Työkoneohjaus osana VT 4:n arkea

16.06.2009

Perinteisessä maanrakentamisessa tielinjat on merkitty maastoon kepein ja korkeusmerkein. Niillä ilmaistaan kaivusyvyys tai rakennettava kerros. Koneen käyttäjät ovat joutuneet aika ajoin tulemaan ulos ohjaamosta verratakseen tekemäänsä pintaa keppien merkintöihin.

Työkoneautomaatio satelliittipaikannuksineen muuttaa pysyvästi rakentamistapaa. Koneen kuljettajalla on kaiken aikaa tarkka tieto kohteen mitoista, jotka ovat nähtävissä havainnollisena kolmiulotteisena mallina ohjaamoon asennetulla näytöllä. Työkoneen terän tai kauhan reaaliaikainen paikannus opastaa kuljettajaa toteuttamaan suunnitelman tarkasti. Maastoon tehtävien merkintöjen tarve jää hyvin vähäiseksi, eikä kuljettajan juurikaan tarvitse poistua ohjaamosta”, projektijohtaja Pasi Nurminen Destiasta kertoo.

Destian Kemin-työmaalla valtaosa urakoitsijoiden maanrakennuskoneista on varusteltu nykyaikaisin koneohjausjärjestelmin. Työkoneautomaatiota hyödynnetään maankaivussa, kerrosten teossa, putkituksissa sekä siltamonttujen kaivussa.

Valtatie 4:n parannushanke kattaa 16 kilometrin mittaisen tieosuuden, josta viiden kilometrin matkalla tie tehdään kokonaan uuteen paikkaan. Urakkaan sisältyy kolme uutta eritasoliittymää ja kolmen nykyisen eritasoliittymän parantamista sekä 18 siltaa. Työt aloitettiin viime vuoden kesäkuussa ja tien pitää olla käytössä syksyllä 2010.

”Työmaa on pysynyt hyvin aikataulussaan. Väylien rakentamisessa ollaan hieman etuajassakin. Työkoneautomaatiolla on ollut iso merkitys tässä. Kun sitä hyödynnetään sekä kaivavissa että levittävissä koneissa, maarakenteiden teko on huomattavasti tehokkaampaa kuin perinteisessä rakentamisessa”, projektijohtaja Pauli Komula Destiasta toteaa.

Kemin-työmaan väylien rakentamisesta vastaavan Heino Karjalaisen mukaan työkoneautomaatio on vähentänyt tuntuvasti maastossa tehtävää mittauksen ja merkitsemisen tarvetta. Työtehoa on nostanut niin ikään ylimääräisten massansiirtojen jääminen vähiin.

Kaikki mukana hankkeessa

Karjalaisen mukaan urakoitsijoiden asenne työkoneautomaatiota kohtaan on ollut pelkästään positiivinen, kun sen edut on ymmärretty ja käytännössä toimiviksi havaittu.

”Urakoitsija ja etenkin kuljettajat ovat olleet erittäin tyytyväisiä ratkaisuun eikä kukaan ole ainakaan ilmaissut haluavansa palata vanhaan työskentelytapaan.”

Kuljettajaa opastavien kolmiulotteisten havainnollisten mallien käyttö on tuonut omat haasteensa, Karjalainen myöntää. Suunnitelmat on tehtävä aiempaa tarkemmin ja viimeistellysti ennen töiden aloittamista.

”Haasteisiin on kuitenkin pystytty vastaamaan tiiviillä yhteistyöllä suunnittelijoiden, työnjohdon ja urakoitsijoiden kesken.”

Samalla kun työkoneautomaatio lisää työn tuottavuutta, lisää se myös koneen kuljettajan itsellisyyttä töiden teossa. Tämä on vaatinut työnjohdolta osin uudenlaista otetta työmaan seurantaan. Uusi teknologia on tuonut välineet myös tähän.

”Langatonta tiedonsiirtoa hyödynnetään etäyhteyden muodostamiseen ja tiedon välittämiseen työkoneen ja työmaan toimiston välillä. Näin mahdolliset ongelmatilanteetkin saadaan selvitettyä joutuisasti”, Karjalainen sanoo.

Kotimaisin järjestelminkohti tulevaisuutta

Lukuisilla työmailla, kuten myös Kemissä, on käytössä Tampereella suunniteltuja ja valmistettuja Novatron-koneohjausjärjestelmiä. Uuden teknologian tuominen raskaisiin työmaaolosuhteisiin tarjoaa järjestelmätoimittajalle haasteita ja edellyttää tehokkaan huolto- ja tukiorganisaation ylläpitämistä.

”On ollut ilo toimia Destian kaltaisen ammattitaitoisen organisaation kanssa niin hyvinä kuin haastavinakin päivinä. Palaute auttaa meitä tekemään asioista vieläkin parempia ja juuri hyvä keskusteluyhteys asiakkaaseen on sen kannalta tärkeää”, linjaa Novatron Oy:n 3D-tuotteiden tuotepäällikkö Mikko Ilmonen.

Novatron Oy on valmistanut ja toimittanut koneohjausjärjestelmiä maanrakennuskoneisiin jo kohta kahden vuosikymmenen ajan asiakaskuntanaan niin pienet, kuin suuretkin maanrakennusyritykset. ”Haluamme olla asiakkaamme projekteissa mukana ja tukea niin paljon kuin mahdollista. Tämä auttaa meitä ymmärtämään työmaan tarpeet, joka edistää tuotteidemme kehittymistä”, Ilmonen toteaa.

INFOBOX

Teksti: Hannu Virtanen ja Destia

Kuvat: Destia, Novatron

Lisää aiheesta:

www.destia.fi

www.novatron.fi

Lähetetty 12.08, Uutiset