Hakevuori jyrää bioenergiasavottaa Mersun 6x6 hakkuriautokalustolla
16.04.2009
Bioenergiatoimijana 450 000-500 000 i-m3:n vuotuisella haketuotannolla vahvasti kasvava Hakevuori Oy otti kuluvan vuoden alussa käyttöönsä jo viidennen Jenz hem561DQ, Mercedes-Benz 6x6 -alustaisen hakkuriauton.
Hakevuori panostaa nykyisin voimakkaasti energiapuukauppaan, missä omaa haketta myydään suoraan ostajille. Asiakkaina ovat sekä suuret valtakunnalliset yhtiöt että yksityiset tilaajat.
– Hakepinosta voi tilata haketta samaan tapaan kuin öljy-yhtiöstä öljyä. Terminaalissa on aina kuivaa puuta, jota Hakevuori toimittaa esimerkiksi maatiloille ja kasvihuoneisiin, kertoo toimialajohtaja Markku Eskelinen Hakevuori Oy:stä.
Vehotrucks ja yhdeksi Suomen suurimmista puuhakkeesta valmistettavan bioenergian jalostajista noussut Hakevuori esittelivät maaliskuun puolivälin aurinkoisena lauantaina lehdistölle ja yhteistyökumppaneilleen bioenergian käsittelyyn soveltuvaa kalustoaan sekä toimintaa haketuspaikalla Askolan maastossa.
Nopeaa kasvua
Vuonna 2001 perustetun Hakevuoren tuotanto on kasvanut bioenergiabuumin tahdissa monikymmenkertaiseksi ensimmäisen vuoden noin 11 000 i-m3:stä viime vuoden noin 440 000 i-m3:iin haketta.
Päivittäinen noin 2000 m3:n hakemäärä tuottaa polttolaitoksissa energiaa noin 1600 MWh/pv, mikä vastaa noin 160 000 litraa kevyttä polttoöljyä jokaisena arkipäivänä.
Tuotannosta noin 50 prosenttia on metsätähdehaketta, 30 prosenttia lumppihaketta ja 20 prosenttia karsimatonta kokopuuhaketta.
Varastoidaan talven varalle
Hakevuori varastoi Askolan Monninkylässä sijaitsevalle noin neljän hehtaarin terminaalikentälle kantoja, risuja ja lumppipuita sekä valmista haketta tasaamaan talven lämmitystarpeiden synnyttämää kysyntäpiikkiä.
Yhtiön palvelut kattavat haketuksen, hakkeen kuljetuksen, kantojen ja risujen noudon, energiapuun oston sekä pellonreunojen ja tienvarsien koneellisen raivauksen.
Yhteistyötä Vehon kanssa
Yhteistyö Vehon kanssa on Eskelisen mukaan sujunut hyvin sekä hakkuriautojen että täysperävaunullisten hakeautojen osalta. Kun käytämme Mercedes-Benziä sekä 6x6 alusta-autona että hakkurin moottorissa, saamme synergiaetuja myös huoltotoimintaan.
Yhtiön nykyiseen kalustoon kuuluu viisi Mercedes-Benz 6x6 hakkuriautoa, neljä täysperävaunullista hakeautoa, joista kolme Mercedes-Benz 6x4 alustalla sekä kaksi nuppihakeautoa, yksi pyöräkuormaaja, yksi ns. kantoauto, kaksi ns. Combi-metsäkonetta. Lisäksi käytetään neljää aliurakoitsijoiden omistamaa koukkuyhdistelmäautoa.
Ideachip tuo rumpuhakkurit
Yhteistyökumppani Ideachip Oy tuo maahan Hakevuoren käyttämät mobiilit Jenz-rumpuhakkurit, jotka soveltuvat hyvin suomalaiseen työympäristöön ja käyttökohteisiin. Hakevuori asentaa hakkurit Mersun alustalle omalla pajalla.
Hakkurien syöttöaukko sijaitsee kulkusuunnassa oikealla ja valmis hake puhalletaan joko suoraan taakse tai vasemmalle. Nosturin koura ulottuu noin seitsemään metriin tien reunasta mitattuna.
Omaksi yhtiöksi vuonna 2007
Hakevuori Oy on maanrakennusliike Konevuori Oy:n tytäryhtiö. Hakevuoren toimitusjohtaja ja omistaja Reijo Wuorio on toiminut puuenergia-alalla vuodesta 2001. Hakeliiketoiminta yhtiöitettiin omaksi osakeyhtiökseen vuonna 2007. Yrityksen hallinto sijaitsee Askolan Monninkylässä
Hakevuori työllistää nykyisin suoraan 19 henkilöä ja välillisesti alihankkijoiden kautta noin 14 henkilöä.
Haketusurakointia tehdään viidellä yksiköllä Etelä-Suomen alueella. Yhtiön toiminta-alueena ovat Uusimaa, Kymenlaakso sekä Kanta- ja Päijät-Hämeen eteläiset osat.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.hakevuori.fi
www.vehotrucks.fi
www.ideachip.com








