Ahola Transportilla vahva ote teollisuuden vientikuljetuksissa
15.01.2010
Pohjoismaiden ja Baltian johtaviin kuljetusyrityksiin jo pitkään kuulunut kokkolalainen Ahola Transport Ab vahvistaa otettaan teollisuuden vientikuljetuksissa myös eri puolille Eurooppaa.
Tuotamme teollisuusasiakkaillemme lisäarvoa ja tehokkuutta nykyisin noin 350 kuljetusyksikön voimin. Kokkolan päätoimipaikan ohella Naantalin, Vantaan, Viron Tallinnan ja Ruotsin Nykvarnin kuljetuslinkit tehostavat palveluamme, kertoo Ahola Transportin toimitusjohtaja Kaj Fagerholm.
Luotettavuuteen ja laatuun panostavan, vuonna 1955 perustetun perheyritys Ahola Transportin on-line palvelukonsepti perustuu suoriin toimituksiin asiakkaille kuljetuslinkkien välityksellä.
On-line kuljetussuunnittelun ansiosta kuljetuskaluston käyttöä ohjaillaan ja suunnitellaan reaaliajassa, jolloin asiakkaiden kuljetustarpeet määrittävät reittien kulun.
Mahdollisimman suurta lisäarvoa
– Kuljetussuunnittelijamme optimoivat yhtiömme Attracs-järjestelmän avulla kuljetukset niin, että tavarat noudetaan vain yhdellä autolla, vaikka niillä olisi eri määränpää. Näin tavaroita ei tarvitse käsitellä enää rahdin aikana.
Fagerholm korostaa, että sama ajojärjestelijä hoitaa aina koko toimitusketjun – noudon, runkorahdin ja jakelun – yhtenä prosessina vastaanottajalle saakka.
Ahola Transportin ainoalaatuinen kuljetuskonsepti tarjoaa asiakkaalle yksilölliset palvelut Pohjoismaiden ja Baltian ohella ympäri Eurooppaa määränpäähän saakka, vaikka kuljetuksessa ylitettäisiin valtioiden rajoja. Näin asiakkaalle taataan kuljetuksessa mahdollisimman suuri lisäarvo ja tehokkuus.
Metallin osaamista
Ahola Transportilla on pitkä kokemus metalliteollisuuden vaativistakin kuljetuksista. Täyskuormien ja kappaletavaran lisäksi järjestetään mm. pitkien palkkien erikoiskuljetuksia. Kuljetuskalusto mahdollistaa sekä sivusta että katon kautta lastauksen.
Tytäryhtiö AT Special Transportin kuljetuskalustoon kuuluvat mm. lavetit, jatkorekat, pokatut puoliperävaunut sekä nosturit.
– Liikenneturvallisuus on tärkeällä sijalla toiminnassamme. Kun esimerkiksi raskaita metallituotteita ja rakenteita kuljetetaan, tavaroiden sidonta pitää tehdä varmasti ja oikein. Meillä on pitkä kokemus myös yli 10 tonnin teräskelojen kuljetuksista.
Ahola Transport palvelee teollisuutta laajalla skaalalla terästuotteista, paperiin, pakkauksiin, elintarvikkeisiin ja huonekalukuljetuksiin saakka.
Pikakuljetuksia paketeista lavoihin
– Koko kapasiteettimme on suunniteltu teollisuuden tarpeita silmällä pitäen. Voimme ottaa tavaroita nopeasti kuljetettavaksi niiden koosta riippumatta. Tarjoamme myös pikakuljetuksia paketeista lavoihin ja pitkälle tavaralle.
Nykyaikaiseen kalustoon ja kuljettajien taloudelliseen ajotapaan panostava Ahola Trasport haluaa pitää ekologisen jalanjälkensä mahdollisimman pienenä.
Avoimuutta ja yksilön kunnioittamista korostavalla yrityksellä on käytössä ISO 14001 ympäristösertifikaatti ja ISO 9001:2000 laatusertifikaatti.
INFOBOX
Lisätietoja:
Ahola Transport Ab
www.aholatransport.fi








