Rotator haluaa tarjota asiakkaalle kokonaisvaltaista Elinkaaripalvelua

13.11.2009

“Todellinen työ alkaa vasta sen jälkeen, kun kone on myyty.” Näin kiteyttää Hitachi-asiakkuuden myyntijohtaja Jari Salomäki Rotator Oy:stä.

Reilu puoli vuosisataa asiakaslähtöistä toimintaa on tehnyt Rotator Oy:stä yhden johtavista maarakennuskonekaupan toimijoista Suomessa.

Hitachi liittyi Rotatorin menestystarinaan vuonna 1983, jolloin ensimmäinen Hitachi-kaivukone rantautui Suomeen. Tänä päivänä, lähes 30 vuotta myöhemmin, Hitachi on saavuttanut merkittävän jalansijan suomalaisten maarakentajien keskuudessa.

Luotettava Hitachi

Kysyttäessä Hitachi-innovaatioista Salomäen vastaus on yksiselitteinen: ”Tehtaan visio on valmistaa luotettavia ja pitkäikäisiä koneita. Japanilaistehtaan kaikki toiminta tuotekehityksestä jälkimarkkinointiin perustuu tähän johtoajatukseen. Meidän tehtävämme maahantuojana on varmistaa tämä visio – turvallisen, luotettavan ja kestävän tuotteen vienti loppuasiakkaalle.”

Salomäen mukaan suuri osa Rotatorin toiminnasta liittyykin nimenomaan jälkimarkkinointiin. ”80 prosenttia työntekijöistämme toimii myynnin jälkeisiin palveluihin liittyvissä tehtävissä. Tämä organisaatio takaa Hitachi-koneille täyden palvelun koneen koko elinkaaren ajalle. Haluamme olla enemmän kuin pelkkä konemyyjä, haluamme olla täyden palvelun takaava kumppani”, filosofoi myyntijohtaja Jari Salomäki.

”Hitachilla on suuri käyttäjäkunta Suomessa. Tästä volyymista kertoo jotain mm. se, että olemme vuoden 2003 jälkeen myyneet yli 1 000 uutta Hitachia. Mitä enemmän koneita markkinoillamme on, sitä paremmin pystymme esimerkiksi ongelmatilanteissa vianmääritykseen. Suuri volyymi tuo mukanaan kaikentyyppiset ongelmatapaukset, mitä koneen elinkaaren aikana voi esiintyä. Tämän tyyppistä ”vikapankkia” on vaikeampi kerätä koneista, joita myydään vain muutamia vuositasolla”, perustelee Salomäki.

Markkinaosuus kasvanut

Salomäen mukaan Hitachi on pystynyt vallitsevassa markkinatilanteessa kasvattamaan markkinaosuuttaan, niin Suomen mittakaavassa kuin globaalistikin. ”Talouden pyöriessä kuumimmillaan Hitachi valmisti vuositasolla noin 40 000 kaivukonetta. Tänä vuonna ei luonnollisestikaan noihin lukuihin ylletä, mutta sitä vastoin Hitachi on pystynyt kasvattamaan markkinaosuuttaan. Tämä kertoo arvostuksesta japanilaistehdasta kohtaan, sillä näinä vaikeina aikoina konevalintaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota.”

Käytetyn koneen kauppa käy

Aika huomioiden Salomäki on tyytyväinen Hitachi-kaupan volyymiin tänäkin vuonna. ”Olemme tehneet varsin merkittäviä kokonaistoimituksia uusien Hitachien puitteissa myös tänä vuonna. Ja käytetyn koneen kauppa käy melko vilkkaana, mitä vauhdittaa vallitseva varsin edullinen käytettyjen koneiden hintataso.”

Mallisto laajenee

Hitachi tarjoaa koneita laajalla repertuaarilla maarakennuskoneita tonnisista minikaivukoneista aina 780 tonnisiin kaivoskoneisiin saakka.

Menestysmallisto laajenee edelleen. ”Jatkossa pystymme palvelemaan Hitachin puitteissa entistä laajempaa asiakaskuntaa, uusien pyöräkuormaajamallien ja entistä monipuolisemman pyöräalustaisen kaivukonemalliston myötä”, myhäilee Salomäki.

Koko prosessi hallinnassa

”Kannattaa miettiä tarkkaan konekauppojen yhteydessä, minkä koneen ostaa ja keneltä koneen ostaa. Esimerkiksi 100 – 150 tuhannen euron asuntokauppaa mietitään usein tarkkaan harkiten, kun taas samanhintaisia konekauppoja tehdään varsin nopeilla ratkaisuilla, kokonaisuutta paljon miettimättä. Me haluamme ja pystymme vastaamaan asiakastarpeeseen kokonaisvaltaisesti – myynti, varustelu, huolto, varaosahallinta – koko prosessi oman organisaatiomme toteuttamana”, päättää myyntijohtaja Jari Salomäki.

INFOBOX

Lisätietoja:

Rotator Oy,

myyntijohtaja Jari Salomäki,

puh. 0400 264 800,

www.rotator.fi

Lähetetty 10.55, Uutiset