Alberni ja SARIS yhteistyötä 10 vuotta

15.01.2010

Kaarinalainen Alberni Oy aloitti 10 vuotta sitten laajamittaisemman Keski-Euroopassa valmistettavien SARIS kevytperävaunujen maahantuonnin.

Kumppaneita Euroopassa oli tarjolla useita. Heti aluksi oli selvää, että kumppani valitaan Länsi-Euroopasta. Seuraava edellytys oli että valmistajan tuotantomäärän pitää olla suuri, sillä isot tuotantomäärät takaavat tasaisen laadun ja edullisen hintatason.

Maahantuotaville vaunuille asetettiin myös tarkat laatukriteerit, joilla erotutaan kilpailijoista. Samoin piti saada tehtaalta Suomen olosuhteisiin räätälöityjä malleja. Teliväli venytettiin 85 cm:n, jolloin vaunun vakavuus liukkaalla kelillä parani ja vaunu ei ole niin herkkä takapainoiselle kuormalle. Pohjalevy haluttiin yksiosaiseksi, jolloin suolavesi ei pääse levyn saumoihin turmelemaan levyä ja tietenkin koko vaunun runko tukevoitui. Runkopalkit olivat niin korkeat, että renkaiksi voitiin valita edullinen ja helposti saatavilla oleva 185 C8 14 talvirengas ilman nastoja. Suomen olosuhteisiin sopimattomia 195/50 R13 C renkaita ei haluttu, koska niiden kantavuus saadaan aikaiseksi huikean korkealla 6,2 barin paineella. Tällöin rengas on kivikova hajottaen ennen pitkää Suomen kuoppaisilla teillä vaunun ja kuorman. Muovisten lokasuojien tilalle vaihdettiin kuumasinkitystä teräksestä valmistetut pakkasenkestävät kurakaaret roiskeläpillä, ja vielä jopa renkaiden eteen ja taakse, jolloin vaunun pohja pysyy puhtaampana. Kuulakytkin valittiin turvallisempaan valuteräksiseen malliin. Pellistä prässätty kuulakytkin kun sopii paremmin kevyisiin jarruttomiin vaunuihin.

Panostusta varaosapalveluun

Yhteistyö Alberni Oy:n ja yli 30 000 kevytperävaunua vuodessa valmistavan hollantilaisen SARIS Aanhangers BV:n välillä on ollut erinomainen. Nyt kun SARIS vaunuja liikkuu Suomen teillä jo tuhansia kappaleita, niin Alberni Oy tulee voimakkaasti panostamaan parempaan varaosapalveluun.

Kehitystyötä

10 vuoden aikana on Alberni Oy päässyt mukaan vielä kehittämään jo ennestään huippulaadukkaita SARIS vaunuja mm. seuraavilla parannuksilla: Nokkapyörässä on 6 mm paksu kiinnityslaippa, jolloin nokkapyörä ei heti väänny vaikka unohtuisi hetkeksi alasajoon lähdettäessä. Automatic nokkapyörässä on myös rasvanippa vakiona, jolloin suolavesi ei turmele nokkapyörän sisuskaluja. Sidontalenkit ovat nykyään upotettu vaunun runkoon, eikä niillä ole puhkottu pohjalevyä. SARIS kippivaunuissa on 20 mm säänkestävä vaneripohja, jonka päällä on 2 mm sinkitty pelti. Mikäli kippivaunussa on pelkkä peltipohja, menee se helposti lommoille koneellisessa kuormauksessa. SARIS vaunuihin lisävarusteena saatavissa tukijaloissa on kiinnityslaipan paksuus myös 6 mm ja ne ovat umpinaiset ja varustettu rasvanipoilla. 3,5 tn kokonaispainoisiin SARIS vaunuihin lisättiin kolmas runkopalkki, joka takaa pohjan kestävyyden esim. raskaiden kaivinkoneiden kuljetuksissa.

Monesti luullaan että mitä matalampi vaunu sen parempi vedettävyys. Hyvällä suunnittelulla ja järeillä runkorakenteilla SARIS on saanut hyvät veto-ominaisuudet myös korkeille lavetti- ja kippiperävaunuille. Isommalla rengaskoolla 185 C8 14 on saatu oleellisesti pienempi renkaiden vierintävastus. Esim. Mitsubishi L200 4-veto pick up ja SARIS PL2027 lavettiyhdistelmän kulutus laski 1 litran per 100 km täydellä kuormalla ajettaessa, kun vaunuun asennettiin isommat 185 C8 14 renkaat 195/50 R13 C renkaiden tilalle. Korkeammassa SARIS lavettivaunussa on myös paljon isompi maavara, jolloin ajaminen huonossakin maastossa onnistuu paremmin. Samoin 72 cm korkea lavettivaunu on mukavampi käsin purkaa, kun purettava tavara on jo valmiiksi lantion korkeudella.

SARIS kippivaunujen korkeutta on lisätty 10 cm paksulla apurungolla, joka myös samalla tukevoittaa lavan pohjaa. Kuormatila on silloin riittävän korkealla, jotta kipatessa kuorma purkautuu yhteen kasaan eikä veny 10 m pitkäksi matoksi. Asennettaessa vaunuun korokelaidat kuormaan mahtuu peräti 7 m3 esim. klapeja. Tällöin esimerkiksi SARIS PK30 vaunun 75 cm korkeus maasta on välttämätön kuorman tyhjentämiseksi yhteen paikkaan.

Suomalaisten suosikit

10 vuoden aikana ylivoimaisiksi suosikeiksi ovat nousseet peruslavettivaunu SARIS PL2027 ja SARIS PK30 ja PKC20 kippiperävaunut sähköhydraulisella kipillä. Suomen teillä liikkuvista SARIS vaunuista puolet ovat juuri näitä malleja. SARIS PL2027 kokonaispaino on 2,7 tn ja siihen saadaan kantavuutta 2100 kg. Tuo 2,7 tn kokonaispaino on aika sopiva Suomessa käytössä olevalle paketti- ja 4-vetoautokalustolle. Trukilla sivulta purettavissa oleva lavettivaunu on kätevä. SARIS PL2027 lavettivaunun mitat, sisäleveys 204 cm ja sisäpituus 406 cm ovat onnistuneet, koska vierekkäin mahtuu 2 styrox-pakettia tai kuormalavaa. Etu- ja takalaita voidaan asettaa alas, ylös tai vaaka-asentoon. Todella pitkä 150 cm vetoaisa parantaa veto-ominaisuuksia ja sallii 6 m:n tavaran kuljetuksen, niin että edestä ylitys on 100 cm ja takaa 90 cm, jolloin kuormaa ei tarvitse edes merkitä punaisella lipulla tai valolla. Ulkoleveys on 210 cm, näin ollen ei tarvita helposti rikkoontuvia äärivaloja sivuille. SARIS PL2027 on kevyt vetää isojen 185 C8 14 renkaiden ansiosta. Lisävarusteena saadaan integroidut jäätymättömällä verkkopinnalla olevat alumiinirampit. Tällöin kuorman purkaus onnistuu esim. nokkakärryllä tai voit kuljettaa yli 2 tn autoa tai työkonetta.

SARIS PKC20 kippivaunu valitaan aina silloin, kun veturina on tavallinen henkilöauto ja kuitenkin halutaan telivaunun vakaat veto- ja kippausominaisuudet. SARIS PKC 20 kippivaunu on varustettu 3-osaisella hydraulisylinterillä, joka nostaa peräti 3 tonnia. SARIS PKC20 vaunu on myös vedettävissä esim. mönkijällä. SARIS PKC20 vaunun kantavuus on noin 1500 kg ja kokonaispaino 2000 kg. Kun SARIS PKC20 varustetaan 60 cm korkeilla verkkolaidoilla, mukaan mahtuu 4 m3 klapeja. PKC20 onkin erittäin suosittu klapikauppiaiden keskuudessa.

SARIS PK30 on erinomainen ratkaisu viherrakentajille, kiinteistöhuoltoyrityksille ja tietenkin myös klapikauppaan. Kokonaispaino on 2700 kg ja kantavuus noin 2000 kg. 4-osainen hydraulisylinteri nostaa 5 tonnia ja kippaa sekä eteen, taakse ja kummallekin sivulle. 100 cm verkkolaidoilla varustettuna risuja, polttopuuta yms. mahtuu mukaan peräti 7 m3. PK30 voidaan myös varustaa jäätymättömällä verkkopinnalla varustetuilla alumiinirampeilla ja tukijaloilla, jolloin esim. noin 2 tn painoisen kaivukoneen kuljetuskin onnistuu samalla vaunulla. SARIS PK30 sopiikin hyvin monenlaiseen kuljetustarpeeseen.

Suomessa myytävien perävaunujen hintaerot ovat muutamia satasia, mutta laatuerot ovat merkittäviä. Tulevaisuudessa asiakkaat ovat entistä laatutietoisempia ja SARIS vaunujen menekki on taattu ammattikäyttäjien keskuudessa.

INFOBOX

Lisätietoja:

www.alberni.fi tai

www.saris.net sekä

Alberni Oy, Martti Alander

puh. 050 300 2950

Lähetetty 09.48, Uutiset