“Sarankulman Konekauppakeskus”
10.12.2009
Tampereelle vietetään 18. – 19.12.2009 uudentyyppisen konekaupan
avajaisia, kun kuljetuskalustoon erikoistunut Niemi-Korpi Oy ja maarakennuskonekauppiaat Konesilta Oy ja Samexcon Oy palvelevat jatkossa
asiakkaita saman katon alla Pirkkahallin kupeessa.
Ajatus tämäntyyppisen konekaupan perustamisesta on kytenyt jo jonkin aikaa. Kun saimme näinkin merkittävät yhteistyökumppanit hankkeen toteuttamiselle, voimme ylpeänä esitellä aikaansaannoksemme, jonka olemme ristineet työnimellä ”Sarankulman Konekauppakeskus”, valottaa Miika Niemi-Korpi hankkeen taustoja.
Tampere keskeinen paikka
– Mietimme parasta paikkaa tämän kaltaiselle keskukselle. Loppumetreillä vaakakupissa oli Helsinki ja Tampere, joista Tampere veti pitemmän korren. Tampereella ja sen ympäristössä 170 km säteellä on valtava määrä ostavaa potentiaalia. Paikkana tämä Sarankulman konepalvelukeskus on Pirkkalan naapurissa, jossa sijaitsee Pirkanmaan konekauppiaiden keskittymä, kehuu Konesilta Oy:n Ville Kyllönen uuden keskuksen sijaintia.
Vanhat toimipisteet jatkavat entisellään
Kaikki kolme toimijaa jatkavat myös vanhoissa toimipisteissään, Konesilta Kärsämäellä, Niemi-Korpi Oy Oulussa, Kokkolassa ja Seinäjoella. Samexcon pitää päämajaansa jatkossakin Hyvinkäällä, mutta Tampereentie 484:ssä ennen tarjotut palvelut sijaitsevat jatkossa siis uudessa palvelukeskuksessa.
Monialainen palvelukeskus
Uuden palvelukeskuksen tarjonta on varsin runsas. Saman katon alta löytyy laaja repertuaari kuljetuskalustoa että maarakennuskoneita sekä näihin liittyviä varusteita. Konseptiin kuuluu hyötyajoneuvot pakettiautoista järeimpiin kuorma-autoihin, uudet ja käytetyt. Maarakennuskonepuolella keskitytään lähinnä midi- ja minikaivinkoneisiin, mutta järeämpääkin puolta tarjonnasta löytyy. Uusia koneita maarakennuskoneissa edustaa Samexcon Oy:n maahantuoma japanilainen Hanix, Konesillan keskittyessä käytettyihin mini- ja midikoneisiin.
Maarakennuspuolen varustetarjonnasta mainittakoon mm. kauhat, pikaliittimet, kumitelat, pyörittäjät, iskuvasarat ja purkutyökalut. Kuljetusyrittäjiä palvellaan ajoneuvojen lisäksi esimerkiksi monipuolisen vaihtolava- ja peräkärrytarjonnan puitteissa.
Uutena tuotteena Niemi-Korvella on edustuksessaan laadukas englantilainen perävaunu- ja kuljetuslavettivalmistaja Montracon, jolta löytyy varsin kattava valikoima tuotteita. Kilpailukykyisesti hinnoiteltu merkki on otettu hyvin vastaan Suomen markkinoilla ja ensimmäiset toimitukset Niemi-Korven toteuttamana on jo tehty.
Toisiaan tukevia toimintoja
Samexconin ja Konesillan puitteissa Tampereella jatkossa isännöi pitkään alalla vaikuttanut Juha-Matti Herttua. Niemi-Korpi Oy:n puitteissa Tampereen yksiköstä vastaa veljesparvesta Tuomas Niemi-Korpi.
Juha-Matti Herttua on innoissaan uudesta konseptista. – Parasta tässä kaikessa on, että vaikka tarjonta on laaja, ei päällekkäisiä toimintoja ole. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja tuotteet täydentävät toisiaan.
Kustannustehokkuutta
Kaikki osapuolet haluavat tuoda yhteen ääneen yhden Sarankulman Konekauppakeskuksen hyödyn ylitse muiden. – Kustannustehokkuus, ilman muuta. Kun kolme alan toimijaa tuovat toimintonsa samalle yhden hehtaarin tontille ja noin 600 neliön halliin, ovat hyödyt ilmeiset. Esimerkiksi huolto- ja korjaustoiminnot sekä varustelu pystytään tekemään erittäin kustannustehokkaasti. Kustannustehokkuus on ollut meidän jokaisen yrittäjän menestyksen avain tähänkin saakka ja täällä tuo menestystekijä korostuu entisestään, mikä näkyy asiakaskunnalle edullisten hintojen muodossa.
7 miljoonaa euroa
Kolmikko tuo varsin vahvan panoksen pirkanmaalaiseen kuljetuskalusto- ja maarakennuskonetarjontaan. Sarankulman konekauppakeskuksen ensi vuoden tavoite on parisensataa myytyä yksikköä, jolla tavoitellaan noin 7 miljoonan euron kokonaispottia. – Moni valittelee huonoa aikaa, mutta me päädymme tänä vuonna samoihin lukuihin kuin viime vuonna. Vallitseva edullinen hintataso innoittaa myös kaupantekoon. Tämän konseptin uskomme toimivan myös Pirkanmaalla, sanoo Miika Niemi-Korpi, samaan ajatukseen yhtyvät myös Samexcon ja Konesilta.
INFOBOX
Lisätietoja:
Sarankulman Konekauppakeskus,
Pöytäsarankatu 16, 33900 Tampere
Tuomas Niemi-Korpi, 040 5788 669,
Juha-Matti Herttua,
0400 367 000, 0400 986 333








