Kärsämäen Konepäivillä tehtiin kauppaa
16.04.2009
Aurinkoinen lauantai 28.3. houkutteli Kone-selän ja Konesillan järjestämälle Konepäivälle runsaat 750 kävijää. Kävijöitä saapui paikalle aina Porvoosta Kuusamoon. Päivän aikana oli viritetty kone- ja lisälaitetarjouksia, jotka innostivat useisiin kauppoihin.
Tapahtuma ei rajoittunut pelkästään järjestäjien tarjontaan, vaan paikalla oli runsaasti yhteistyökumppaneita: Eurosteel, Rotoset, Valtra, Zetor, Perinnesauna, EK-Rakentaja Oy, Topi-Koneet Oy, Vredo Finland Oy, T Rinne Ky, Lametal Oy, Engcon sekä T:mi Jorma Haapakoski kaivinkonesovitteisine energiakourineen.
– Oli hienoa nähdä parkkipaikalla yhtäaikaisesti useita satoja autoja, jotka jonossa saapuivat eri puolilta Suomea. Tuntui hyvältä kun vanhat ja uudet asiakkaat tulivat tervehtimään pitkien matkojen päästä, kertoo Konesillan toimitusjohtaja Ville Kyllönen.
– Konepäivien suosio kertoo sen, että alueellisesti olemme keskellä Suomea ja Kärsämäki on hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lisäksi yrityksiemme vahvuus on tuotesortimentit jotka palvelevat eri hintaluokan koneiden ostajia. Erityisesti myös harraste ja omatarvekäyttäjiä, joilla voi olla jopa kynnys lähteä suuriin konenäyttelyihin katsomaan pelkästään uusia ja hienoja koneita. Täällä meillä saa kokeilla vapaasti kaikkia koneita ja ihmiset haluavat nauttia vapaasta ilmapiiristä ja kiireettömästä tunnelmasta.
20 vuotta konekauppaa
Eino Kyllösen johdolla Koneselkä aloitti Kärsämäellä konekaupan lähes 20 vuotta sitten. Tontin konetarjontaa on omalla osaltaan rikastuttanut vajaa kymmenen vuotta toiminut Konesilta.
Koneselkä Oy myy pääasiassa kaivinkoneita ja varusteita kokoluokassa 10-20 ton.
Lisäksi samalla pihalla toimii Erikoiskuljetus Kyllönen Oy, joka hoitaa lavetti- ja erikoiskuljetukset ulkopuolisille urakoitsijoille, sekä omien koneiden kuljetukset suuntakuormina.
Konesilta Oy on puolestaan erikoistunut pieniin alle 10tn mini- ja midikaivinkoneisiin sekä niiden varusteisiin.
Myyntikoneet ostetaan Keski-Euroopasta ja Suomesta, sekä lisälaitteet valmistajilta eri puolilta Suomea.
– Asiakkailta tulee myös erityistoiveita konetarpeista joihin pystymme tarjoamaan sopivia ratkaisuja ammattitaitoisen hankintapalvelun kautta, valaisee Ville Kyllönen.
– Vaikka olemmekin erikoistuneet käytettyjen koneiden myyntiin, pitkät luottamukselliset asiakassuhteet ovat mahdollistaneet myös sen että meiltä kysytään myös uusia koneita, joita tarjoamme mahdollisuuksien mukaan.
Alueellisesti vahva toimija
– Olemme alueellisesti erittäin vahva toimija, sekä olemme saavuttaneet merkittävän aseman maanrakennuskonekaupassa. Lisäksi pystymme tarjoamaan huollon ja varustelut koneisiin kilpailukykyisesti asiakkaiden tarpeiden mukaan. Toimimme pienellä organisaatiolla, mikä mahdollistaa joustavuuden asiakkaan näkökulmasta koskien kaupan tekoa, varustelua sekä jälkimarkkinointia. Jos asiakas on tyytyväinen, hän ostaa seuraavankin koneen samalta myyjältä. Meillä arviolta jopa puolet kaupoista nykyään tehdään ns. vanhojen asiakkaiden kanssa.
Sanojen tueksi alueellisesti vahvasta toimijasta valottaa Ville myyntilukuja: Koneselkä myy vuodessa noin 100 konetta, Konesilta noin 180 yksikköä. Näistä ja Erikoiskuljetus Kyllönen Oy:n toiminnasta muodostuu vuositasolla noin 10 miljoonan euron liikevaihto.
Panostusta jälkimarkkinointiin
Kärsämäellä ollaan panostettu käytetyissä koneissa erityisesti koneen huoltoon ja kunnostukseen, jolloin niistä saadaan toimintavarmoja työkaluja asiakkaalle vuosiksi eteenpäin. – Käytettyjen koneiden hinnoissa kunnostuksen ja huoltojen osuus on noin 2000-5000 euroa.
Kauppa käy
– Tällä hetkellä kauppa käy hyvin. Koneiden hinnat ovat laskeneet, joten hankintahinnat ja välirahat pienentyneet. Koneita vaihdellaan ja uusitaan edelleen, mutta lisäkalustoa hankitaan harkiten.
– Tämänkin Konepäivän aikana tehtiin puolikymmentä konekauppaa sekä useita pienempiä lisälaitekauppoja. Lisäksi useita jatkoneuvotteluita on käynnissä Konepäivillä tehtyihin tarjouksiin.
Konekaupan luonne muuttunut
– Konekaupan luonne on muuttunut vuosien varrella. Nykyään tehdään paljon kauppaa mm. puhelimessa internet-kuvien perusteella. Yritykset ovat panostaneet sähköisen kaupan kehittämiseen ja asiakkaat seuraavat vaihtuvaa varastoa todella aktiivisesti internetistä. Näkemättä ostaminen asettaa erityisen haasteen myyjälle, jotta hän onnistuu lunastamaan asiakkaan odotukset käytetyn koneen kunnosta ja ominaisuuksista. Liikoja lupaamatta, päättää Ville Kyllönen.
INFOBOX
Lisätietoja:
Koneselkä Oy, puh. (08) 773 500,
Eino Kyllönen,
puh. 0400 381 769,
www.koneselka.fi
Konesilta Oy, Ville Kyllönen,
puh. 0400 417 423,
www.konesilta.fi








