Koivunen Oy on varustanut huolto-auton Raskaankaluston osastonsa käyttöön!
15.01.2010
Hyötyajoneuvojen kuormankäsittelylaitteet ovat yksi Koivunen Oy:n raskaankaluston tuotelinjoista.
Vuoden vaihteessa tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun ensimmäinen linjan tuote 36 Tm PM kappaletavaranosturi tilattiin ja toimitettiin asennettavaksi. PM-tuotelinja esiteltiin varsinaisesti vuoden 2000 toukokuussa Logistiikka- ja Kuljetusnäyttelyssä Helsingissä Koivunen Oy:n ulko-osastolla.
2000-luvun alussa tuotelinjaan valittiin PM-kappaletavaranostureiden lisäksi MBB-takalaitanostimet, Hyvalift-koukkulaitteet sekä kevyempää lavakalustoa varten sähkö- ja sähköhydrauliset Maxilift-kappaletavaranosturit.
Kuormankäsittelylaitelinjan kaupan kehitys on ollut nousujohteista ja laitteita onkin liikenteessä jo huomattava määrä.
Myynnistä, asennuksista ja huolloista huolehtii pääsääntoisesti erilaiset yhteistyökumppanit ympäri Suomen, oman tytäryhtiön, Vantaan Hakkilassa sijaitsevan Suomen Kuljetuslaite Oy:n lisäksi.
Kaupan kehitykseen liittyviä velvoitteita varten on Koivunen Oy varustanut huoltoauton, jonka avulla osallistutaan asennettujen laitteiden säätö- ym. tarkastustehtäviin. Autolla liikkuu pääsääntöisesti Kuormankäsittelylaitelinjan tekninen tuki Toni Westerlund, jonka tehtävänä on toimia jälleenmyyjien ja asennus- ja huoltoliikkeiden yhteyshenkilönä sekä tarvittaessa kouluttajana. Toimenkuvaan kuuluu myös laitteiden käyttäjien neuvonta ja mahdollisten ongelmien selvittely.
Autoksi valittiin Peugeot Boxer ja se on varustettu tarvittavilla työkaluilla ja testauslaitteilla koskien Koivunen Oy:n maahantuomien kuormankäsittelylaitteiden säätö-, huolto- ja pikakorjaustehtäviä. Autossa on myös merkittävä määrä näiden tehtävien ympärillä tarvittavia varaosia. Varustukseen kuuluu lisäksi lisäakkujärjestelmä ja jännitteen muunnin sähkötyökalujen käyttöä varten. Auton tavaratila on varustettu kiinteillä laatikoilla, hyllyillä ja työpöydällä. Varustukseen kuulu luonnollisesti myös tavaratilan lisälämmityslaite talvisia olosuhteita varten.








