Fliptop-peite nyt myös Suomessa

20.08.2009

Power Truck Show’ssa Härmässä oli esillä Suomen markkinoilla uutuutena ruot-salainen FLIPTOP-kuorma-peite. Parikymmentä vuotta sitten Ruotsissa kehitetty ja patentoitu FlipTop on lähes ainoa mekaanisesti avattava kuormapeite Ruotsin ja Norjan markkinoilla. Ja myös muualla Euroopassa se kuuluu johtaviin kuormapeitejärjestelmiin.

Nyt sen maahantuonnin Suomeen on aloittanut laadukkaista pressuistaan tunnettu Himankalainen MT-Peite. Vaikka peite kehitettiin ensiksi asfalttikuormien peittoon, soveltuu se silti kaikenlaisen materiaalin peittämiseen. Laitojen reunan päälle kääntyvä malli soveltuu erinomaisesti varsinkin viljakuorman peittoon. Mekaanisesti toimivaa peitettä on saatavana sekä käsikäyttöisenä että hydraulisesti toimivana. Peitettä valmistetaan suorana tai niin, että se muodostaa lavan keskelle matalan harjan. Harjakattoinen malli on oikeuksissaan sateella, vesi ei muodosta pussia, eikä näin ollen myöskään pääse jäätymään. Myös lumi putoaa siitä helposti alas.

Tukeva rakenne

Huolimatta siitä, että peite on laakeroitu lavan päihin, toimii se nerokkaan mekanismin ansiosta myös pitkissä perävaunuissa ilman, että se taipuisi tai kääntyisi hitaammin lavan keskellä. Keskikohdalla oleva tuenta edesauttaa peitteen kääntymistä. Peitteen avaaminen tapahtuu muutamissa sekunneissa riippumatta sen käyttöjärjestelmästä. Sitä on saatavana joko kokonaan toiselle puolelle tai molemmille puolille avautuvana. Koska peite valmistetaan MT-Peitteellä Suomessa, saa asiakas sen haluamallaan värillä ja omalla logolla varustettuna.

Kuuman asfaltin kuljetuksessa peite varustetaan lämpöeristeellä, joka pitää asfaltin varmasti kuumana sekä suojaa peitettä jopa yli 240 asteen lämmöltä. Asfalttiajossa yli puolet peitteistä avautuu molemmille puolille. Peitteen käyttö ei myöskään haittaa mitenkään kippausta.

Edullista ja kätevää peitettä on käytetty hyvällä menestyksellä myös varastokonttien lisäkatteena estämään veden kerääntyminen kontin päälle.

INFOBOX

Lisätietoja:

MT-Peite Oy, www.mt-peite.fi

875 944

Lähetetty 12.33, Uutiset