Kuljetusliike Taipale Oy:lle uusi terminaali Jyväskylään

12.02.2009

Aiemmin autot joutuivat odottamaan jatkuvasti. Nyt käytössämme on 40 laituripaikkaa eli yli kolminkertaisesti ovipaikkoja entiseen verrattuna”, kertoo toimitusjohtaja Kaija Taipale.

Liikenteellisesti sujuvaan paikkaan rakennettu uusi terminaali sijaitsee 8 hehtaarin tontilla. Käytössä on noin 5500 m2 terminaali-, varasto- ja toimistotilaa. Terminaaliin kuuluu myös viileäterminaalitila.

– Uusi terminaali mahdollistaa entistä tehokkaamman tavaran kuljetuksen, varastointipalvelut sekä joustavan ja yksilöllisen palvelun.

– Toimimme kotimaisten liikenneyrittäjien rintamassa. Taantuma ei ole vielä vaikuttanut kotimaan kuljetuksiin niin paljon kuin vienti- ja tuontikuljetuksia hoitaviin yrityksiin.

Kaukokiidon osakasyritys

Vuonna 1946 perustettu jyväskyläläinen perheyritys on kuulunut valtakunnalliseen Kaukokiito-järjestelmään jo vuodesta 1953 lähtien ja on nykyisin yksi seitsemästä osakasliikennöitsijästä.

Konsernin muodostavat emoyhtiö Kuljetusliike Taipale Oy ja tytäryhtiö Masa-Kiito Oy. Kuljetusliikkeellä on toimipiste yrityksen kotipaikan Jyväskylän lisäksi Hämeenlinnassa.

Yritystoiminnan aloitti Osmo Taipale ostamalla yhden kuorma-auton armeijan ylijäämävarikolta 1950-luvulla, mistä lähtien on kuljetettu kappaletavaraa ja elintarvikkeita.

Yhtiön palveluihin kuuluvat kappale- ja elintarvikekuljetusten ohella nouto- ja jakelupalvelut sekä varastointi- ja terminaalipalvelut Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa.

Omia kuljetusyksiköitä kuljetusliikkeellä on yli 60 ja asiakkaita palvelee Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa 130 työntekijää.

INFOBOX

Lisätietoja: www.taipale.net

Lähetetty 15.44, Uutiset