Ideachip Machinen ja Cargotecin yhteistyö tiivistyy

19.10.2009

Ideachip Machine tiivistää yhteistyötään Cargotecin kanssa marraskuun alussa voimaanastuvalla sopimuksella. Muutoksia tulee niin tuotevalikoimaan kuin huoltopalveluihinkin.

Kaikki Cargotecin tuotteet Ideachipin valikoimiin

Ideachip Machine on toiminut Cargotecin Loglift ja Jonsered puutavaranostureiden jälleenmyyjänä jo kaksi vuotta, mutta nyt solmitun sopimuksen mukaan valikoimiin tulevat kuulumaan myös muun muassa Hiabin kappaletavaranosturit sekä Multilift vaihtolavalaitteet. Tavoitteena on palvella entistä kattavammin nosturi- ja vaihtolava-asiakkaita tarjoamalla kaikki palvelut saman katon alta. Laitemyynnistä vastaa Teppo Humalainen.

Ideachip edustaa Cargotecin tuotteita Lahden talousalueella

Ideachip Machinen toimipiste huoltohalleineen sijaitsee Orimattilassa, neljän minuutin ajomatkan päässä Lahden Renkomäestä. Hyvän sijainnin vuoksi asiointi paikan päällä on helppoa ja asiakkaiden palvelu toimii joustavasti.

Huolto- ja varaosapalvelutmyös Ideachipin kautta

Myynnin lisäksi palveluun kuuluvat laiteasennukset, huollot ja varaosatoimitukset kaikkiin edustettuina oleviin tuotteisiin. Omassa hallissa asennukset sujuvat ripeästi ja tarvittavan koulutuksen saanut henkilökunta palvelee asiantuntevasti pulmatilanteissa.

INFOBOX

Lisätietoja:

Jukka Humalainen 0400-715 949

Teppo Humalainen 0400-359 359

Lähetetty 09.43, Uutiset