Metson uudella murskauslaitoksen säätöjärjestelmällä
16.04.2009
Jopa kolmannes lisää tehoa vaunu- ja Lokotrack-laitoksiin
Metson kaivos- ja maarakennustoimiala on kehittänyt uuden murskauslaitosten säätöjärjestelmän, joka mahdollistaa kapasiteetin noston lähes millä tahansa kaksi- tai kolmivaiheisella murskauslaitoksella. Nordberg PA-säätöjärjestelmästä on saatu varsin myönteisiä kokemuksia urakoitsijoiden keskuudessa. Parhaimmillaan tuotanto on kasvanut jopa 35 prosenttia aiempaan verrattuna.
Uusi PA-säätöjärjestelmä optimoi jatkuvasti kaksi- tai kolmivaiheisen murskauslaitoksen toimintaa lisäten näin läpimenokapasiteettia. Murskaimet pysyvät aina täynnä ja prosessi tasaisena, jolloin vajaakäyttö, murskaimen ylitulviminen sekä prosessin toistuvat pysähtymiset estetään.
PA-järjestelmä koostuu laitoksessa toimivien laitteiden syöttimiin, murskaimiin ja kuljettimiin asennetuista antureista, jotka välittävät tiedot toimintaa säätelevään keskusyksikköön.
Järjestelmään kuuluva valomasto kertoo eri liikennevaloilla prosessin toimintatasosta. Tällöin esimerkiksi laitosta syöttävä kaivinkoneen kuljettaja näkee koko ajan prosessin toimintatason.
Lisävarusteena PA-järjestelmään on saatavana myös langattomasti videokuvaa välittäviä näyttöjä mahdollistaen esimerkiksi holvin purkamisen rikotusvasaralla menemättä itse murskaimen viereen.
Talvivaaran urakoitsijoilta myönteistä palautetta
Destia Oy ja Veljekset Mäkitalo Oy murskaavat Talvivaaran nikkelikaivoksella Sotkamossa malmia ja rakennuskiveä. Kommentit urakoitsijoiden käytössä olevasta PA-järjestelmästä kertovat saavutetuista eduista ja kasvaneista kapasiteeteista.
Destian vaunualustainen murskalaitos, jossa C125-esimurskain, GP 300S-välimurskain ja GP500-hienomurskain, tuottaa rakennuskiveä 550-600 tonnia tunnissa. Kooltaan 0-56 mm:n murske käytetään kaivoksen moniin rakennuskohteisiin.
– Olemme poistaneet PA-säätöjärjestelmän ansiosta vaunulaitokseltamme perinteisen valvomokopin ja siirtäneet prosessia säätävän henkilön tuottaviin töihin. Kyllä kone näyttää hoitavan säädöt ihmistä tarkemmin, kertoo koneenhoitaja Jani Aikio.
– Automaattinen säätöjärjestelmä parantaa prosessin tasaisuutta ja lisää kapasiteettiamme. Laite tuntuu työssämme jo nyt ihan välttämättömältä, Aikio lisää.
Veljekset Mäkitalo Oy murskaa Talvivaarassa grafiittipitoista nikkelimalmia kolmella omalla laitoksella, jonka lisäksi yhtiön aliurakoitsijoina toimii puolentusinaa yhtiötä.
Lokotrack-nelivaihelaitoksella syntyy 0-11 mm:n malmimursketta noin 200 tonnia tunnissa.
– PA-järjestelmän sisäänajon jälkeen olemme huomanneet sen tuovan säätöön selvää etua. Myllyt käyvät nyt paremmin täysinä ja voimme ennakoida tarvittavan syötön määrän paremmin. Automaation avulla myös kylmä mies pääsee nopeammin sinuksi murskauksen sielunelämään, arvioi työpäällikkö Mikko Mäkitalo.
Mäkitalon nelivaihelaitosta hoitava Kari Laine on kokemuksissaan samoilla linjoilla:
– Apuja on saatu prosessin hallintaan. Käsisäädön määrä on vähentynyt eikä Lokotrackien päällä tarvitse kiipeillä niin usein, kun valomasto näyttää prosessin tilan, Kari Laine kertoo.
Eurajoella lisää kapasiteettia jopa 35 prosenttia
Satakuntalainen Erkko Näppi Oy murskaa Eurajoen Rikantilassa kolmivaiheisella vaunulaitoksella graniittimurskeita Olkiluodon ydinvoimalaan sekä seudun tie- ja rakennushankkeisiin. Kooltaan 12-henkisellä yrityksellä on Rikantilan murskaamon lisäksi mm. 5 kasettirekkaa kuljetuksiin.
Vaunulaitos koostuu C125-leukamurskasta sekä GP300S- ja GP300-karamurskista. Vaikka PA-järjestelmä on ollut käytössä vasta runsaan kuukauden, ovat saavutetut edut selvästi nähtävillä:
– Teimme aiemmin 0-100 mm:n lajiketta noin 350 tonnia tunnissa, PA:n avulla nyt 410-430 tonnia. Pienemmässä, 0-16 mm:n lajikkeessa, kapasiteettimme on noussut 200 tonnista 250-270 tonniin. Parhaimmillaan lisätuottoja on saatu näin yli 35 prosenttia, kertoo toimitusjohtaja Teijo Näppi.
– Koneet toimivat PA-systeemin ansiosta nyt paremmin säädettynä, jonka ansiosta saamme lisätehoja sekä samalla parannamme kilpailukykyä. Kasvaneesta tuotannosta kertoo selvimmin se, että tarvitsemme syötössä nyt kaksi etukuormaajaa, Teijo Näppi lisää.








