Vahvaa suomalaista osaamista

12.03.2009

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy valitsi suomalaisen

Rotoset 23 rototiltin Hitachi ZX 210 LC-3 kaivukoneeseen.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy perustettiin jo vuonna 1986 erityisosaamisenaan maa- ja pohjarakentaminen. Knuuttilalla on kattava kaivukonevalikoima 4 tonnin koneesta aina 35 tonnin koneluokkaan asti.

– Yhtiömme toiminta perustuu ammattitaitoiseen henkilökuntaan, monipuoliseen konekalustoon ja luotettaviin yhteistyökumppaneihin, toteaa omistaja Jari Knuuttila.

Yli kahden vuosikymmenen kokemus maanrakennuksesta ympäri Suomea on käsittänyt monenmoista; tie- ja väyläurakointia, vesi- ja viemärilinjoja, paalutusta ja pohjarakennuksen ali- ja kokonaisurakointia.

– Vuoden 2008 lopulla eteen tuli uuden 21 tonnin kokoluokan kaivukoneen hankinta. Hitachista oli jo ennestään hyviä kokemuksia, joten ratkaisu oli helppo. Rotatorin Jouko Salomäen kanssa olen tehnyt kauppaa ennenkin ja tyytyväinen olen ollut Hitachin laatuun ja kokonaispalveluun.

– Joken kanssa mietittiin mikä rototiltti olisi paras uuteen kaivukoneeseeni ja päätin valita suomalaisen Rotoset 23 rototiltin. Olen käyttänyt monenmoista pyorittäjää, mutta Rotosetin kotimainen rototiltti tuntui vankalta valinnalta.

– Rotosetin rototiltissa on sitä voimaa ja kestävyyttä, jota etsin vahvaan peruskoneeseeni, kertoo Jari ja jatkaa perustelujaan valittuaan kotimaisen tuotteen.

– Kyselin myös kaivukonekuskeilta heidän mielipidettään ja esille tulivat kaivutyotä helpottavat lyhyet teleskooppisylinterit. Rotoset on pehmeän kevyt käyttää - kiitos propo-ohjauksen. Propo-ohjaus olikin pojille tosi mieluinen. Vielä kun Rotoset oli kehittänyt erittäin helpon kolmesta säätoruuvista säädettävän portaattoman nopeuden pyöritykselle, kalIistukselle ja läpiviennin lisähydrauliikalle. Kaikille kuskeille löytyy heti oikeat säädot kunkin mieltymysten mukaan.

– Rotosetin huoltoystävällisyys oli myös yksi avaintekijä tehdessäni ostopäätöstä. Vahvat tapit ja korvakkeet sekä laajat laakeroinnit pienentävät pintapaineet kovassa työssä ja lisäävät käyttöikää.

– Valitsin NTP 10 liittimen niin ylä- kuin alapäähänkin, koska tiltti ei aina ole tarpeen tuotantolastauksessa. Pultattu alapaan liitin on toisaalta helppo ja nopea vaihtaa tarvittaessa ja on erinomainen esimerkki Rotosetin modulaarisestarakenteesta. Tällä haavaa pyörivän läpiviennin 2 x 80 l/min virtaus riittää, mutta on lohduttavaa tietää, että Rotosettiin saa tarvittaessa korkeavirtauslapiviennin 250 l/min. Tämä tuo varmuutta ja joustavuutta tulevaisuuden lisälaitetarpeisiin, kertoo Jari Knuuttila.

– Eurosteelin ja Rotosetin kaivukoneen lisävarusteet ovat tuttuja jo vuosien takaa. Luotan suomalaiseen ja pohjalaiseen osaamiseen. Aina ovat pojat pitäneet, mitä ovat luvanneet. Jaan ilomielin saman periaatteen urakoitsijana.

INFOBOX

Lisätietoja:

www.maanrakennusknuuttila.com

www.rotator.fi

www.rotoset.fi

www.eurosteel.fi

Lähetetty 21.59, Uutiset