Power Truck Show’n valmistelut hyvällä mallilla

16.06.2009

Perjantaina tapahtuma aloitetaan kuljetusalan ammattimessujen avaamisella, ja päivän aikana paikalle saapuu myös mitä komeimpia autonäyttelypuolen mestariteoksia. Lauantaina 8. elokuuta messu- ja autonäyttelytapahtuma on kokonaisuutena täydellinen niin vaativille alan ammattilaisille kuin koko perheen kanssa paikalle tuleville.

Lähes kaikki messupaikat varattu

Jälleen on PTS-Messut Oy:n nelikko Mikko Nukala, Ari Nukala, Juha Ristimaa ja Rami Tynjälä tehneet töitä pitkin vuotta tulevan kesän tapahtuman eteen. – Myyntityö alkaa olla loppusuoralla ja käytännön järjestelytyöt ovat vuorostaan alkamassa, Ari Nukala toteaa ja jatkaa, että muutamia messupaikkoja on vielä mahdollista sovittaa alueelle, mikäli tarvetta siihen löytyy.

– Messutarjontaa on edellisvuosien tyyliin laidasta laitaan, on automaahantuojia, laite- ja varustetoimittajia sekä koulutusten tarjoajia, kertoo Mikko Nukala. - Näytteilleasettajilla on tänäkin vuonna uutuustuotteiden esittelyjä, osastoilla on myös mahdollisesti muuta oheistoimintaa. Esimerkiksi Gli Yhtiöt on sponsoroinut paikalle Jussi Seljaksen, jolla on lauantaipäivänä hurjia freestyle-motocross esityksiä, ja iltapäivän kohokohtana hän hyppää puoliperävaunuyhdistelmän yli.

Kovatasoinen autonäyttely

Autonäyttelyyn on tulossa toinen toistaan upeampia rakenneltuja huippuluomuksia. – Innokkaita auton tuojia on vuosi vuodelta enemmän ja nyt joudummekin alueen koon vuoksi karsimaan osaa säilyttääksemme näyttelyn korkeatasoisuuden, Juha Ristimaa kertoo. Näyttelyn yhtenä tarkoituksena on, että myös uudet autonrakentelijat ja rekat pääsevät esittäytymään yleisölle. Power Truck Show’ssa tullaan näkemään lähemmäs kymmenestä eri maasta tulleita rakenneltuja autoja, eli paikalla on sekä kotimaisia että ulkomaisia alansa huippuja. Kansainvälisyys näkyy siinä, että eri mailla on erilainen tyyli rakennella autoja ja Härmässä pääsemmekin näkemään tätä autonrakentelun monipuolisuutta.

Vanhoja muistoja voi myös verestellä, kun veteraaniautoja saapuu paikalle edellisvuosia huomattavasti runsaampana kaartina. Myös vanit ja tuning-autot ovat edustettuina Härmässä.

Ohjelmaa joka lähtöön

Power Truck Show’n tavoitteena on tarjota jokaiselle jotakin mielenkiintoista ohjelmaa. Viikonlopun aikana saadaan nauttia Rokkipää-yhtyeen rock’n roll musiikista, komeista rekoista sekä erilaisista oheistapahtumista.

Lauantaina pääsee seuraamaan Keslan järjestämää Taitolastaaja-kisaa, jossa taistellaan ykkössijasta kuormaustaidoissa sekä erilaisissa taitotehtävissä.

Tänä vuonna naiskauneutta on tarjolla festivaalikansalle toista kertaa, kun lauantaina kruunataan Miss Power Truck 2009. Lauantaille sijoittuu myös lasten piirustusnäyttelyn palkintojen arvonta. Autonäyttelyn parhaimmisto palkitaan lauantai-iltapäivänä, kun tuomaristo on omalta osaltaan arvostellut autot ja yleisö on antanut omat äänensä suosikilleen.

Power Truck Rock NightI

ltatapahtumiin on tänä vuonna panostettu enemmän saadun palautteen perusteella, Rami Tynjälä kertoo. Perjantai- ja lauantai-iltana laitetaankin Powerparkissa volyymit kaakkoon, kun ensimmäistä kertaa järjestettävä Power Truck Rock Night tuo lavalle Suomen viihdetaivaan kirkkaimpia tähtiä. Perjantaina Power Palacessa viihdyttää Anna Eriksson sekä Deathlike Silence ja lauantaina on vuorossa euroviisuedustajamme Waldo’s People ja Iskias. Menoa ja meininkiä on siis luvassa vuoden 2009 Power Truck Show’ssa.

INFOBOX

Lisätietoja:

PTS Messut Oy, www.powertruckshow.fi

Ari Nukala, 0400 264 116, ari.nukala@netikka.fi

Mikko Nukala, 0400 563 786,

kuljetus.nukala@netikka.fi

Juha Ristimaa, 0400 567 068,

juha.ristimaa@netikka.fi

Rami Tynjälä, 0500 569 522,

ramitynjala@yahoo.com

www.powertruckshow.fi

Lähetetty 12.15, Uutiset | Kommentit (0)

Hyvalift-koukkulaitteet nyt myös Komelta

16.06.2009

Tällä sopimuksella Kome Oy täydentää tuotevalikoimaansa entistäkin kattavammaksi ja vastaavasti Hyvaliftin myyntiorganisaatio Suomessa laajenee käsittämään Kome Oy:n myyntiverkoston.

Hyvalift-tuotevalikoima kattaa kokoluokat 3-40 tonnia. Mallivaihtoehtoina löytyvät, niin kiinteämastoiset, kuin taittuvalla koukkumastolla varustetut mallit.

Logistiikka- ja Kuljetus 2009 -näyttelyssä esiteltiin uusi Coalan-mallisto, joka käsittää 20 tonnin ja 22 tonnin kiinteällä mastolla ja vaakasiirrolla varustetut koukkulaitteet. Coalan-mallin asennuskorkeus on vain 195 mm.

INFOBOX

Lisätietoja:

Koivunen Oy, puh. (09) 350 11

Kome Oy, puh. 044 768 1200

Lähetetty 12.15, Uutiset | Kommentit (0)

Scania testaa ainutlaatuisia hybridibusseja Tukholmassa

16.06.2009

Tukholman ilmanlaadun parantamiseksi Scania aloittaa laajat käytännön testit kuudella etanolikäyttöisellä hybridilinja-autolla. Hybriditeknologia vähentää polttoaineen kulutusta 25 prosenttia. Etanolin käyttö puolestaan vähentää hiilidioksidin nettopäästöjä jopa 90 prosenttia. Testit toteutetaan yhdessä Tukholman joukkoliikennelaitoksen, Storstockholms Lokaltrafik SL:n ja liikennöintiyhtiö Swebusin kanssa.

Linja-autot ajavat kahden vuoden ajan yhtä Tukholman vilkkaimmin liikennöidyistä bussilinjoista.

”Saamme näistä testeistä arvokasta kokemusta siitä, miten hybriditeknologia toimii käytännössä sekä sen ympäristövaikutuksista,” kertoo Göran Hammarberg, Scanian linja-autojen kehitysosaston johtaja.

Ruotsin energiavirasto sekä Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto ovat mukana kokeilussa.

Uusissa Scania OmniLink low-entry –busseissa yhdistyvät Scanian entistä parempi polttoainetaloudellisuus sekä uudistuvan polttoaineen käyttö. Hybriditeknologian odotetaan säästävän vähintään 25 prosenttia polttoainetta. Koska moottorit käyttävät polttoaineena etanolia, hiilidioksidipäästöt vähenevät jopa 90 prosenttia perinteiseen dieselkäyttöiseen bussiin verrattuna.

“Pitkällä aikavälillä voimme hybriditeknologian avulla saavuttaa kaupunkiliikenteelle asetetut entistä kovemmat ympäristötavoitteet,” toteaa Göran Hammarberg.

Scania on valinnut testibusseihin sarjahybridiratkaisun. Teknologialla saavutetaan suurimmat edut kaupunkiliikenteessä, jossa autot jatkuvasti pysähtelevät ja lähtevät liikkeelle. Sarjahybridivoimansiirrossa ei ole mekaanista yhteyttä polttomoottorin ja ajomoottorin välillä.

Etanolilla käyvä moottori tuottaa sähkövoiman. Laturi muuttaa mekaanisen energian sähköenergiaksi. Linja-autot kulkevat sähkömoottorin voimalla, joka toimii myös laturina jarrutettaessa. Energia varastoituu superkondensaattoreihin, joiden käyttöaika on huomattavasti pitempi kuin nykyaikaisten akkujen.

Vuoden 1989 alusta Scania on toimittanut lähes 400 etanolikaupunkibussia SL:lle. Tämän seurauksena ilmanlaatu Tukholman keskustassa on parantunut huomattavasti.

Etanoli on Scanian näkökulmasta mielenkiintoisin nykyisistä kaupunkiliikenteeseen soveltuvista uusiutuvista polttoaineista, sillä etanolin käyttö on erittäin kustannustehokasta, jos otetaan huomioon polttoaineen saatavuus, infrastruktuuri ja testattu teknologia.

INFOBOX

Lisätietoja:

Gunnar Boman, Scania AB,

Corporate Relations,

puh. +46 8 553 895 10

Lähetetty 12.15, Uutiset | Kommentit (0)

Pyrkijä valloittaa Suomea nyt sähköpyöränä

16.06.2009

Laadusta ja luotettavuudesta tunnettu Pyrkijä-merkki valloittaa nyt Suomen markkinoita ympäristöystävällisenä sähköpyöränä, jonka voimanlähde tarjoaa pyöräilijälle helpotusta pidemmillä matkoilla ja raskaissa nousuissa.

Yhdeksi Suomen suurimmaksi mönkijöiden maahantuojaksi ja myyjäksi noussut Modularbox Oy on lanseerannut kuluneen kevään aikana Pyrkijä-sähköpyörän hyvällä menestyksellä yrityksen tuotevalikoimiin.

– Olemme rekisteröineet Pyrkijän maineikkaan tuotemerkin ja noudatamme vanhaa, hyväksi koettua laatulinjaa myös sähköpyörissä. Valmistuksessa käytetään parhaita komponentteja, akkuja ja moottoreita, kertoo Modularboxin Pyrkijä-myynnistä vastaava Niko Sukeva.

– Sähköpyörät ovat nyt maailmanlaajuinen trendi. Löysimme Milanon messuilta Pyrkijälle yhteistyökumppanin, joka on myynyt paljon laadukkaita sähköpyöriä Italialaisille, ranskalaisille ja monille muille eurooppalaisille asiakkaille.

Seitsemän pyörämallia

Kevyttä ja kestävää Pyrkijä- sähköpyörää valmistetaan seitsemää eri mallia, joihin kuuluu myös vakaa kolmipyöräinen erikoismalli E350.

Sukeva muistuttaa, että Pyrkijän rungot valmistetaan vahvasta alumiinista, kuten vuosikymmenten takaiset rautarunkoiset Pyrkijät. Renkaat ovat tukevat matalapainerenkaat, jotka kestävät asvaltin ohella hyvin myös sora-, hiekka- ja sepeliteiden kulutusta.

Pyrkijässä on 6-vaihteiset Shimano-vaihteet, levyjarrut, säädettävät iskarit edessä, valot, kantavuus 125 kg, paino noin 25 kg. Voimanlähteenä on paras Li-ion akku 36 V/10Ah ja vahva 250 w moottori.

Akku kestää 800 latausta

Pyrkijän akku on helppo ladata kotona tai työpaikalla. Akku lähtee irti avaimella ja latausaika noin neljä tuntia. Akku kestää latausta noin 800 kertaa, mikä vastaa noin 60 000 km:n matkaa.

– Sähköpyörää käytät vaivattomasti, poljet joko normaalin polkupyörän tapaan tai kytket sähköavustuksen päälle, jolloin polkeminen onnistuu kevyesti kuin alamäessä. Sähköpyörässä ei tarvita vakuutusmaksuja eikä ajokorttia, hiilidioksidipäästöt 0 prosenttia, ei bensalaskuja. Sähkönkulutus noin 0,15 e/100 km.

Takuu ja huoltoverkosto

– Nopeasti, 15-20 sekunnissa kokoontaitettava Pyrkijä E200 mahtuu hyvin matkalle veneeseen tai auton takaluukkuun. Kahden vuoden takuu ja Modularboxin eri puolilla maata sijaitsevat yli 150 huoltopistettä varmistavat sähköpyörälle lukuisia huolettomia käyttövuosia.

INFOBOX

Lisätietoja:

Modularbox

Niko Sukeva, puh. 040 553 2428

www.rally.fi

Lähetetty 12.14, Uutiset | Kommentit (0)

Maailman voimakkain

16.06.2009

Volvo FH16 juhlisti Wetteri Powerin laajennuksia

Pohjois-Suomen raskaansarjan Volvojen edustaja Wetteri Power Oy sai toukokuussa Rovaniemen uusien toimitilojen ja Oulun laajennusten kunniaksi juhlavierailulle maailman voimakkaimman sarjavalmisteisen kuorma-auton, 700- hevosvoimaisen

Volvo FH16:n.

Volvo-kiertueella ollut FH16 herätti ansaittua kiinnostusta. Ouluun saapui 500-600 raskaan kaluston ammattilaista, joille tarjoutui mahdollisuus jättiläisen puikkoihin koeajolle. Myös FH16:n myynnin pää on avattu menestyksekkäästi, kertoo toimitusjohtaja Håkan Kunnari Wetteri Power Oy:stä.

Wetterin raskaan kaluston huolto on palvellut Rovaniemellä toukokuun alusta uusissa toimitiloissa Wetteri Power-nimellä Teollisuustie 29:ssä. Uudistuksen yhteydessä lisättiin myös mekaanikkojen määrää.

– Asiakkaamme ovat kiitelleet Rovaniemen nykyaikaisia 2058 m2:n korjaamotiloja. Käytössä on kuusi läpiajettavaa partta, joista yksi on jarrudynamometri-halli. Täyspitkä siltanosturi nostaa 40 tonnia, joten linja-autokin saadaan ylös. Myös rungonoikaisut ja peltikorjaukset onnistuvat tarvittaessa.

Teollisuustiellä Wetteri Powerin asiakkaita palvelee yhteensä 15 raskaan kaluston ammattilaista. Toimitilojen välittömässä tuntumassa sijaitsee myös A-Katsastusasema.

Oulussa laajennus

Wetteri-yhtiöiden pääpaikalla Äimäraution kaupunginosassa Oulussa on myös valmistunut asiakaspalvelua merkittävästi parantava raskaan kaluston laajennus, minkä yhteydessä otettiin käyttöön 2,5 uutta nykyaikaista korjaamopaikkaa sekä täyspitkä jarrudynamometri-halli. Sekä Oulun että Rovaniemen hallien pituudet ovat 32 metriä ja läpiajettavan parren leveys kuusi metriä.

– Äimäraution huolto- ja korjauskeskuksen tontille ovat sijoittuneet myös katsastusasema sekä kylmälaitehuolto, joten asiakkaat voivat hoitaa yhdellä reissulla useampia asioita.

Maailman väkevin FH16

Pohjoissuomalaiset raskaan kaluston ammattilaiset pääsivät Ouluun saapuneella Volvo-kiertueella tutustumaan todelliseen kuorma-autojen herculekseen, Volvo FH16-voimanpesään.

Maailman voimakkaimman kaupallisesti valmistetun kuorma-auton ainutlaatuisesta D16G-moottorista löytyy 700 hv:n teho ja 3150 Nm:n vääntö.

Moottori perustuu Volvon aiempaan 660 hv:n 16-litraiseen. Tehoa irtoaa kuitenkin 40 hv enemmän, mikä merkitsee, että Volvo Trucks rikkoo 700 hv:n rajan ensimmäisenä kuorma-autovalmistajana maailmassa.

Kuorma-autojen kruunaamattoman kuninkaan pakokaasupäästöt ovat peräti 40 prosenttia pienemmät kuin sen edeltäjän. Uusi 16 litran moottori täyttää uudet Euro5-päästömääräykset, jotka tulevat voimaan 1.10.2009.

Suuremmasta tehosta huolimatta FH16:n polttoaineenkulutus pysyy samalla tasolla kuin edeltävässä moottorisukupolvessa. Moottorissa on myös uusi öljytermostaatti, mikä vaikuttaa alentavasti polttoaineenkulutukseen.

Polttoainetalous tärkeällä sijalla

Håkan Kunnari kertoo, että Wetteri-yhtiöt myivät viime vuonna Pohjois-Suomessa uusia henkilöautoja 2200 kpl ja käytettyjä 3900. uusia Volvon kuorma-autoja myytiin 215 kpl ja käytettyjä 160.

– Nyt markkinaympäristö on epävakaassa tilassa, joten kuorma-autopuolella on vaikeata säilyttää viime vuoden myyntivolyymia. Asiakkailla on kuitenkin kaluston tarpeita. Katseet kohdistuvat yhä useammin polttoainetaloudellisiin Volvo-malleihin.

Pohjois-Suomen vahva automyyjä

Vuonna 1960 perustettu Wetteri-yhtiöt (Wetteri Oy ja Wetteri Power Oy) kuuluu seitsemän suurimman suomalaisen yksityisen autoliikkeen joukkoon. Yhtiöiden toiminta-alueena ovat Oulun ja Lapin läänit sekä Keski-Pohjanmaa. Seitsemässä toimipisteessä toimivan yrityksen pääkonttori sijaitsee Oulussa. Muut toimipisteet sijaitsevat Kuusamossa, Rovaniemellä, Kemissä, Kajaanissa ja Kokkolassa.

Wetteri Power Oy vastaa uusien kuorma-autojen myynnistä sekä kuorma- ja linja-autojen huolto- ja varaosapalveluista Pohjois-Suomen alueella. Kokkolassa huolletaan lisäksi Veho-hyötyajoneuvot.

INFOBOX

Lisätietoja:

www.wetteripower.fi

Lähetetty 12.14, Uutiset | Kommentit (0)

Mercedes-Benz Econiceja pääkaupunkiseudun jätteenkuljetukseen

16.06.2009

Mercedes-Benz Econiceja jätteiden keräilyyn

Mercedes-Benzin uraauurtavia Econic-kuorma-autoja on valmistunut jo yli 8000 kappaletta. SITA Finland on tilannut yhteensä 16 kappaletta Econiceja, joita tullaan käyttämään jätteiden keräilyssä pääkaupunkiseudulla ja myös muualla Suomessa. Autojen toimitukset asiakkaalle ovat jo alkaneet.

Autoista 8 kpl on 2-akselista 1829LL 4x2-mallia ja 8 kpl 3-akselista 2633LL 6x2/4-mallia. SITA on hankkinut autot osana suurempaa kokonaisuutta ja vuosien 2009 ja 2010 aikana SITA:lle toimitetaan myös Mercedes-Benz Axor ja Actros kuorma-autoja eri käyttötehtäviin.

Econiceja on SITA:lla ollut jo aiemmin käytössä muissa maissa merkittäviä määriä.

Työturvallisuus ja työergonomia.

Mercedes-Benz Econic eroaa kilpailijoistaan matalalattiaisen läpikuljettavan ohjaamonsa ansiosta. Matala sisäänkäynti ja paineilmatoiminen taitto-ovi ovat omiaan jätehuollossa, kun miehistö joutuu nousemaan kyytiin ja kyydistä pois satoja kertoja päivässä.

Vilkasliikenteisellä kadullakin kuljettajan on vaivatonta poistua autosta apukuljettajan ovesta tien reunan puolelle. Matala nousukorkeus ehkäisee omalta osaltaan liukastumisia ja loukkaantumisia sekä helpottaa työskentelyä.

Turvallisuutta parantaa myös suurten ikkunoiden ansiosta erinomainen näkyvyys ohjaamosta. Ohjaamo täyttää ECE R29/2 törmäysvaatimukset.

Kuljettajan työtä helpottaa edelleen Allisonin 6-vaihteinen automaattivaihteisto. Alustarakenteeltaan Econic on matala ja näin myös painopiste on saatu alas parantaen ajo-ominaisuuksia. Ilmajousitus edessä ja takana on Mercedes-Benz Econic -malleissa vakiovarusteena ja sillä voidaan myös nostaa tai laskea alustakorkeutta tilanteen niin vaatiessa.

Pehmeän liikkeellelähdön ja hyvän maavaran varmistaa vankka ja kestävä napavälitteinen vetoakseli. 3-akselisissa 2633LL 6x2-malleissa on hydraulisesti ohjaava teliakseli vetoakselin takana. Näin myös tämä auto on erinomaisen ketterä ahtaissa pihoissa liikuttaessa.

Ympäristöä säästävääpuhdasta moottoriteknologiaa

Kaikki SITA:lle toimitettavat Econicit on varustettu ympäristöystävällisillä Euro 5 -dieselmoottoreilla. Moottorit ovat varustettu Mercedes-Benzin BlueTec-dieselteknologialla, jossa SCR-menetelmällä tehokkaasti poistetaan haitalliset typpioksidit pakokaasuista. Samalla moottorit ovat kuitenkin erittäin tehokkaita, taloudellisia ja myös hiljaisia, joka on taajamakäytössä tärkeä asia.

1829LL-malleissa on Mercedes-Benzin 6-sylinterinen, 6,4l OM 906 LA –moottori, jossa on tehoa 205 kW (279 hv) ja 2633LL-malleissa 7,2l OM 926 LA – moottori 240 kW (326 hv) -versiona.

INFOBOX

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jorma Kangas,

Sita Finland Oy, puh. 050 912 7020,

jorma.kangas@sitafinland.fi

Markkinointipäällikkö Rami Ainiala,

Veho Group Oy Ab,

Mercedes-Benz kuorma-autot,

puh. 010 569 3646

Lähetetty 12.14, Uutiset | Kommentit (0)

Green Box ajoneuvoseuranta

16.06.2009

Oy Fodio Ab:n edustama yritys, ruotsalainen SWT Ab, jonka laadukkaita jäteautovaakoja on Suomessa myyty jo 1990-luvulta lähtien, on kehittänyt erittäin monipuolisen Green Box –ajoneuvojen seurantajärjestelmän.

Autoon asennettavassa terminaalissa on GPS- ja GPRS-toimintojen lisäksi runsaasti erilaisia liitäntämahdollisuuksia, kuten CAN-väylä, Ethernet LAN, W-LAN, USB, RS232 ja I/O. Näiden avulla saadaan tietoja myös mahdollisista autoon asennetuista lisälaitteista, esim. vaa’asta ja kylmäkuljetusten lämpötiloista. Laitteella voidaan myös lukea ajoneuvon tietoja (FMS) ja välittää ne eteenpäin GPRS:n avulla.

Seurantajärjestelmä ei vaadi ohjelmistojen asennusta toimistoon, vaan käyttäjä kirjautuu Internetiin omilla tunnuksillaan.

Järjestelmän suurin hyöty saadaan tehokkaasta analyysiohjelmasta (Business Fleet Analysis), jonka avulla pystytään seuraamaan ja tulostamaan raportteja ajoneuvosta saaduista tiedoista.

Analyysin avulla pystytään monipuolisesti seuraamaan esim. polttoaineen kulutusta (l/h, l/100 km ja kokonaiskulutus). Tämän lisäksi voi seurata kierroslukua, moottorin lämpötilaa, ajonopeutta, käyttötunteja ja ajo- sekä lepoaikoja. Kaikki tiedot voi tulostaa valitulle ajalle (kuukausi, viikko, päivä tai tietty vuorokauden ajanjakso).

Järjestelmään kirjataan ajoneuvon tiedot ja sieltä on nopeasti nähtävissä, milloin on auton määräaikaishuolto, katsastus jne. Nämä tiedot auttavat kuljetusten suunnittelussa sekä kaluston ylläpidossa, jotka omalta osaltaan säästävät aikaa ja kustannuksia.

INFOBOX

Lisätietoja:

Oy Fodio Ab, Espoo

040 555 5036, www.fodio.fi

Lähetetty 12.13, Uutiset | Kommentit (0)

Uusi järeä FASSI F1500AXP

16.06.2009

Perusnosturissa on kahdeksan hydraulista jatketta, jolloin ulottumaksi saadaan yli 19 m ja sieltä nousee 4,4 tn. Lähinostoissa pystytään liikuttelemaan 30 tn kuormia. Pidempiä ulottumia varten nosturiin on liitettävissä uuden sukupolven L800 sarjan 6-jatkoinen jibi, jolloin pystytään käsittelemään yli 1,2 tn kuormia 31,4 metrin vaakaulottumalla. JDP järjestelmän ansiosta lyhyemmillä ulottumilla jibillä pystytään käsittelemään jopa 8 tn kuormia. Jibin ylikulma ja nosturiin asennettu vinssi mahdollistavat kuormien käsittelyn matalissa ja ahtaissa paikoissa.

FASSI toimitettiin tehdasvalmiilla apurungolla, jonka suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota vääntöjäykkyyteen. Alustana on jo valmistusvaiheessa runkovahvistettu SISU CRANE 10x4. Tällä tavoin päästiin ennätyksellisen lyhyeen asennusaikaan: FASSI tuli Suomeen 14.4.2009 ja jo kolmen viikon kuluttua yhdistelmä oli esillä Kuljetus 2009 näyttelyssä, jonka jälkeen se toimitettiin asiakkaalle.

INFOBOX

Lisätietoja:

Grutech Oy (09) 388 2226

Lähetetty 12.13, Uutiset | Kommentit (0)

Kuormausnosturit maailman huipulta Palfinger High Performance

16.06.2009

nosturi-mallisto

Jo pelkästään sen vuoksi, että niitä tehdään vuoristoisessa Itävallassa. Eihän toki tuotantoa aivan vuorten huipulla ole, mutta erittäin mäkisen maaston katveessa kuitenkin. Läpi vuosien ovat Palfinger nosturit kehittyneet aina vain parempaan suuntaan ja uusia innovaatioita tulee vuosittain. Edelläkävijänä monessa, ovat Palfinger nosturit nousseet alansa huipulle laatunsa ja ulko-

näkönsä ansiosta.

Performance nosturi-mallisto

Uudet Performance malliston nosturit ovat keveitä ja kestäviä johtuen paremman, keveämmän ja kestävämmän teräksen käytöstä. Vuodelle 2009 VTA Tekniikka Oy voi tarjota paljon uusia malleja alkaen pienimmistä raskaaseen sarjaan asti.

Tarjottavana on pienemmän pään taittuvapuomiset PK2900, PK3400 ja PK4200 nosturit. PK2900 alkaen noin 350 kg. Kahteen suurempaan on saatavilla neljä hydraulista jatketta, ulottuma tällöin 9,8 metriä. Lisäksi vielä 800 kg vinssi ja radio-ohjaus voidaan kysyttäessä asentaa valmiiksi tehtaalla ennen toimitusta.

High Performancenosturimallisto

Muutaman viime vuoden aikana on Palfinger nostureihin tullut paljon uutta, joka tuo varmasti lisäarvoa omistajalleen. Esimerkiksi KTL-maalaus, ns. sähköupotus-maalaus pitää nosturin hyvän näköisenä vuosia ja sen myötä jälleenmyyntiarvokin paranee. Voimanivelet puomistossa useimmissa malleissa ovat tulleet jäädäkseen nostotehoa parantavana tekijänä.

+15 asteen ylitaitto puolestaan luo uusia ulottuvuuksia nosturille, jolla voidaan kuljettaa taakka matalalla tai nostaa vielä taittopuomia yläviistoon, kun nostopuomin yläpuolella on este.

Paluuöljyn hyväksikäyttö nopeuttaa hydraulisten jatkeiden toimintaa. Tukijalan lautaset kääntyvät uusimmissa malleissa 10 astetta, mikä parantaa pitoa tukijalan ja maan välillä. Turvallisuus työssä lisääntyy auton pysyessä varmemmin paikoillaan nostotilanteessa.

Uusimpia ominaisuuksia on rasvausvapaus, joka pienentää ympäristökuormaa – puhtaampi luonto. Hydrauliset jatkeet ovat varustettu synteettisillä liukupaloilla, jotka ovat itsevoitelevia. Öljyn vaihto määrävälein ja rasvausta nosturi toki vielä vaatii mm. niveliin, mutta aikaa säästyy, kun rasvauksen tarve on vähentynyt.

Uusia High Performance malleja on tarjolla lähes tonnimetrin välein. Suurinpiirtein joka toinen on vipu-ohjauksella ja joka toinen on radio-ohjauksella.

Mallit, joihin radio-ohjaus kuuluu vakiona ovat:

PK5001-EH, PK7001-EH,

PK9001-EH, PK9002-EH,

PK12001-EH, PK12002-EH,

PK14002-EH ja PK18002-EH.

Uutta mallistoa edustaa lisäksi raskaan sarjan PK50002-EH, jossa myös mm. rasvausvapaat hydrauliset jatkeet.

Hydraulisia jatkeita on saatavilla yhdestä viiteen kappaletta pienemmän pään nostureihin, kuusi hydraulista PK14002 ja PK18002 malleihin, sekä jopa kahdeksan hydraulista jatketta PK50002 malliin.

Lyhenne EH, aiemmin HPLS, on nykyään elektroniikalla höystetty. Idea on edelleen sama eli kaksi painealuetta, jolloin korkeammalla paineella saadaan maksimi nostoteho aikaiseksi. Ykkönen (1) mallimerkinnän (numerosarjan) perässä kuvastaa voimaniveliä nosto- ja taittopuomin välissä. Kakkonen (2) puolestaan kertoo voimanivelien löytyvän myös pystypilarin ja nostopuomin välistä. Kirjain, joka lisätään mallimerkinnän perään, kertoo hydraulisten jatkeiden määrän. Esim: PK18002-EH C on neljällä, B on kolmella ja D viidellä hydraulisella jatkeella.

Myynnissä on vielä paljon vanhojakin hyväksi havaittuja malleja, joita tehdas haluaa edelleenkin pitää myyntiohjelmassa. VTA Tekniikka Oy tarjoaa niitäkin asiakkailleen ja pitää kaikkia saatavilla olevia vaihtoehtoja esillä tarpeen mukaan.

Lisävarusteista mainittakoon ainakin jibit, vinssit, letkutukset lisätoiminnoille, pikaliittimet lisälaitteiden kytkemiseksi, henkilökorit ja työvalot. Varusteluettelo on pitkä ja siihen kuuluu kaikenlaisia nostoapuvälineitä, toimilaitteita ja asennukseen liittyviä komponentteja mm. lisätukijalat.

Nosturin ominaisuuksia voidaan tilausvaiheessa muokata asiakkaiden tarpeiden mukaan. Tarjolla on ainakin erilevyisiä tukijalkoja, kääntyviä jalkoja, hydraulisesti ja radiolla ohjattuja toimintoja, heilahduksenvaimennus-järjestelmä, vakavuuden seurantajärjestelmä tunnistamaan tukijalkojen sijainti ja kuljetusasentovahti. Ennen tilausta määritellään vielä puomin pituus.

Takuuaika nostureille on yksi vuosi. Kantaville osille kolme vuotta. Takuuaikaa voidaan jatkaa vielä yli normaalin takuuajan erillistä korvausta vastaan ja halutessa voi tilata juuri sen värisen nosturin, kuin haluaa.

INFOBOX

Maahantuoja:

VTA Tekniikka Oy

Kuussillantie 23, 01230 Vantaa

puh. (09) 870 800

Lähetetty 12.13, Uutiset | Kommentit (0)

Uudet keräävät harjat KH650 ja KH700

16.06.2009

Vilakoneelta

Uusi KH650 on suunniteltu Wille 655- luokan koneisiin ja KH700 Wille 655- ja 855- luokan koneisiin.

Harja kulkee isojen puhkeamattomien tukipyörien varassa, joita edessä on yksi ja takana kaksi kappaletta. Harjan kiinnittimessä on ”uiva” liike. Harja pääsee liikkumaan vapaasti harjattavaa pintaa myötäillen. Telaharja ja kulmaharja on ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne seuraavat tarkasti harjattavaa pintaa.

Roskasäiliö on tilava ja helposti tyhjentyvä. Roskasäiliön yläpuolella on vesisäiliö, joka on varustettu täyttöveden suodattimella ja sähkötoimisella vesipumpulla. Oikeanpuoleinen sivuharja on vakiovarusteena. Kuppiharjassa on mekaaninen korkeudensäätö ja laajat säätömahdollisuudet sekä kastelusuuttimet tela- ja kuppiharjalle.

Harjakoneen matalan rakenteen ansiosta hytistä on helppo seurata ja optimoida harjan ajolinja.

Keräävän harjan painopiste on mahdollisimman lähellä konetta. Lähellä olevan painopisteen ansiosta harja on miellyttävä kuljetettava siirtoajossa.

Valinnaiset KH650 ja KH700 kiinnikkeet ovat; Kunta-, Vila-, Trima-, Caterpillar- ja Volvo kiinnike.

Lähetetty 12.12, Uutiset | Kommentit (0)

Finnlähde murskaa ja seuloo Lokotrackeilla tehokkaasti ja turvallisesti

16.06.2009

Turvallisuus on tänä päivänä yhä keskeisempi asia myös murskaustyömailla. Kaikkiin Finnlähteen syöttökoneisiin on vastikään asennettu videokuvaa ohjaamoihin välittävät peruutuskamerat.

– Erityisesti pyöräkoneilla ajettaessa taakse jäävä kuollut kulma on yllättävän suuri. Käytämme myös Lokotrackkeja syöttävässä suuressa kaivinkoneessamme työtä helpottavaa peruutuskameraa, kertoo Finnlähteen työmaan päällikkö Karl Ahderinne.

5000 tonnia työpäivässä

Finnlähteen kolmivaiheketju murskaa ja seuloo aamuseitsemästä iltayhdeksään. Kooltaan 0-32 mm:n lopputuotteita syntyy päivässä noin 5000 tonnia, mikä vastaa runsaan 350 tonnin tuotantoa tunnissa. Syötteenä kohteessa on Salpausselän harjuketjuun kuuluvat luononkivet, josta suurin osa joudutaan rikottamaaan < 500 mm:n kokoon.

Esimurskana yhtiöllä on leveällä leukamurskaimella varustettu uuden sulupolven Lokotrack LT3054 Metsolta. Välikoneessa, LT300GP:ssä, käytetään 46 mm:n asetusta ja hienokoneessa, B-sarjan seulalla varustetussa LT300GPB:ssä 23 mm:n asetusta.

– Lokotrackit ovat toimineet alun sisäänajon jälkeen luotettavasti, ja töitä on tehty eri puolilla Suomea, mm. pariin otteseen Talvivaarassa. Loppuvuodeksi siirrymme Kujalan logistiikkakeskuksen murskaustöihin Helsinki-Mikkeli-Kouvola-teiden risteykseen, Ahderinne kertoo.

Peruutuskamera asentuu nopeasti

Videokuvaa ohjaamoon välittävät peruutuskamerat on asenteilla 3 pyöräkuormaajaan ja yhteen kaivinkoneeseen. Kunnossapidossa työskentelevä Petri Mettälä asentaa kameran ja ohjaamoon tulevan näytön kaapeleineen 3-4 tunnissa.

– Uusissa kameramalleissa on kätevä, linssiä suojaava kansi, joka aukeaa vasta silloin, kun laitteeseen kytketään virta. Myös moottorikoppaan kiinnitettävä kamera on pienentynyt kooltaan huomattavasti aiemmista, kiittelee Petri Mettälä.

Lähetetty 12.09, Uutiset | Kommentit (0)

Sandvikin perinteiset Kivipäivät

16.06.2009

Kivipäivillä oli esillä kattavasti Sandvikin laitetarjontaa, poralaitteista lastareihin ja iskuvasaroista mobiilimurskaimiin. Ensimmäistä kertaa Kivipäivillä oli esillä myös DI600, joka on uppovasaralla varustettu porauslaite. Tapahtumassa luovutettiin Läänin Kuljetukselle uusi UH421 mobiilimurskain, jota kutsutaan myös metsävaunuksi. Läänin Kuljetus perusteli laitevalintaansa hyvillä kokemuksilla koneen aikaisemmasta mallista (HJ H4000 US), joka heillä on ollut käytössä melkein 20 vuotta. Kivipäivillä oli esillä myös Seppälän Kiuaskiven uusi mobiilimurskain UJ440i, joka toimitettiin heille toukokuun alussa.

Päivän aikana oli mahdollisuus testata porarintaitojaan SimDriller –poraussimulaattorilla. Sandvikin jälkimarkkina-varikolla esittäytyivät Sandvikin huolto- ja varaosapalvelut sekä kuljetinkomponenttimyynti ja –huolto. Porakoneverstaalla oli koko päivän ajan työnäytös, jossa sai seurata poravasaran huoltoa. Sandvikin yhteistyökumppaneista mukana päivillä olivat Marakon, Nordea, Dynaset ja Forcit.

Päivän viihdepuolesta vastasi Hauli Bros duo ja Janne Porkka imitaatioesityksellä. Kävijöillä oli myös mahdollisuus mitellä taitojaan ”varikkokisassa” ja nopeimmat ajat palkittiin. Tapahtuma oli onnistunut ja keräsi melkein 400 Sandvikin asiakasta ympäri Suomen.

Lähetetty 12.09, Uutiset | Kommentit (0)

MJU Oy ja ST 1 tuovat tuulivoimalan Sydän-Hämeeseen

16.06.2009

Metalli ja Kone Välitys Uusitalo Oy ja ST 1 toteuttavat tuulivoimalaprojektin Kangasalan kupeessa sijaitsevalle Kuhmalahdelle elo-syyskuun taitteessa. Uusiomateriaalin käsittelylaitoksen sähköntarve tulee jatkossa tyydytettyä ekologisesti ja omavaraisesti.

Paras vaihtoehto

Yrityksen toimitusjohtajan Janne Uusitalon vertaillessa eri vaihtoehtoja, tuulivoima osoittautui pitkällä tähtäimellä toimivimmaksi. - Ekologisuus on päivän sana joka paikassa. Oma tuulivoimala on myös taloudellisestikin parempi ratkaisu kun valtakunnan verkkoon liittyminen. Huoltokuluja tietty tulee, mutta kulutus- ja verkkomaksut sähköyhtiölle ovat sitten historiaa.

Kiinteistöllä olevalle mäelle sijoitettavan tuulivoimalan korkeus on 18 metriä ja roottorin lapojen pituus 9.5 metriä. – Voimalan kustannukset ovat 45000 euron luokkaa. Toisin sanoen sähköliittymän verran. Keskitasoa olevan voimalan teho riittää hyvin Metalli ja Kone Välityksen sähkön tarpeisiin tällä hetkellä. Tuulettomina aikoina käytetään tehoakkuihin varattua ylimääräistä sähköä. Jos akutkin tyhjenevät, sähköaggregaatti käynnistyy automaattisesti varaten akut nopeasti uudestaan, kertoo ST1:n puolesta hankkeen taustalla oleva myyntipäällikkö Asko Ylöstalo.

– Kesän aikana hoidetaan loputkin tarvittavat paperiasiat kuntoon. Kovassa myötätuulessa mennään, jatkaa Ylöstalo.

Metalli ja Kone Välitys Uusitalo ”mennä romuttaa eteenpäin”

Teollisuuden yhteystyökumppanina tunnetun yrityksen isäntää tuskin kohtaa puku päällä. Pitkät päivät kuuluvat yrittäjyyteen. – Turha tässä on lässytellä tai itkeä. Ajat ovat tiukat. Toisaalta sitkeys palkitaan aina. Yrityksemme työntekijöiden sitoutuneisuus on ollut huippuluokkaa ja kellonviisarit heitetty aikaa sitten romulavalle, Janne Uusitalo kiteyttää.

Tulevan tuulivoimalan lisäksi yritys investoi edelleen. Alumiinijätteitä käsittelevä murskaaja on hakusessa ja hydraulinen leikkuri saapui juuri. Hansa Machinesin toimittama La Bounty pilkkoo käsivarren paksuista rautaa helposti. Leikkurin toimintasäde on 360 astetta. Pihat ja tiet yrityksellä ovat aina olleet erinomaisessa kunnossa Maanrakennus Valkama Ky:n toimesta, ja liikenteessä sekä työmailla MJU Oy:n imagon korkeasta profiilista on huolehtinut Kangasalan Automaalaamon maalaama konearsenaali.

MJU on Suomen auto-, akku-, ja rengaskierrätyksen yhteistyökumppani. Lisäksi käsitellään kompostoitavaa jätettä. Romuautoja ja vanhoja akkuja yritys vastaanottaa virka-aikaan, renkaita voi tuoda myös viikonloppuisin.

– Romuttomampaa kesää, toivottelee Janne Uusitalo pilke silmäkulmassa.

INFOBOX

Lisätietoja:

Metalli ja Kone Välitys MJU Oy

Kuhmalahdentie 400, 36810 Kuhmalahti

puh. 0400 232 445, 0400 919 104

Lähetetty 12.09, Uutiset | Kommentit (0)

Lapista.fi verkkokaupasta laadukkaat Abeko-työvaatteet

16.06.2009

Laadukkaita Abeko-työvaatteita, t-paitoja, lippiksiä ja lukuisia muita

tuotteita edustava Lapista.fi - verkkokauppa herätti paljon kiinnostusta kevään Logistiikka- ja Kuljetus-messuilla Helsingissä, missä Kalottek Ky esitteli uutta 24 h/vrk toimivaa kauppapaikkaansa.

Haluamme verkkokaupan avulla tehdä työvaatteiden hankkimisen mahdollisimman helpoksi asiakkaillemme, jotka ehtivät kaupantekoon useimmiten vasta iltakuuden ja puolenyön välissä, kertoo Jani Hamari Kalottek Ky:stä.

– Verkkokaupan Abeko-työvaatemallisto edustaa ruotsalaisvalmistajan yli 60 vuoden kokemusta ja huippulaatua hengittävine kangasmateriaaleineen. Hyvän maineen Euroopan markkinoilla saaneita työvaatteita kehitetään jatkuvasti asiakkaiden ehdoilla.

– Lapista.fi -sivuilta löytyvät työvaatteiden mallit, koot sekä merkintätarpeet. Tarvittaessa vaatteita lähetetään myös sovitettavaksi. Toimitamme tilatut tuotteet postitse 1-2 viikon kuluessa asiakkaiden merkinnöillä varustettuna.

Kuvia vaikka kapellipressuun

Vuonna 2000 perustettu Kalottek Ky on kasvanut pienestä tarrantekijästä suuren kapasiteetin ja maanlaajuisen asennuspalvelun ansiosta varteenotettavaksi tekijäksi myymälä- ja ulkomainonnassa. Yritys on tehnyt myymäläsomistuksia mm. Rautakeskolle koko maahan jo kuusi vuotta.

– Teemme merkintöjä lähes kaikille materiaaleille. Pystymme valmistamaan uudella Mutoh Osprey 3,3 metrin suurkuvatulostimella pintoja vaikka kapellipressuihin alihankintakumppanin kanssa.

– Osaava henkilökuntamme pystyy ottamaan nykyajan haasteet vastaan kilpailukykyiseen hintaan ja nopealla aikataululla. Uutta on myös myynti-, mittaus- ja asennuspalvelumme pääkaupunkiseudulla.

Kalottek Ky:n toimipaikat ovat Ylitorniolla ja Torniossa Rajalla På Gränsen-kauppakeskuksessa, mikä palvelee seitsemänä päivänä viikossa ympäri vuoden.

INFOBOX

Lisätietoja:

Kalottek Ky

Jani Hamari, puh. 0400 707 972

jani.hamari@kalottek.fi

www.lapista.fi

www.kalottek.fi

Lähetetty 12.09, Uutiset | Kommentit (0)

Työkoneohjaus osana VT 4:n arkea

16.06.2009

Perinteisessä maanrakentamisessa tielinjat on merkitty maastoon kepein ja korkeusmerkein. Niillä ilmaistaan kaivusyvyys tai rakennettava kerros. Koneen käyttäjät ovat joutuneet aika ajoin tulemaan ulos ohjaamosta verratakseen tekemäänsä pintaa keppien merkintöihin.

Työkoneautomaatio satelliittipaikannuksineen muuttaa pysyvästi rakentamistapaa. Koneen kuljettajalla on kaiken aikaa tarkka tieto kohteen mitoista, jotka ovat nähtävissä havainnollisena kolmiulotteisena mallina ohjaamoon asennetulla näytöllä. Työkoneen terän tai kauhan reaaliaikainen paikannus opastaa kuljettajaa toteuttamaan suunnitelman tarkasti. Maastoon tehtävien merkintöjen tarve jää hyvin vähäiseksi, eikä kuljettajan juurikaan tarvitse poistua ohjaamosta”, projektijohtaja Pasi Nurminen Destiasta kertoo.

Destian Kemin-työmaalla valtaosa urakoitsijoiden maanrakennuskoneista on varusteltu nykyaikaisin koneohjausjärjestelmin. Työkoneautomaatiota hyödynnetään maankaivussa, kerrosten teossa, putkituksissa sekä siltamonttujen kaivussa.

Valtatie 4:n parannushanke kattaa 16 kilometrin mittaisen tieosuuden, josta viiden kilometrin matkalla tie tehdään kokonaan uuteen paikkaan. Urakkaan sisältyy kolme uutta eritasoliittymää ja kolmen nykyisen eritasoliittymän parantamista sekä 18 siltaa. Työt aloitettiin viime vuoden kesäkuussa ja tien pitää olla käytössä syksyllä 2010.

”Työmaa on pysynyt hyvin aikataulussaan. Väylien rakentamisessa ollaan hieman etuajassakin. Työkoneautomaatiolla on ollut iso merkitys tässä. Kun sitä hyödynnetään sekä kaivavissa että levittävissä koneissa, maarakenteiden teko on huomattavasti tehokkaampaa kuin perinteisessä rakentamisessa”, projektijohtaja Pauli Komula Destiasta toteaa.

Kemin-työmaan väylien rakentamisesta vastaavan Heino Karjalaisen mukaan työkoneautomaatio on vähentänyt tuntuvasti maastossa tehtävää mittauksen ja merkitsemisen tarvetta. Työtehoa on nostanut niin ikään ylimääräisten massansiirtojen jääminen vähiin.

Kaikki mukana hankkeessa

Karjalaisen mukaan urakoitsijoiden asenne työkoneautomaatiota kohtaan on ollut pelkästään positiivinen, kun sen edut on ymmärretty ja käytännössä toimiviksi havaittu.

”Urakoitsija ja etenkin kuljettajat ovat olleet erittäin tyytyväisiä ratkaisuun eikä kukaan ole ainakaan ilmaissut haluavansa palata vanhaan työskentelytapaan.”

Kuljettajaa opastavien kolmiulotteisten havainnollisten mallien käyttö on tuonut omat haasteensa, Karjalainen myöntää. Suunnitelmat on tehtävä aiempaa tarkemmin ja viimeistellysti ennen töiden aloittamista.

”Haasteisiin on kuitenkin pystytty vastaamaan tiiviillä yhteistyöllä suunnittelijoiden, työnjohdon ja urakoitsijoiden kesken.”

Samalla kun työkoneautomaatio lisää työn tuottavuutta, lisää se myös koneen kuljettajan itsellisyyttä töiden teossa. Tämä on vaatinut työnjohdolta osin uudenlaista otetta työmaan seurantaan. Uusi teknologia on tuonut välineet myös tähän.

”Langatonta tiedonsiirtoa hyödynnetään etäyhteyden muodostamiseen ja tiedon välittämiseen työkoneen ja työmaan toimiston välillä. Näin mahdolliset ongelmatilanteetkin saadaan selvitettyä joutuisasti”, Karjalainen sanoo.

Kotimaisin järjestelminkohti tulevaisuutta

Lukuisilla työmailla, kuten myös Kemissä, on käytössä Tampereella suunniteltuja ja valmistettuja Novatron-koneohjausjärjestelmiä. Uuden teknologian tuominen raskaisiin työmaaolosuhteisiin tarjoaa järjestelmätoimittajalle haasteita ja edellyttää tehokkaan huolto- ja tukiorganisaation ylläpitämistä.

”On ollut ilo toimia Destian kaltaisen ammattitaitoisen organisaation kanssa niin hyvinä kuin haastavinakin päivinä. Palaute auttaa meitä tekemään asioista vieläkin parempia ja juuri hyvä keskusteluyhteys asiakkaaseen on sen kannalta tärkeää”, linjaa Novatron Oy:n 3D-tuotteiden tuotepäällikkö Mikko Ilmonen.

Novatron Oy on valmistanut ja toimittanut koneohjausjärjestelmiä maanrakennuskoneisiin jo kohta kahden vuosikymmenen ajan asiakaskuntanaan niin pienet, kuin suuretkin maanrakennusyritykset. ”Haluamme olla asiakkaamme projekteissa mukana ja tukea niin paljon kuin mahdollista. Tämä auttaa meitä ymmärtämään työmaan tarpeet, joka edistää tuotteidemme kehittymistä”, Ilmonen toteaa.

INFOBOX

Teksti: Hannu Virtanen ja Destia

Kuvat: Destia, Novatron

Lisää aiheesta:

www.destia.fi

www.novatron.fi

Lähetetty 12.08, Uutiset | Kommentit (0)

Dae-Tekin nykyaikaiset tilat Investointi Doosan-asiakkaille

16.06.2009

Vakaan ja merkittävän aseman parinkymmenen vuoden aikana Suomen maanrakennuskoneiden markkinakentässä saavuttanut Dae-Tek Oy on siirtynyt palvelemaan asiakkaitaan uusissa, myyntiin, konehuoltoon ja varaosapalveluun suunnitelluissa nykyaikaisissa tiloissa Keravalla.

Kahden hehtaarin tontilla sijaitseva uusi maansiirtokonekeskus kaksinkertaisti toimitilamme. Näemme tämän ensisijassa investointina Doosan-asiakkaillemme, joiden laitteista haluamme pitää huolta niiden koko elinkaaren ajan, kertoo toimitusjohtaja Markku Lappalainen.

Lappalainen muistuttaa, että Dae-Tekin uudet toimitilat sijaitsevat logistisesti hyvällä paikalla mm. Vuosaaren sataman suhteen. Satamasta koneet tulevat vaivattomasti Keravalle, mistä toimitukset jatkuvat ympäri Suomen.

– Pystymme nopeuttamaan ja tehostamaan merkittävästi huolto- ja varaosapalveluamme. Uskomme, että jälkimarkkinointiin panostus kannattaa. Perusasiakaskuntamme luottaa edelleen kilpailukykyiseen hinta-laatusuhteeseen, mikä pitää sisällään myös asianmukaiset huoltotoiminnot.

Huhtimontie 10-12:ssa Keravalla sijaitsevan kiinteistön kokonaispinta-ala on 4100 m2. Korjaamotilat ovat 1800 m2, korkeus 12 m, leveys 22 m ja 12 kpl nosto-ovia (5x6 m). Varaosatilat ovat 800 m2, toimistot 800 m2 ja muuta tilaa löytyy yhteensä 700 m2.

Uusia malleja

Vahvasti maailmanmarkkinoilla etenevä Doosan jatkaa tuotekehitystä talouskriiseistä huolimatta ja mallistoon on tänäkin vuonna kehitetty asiakkaita palvelevia uutuuksia.

Lappalainen kertoo, että mm. Doosan-pyöräkuormaajamallistoon on tullut uutuuksina 350- ja 450-sarjan mallit, jotka täydentävät hyvin aiempaa tuoteperhettä. Asiakkaat saavat täsmälleen omia tarpeita vastaavat koneet.

Dae-Tekin maansiirtokaluston uutuuksiin kuuluvat myös viime vuonna edustukseen tulleet Doosan Maxi dumpperit. Lisäksi myös Montabert hydraulivasarat ja purkulaitteet liittyivät vuonna 2008 myyntirepertuaariin.

Daewoo-Doosan pääedustuksena

Vuonna 1990 toimintansa aloittaneen Dae-Tek Oy:n pääedustuksena ovat Doosan-maansiirtokoneet (aiemmin Daewoo) eri lajeissaan. Merkittävimpänä ryhmänä ovat kaivinkoneet noin 20 prosentin markkinaosuudella; monena vuonna markkinaykkösenä Suomessa.

Yhtiön edustuksiin kuuluvat myös Terex/Fermec-traktorikaivurit ja Everdigm-iskuvasarat sekä murskaimet.

Keravan päätoimipaikan lisäksi Dae-Tekin kolme jälleenmyyjää (Joensuu, Seinäjoki ja Oulu) sekä omat myyntitoimistot Turussa ja Tampereella hoitavat konemyynnin koko maan kattavasti.

Varaosamyynti tapahtuu keskitetysti Keravan keskusvarastosta koko maahan neljän varaosamyyjän voimin. Huollosta vastaavat sopimushuollot kautta maan ja Dae-Tek Oy:n omat huoltokorjaamot Keravalla, Tampereella ja Turussa.

Lähetetty 12.08, Uutiset | Kommentit (0)

Finmotor Oy aloitti japanilaisten Robin/SUBARU

16.06.2009

Finmotor Oy aloitti japanilaisten Robin/SUBARU –bensiinimoottoreiden, vesipumppujen ja aggregaattien edustajana Suomessa 15.5.2009, kun aikaisempi maahantuoja Oy Elfving Ab luopui niiden edustuksesta.

Subaru on yksi Fuji Heavy Industries Ltd. tuotteista heidän valmistaessa mm. Boeing -lentokoneiden komponentteja, helikoptereiden ohjainyksiköitä, tuulivoiman komponentteja ja Subaru autoja. Subaru autot ovat tunnettuja edistyksellisestä voimansiirto-tekniikastaan ja maailmankuuluista boxer -moottoreitaan.

Robin/Subaru moottorit ovat luokassaan ylivertaisia kilpailijoihinsa nähden monessa asiassa. Ne ovat hiljaisempia ja pehmeä-äänisempia; jopa 2db alhaisempi äänitaso. Lisäksi kehittynyt moottoritekniikka mahdollistaa helpon käynnistyvyyden jopa -10C lämpötilassa ilman takaisiniskua. Robin / Subaru moottoreiden luotettavuus ja pitkäikäisyys on saavutettu mm. OHC-tekniikan ja heavy-duty ketjuvedon yhteensopivuudella, erinomaisella jäähdytys- ja voitelutekniikalla sekä korkealaatuisella kuulalaakeroinnilla. Moottoreiden erinomainen suorituskyky on suoraa seurausta tinkimättömästä kehitystyöstä, johon Robin/Subaru on jo vuosia panostanut.

Robin/Subaru tarjoaa myös täyden vesipumppumalliston käsittäen keskipakoispumput (puhtaalle vedelle, esim. kaivosta tai järvivedesta mökki ym.käytössä), korkeapainepumput, lietepumput (esim. mutainen tai hiekkainen vesi) sekä kalvopumput. Koko mallisto tarjoaa pumpun oikeaan käyttöön sekä kuluttajalle, että ammattilaiselle. Kaikki pumput ovat tehokkaita ja taloudellisia moneen eri käyttöön; talousveden pumppaamiseen, lietteisen veden pumppaamiseen, viljelysten kasteluun tai jopa palontorjuntaan.

Ei sovi myöskään unohtaa Robin/Subaru aggregaatteja. Löytyy sekä salkkumallisia, pieniä invertteri-generaattoreja (1,1-1,7kVA) esim. mökkikäyttöön tai asuntovaunuihin, että ammattikäyttöön tarkoitettuja kiinteärunkoisia tehokkaampia aggregaatteja (2,1kVA-4,8kVA). Kaikissa malleissa on selkeä käyttöpaneeli mittareineen sekä virtapistokkeineen. Isommat polttoainesäiliöt mahdollistavat pidemmät käyttöajat ilman tankkausta. Yksiköt ovat varustettu öljyvahdeilla, joten aggregaatit pysähtyvät automaattisesti jos öljymäärä jostain syystä on liian alhainen. Mallistosta löytyvät niin invertterillä varustetut generaattorit, jotka takaavat tasaisemman sähkön, esim. tietokoneille kuin koteloidut "Silent series" äänieristetyt versiot, jotka ovat ylivertaisia äänitasoltaan.

Finmotor Oy on Vantaan Ilolassa toimiva 1988 perustettu teknisten merkkituotteiden maahantuontia harjoittava perheyhtiö. Tuotevalikoimaan kuuluvat Hatz- ja Isuzu-dieselmoottorit, Subaru-bensiinimoottorit, Peerless-, Noram-, Centmat- ja Aguss- voimansiirron komponentit ja Emce-vintturit. Yhtiön toiminta perustuu rautaiseen ammattitaitoon ja pitkään kokemukseen. Tämän johdosta Subaru sopii hyvin Finmotorin ammattituotteiden joukkoon.

Huolto- ja korjauspalvelua saa joko yrityksen omassa korjaamossa tai valtuutettujen huoltokorjaamoiden kautta ympäri maan.

INFOBOX

Lisätietoja:

Finmotor Oy

www.finmotor.fi

puh. (09) 870 0970

Lähetetty 12.07, Uutiset | Kommentit (0)

Pohjoismaiden suurin renkaiden vulkanointiautoklaavi MS-Pinnoituksella Lappeenrannassa

16.06.2009

Paimiolaisen GaV Group Oy toimittama autoklaavi on Pohjoismaiden tähän asti suurin renkaiden vulkanointi- autoklaavi. Lappeenrantalainen MS-Pinnoitus Oy on

Suomen suurin työkonerenkaiden pinnoittaja, joka hankki autoklaavin teollisuudessa käytettävien työkoneiden renkaiden pinnoittamista varten. Yritys on perustettu 2006, jolloin Vianorin pinnoitustoiminta siirtyi MS-Pinnoitus Oy:lle. Luotettavan laadun ja palvelun takaa 25 kokemuksen omaava osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta.

Pystymallisen autoklaavin halkaisija on runsas neljä metriä ja paino 25 tonnia. Autoklaavin 8 000 kiloa painava kansi avataan hydraulisesti ylöspäin. Sillä voidaan vulkanoida Suomessa kaivos- ja louhintateollisuuden käytössä olevat isoimmatkin renkaat, joiden halkaisija on 3,5-3,9 metriä. Autoklaavin lämmitys ja paineistus tapahtuu 5-6 barin paineessa olevan n. 110-115 asteisen höyryn avulla. Autoklaavin paksun lämpöeristyksen ansiosta vulkanointilämpötila pysyy tasaisena ja energiataloudellisena.

Ehjärunkoisen renkaan alkuperäinen pinnoite kaavitaan pois mahdollisimman tarkasti eräänlaisella sorvilla, jonka jälkeen se tarkastetaan ja korjataan tarvittaessa sekä karhennetaan välikumin hyvän tarttumisen takia. Välikumikerroksen levittämisen jälkeen renkaan pinta päällystetään valmiiksi kuvioidulla, useasta palasta koostuvalla pintakerroksella. Palojen väliin jäävät raot täytetään kumimassalla, jonka jälkeen rengas sijoitetaan vulkanoinnissa käytettävään ns. paistopussiin.

Vulkanointi takaa pysyvyyden

Vulkanointi on renkaan pinnoituksen vaihe, jossa raakakumin avulla uusi pintamateriaali vulkanoidaan kiinni renkaaseen. Näin renkaasta saadaan uutta vastaava tuote, mutta huomattavasti edullisemmin. Tukialustalla oleva rengaspussi nostetaan autoklaaviin, kansi suljetaan ja pussiin liitetään 0,8-1,0 barin alipaine. Vankasti lukittuun autoklaaviin lasketaan paineistettu höyry, jolla lämpötila nostetaan niin korkeaksi, että saadaan aikaan riittävä vulkanointilämpötila. Suurimpien renkaiden paistoaika on jopa 15 tuntia, jonka jälkeen renkaan pintaa ei saa irti yrittämälläkään. Kovassa käytössä oleva työkonerengas voidaan pinnoittaa yleensä kerran tai kaksi renkaan kunnosta riippuen, mutta sillä saadaan aikaan silti huomattavaa säästöä.

Lyhyt toimitusaika

Lähimmät, nyt käyttöönotettua vastaavat autoklaavit löytyvät Saksasta ja Italiasta, jolloin toimitusajaksi on tullut useita kuukausia.

– Uuden autoklaavin myötä toimitusajaksi tulee vain joitakin viikkoja, joten logistisesti toimitusajasta tulee huomattavasti lyhyempi kuin aikaisemmin, lupaa MS-Pinnoitus Oy:n toimitusjohtaja Harri Pätäri. Pohjois-Suomen kaivostoiminnan elpymisen myötä isojen renkaiden pinnoituksen tarpeellisuus Suomessa on lisääntynyt huomattavasti. Sama koskee varmasti myös muita pohjoismaita, lähinnä ehkä Pohjois-Ruotsia. Yhtiö pinnoittaa renkaita aina pienistä trukin renkaista suuriin maansiirtokonerenkaisiin sekä tekee korjauksia kaikkiin renkaisiin. Palvelua markkinoidaan yhteistyössä Vianorin kanssa.

INFOBOX

Lisätietoja:

MS-Pinnoitus Oy

www.ms-pinnoitus.fi

Lähetetty 12.01, Uutiset | Kommentit (0)