Muutoksia Doosan myyntiverkostossa
20.08.2009
Maanrakennuskonekaupan tilanteen muututtua merkittävästi vuoden 2009 aikana, oli Doosan maanrakennuskoneiden Suomen maahantuoja Dae-Tek Oy uuden tilanteen edessä. - Kilpailun kiristyessä oli pyrittävä hakemaan kustannussäästöjä myös logistiikan kautta, ja yksi vaihtoehto säästöjen hakemiselle on suoristaa toimitusketjua, toteaa Dae-Tek Oy:n toimitusjohtaja Markku Lappalainen.
-Huhtikuussa 2009 yhdistimme tytäryhtiömme Konemyynti Niemelä Oy:n konekaupan toiminnot emoyhtiöön. Näin ollen Tampereen ja Pirkanmaan alueen konekaupat tehdään nyt Dae-Tek Oy:n nimissä, eikä kauppaa käydä enää tytäryhtiön kautta. Näillä toiminnoilla saimme selvää kustannussäästöä toimintaamme ja yhdistämällä hallinnolliset työt pääkonttoriin Keravalle, pystymme huomattavasti paremmin reagoimaan markkinoiden vaatimiin muutoksiin. Huolto- ja varaosatoiminnot ovatkin olleet jo vuosia suoraan Daetekin hallinnassa. Tämä kokonaisuus on nyt trimmattu ajan vaatimalle tasolle ja tulee varmasti näkymään asiakkaillemme toiminnan tehostumisena.
Kesäkuun viimeisenä päivänä päättyi yhteistyö pisimpään jälleenmyyjänä toimineen Hannun-Kone Oy:n kanssa. Lähes kahdenkymmenen vuoden yhteistyön tuloksena Itä-Suomen alueelle kasvoi suuri Daewoo/Doosan – konekanta. Pitkän linjan konekauppias Hannu Laukkanen teki merkittävän työn Daewoo-myynnin ja merkin uranuurtajana ja kaupallisen toiminnan aloittajana Suomessa.
– Vuodesta 2008 Hannun-Kone Oy alkoi kehittää toimintaansa enemmän maahantuontivetoiseksi niin koneiden kun työlaitteidenkin osalta. Tämä kehitys ei enää ollut ideaali ratkaisu meille, joten yhteistyömme tuli tien päähän, toteaa Markku Lappalainen.
– Joensuu, Kuopio ja Jyväskylä lähialueineen ovat meille kaupallisesti tärkeä alue, joten olemme päättäneet panostaa alueen myyntiin ja huoltoon perustamalla Kuopioon Dae-Tek Oy:n oman aluemyyntitoimiston, ja palkkaamalla sinne ammattitaitoisen piiripäällikön. Näin ollen alueen myynti on nyt suoraan maahantuojan hallinnassa, mikä tulee varmasti näkymään positiivisena asiana kaikille alueen asiakkaillemme.
– Myynnin tueksi olemme kouluttamassa alueelle uutta huoltoa, joka tulee Kuopiosta käsin huolehtimaan yhdessä muiden Itä-Suomen alueen yksityisten sopimushuoltajien kanssa konekannan huolloista ja korjauksista, eli silläkin sektorilla lisäämme panostusta alueen asiakaspalveluun.
– Nyt kun meillä on omat aluemyyntitoimistot Keravalla, Turussa, Tampereella ja Kuopiossa, eri alueiden asiakkailla on käytettyä konetta ostettaessa nyt huomattavasti laajempi valikoima, mistä etsiä itselleen omaan tarpeeseen sopivaa konetta. Koko vaihtokonevalikoima on kaikkien myyjien myytävissä, kertoo Markku Lappalainen.








