Maxpo 09 -messut oli maanrakennusalan voimannäytös

17.09.2009

Hyvinkään lentokentällä 3.-5.9. järjestetty Maxpo-maanrakennuskonenäyttely onnistui järjestäjän mukaan hyvin. Yhteensä messuilla oli 138 näytteilleasettajaa, mikä on Maxpo-messujen kaikkien aikojen ennätys. Tämä osoittaa, että taloudellisesta

tilanteesta huolimatta alan yritykset uskovat tapahtuman toimivuuteen.

Panostus messuihin kannatti, sillä Maxpo onnistui houkuttelemaan paikalle yli 11 000 kävijää. Messujen tilaaman kävijätutkimuksen perusteella messuvieraat edustivat alan hankinnoista vastaavia ammattilaisia samoin kuin edellisessä Maxpo-tapahtumassa. Saman TNS Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan kävijät suhtautuvat varovaisen positiivisesti maanrakennusalan tulevaisuudennäkymiin.

Ensimmäisenä messupäivänä Maxpoon kutsuttiin myös alasta kiinnostuneita opiskelijoita. Infra on IN –teemalla näyttelyyn tutustui huimat 1 100 nuorta, jotka saivat heille suunnatun ohjelman kautta ensikäden tietoa infrarakentamisesta ja alan koulutusvaihtoehdoista sekä tapasivat alan yrityksiä. Opiskelijoita saapui paitsi lähialueelta myös kauempaa. Alalta onkin vapautumassa runsaasti työpaikkoja lähivuosina.

Hyvinkään lentokenttä osoittautui messujen järjestämiseen hyväksi paikaksi. Logistisesti Hyvinkäälle ja sen kentälle oli helppo saapua ja edellisvuosien pysäköintiongelmistakin päästiin kerralla eroon. Myös messujärjestäjälle ja näytteilleasettajille kenttä oli aiempaa helpompi pitopaikka.

Maxpo 09 –messut osoittivat, että maanrakennuskoneita halutaan nähdä yhä alan yhteisessä näyttelyssä. Suomen Messut järjestäjänä on erittäin tyytyväinen kävijämäärään ja siihen, että joukossa oli alan hankintapäättäjiä ja ammattilaisia. Hyvinkään lentokenttä onkin jo alustavasti varattu syyskuulle 2011 seuraavaa Maxpoa varten.

INFOBOX

Maxpo 09 maanrakennuskonenäyttely

järjestettiin Hyvinkään lentokentällä

3.-5.9.2009

Messujen järjestäjä: Suomen Messut

Toimeksiantaja: Rakennuskonealan

Näyttely-yhdistys ry

Lisätietoja: Tiedottaja Tony Ahlqvist, Maxpo 09

Puhelin (09) 150 9418, 050 538 1370

tony.ahlqvist@finnexpo.fi

Suomen Messut, Helsingin Messukeskus

Messuaukio 1, PL 21, 00521 Helsinki

Puhelin (09) 150 91, www.finnexpo.fi

Lähetetty 14.47, Uutiset