Ojala Machine on maarakentajan Yhteistyökumppani

16.04.2009

Vuonna 2002 toimintansa aloittanut Ojala Machine Oy on kasvanut nopeasti merkittäväksi suomalaiseksi maarakennuskonekauppiaaksi. Viime vuonna liikevaihdoksi muodostui noin 40 miljoonaa euroa ja tänäkin vuonna kauppa on käynyt pirteästi. – Tällaisena aikana toimintamme kulmakivi tulee entistäkin voimakkaammin esille: haluamme antaa uuden koneen ostajalle järkevän vaihtoehdon vähän käytetystä, hinnaltaan huomattavasti halvemmasta koneesta. Miksi maksaa uudesta koneesta 120 000 euroa, kun vähillä tunneilla olevan varmakuntoisen koneen saa 70 000 – 80 000 eurolla, jolloin riski rahoituksessa pienenee oleellisesti, kiteyttää Harri Ojala.

Pitkä kokemus

Vaikka Ojala Machine on yrityksenä varsin nuori, kokemusta alasta on vuosikymmenien takaa. Isä Esa Ojala, joka on myös mukana osakkaana yrityksessä, toimi maarakentajana jo 1950-luvulla. Veljistä Aimo ja Alpo tekivät maarakennuskonekauppaa 70-luvun alussa ja toimivat alalla urakointitöissä 1974 – 1992. Tämän jälkeen veljesten energiat suunnattiin teollisuuteen milleniumin aikoihin asti. – Ne ajat on mennyttä. Olemme jälleen juurillamme ja nyt keskitytään 100 %:sti palvelemaan suomalaisia maarakentajia, kertovat veljekset.

Pienet kiinteät kulut

Vaikka veljesten vuosittain myymä volyymi on mittavaa luokkaa, organisaatio on hämmästyttävän pieni. Koneiden ostosta, myynnistä ja kuljetuksista vastaavat kolme veljestä itse. Lisäksi palkkalistoilla on kolme omaa huoltomiestä ja kirjanpitäjä. – Meillä on kuusi merkittävää ja luotettavaa yhteistyökumppaniyrittäjää. Esimerkiksi koneiden pesut ja maalaukset hoidetaan kokonaan alihankintaverkostomme kautta. Tällaisella toimintamallilla kiinteät kulut pysyvät hallinnassa mikä näkyy asiakkaillamme kilpailukykyisinä hintoina, valaisee Harri Ojala.

Luottamuskauppaa

– Meille asiakas on enemmänkin yhteistyökumppani kuin vain asiakas. Me teemme luottamuskauppaa. Kunnianhimoinen tavoitteemme on aina tyytyväinen asiakas. Luottamuskauppa tässä toimialassa tarkoittaa, että kone on aina siinä kunnossa kun on sovittu. Se tarkoittaa myös sitä, että myydään oikea kone oikeaan paikkaan. Pitkäaikainen luottamus asiakkaan kanssa saavutetaan myös sillä, ettei sorruta myöskään myymään ylihintaisia tuotteita, kertoo Harri Ojala.

– Nyt on myös entistä enemmän uusia toimijoita alalla. Pitää pystyä tarjoamaan osaamista oikean koneen valintaan. Esimerkiksi energiapuolelta olemme saaneet paljon uusia asiakkaita.

Ojala Machine Oy:n konetarjonta on todella mittava. Tälläkin hetkellä varastosta löytyy reilu 200 konetta. – Annamme kaikille koneille kirjallisen takuun. Uusien koneiden kohdalla takuu on yksi vuosi. Ojala Machine vastaa itse asiakkaalle päin uusien koneiden takuuasiat. Kauttamme ostetulle koneelle takuu ei tuo asiakkaalle mitään matka- ym. kuluja. Koneen hajotessa järjestämme myös tarvittaessa varakoneen tilalle, sanoo Harri Ojala.

Takanen jauhaa maa-ainesta ympäristöystävällisesti

Vuosikymmeniä toiminut Kuljetusliike Martti Takanen Ky käy läpi voimakasta kehitysvaihetta. Pari vuotta sitten toimitusjohtajan vastuut ottanut Juha Takanen edustaa yrityksen toista polvea. – Elämme voimakasta murrosvaihetta. Isäni Martti on tehnyt pitkän päivätyön ja nyt on sukupolvenvaihdos käsillä, sanoo Juha Takanen.

– Yritys on kovassa kasvussa. Liikevaihtomme on parina viime vuonna tuplaantunut ja kasvu-urillla mennään tänäkin vuonna.

Juha Takanen on tuonut uudenlaisen ajattelutavan maa-aineksen jalostamiseen. Perinteisessä mallissa raskas kalusto jauhaa yhdessä paikassa maa-ainesta, josta sitä kuljetetaan asiakkaille pitkänkin matkan päähän. – Jalostamme maa-ainesta lähellä asiakasta. Meillä on kymmenkunta paikkaa, joihin mobiilia, helposti siirrettävää kalustoamme viedään aina tarpeen mukaan. Näin säilytään kalliilta ja ympäristöä kuormittavilta pitkiltä kuljetuksilta. Päästöt vähenevät ja tiestökin kuormittuu vähemmän. Olemme pitkiä matkoja vastaan, pyrimme tekemään asiakkaan lähellä tuotteen, valottaa toimitusjohtaja Juha Takanen yrityksen toimintamallia.

– Asiakkaan ei ole aina järkevää teettää suuria määriä. Me pystymme toteuttamaan pienetkin määrät kustannustehokkaasti. Toimintamallimme on osoittautunut oikeaksi. Töitä on riittänyt näinäkin aikoina ja pystymme notkeana toimijana palvelemaan asiakkaita kilpailukykyisesti.

Ojala Machine yhteistyökumppanina

Parikymmentä henkilöä työllistävä Kuljetusliike Martti Takanen Ky on pitänyt kilpailukykyään yllä myös konekantaansa uusimalla. Tässä jatkuvassa projektissa on Ojala Machinella merkittävä rooli. – Ojala Machine on ollut meille hyvä yhteistyökumppani. Iso toimija, jolta löytyy kilpailukykyisesti laaja arsenaali koneita alalle tarpeemme mukaan varusteltuna. Jos jotain konetta ei ole, veljekset hankkivat sellaisen hyvän verkostonsa kautta. Heiltä saamamme asiantuntija-apu on meille tärkeää. Välillä hankimme heidän kautta uutta, välillä vähän käytettyä kalustoa. Yhdessä mietitään mikä on mihinkin tarpeeseen järkevin vaihtoehto, päättää toimitusjohtaja Martti Takanen Ky:n toimitusjohtaja Juha Takanen.

INFOBOX

Lisätietoja:

Ojala Machine Oy, Harri Ojala, puh. 0500 684 462,

www.ojalamachine.com,

Kuljetusliike Martti Takanen Ky, toimitusjohtaja Juha Takanen puh. 040 523 7591.

Lähetetty 21.30, Uutiset