Steelwristin toiminta samankaton alle
10.12.2009
Steelwrist –rototilttien valmistaja Steelwrist AB muutti uusiin tiloihin Tukholman lähelle Sollentunaan touko-kesäkuun vaihteessa. Vaikka yritys on perustettu vasta vuonna 2005, on sillä pitkät perinteet rototilttien valmistuksessa. Toiminta perustuu jo 1980-luvulla perustettuun Dentoniin, rototilttien ja pikakiinnikkeiden edelläkävijä. Uuden Steelwrist-rototiltin markkinaosuus on ollut yksi alan nopeimmin kasvaneista Pohjoismaissa.
Uutta valmistustekniikkaa
Valmistuksen ja suunnittelun yhdistämisellä haetaan tuotannon tehostamista. Muutto onkin edellyttänyt panostamista sekä henkilöstöön että tuotantokoneisiin ja markkinatilanteesta huolimatta siihen uskallettiin ryhtyä. Uusien toimitilojen avulla tuotannon läpimenoaika paranee ja tehostuu, kuten myös kustannusvalvonta. Suunnittelu elää ns. onlinessa tuotannon kanssa, pienetkin muutokset saadaan toteutettua nopeasti. Myös Steelwristin tuotteille tärkeänä tekijänä kuuluva valmistuksen laadunseuranta toimii reaaliajassa. Korkean laadun takaavat tehokkaan suunnittelun ja tuotekehittelyn lisäksi valmiiksi esikäsitelty levymateriaali, robottihitsaus kuin myös uusi, 20 tonnin koneistuskeskus. Vaikka valmistusmäärät ovat edellisvuotta pienemmät, on yrityksen kaikki n. 25 työntekijää voitu työllistää lähes normaalisti. Tällä hetkellä on tuotannossa viisi eri mallia, 4 – 26 tonnin koneisiin.
Tehdasasennus tulossa
Markkinaosuus on pohjoismaissa tasaisesti kasvanut, etenkin Ruotsissa. Se johtuu paljolti siitä, että pohjoismaissa rototilttejä hankitaan myös vanhoihin koneisiin. Muualla maailmassa se on harvinaisempaa. Tilttien käyttö lisääntyy kuitenkin kaiken aikaa ja ennemmin tai myöhemmin ne tulevat tehdasasennettuina ja niille määritetään joku standardi. Tämä on otettu huomioon myös Steelwristillä, jonka tavoitteena on olla mukana tulevan standardin laadinnassa. Siihen kuuluu oleellisena osana myös kattava jälkimarkkinointi ja huolto. Tähän on jopa kehitetty laadukas koulutusohjelma, joka sisältää havainnollisesti kaikki asennukseen ja huoltoon liittyvät tehtävät. Koneeseen saatavalla seurantajärjestelmällä voidaan optimoida esim. tiltin vaatima hydrauliteho sekä käyttäjäkohtaiset liikenopeudet. - Hyvin säädetty hydrauliikka säästää selvää rahaa, tehoa ei kulu turhaan öljyn lämmittämiseen, toteaa myyntipäällikkö Jan Berneryd.
Vantaalla oma toimipiste
– Keväällä perustettu Vantaan toimipiste on saanut hyvän jalansijan Suomessa, kertoo vetäjänä toimiva Toni Ylitalo tyytyväisenä. Suomessa on jo käytössä n. 100 yksikköä ja yhtä monta tyytyväistä käyttäjää, jatkaa Ylitalo ylpeänä. n
Lisätietoja:
www.steelwrist.com, 040 171 9500








