Raskaan kaluston uustuotanto entistä haasteellisempaa

15.01.2010

Ajoneuvojen EU-tyyppihyväksyntävelvoite laajeni myös Suomessa koskemaan kaikkia

raskaita ajoneuvoja ja niiden järjestelmiä huhtikuun lopussa tänä vuonna.

Muutos toi mukanaan erilaisia ja eripituisia siirtymäaikoja, mutta myös epävarmuutta tulevista käytännöistä ja lain soveltamistavoista. Erityisesti vanhan rekisteröintikatsastusmenettelyn korvaavat menetelmät voivat kasvattaa kotimaisen raskaan ajoneuvokaluston valmistuksen kustannuksia tilanteessa, jossa loppuasiakkaat ovat jo valmiiksi erittäin tukalassa tilanteessa kustannusrakenteen, kilpailutilanteen ja yleisen taloudellisen tilanteen perusteella.

OBAS Oy aloitti säiliö- ja perävaunutuotantonsa ja -tuotteittensa sopeuttamisen EU- ja EY-sääntöjen mukaisiksi kuluvan vuosikymmenen puolivälissä. Kasvava vienti ja yhteisömyynti asettivat tuolloin ensimmäisiä vaatimuksia testaamiselle sekä järjestelmien ja rakenteiden direktiivien mukaiselle toimivuudelle, joka piti lähinnä ulkomaisten asiakkaiden vaatimuksesta pystyä myös todistamaan. Tämä työ kantaa nyt hedelmää hyvien perusvalmiuksien muodossa siten, että direktiivien asettamat tuotannon ja tuotteiden vaatimukset on jo aiemmin otettu huomioon. Lisäksi useat OBAS-tuotteet on jo testattu niin, että näitä syntyneitä kuluja ei tarvitse maksattaa yksittäisellä asiakkaalla vaan kulut jakautuvat koko tuotetyypille. ”Tämä tuo meille selkeää kilpailuetua, etenkin silloin, kun asiakas haluaa todennetusti lakien ja asetusten mukaisesti valmistetun säiliöperävaunun”, sanoo Obas Oy:n myyntipäällikkö Santtu Keto. ”Lisäksi on tarkennettu määräyksiä menetelmistä ja materiaaleista vaarallisten aineiden kuljetuksiin käytettävien ajoneuvojen valmistuksessa. Myös nämä seikat on perinteisesti otettu huomioon tuotteissamme jo ennen nykyistä, voisiko sanoa, tarkempaa linjaa”, Keto jatkaa.

Tällä hetkellä voimassa on laki yksittäistyyppihyväksynnän väliaikaisesta järjestämisestä. Tämä väliaikainen laki mahdollistaa yksittäistyyppihyväksyntien tekemisen katsastusasemilla, mutta siirtymälain jälkeen tämä ei ole enää mahdollista. Viimeistään tuolloin ajoneuvon EU-tyyppihyväksyntä on ainoa valmistajalle kustannustehokas tapa saada ajoneuvonsa rekisteriin ja liikenteeseen koko EU:n alueella sekä varmistaa tuotteen laillisuus koko sen elinkaaren läpi. Tuo väliaikainen laki on voimassa vuoden 2010 loppuun, joten tulevan vuoden aikana käytännöt tulevat todennäköisesti menemään kokonaan uudenlaisiksi. Raskaan kaluston hankintoja suunnittelevan ja toteuttavan toimijan kannattaa ottaa huomioon jo nyt nämä uudet vaatimukset ja varmistaa siten toimittajansa kelpoisuus ja toimitusvarmuus.

Yksinkertainen keino loppuasiakkaalle varmistaa toimittajan kelpoisuus on selvittää onko valmistajalla sertifioitu ISO9001 laatujärjestelmä tai muu vastaava laatujärjestelmä. TraFi:n (ent. AKE) valmistuksen valvonta perustuu ISO 9001 järjestelmään ja se on yksi perusedellytyksistä valmistajalle saada tyyppihyväksyntä perävaunutyypille. Mikäli valmistajalla ei ole koko ajoneuvon varsinaista tyyppihyväksyntää, on mahdollista hakea yksittäishyväksyntää jokaiselle perävaunulle erikseen. Tämä menettely kylläkin nostaa kustannuksia ja on toki aina pieni epävarmuustekijä.

Joka tapauksessa uudet vaatimukset aiheuttavat huomattavan määrän lisätöitä valmistajalle ja siten kustannuspaineita, mutta samalla varmistavat tuotteen ja toiminnan vastaavan viranomaisten ja asiakkaiden vaatimuksia.

INFOBOX

Lisätietoja:

www.obas.fi

Lähetetty 09.50, Uutiset