistivat paikalla olleet monet suomalaiset ja euroopalaiset konemyyjät ja maahantuojat.

INFOBOX Lisätietoja: Nante Finland, 69100 Kannus, Aki Simunaniemi 040 766 3923. Messujen kuviin voi tutustua osoitteessa www.nante.fi.

Lähetetty 17.59, Uutiset | Kommentit (0)

Lännen Konekeskus varaosayhteistyöhön Valtran kanssa

06.01.2009

Lännen Konekeskus Oy on solminut yhteistyösopimuksen Lännen-, Lundberg-, Hymas- ja MultiOne-tuotteiden varaosajakelusta Suomessa. Valtra Oy Ab:n varaosapisteet ympäri Suomea ottavat Lännen Konekeskuksen edustamien tuotteiden varaosat myyntiinsä 1.1.2009 alkaen.

Lännen Konekeskukselle yli 20 uutta varaosapistettä ympäri Suomea

Syyskuussa perustettu Lännen Konekeskus markkinoi Lännen-pyöräkuormainkaivureita, Lundberg-monitoimikoneita ja MultiOne-pienkuormaajia maanlaajuisesti. Yhtiöllä on valtakunnallinen myyntiverkosto, joka koostuu omista aluepäälliköistä sekä jälleenmyyjistä.

Nyt Lännen Konekeskus on solminut yhteistyösopimuksen Valtran kanssa edustamiensa tuotteiden varaosamyynnistä. Tällä tavalla Lännen Konekeskuksen varaosapisteiden määrä nousee lähes 30:een, mukaan lukien Suomen Rakennuskoneen varaosapisteet Vantaalla, Tampereella ja Oulussa. Valtran varaosapisteiden myötä Lännen Konekeskuksen varaosapisteet kattavat koko maan.

Valtran varaosapisteiden tarjonta laajenee maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden

varaosiin

Maataloustraktoreissa pitkät perinteet omaava Valtra laajentaa varaosatarjontaansa maarakennus- ja ympäristönhoitokoneisiin Lännen-yhteistyön kautta. Uusi tuotesegmentti täydentää Valtran varaosa- ja tarviketarjontaa koneyrittäjien asiakaskuntaan.

Valtra odottaa merkittävää liikevaihdon kasvua varaosapisteisiinsä Lännen Konekeskuksen edustamien tuotteiden kautta. Valtra on historiansa aikana markkinoinut sekä Lännen- että Lundberg-Hymas-tuotteita eri yhteyksissä, ja nyt solmitulla sopimuksella Valtrasta tulee Lännen Konekeskuksen pääyhteistyökumppani varaosissa.

Yhteistyösopimuksesta merkittäviä asiakashyötyjä

Lännen Konekeskuksen toimitusjohtaja Kaj Koskela perustelee Valtra -yhteistyötä seuraavasti: ”Lännen Konekeskuksen tuotteille on varsin luontevaa, että varaosien myynti tapahtuu Valtran toimipisteistä. Osa asiakkaistamme on tukeutunut näihin varaosapisteisiin jo vuosikymmenien ajan, ja nykyinen laajempi tuotevalikoimamme täydentää mukavasti Valtran tarjontaa. Ensi vuoden alusta asiakkaamme löytävät varaosamme kattavasti ympäri Suomea Lännen Center –merkin alta tutuista Valtran varaosapisteistä.”

”Laskelmiemme mukaan Suomessa on aktiivityössä parisen tuhatta Lännen-, Lundberg-, Hymas- ja MultiOne -konetta. Yhteistyöllä Lännen Konekeskuksen kanssa laajennamme tuotetarjontaamme tähän asiakaskuntaan, perinteisen maataloussegmentin ulkopuolelle. Tämä tietysti tuo haastetta ja uutta oppimista varaosapisteillemme, mutta uskon että laadukas palvelukonseptimme puhuttelee myös koneyrittäjiä ja julkisen sektorin koneasiakkaita,” kommentoi Huoltopalveluiden johtaja Ville Mansikkamäki Valtralta.

Lännen Konekeskus Oy on yhdyskuntarakentamisen ja ympäristöhoitokoneiden markkinointiin keskittynyt yritys ja Lännen Tractors Oy:n tytäryhtiö. Tunnettuja tuotemerkkejä yrityksen edustuksessa ovat: Lännen-pyöräkuormainkaivurit, Lundberg-ympäristönhoito-koneet ja MultiOne –pienkuormaajat.

Lännen Konekeskus erikoistuu työkoneisiin jotka soveltuvat parhaiten nykyaikaiseen yhdyskunta- ja linjarakentamiseen sekä ympäristönhoitoon. Lännen Konekeskukselle on syntymässä maata kattava koneiden korkean käyttöasteen takaava myynti, varaosa- ja huoltoverkosto alkuvuoteen 2009 mennessä.

Valtra Oy Ab kehittää, valmistaa, markkinoi ja huoltaa Valtra -traktoreita. Valtra on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja toiseksi myydyin merkki Latinalaisessa Amerikassa. Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueen liikevaihto vuonna 2006 oli 523 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 1050. Suomen ja Brasilian tehtailla valmistettiin viime vuonna yhteensä 21 600 traktoria. Valtra on AGCO -yhtymän kansainvälinen tuotemerkki.

INFOBOX

Lisätietoja:

Lännen Konekeskus Oy

www.lannencenter.fi

Kaj Koskela, toimitusjohtaja

020 776 1601 kaj.koskela@lannencenter.fi

Valtra Oy Ab

www.valtra.fi

Ville Mansikkamäki, johtaja,

Huoltopalvelut p. 020 45 50327

ville.mansikkamaki@valtra.com

Lähetetty 13.58, Uutiset | Kommentit (0)

Bauma China, suurempi kuin koskaan

05.01.2009

Yli 113 000 ihmistä ympäri maailman tuli seuraamaan Bauma China -messuja Shanghaihin Kiinaan. Tänä vuonna Bauma China oli suurempi kuin koskaan ennen messupinta-alan noustessa peräti 210 000 m2:n. Kaiken kaikkiaan näytteilleasettajia oli 1 608 kpl ja ALLU Finland oli yksi heistä. ALLU on maailman markkinajohtaja seulamurskain- ja massastabilointilaitteiden saralla.

Kuusi vuotta Kiinan markkinoilla ALLU Finland Oy suunnittelee, valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia tuotteita ympäristö- ja maansiirtotekniikan alalle. Tuotevalikoimaan kuuluu useita lisälaitteita pyöräkuormaajiin ja kaivinkoneisiin. Päätuotteet ovat ALLU Seulamurskaimet ja Stabilointijärjestelmät.

ALLU on osallistunut Bauma China messuille vuodesta 2002 asti, jolloin messut järjestettiin ensimäistä kertaa. Myös tänä vuonna ALLUn Shanghain konttori, yhdessä ALLU Finlandin kanssa, järjesti upeat puitteet ALLU tuotteiden esittelyyn kansainvälisille vieraille. Viimeisen kuuden vuoden aikana ALLU on pystynyt vahvistamaan asemansa Kiinan markkinoilla.

Mielenkiintoinen ALLU lisälaite ALLU Seulamurskain demot pyörivät koko messujen ajan keräten paljon kiinnostuneita messukävijöitä osastolle. ALLU Seulamurskain on monipuolinen lisälaite pyöräkuormaajiin sekä kaivinkoneisiin. ALLUa voidaan käyttää lukemattomiin sovelluksiin ja sitä käytetäänkin ympäri maailman esimerkiksi putkilinjoilla, kompostikentillä sekä rakennustyömailla.

Aluemyyntipäällikkö Baojian Wang, ALLU Finlandilta, oli erittäin tyytyväinen messujen antiin ja suureen kävijämäärään osastolla. Kiinalaiset asiakkaat ovat nyt löytäneet ALLUn, kiitos pitkäjänteisen työn.

Suuren kävijämäärän kasvun voi nähdä myös saatujen kontaktien määrässä. Tänä vuonna potentiaalisten asiakkaiden määrä oli tuplaten suurempi kuin edellisenä vuonna. Bauma China täytti kaikkien ALLUlaisten odotukset ja jätti odottamaan seuraavaa kertaa.

INFOBOX Lisätietoja: Fredrik Dromberg, (03) 882 142 fredrik.dromberg@allu.net

Lähetetty 18.57, Uutiset | Kommentit (0)

LT110C on vankan Lokotrack-sarjan uusi, kevyempi malli

05.01.2009

Metson tunnettu Loko-track-sarja on täydentynyt uudella, esimurskaukseen suunnitellulla LT110C-mallilla. Laite-uutuus on kevyempänä entistä helpommin siirrettävissä työmaalta toiselle, ja siihen on saatavilla myös nopeasti irrotettava TK-seulayksikkö.

Lokotrack LT110C:n keskeinen osa on vankka C110-leukamurskain, jonka kita-aukko on 1100x850 mm. Tähän leukamurskaan voit syöttää läpimitaltaan lähes 70 sentin kokoista syötettä.

Syöttötavasta riippuen LT110C on varustettavissa joko 6 tai 9 kuution syöttösuppilolla. Myös varsinaisessa syöttimessä on tarjolla kaksi eri mallia. Kun tarvitset hienoaineksen tarkkaa poistoa ennen murskausta, voit valita kaksiosaisen, kahdella eri täry-yksiköllä varustetun syöttimen.

Valinnanvaraa löytyy myös purkukuljettimissa. Standardimallin 11 metrin pituisen ohella on vaihtoehtona 14 metrin pituinen, taittuva kuljetin, jonka purkukorkeus on 3,7 metriä.

Murskainautomaatio auttaa laitteen käyttäjää LT110C:n vakiovarusteena on laiteen käyttäjän työtä helpottava IC500-murskainautomatio. Käynnistät vain Lokotrackin, ja IC-järjestelmä valvoo ja säätää koko murskausprosessin varmistaen parhaan kapasiteetin. Jos toiminnassa esiintyy häiriö, kertoo IC500 sinulle suomeksi vian aiheuttajan.

Voit käyttää LT110C-leukamallia saumattomasti kaikkien Loko-track-sarjan väli- ja hienomurskainyksiköiden sekä mobiiliseulojen kanssa monivaiheisissa murskaus- ja seulontaprosesseissa.

Lokotrack LT110C:n voimanlähteenä on vähäpäästöinen Cat C13-dieselmoottori, jonka teho on 319 kW. LT110C:n kuljetuspituus on 15,6 metriä, leveys 3 metriä, korkeus 3,6 meträ ja paino 58 tonnia.

Lisävarusteina on saatavilla lisäksi mm. langaton kauko-ohjaus, pölynsidontajärjestelmä, iskuvasara tukkeumien selvittämiseen ja hydraulikäyttöinen generaattori.

INFOBOX Lisätietoja: Metso Construction Finland Esa Berg, 040 837 8692 esa.berg@metso.com Jussi Mäkelä, 040 833 6738 jussi.m.makela@metso.com ja Ismo Lahdenpohja, 0400 930 620 ismo.lahdenpohja@metso.com

Lähetetty 13.57, Uutiset | Kommentit (0)

Uudet mallit esillä Baumassa Yuchain menestystarina jatkuu

04.01.2009

Yuchai mallisarja rantautui Suomeen vuonna 2004. Sittemmin koneita on myyty maahamme noin 160 kappaletta. – Koneet herättivät heti mielenkiintoa markkinoillamme. Erinomainen hinta-laatu –suhde loi perustan menestykselle. Nyt viitisen vuotta maahantuonnin aloittamisen jälkeen voidaan todeta, että Yuchai on edelleen edullinen länsimaisin komponentein rakennettu kone, samaan aikaan kun viimeistelyyn on panostettu voimakkaasti, kertoo Yuchaita maahantuovan Entrepot Trade Oy:n toimitusjohtaja Jukka Riiho.

Panostusta viimeistelyyn Riihon mainitsema viimeistelyyn panostaminen on käsin kosketeltavaa. Parantuneen viimeistelyn voi aistia heti koneen ohjaamoon astuttaessa. Koneen käynnistyessä parantunut viimeistely on myös korvin kuultavaa. Äänieristys on parantunut huomattavasti verrattuna viiden vuoden takaisiin malleihin. Parantunut viimeistely näkyy kautta koneen. Yuchaita voikin luonnehtia tänä päivänä varsin tyylikkääksi paketiksi.

Bauma 2008 Chinarikkoi ennätyksiä Bauma messut järjestettiin neljännen kerran Kiinassa. Sanghaissa oli 25. -28.11.2008 esillä 1 608:n eri näytteilleasettajan tuotteita 30 eri maasta. Tämä kirjo oli esillä 210 000 neliömetrillä, jonka täyttivät 113 000 kävijää 124 maasta. Kävijöitä Kiinan ulkopuolelta oli kaikkiaan 17 000.

Bauma 2008 China löi kaikki tilastot uusiksi. Verrattuna edelliseen tapahtumaan näytteilleasettajien määrä kasvoi 48 prosenttia. Kävijämäärän osalta kasvua oli reilu 32 000 henkeä. Kävijöiden määrän kasvu oli suhteessa sama kuin näyttelypinta-alan kasvu, eli noin 40 prosenttia.

Uusi pikkukone ja lyhytperäisiä Yuchai esitteli luonnollisesti arsenaaliaan Bauma 2008 –messuilla. Suurimman huomion mallistosta saivat uutuudet.

Kaivinkonetarjonta laajenee pienessä päässä uuden YC 08-8 mallin myötä. Tämä odotettu uutuus tuo todella kilpailukykyisen vaihtoehdon tonnin painoluokkaan. Kompaktia konetta kuljettaa Kubotan taloudellinen voimanlähde ja hydrauliikka on toteutettu japanilaisilla Husco- ja Nachi-komponenteilla. Odotettu pikkukone on omiaan esimerkiksi ahtaissa, sisällä tehtävissä urakoissa.

Odotetut Yuchain lyhytperämallit ensi esiteltiin niin ikään Baumassa. 5,7 tonnin painoinen lyhytperäinen Yuchai kantaa mallimerkintää YC 55 SR. YC 18 SR on pienimmän peräylityksettömän koneen mallimerkintä. Näitä parin tonnin painoisia koneita löytyy jo nyt nopeaan toimitukseen maahantuojan varastosta. Sanghaissa esiteltiin myös sivusiirrolla varustettu Yuchain trukkimalli YCC 30 CD. Uutuustrukkia liikuttaa luotettava TIER 3 päästövaatimukset täyttävä Isuzu-moottori. Suomeen tätä mallia odotellaan kevääksi.

Tiirolla 4 400 huoletonta tuntia Rakennus Tiiro on toiminut reilut 20 vuotta. Yritys työllistää tänä päivänä reilun kymmenen oman työntekijän lisäksi parisenkymmentä alihankkijaa. Siltarakenteita pääosin urakoiva yritys lähti Metko 2004 messuilta etsimään uutta traktorikaivuria. Silmiin tapahtumassa osunut hinnaltaan varsin edullinen Yuchai YC 85 kaivinkone sai kuitenkin toimitusjohtaja Kauko Tiiron mielen muuttumaan. – Välirahana olisi mennyt uuteen traktorikaivuriin enemmän kuin uuden Yuchain hankintaan meni. Joten traktorikaivuri jäi vahvuuteen ja uusi YC 85 tuli vahvistamaan arsenaaliamme.

Tiiro kertoo, että Yuchai pääsi heti tositoimiin 18 talonpohjan parissa Espoossa. – Aluksi kauhahommissa ollut kone siirtyi pikkuhiljaa siltahommiin. Koneeseen hankittiin näitä töitä varten tiltti. Tällä yhdistelmällä vahva 8,5 tonnin Yuchai on jopa 10 kertaa nopeampi kone siltaurakoinnissa kuin muut menetelmät. Rototiltti ja koura on lyömätön yhdistelmä näissä töissä!

Siltaurakoinnissa koneet ovat kovalla koetuksella. – Näissä töissä kone kolhiintuu paljon, puuta kaatuu päälle yms. Yuchai YC 85 on palvellut meitä 4 400 tuntia. Kone on osoittautunut erittäin luotettavaksi näissä kovissa olosuhteissa. Hinta-laatu –suhde toimii todellakin tässä koneessa, kehuu pitkälti koneen ohjaimissa majapaikkaansa pitävä yrittäjä.

Yuchai merkki vakuutti luottavuudeltaan siinä määrin Tiiron, että samaan merkkiin oli helppo kallistua vaihdon edessä. Vaihtokauppa uuteen YC 85-8:iin tehtiinkin tammikuun alussa.

INFOBOX Lisätietoja: www.yuchai.fi, Rakennus Tiiro Oy, toimitusjohtaja Kauko Tiiro, puh. 0400 454 046

Lähetetty 13.56, Uutiset | Kommentit (0)

Doosan DX180 LC on hyvä työkumppani Keslan kaatopää 25RH:lle

03.01.2009

Eero Karhu kertoo, että DX 180 LC soveltuu hyvin metsätöihin ja varsinkin kantotöihin. Koneen ei tarvitse hänen mukaansa olla yhtään suurempi vaan se on juuri sopivassa kokoluokassa. Kokokuokkansa takia se on hyvin monipuolinen ja sopii useaan työkohteeseen. Eero Karhu Ky:n toimialaa ovat metsätyöt, ojitukset, tienrakennustyöt, kannonnostotyöt sekä myös pohjatyöt. Keslan 25RH on todellinen yleiskone harvennuksiin ja päätehakkuisiin, joissa puun läpimitta on alle 40cm. Tämä lisävaruste teki Karhujen Doosan DX180 LC kaivinkoneesta todella monipuolisen työkumppanin metsätöihin ja laajentaa yrityksen työskentelymahdollisuuksia merkittävästi.

Doosan DX180 LC:n muut varustelut; kylki- ja peräpalkit, alaikkunan suojaritilä, tukisukset ja telaohjaimet, pohjapanssari, erikoisvaloteline, mihin asennettiin xenon-valot. Lisäksi koneeseen tuli Viking-varustus, Marttiinin kauhankallistaja, Safematic-keskusvoitelu, Webasto thermo50 lämmitin, hydrauliikkaöljyn lämmitin sekä luiska- ja kiilahydrauliikka. Koneeseen asennettiin varustelussa myös asiakkaan tarpeisiin 2-toiminen lisähydrauliikka pumppu.

DX 180 LC on Eero Karhu Ky:lle jo seitsemäs uusi Daewoo/ Doosan. Tällä hetkellä Karhuilla on kolme konetta käytössä; uusi DX180 LC ja hyvin palvellut Daewoo S150 LC-V. Lisäksi Karhuilla on myös Daewoo 225LC-V. Yrityksen perustaja Eero Karhu aloitti työskentelyn vuonna 1979 ajokoneella, millä hän työskenteli noin 20 vuotta. Vuonna 1990 Eero Karhu Ky hankki ensimmäisen Daewoo 130II:n ja sillä tiellä ollaan yhä. Merkki ei ole vaihtunut ja koneista on pidetty paljon. Henri ja Eero Karhu ovat olleet tyytyväisiä Hannun-Kone Oy:n toimivaan huoltoon ja asiakaspalveluun.

Henri Karhu mainitsee erityisesti Doosan:n ja Hannun-Kone Oy:n erittäin hyvän varustelutason, jota vastaavaa hän ei ole löytänyt kilpailijoilta. Se on ollut heille hyvin merkittävä tekijä konekauppoja tehdessä. Lisäksi asiakkaan mielipiteet kuunnellaan tarkoin varusteluvaiheessa ja asiakas pystyy vaikuttamaan lopputulokseen toiveillaan.

INFOBOX Lisätiedot: Hannun-Kone Oy Mika Jääskeläinen, 050 406 0798 Eero Karhu Oy Henri Karhu, 040 515 6086 Esittely yrityksestä ja työnäytös video (laikutus): www.hannunkone.fi/fi/asiakasreferenssit /eero+karhu+ky/

Lähetetty 17.55, Uutiset | Kommentit (0)

Comacchio kaivon- ja energiaporausvaunut nyt Suomessa

03.01.2009

R-Tools Oy ja Sindeq ovat sopineet yhteistyöstä Comacchio poravaunujen myymisestä Suomessa

R-Tools on Paraisilla toimiva pieni yritys, joka on erikoistunut kaivo- ja energiaporaukseen sekä louhintaporaustarvikkeiden toimittamiseen. Omistajana yrityksessä toimii alalla jo vuodesta 1987 asti toiminut Ralf Törnqvist.

Comacchio on yksi maailman johtavista kaivonporausporavaunujen valmistajista. Vuositasolla valmistuu yli 250 porausyksikköä. Suurista valmistusmääristä huolimatta se on edelleen pieni yritys, jossa kolme Comacchio-veljestä ovat todella aktiivisesti mukana tuotannossa. Vanhin veli Renzo on toimitusjohtaja ja kaksoisveljekset Pasqualino ja Patrizio toimivat markkinoinnin ja tuotekehityksen vetäjinä.

Heidän henkilökohtainen panostus tuotantoon ja kehitykseen on todella suuri. Yksi veljeksistä toteaakin: ”Kun koneessa on meidän nimi, niin sen on oltava hyvä”. Comacchio-vaunuja löytyy yli 30 erilaista perusmallia, painoluokaltaan 1-39 tonniin. Suosituimmat mallit pohjoismaissa ovat MC-450 ja MC-450 R.

MC-450, joita on Ruotsissa myyty yli 80 kpl, on pienellä koollaan ja voimakkuudellaan raivannut tiensä kaivonporaus- ja energiaporausliikkeisiin.

MC-450 R:ssä on ympäripyörivä ylävaunu, joka monesti helpottaa kulkua. Esimerkiksi kun ajetaan ruohonmatoilla, kääntäessä voidaan nostaa alavaunu tassuilla ilmaan, kääntää alavaunu ja jatkaa matkaa jättämättä suurempia jälkiä.

MC-455 Automatic on muuten samanlainen vaunu, mutta siinä on automaattinen kangenkäsittelylaite.

MC-500 soveltuu sekä kaivo-, energia-, että urakointiporaukseen. Puomissa oleva poratorni on liikutettavissa +/- 95 astetta. Sivuttaissuunnan ja puomin ansiosta poratornia voidaan liikuttaa joka suuntaan.

Raskaampaan sarjaan kuuluvat poravaunut MC-800,1200,1400 ja 1500. Comacchion lisäksi R-Tools toimittaa Mincon uppoporausvasaroita, kruunuja, Driconeq-poraputkia, takaiskuventtiileitä, paineaukaisylintereitä yms.

Lisäksi R-Tools toimittaa kruunujen teroituskoneita ja tarvikkeita sekä Ok Q8 Chopin poravasaraöljyjä sekä moottori- ja hydrauliikkaöljyjä.

Pölynkeruulaitteiden kumitiivisteet, paineilmaletkut, hydrauliset hitsauskoneet ym. alan tarvikkeet kuuluvat niin ikään R-Toolsin tuoterepertuaariin.

R-Toolsilta saa myös Robit Rox rengasteriä sekä kruunuja. Topphammer puolella R-Tools toimittaa Sandvikin korkealaatuiset poratangot, niskat, kiintoporat ja kruunut.

INFOBOX Lisätietoja: www.r-tools.fi 0400 822 854

Lähetetty 13.54, Uutiset | Kommentit (0)

Lastiapu - kaikenkattavaa trukkipalvelua

02.01.2009

Pitkään trukkialalla toiminut, Helsingissä toimintaansa harjoittava monipuolinen trukkitalo Lastiapu myy uusia ja käytettyjä trukkeja sisä- ja ulkokäyttöön. Myös trukkien ja pinoamisvaunujen vuokraus on merkittävä osa yhtiön liiketoimintaa ja nopea varaosapalvelu kattaa kaikki trukkimerkit. Trukeissa käytettävien akkujen toimittajana Lastiapu on yksi alansa edullisimmista, ellei edullisin.

Shangli ja Baoli – nostellaan muita edullisemmin Lastiavun edustamat, uusina myytävät trukkimerkit ovat Shangli ja Baoli. Molempien merkkien trukit valmistetaan Kiinassa, niissä on aidot japanilaiset moottorit ja voimansiirrot sekä saksalainen sähkötekniikka. Mallistot on suunniteltu EU-markkinoiden käyttäjiä ajatellen ja kaikki mallit ovat CE-hyväksyttyjä. Trukkeja on saatavana niin sähkö-, nestekaasu- kuin dieseltoimisina. Nostokapasiteettia trukeissa on aina 10 tonniin asti ja mastovaihtoehtoja erilaisine mastotoimintoineen sekä Shangilissa että Baolissa on reilut toistakymmentä.

Sähkötrukit on varustettu aina turvakaariohjaamolla – trukkityyppihän on pääsääntöisesti sisäkäyttöön tarkoitettu. Sen sijaan nestekaasu- ja dieseltrukit on saatavissa kaikissa kokoluokissa vaihtoehtoisesti joko turvakaari- tai hyttiohjaamolla. Kiinalaisille trukeille tyypilliset hytit – kumisevat matolaatikot – eivät kohtaa käyttäjää Shangleissa tai Baoleissa. Trukkien hytit ovat kumityynyjen varassa lepääviä hiljaisia ergonomiahyttejä, joiden tiiviys ja joustavuus estävät kiusalliset ja häiritsevät äänet ja resonanssit.

Silloin kun trukkihankinnan suunnittelumuistion ranskalaisia viivoja ovat 10 000 euron säästötavoite, neljän kuukauden toimitusajan välttäminen, trukin varmatoimisuus, päivittäisen huollon helppous, varaosien hyvä saatavuus ja mahdollisuus hyvinkin edullisen huoltosopimuksen tekemiseen, silloin tarjouspyynnön luonnollinen osoite on Lastiapu.

Hommat sujuu – hankittiin käytetty trukki Käytetyn, huollettuna toimitettavan trukin hankinta on hyvä vaihtoehto. Vaihtoehto uuden ja ainakin jossain määrin arvokkaan trukin hankinnalle tai toisaalta nykyiselle, ennemminkin tekniikan museoon joutavalle ”iäisyyskorjattavalle”. Pääsääntönä voidaan pitää sitä, että jos trukille ei ole käyttöä koko kahdeksan tunnin työpäivän ajaksi, kannattaa hankkia käytetty trukki.

Lastiavun nettiosoitteessa www.lastiapu.fi on nähtävissä laaja ja jatkuvasti päivittyvä valikoima käytettyjä sähkö-, nestekaasu- ja dieseltrukkeja kuvineen, teknisine tietoineen ja hintoineen. Samoilta sivuilta löytyy tietoa myös rahoitusmahdollisuuksista. Kaikki Lastiavun myynnissä olevat trukit ovat CE-hyväksyttyjä ja täyttävät Suomessa voimassa olevat työturvallisuusmääräykset.

Käytetyn trukin hankinnassa on monen monta plussaa – trukin saa taatusti heti, se on mahdollista tarkistaa ja koekäyttää ennen hankintaa, se toimitetaan huollettuna paikan päälle, sitä voidaan muokata parhaiten käyttäjän tarpeisiin sopivaksi ja siihen tarvittava pääoma on usein vain puolet tai jopa kolmannes uuteen trukkiin tarvittavasta pääomasta.

Oltiin fiksuja – hankittiin rahoituksella Lastiapu tarjoaa aina erittäin edullisen rahoitusvaihtoehdon niin uusien kuin käytettyjen trukkien, pinoamisvaunujen ja lavansiirtovaunujen hankintaan. Mitään panttia tai vakuustalletusta ei tarvita, vaan hankinnan kohde toimii vakuutena koko sovitun rahoitusajan.

Lisäetuna rahoitusratkaisussa on se, että säännöllinen kuukausimaksu on verotuksessa kokonaan vähennettävä kuluerä. Rahoitussopimuksen myötä ehkä raskaaltakin tuntuvasta kertahankinnasta tulee joustavasti hoidettava, ennalta tiedossa oleva ja koko sopimusajan samansuuruisena pysyvä maksu. Lisätietoa ja esimerkkilaskelmia rahoituskuviosta on nähtävänä Lastiavun sivuilla www. lastiapu.fi.

Ongelmatonta – meillä on vuokratrukki Vuokraaminen on päivän avainsana – myös yrityksen nosto- ja tavaransiirtotarpeissa. Mikäli yrityksen toiminta on kausiluonteista, saapuvan tai lähtevän tavaravirran volyymi vaihtelee suuresti tai yksinkertaisesti halutaan pitää yrityksen pääoma suunnattuna ydinliiketoimintaan, niin vuokrakaluston käyttö on joustavin mahdollinen tapa hoitaa tarvittavat nostot ja tavaransiirrot. Kaikki tilapäistarpeet hoituvat luonnollisimmin myös vuokrakalustolla.

Trukki on verrattain helppo hallita ja sen käyttö yksinkertaista. Mikäli kuitenkin tarvetta on, Lastiapu tarjoaa aina mahdollisuuden myös kuljettajalliseen trukin vuokraamiseen. Suurella varmuudella varastosta on löydettävissä heti sellainen trukki tai siirtovaunu, joka sopii käyttäjän tarpeisiin ja joka voidaan tarkistuksen jälkeen toimittaa välittömästi haluttua työtehtävää lyhyeksi tai pitemmäksi ajaksi suorittamaan. www.lastiapu.fi on tässäkin tapauksessa se paikka, josta lisätietoa on saatavissa ja josta muun muassa selviää vuokraushinnasto ja vuokraehdot.

Apua apua – Lastiapua Lyhentäen, tiivistäen ja osin jopa kerraten: kun yritys on hankkimassa uutta trukkia, pinoamisvaunua tai siirtovaunua, kannattaa ennen hankintapäätöksen teko ottaa yhteyttä Lastiapuun. Yhteydenotolla voi säästää paljon rahaa ja vaivaa. Kun yritys on hankkimassa käytettyä trukkia, kannattaa toimia tismalleen samalla tavalla.

INFOBOX Lisätietoja: www.lastiapu.fi

Lähetetty 16.53, Uutiset | Kommentit (0)

Liqui Moly vahvasti mukana mäkiviikolla

01.01.2009

Moottoriöljyihin ja lisäaineisiin erikoistunut saksalainen Liqui Moly oli näkyvästi esillä loppiaisena 6.1. päättyneellä Keski-Euroopan mäkiviikolla. Yhtenä pääsponsoreista Liqui Moly pääsi palkintopallille joka kilpailussa!

Keski-Euroopan mäkiviikko on perinteisesti ollut myös suomalaisten suosiossa. Vuoden vaihteessa hypätty neljän osakilpailun koitos oli järjestyksessä jo 57:s. Suomen nuoreen joukkueeseen kuuluivat: Kalle Keituri, Ville Larinto, Sami Niemi, Harri Olli ja nestorina kokeneempi Matti Hautamäki. Terävin kärki jäi suomalaisilta hyppääjillä tällä kertaa saavuttamatta, mutta tasaiset suoritukset joukkueena antavat pontta tuleviin kilpailuihin. Mäkiviikon kokonaiskilpailun voittajaksi nousi hieman yllättäen Itävallan Wolfgan Loitzl parhaan suomalaisen Harri Ollin ollessa seitsemäs.

Mäkimiehiä siivittänyt Liqui Moly on tunnettu suorituskykyisistä moottori- ja vaihteistoöljyistä sekä huoltokemikaaleista. Valikoimasta löytyy kaikki merkkikohtaiset vaatimukset täyttävät voiteluaineet myös pidennetyille vaihtoväleille. Saksassa erittäin tunnettu öljymerkki on nyt saatavilla laajemmin myös Suomessa.

INFOBOX Liqui Moly –tuotteita voi tiedustella paikallisilta Fixus-jälleenmyyjiltä, jotka löytää helposti osoitteesta www.fixus.fi. Lisätietoa saa myös maahantuojalta, Koivunen Oy, puh (09) 350 11, www.koivunen.fi .

Lähetetty 13.41, Uutiset | Kommentit (0)