A. Tiikkaiselle Doppstadt DH608
15.10.2010
Kärsämäen ympäristössä urakoiva A. Tiikkainen Oy luottaa Doppstadt GmbH:n valmistamaan hakkuriin energiapuun hyödyntämisessä.
Syyskuussa A. Tiikkaiselle toimitettiin Doppstadt DH608 hakkuri asennettuna Sisu E12 6x4-alustalle. Nosturiksi valittiin Epsilon Palfinger Q170L. Hakkurin valintaa helpotti pitkäaikainen yhteistyö Jasto Oy:n kanssa.
Hakkurin moottorina on 490 hv Mercedes Benz OM460LA. Voimansiirto tapahtuu turbiinin välityksellä.
– Hyviä ominaisuuksia Doppstadtissa on useita. Hakkuria pystytään kääntämään 270 astetta, jolloin syöttö voidaan suorittaa parhaasta mahdollisesta suunnasta, kertoo toimitusjohtaja Antti Tiikkainen.
– Heitin on asennettu rummun akselille ja heittimen suuren halkaisijan ansiosta pitkä puoliperävaunu voidaan täyttää vaikeuksitta. Heitin toimii myös märällä tavaralla. Heittimen kulutuspalat ovat pulttaamalla kiinni ja helposti vaihdettavissa.
Tiikkaisen mielestä koneen syöttöautomatiikka toimii hienosti. Saavutettu kapasiteetti on ollut lupausten mukainen.
Pitkä kokemus
Antti Tiikkaisella on pitkä kokemus erilaisista konetöistä ja hakettamisesta. A. Tiikkainen Oy työllistää Kärsämäellä 13 henkilöä.
Energiapuun tuotannossa yrityksellä on uuden Doppstadt- hakkurin lisäksi hakkuu- ja ajokone sekä kuljetuksissa puoliperä- ja koukkulava-auto. Lisäksi yhtiön toimialaan kuuluvat konepalvelut sahoille ja teollisuuslaitoksille.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.jasto.fi
A. Tiikkainen Oy
Antti Tiikkainen
puh. 0400 293 016
Ficon kehittää kiinteistönhuollon tuoteperhettä
15.10.2010
Uusia auramalleja tulossa
Vaativiin pohjoismaisiin oloihin kiinteistönhuoltolaitteita valmistava Ficon Oy tuo suositun V2300 nivelauran rinnalle ensi talvena edullisemman suoran auran sekä muovisiipisen heittävän auran.
FC-lumiauroissa auran nosto ja siipien käännöt toimivat hydrauliikalla, jonka paine tuotetaan normaalisti auton moottorin käyttämästä hydrauliikkapumpusta. Myös sähköhydrauliikka on mahdollinen.
FC-lumiaurat, hiekansirottimet ja painepesulaitteet ovat korkealaatuisia kotimaisia tuotteita. Suunnittelulla ja materiaalivalinnoilla on kehitetty helposti kiinnitettäviä ja irrotettavia, kestäviä ja kevyitä tuotteita.
Sähkötoiminen hiekansirotin
– Kehitämme myös FC-hiekansirottimia jatkuvasti. Tämän talven uutuutena lanseeraamme sähkötoimisen hiekoittimen S250E. Mallin tilavuus on 250 l, käyttövoimana 12 V sähkö, portaaton pyörimisnopeuden säätö ja pikakiinnitys auton perälaudan tilalle, kertoo toimitusjohtaja Pentti Hyttinen Ficon Oy:stä.
- Erillisen sähkösirottimen asennustyö on helppo tehdä, joten hinta on hydraulimalleja alhaisempi. Jatkuvassa ammattikäytössä hydraulikäyttöiset sirottimet ovat kuitenkin toimivampia.
Kaksi alusterää
Polanteen karhennukseen Ficon tarjoaa kaksi alusterävaihtoehtoa: auton taka-akselin taakse sijoitettu FC R1700 -alusterä ja uutena mallina auton keskelle asennettu FC M1800 -keskialusterä, joka on sijoitettu riittävän vinoon purkamaan jään ja lumen pois auton alta.
Molemmat alusterät on varustettu joustolla rikkoontumisen estämiseksi. Molempiin suositellaan myös peruutusautomatiikkaa, joka peruutusvaihdetta kytkettäessä nostaa terän aina ylös.
Kompakti pesurivaunu
Hyttinen kertoo, että Ficonin painepesuripuolella on kuluvana vuonna esitelty mm. asiakkaiden pyynnöstä kehitetty kompakti painepesurivaunu FC1623T.
– Pesurina siinä on FC1623E polttomoottoripesurimme 160Bar/23 l/min, 20 m:n letkukela, loiskelevyin varustettu 550 litran vesisäiliö sekä tilaa erilaisille suutinputkille, lieteimurille, vesihiekkapuhalluslaitteelle, viemärinavauslaitteelle ym.
– Mobiilin pesuyksikön paino jää alle 750 kilon, joten se on rekisteröity pienellä pakettiautolla tai henkilöautollakin vedettäväksi kevytperävaunuksi.
Lämpöeristetty
myös talvikäyttöön
– Suurempana pesuvaunumallina valmistamme lämpöeristettyä kuumavesi-pesuvaunua FC1718HT varustettuna tehokkaalla polttomoottorikäyttöisellä kuumavesipesurilla, 1000 litran osastoidulla vesisäiliöllä, 40-80 metrin pesuletkulla. Tilaa löytyy myös erilaisille lisävarusteille.
– Kokonaispainoltaan 2000 kg:n vaunu on varustettu jarruilla ja telialustalla. Tämä lämpöeristetty mobiili perusyksikkö soveltuu ympärivuotiseen käyttöön, esimerkiksi talvisin erilaisiin sulatus- ja pesutehtäviin.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.ficon.fi
Hyvinkään Betonille Cifa MK 24.4 5-akselisella Scanian alustalla
15.10.2010
Yli 60 vuoden kokemuksella betonialan asiakkaita palveleva Hyvinkään Betoni Oy on hankkinut 5-akseliselle Scanian alustalle rakennetun Cifa Magnum MK24.4 pyörintäsäiliöpumpun yhteistyössä Conjust Oy:n ja Oy Scan-Auto Ab:n kanssa.
Haimme pumppuautolta mahdollisimman hyvää kantavuutta, koska Hyvinkään-Helsingin väliä ei kannata pelkkiä terveisiä kuljettaa. 24-metrisen puomin ansiosta valmiille laitteelle saatiin yli 15 tonnin kantavuus, mikä mahdollistaa yli kahdeksan kuution laastikuorman, kertoo kuljetuspäällikkö Petri Reinikainen Hyvinkään Betoni Oy:stä.
Valmisbetonia, märkälaasteja sekä kalkkimaaleja valmistava hyvinkääläisyritys on luottanut ajokalustossaan Scaniaan jo nelisenkymmentä vuotta. Hankittu auto liittyi järjestyksessä 11:ntenä yksikkönä HYB:n nykyiseen Scania-kalustoon.
Hyvään tulokseen
– Investoinnin yhteydessä käytiin vilkasta sähköpostien vaihtoa Conjust Oy:n, Scanian ja laitevalmistaja Cifan kanssa. Pääsimme melko nopealla aikataululla hyvään lopputulokseen, joten olemme tyytyväisiä, Petri Reinikainen kertoo.
– Uutta autoa tullaan käyttämään pääasiassa laastikuljetuksissa Helsingin seudun julkisivu-urakoitsijoille. Merkittäviä referenssikohteita ovat viime vuosina olleet mm. Suurkirkon, Presidentinlinnan ja Tilkan korjaushankkeet.
Kaikki akselit ilmajousitettu
Automyyjän puolelta yhteistyökuviota hoidellut Nils Isaksson kertoo, että Scania P-400 LB 10x4*6 HNB- kuljetuspumppuauto räätälöitiin yksilöllisesti tilaajan toiveiden mukaan.
- Scanian eurooppalaisia kuorma-autoja valmistetaan Ruotsissa, Hollannissa ja Ranskassa. Tämän auton valmistustehtaaksi valikoitui lähimpänä Cifan tehdasta sijaitseva Hollanti, josta auto siirrettiin rekkakuljetuksena suoraan Italiaan.
Isaksson kertoo, että Scania-yhteistyötä tilaajan ja pumppuvalmistajan edustajien kanssa helpotti paljon, kun asioita käsittelemässä olivat alansa ammattilaiset.
– Tällaisen investoinnin, missä yhteensä 15,1 tonnin kantavuus yhdistettiin kaikkien viiden akselin ilmajousitukseen ja haettiin kokonaisuudelle mahdollisimman optimaalinen painopiste, pitäisi täyttää tilaajan toiveet kovassa käytössä pitkälle tulevaisuuteen, Isaksson sanoo.
Vaativa rakenne
Kuljetuspumpun toimittaneen maahantuojan Conjust Oy:n myyntipäällikkö Petri Mäkeläinen kertoo, että HYB:n autohankinta oli myös Cifan tehtaalle tavallista vaativampi, mutta samalla antoisa projekti.
– Näin järeän kantavuuden omaavia, 5-akseliselle alustalle rakennettavia autoja tehdään melko vähän, joten tasapainoisen ja hyvän paketin kokoaminen vaati tiivistä yhteistyötä kaikkien osapuolien kesken. Syyskuun alussa toimitettu Scania/Cifa MK 24.4 on antamamme käyttökoulutuksen jälkeen valmis vaativiin työhaasteisiin myös kovissa talviolosuhteissa.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.hyvinkaanbetoni.fi
www.conjust.fi
www.scania.fi
Logister Oy:n siirtojärjestelmä Metsolle
15.10.2010
Logister Oy valmistaa ja välittää siirtolaitteita raskaisiin siirtoihin teollisuudelle
ja satamiin. Logister teki yhteistyösopimuksen Seacom Trailer Systems GMbh:n kanssa alkuvuodesta 2010. Yhteistyösopimuksen kautta Logister tuotevalikoima laajeni käsittäen nyt myös lauttavaunut, hanhenkaulat, nostosiirtovaunut ja teollisuuden perävaunut.
Metsolle Logister siirtojärjestelmä Järvenpäähän
– Maailmantalouden muutokset näkyvät suomalaisten konepajayritysten toiminnassa. Metso on uudelleenjärjestellyt tuotantoaan ja lisännyt kapasiteettia Järvenpään yksikössään. Järjestelyt tuotannossa johtivat tarpeisiin uusissa siirtolaitteissa, kertoo Henri Mäkelä Metsolta. Investointia suunniteltaessa huomioitiin myös tulevaisuuden tarpeet, eli kapasiteettia siirtolaitteisiin haluttiin siten, että ne eivät heti jäisi pieniksi. Nykyiset siirrettävät kuormat ovat pääasiallisesti 30-60t luokkaa, mutta laitteisiin haluttiin kapasiteettia aina 100t siirtoihin asti. Hankintaprojektin aikana tutkittiin perinteistä translifter-ratkaisua, mutta tällä kerralla päädyttiin Seacomin valmistamaan lauttavaunuratkaisuun. Logister toimitti Järvenpäähän myös käytetyn vetotraktorin, joka kunnostettiin asiakkaan tarpeita vastaamaan. Seacom sopimuksen myötä Logisterilla on koko ajan laaja valikoima vetotraktoreita myyntilistalla. Tällä kerralla päädyttiin SISU TRX-190 traktoriin, joka koettu luotettavaksi ratkaisuksi.
Siirtolaitteita satamiin
Satamissa on perinteisesti käytetty RoRoa ja sisäisissä siirroissa transliftereitä. Uuden Seacom yhteistyön johdosta voidaan raskaissa 50-160t siirroissa tarjota vaihtoehtoisesti nostosiirtovaunua myös vaihtoehtona perinteiselle translifter-ratkaisulle. Nostosiirtovaunu on teknisesti huomattavasti yksinkertaisempi tuote kun periteinen satamatranslifter, joten erityisesti satamien ja teollisuuden sisäisissä siirroissa voidaan lähes puolittaa investoinnin suuruus verrattuna perinteiseen translifter-ratkaisuun. Nostosiirtovaunu on käytännössä kuin lauttavaunu, jossa nostovivusto varustettuna hydraulisylintereillä. Logister on jo saanut kiitosta asiakkailtaan laajasta valikoimasta siirtolaitteita, joilla löydetään kustannustehokas ratkaisu useisiin tarpeisiin.
INFOBOX
Lisätietoja:
Logister Oy
Tommi Koivula, 0500 525 586
tommi.koivula@logister.com
Fiat Dobló Van on vuoden tavara-auto
15.10.2010
Fiat Dobló Van vuoden tavara-autoksi 2011. Voittajan valitsi 24:stä tavara-autoihin erikoistu-neesta autotoimittajasta koostuva, ja yhtä montaa eri maata edustava raati. Tuomaristo pisteytti Doblòn 128 pisteen arvoiseksi kaikkiaan 168 mahdollisesta pisteestä. Palkinto luovutettiin Hannoverin autonäyttelyssä.
Tuomariston puheenjohtaja Pieter Wieman kertoi Doblòn vakuuttaneen tuomariston etenkin lukuisten erilaisten variaatioidensa ansiosta. Wiemanin mukaan yksikään toinen saman kokoluokan tavara-auto ei muunnu yhtä moneksi eri variantiksi. Lisäksi tuomaristoon teki vaikutuksen Doblòn laaja moottorivalikoima, sen tarjoamat hyvät ajo-ominaisuudet sekä erinomainen matkustusmukavuus.
Fiat Professional -tavara-autojen johtaja Lorenzo Sistino on luonnollisesti ilahtunut, muttei niinkään yllättynyt Doblòn valinnasta: ”Doblò oli hyvin innovatiivinen tuote heti alkumetreiltä lähtien. Se tarjoaa asiakkaille runsaasti valinnanvaraa, alhaiset päästöarvot sekä luokkansa edistyksellisintä teknologiaa. Doblòn valinta on paitsi tunnustus sen innovatiivisuudesta, myöskin osoitus siitä miten hyvin Fiat pystyy vastaamaan asiakkaiden muuttuviin vaatimuksiin.”
Fiat on ainoa autonvalmistaja, joka on voittanut arvostetun Vuoden tavara-auto -palkinnon jo viisi kertaa.
Täysin uusi Fiat Dobló- tilaa kaikille, tilaa kaikelle
Uusi Fiat Doblò eroaa täysin edellisestä, jo miljoona kappaletta myyneestä Doblò-mallista. Itse asiassa kyseessä on aivan uusi automalli. Siinä missä aiempi Doblò on tarjonnut lähinnä tilaa tavarankuljetukseen, tarjoaa uusi Doblò-malli entistä enemmän mukavuutta ja tilaa paitsi lastattaville tavaroille, myös ihmisille. Doblò muuntuu peräti 370 eri vaihtoehdoksi. Vanha Doblò on näppärä ja lukuisia asiakkaita uskollisesti palvellut perinteinen tavara-auto, kun taas uusi Doblò rakentuu aivan uudelle ajatukselle: se on mukava, tilava ja muunneltava. Se on turvallinen ja taloudellinen. Se rakentuu ennemminkin henkilöautoajatuksen kuin tavara-autoajatuksen pohjalle. Siitä on molemmiksi. Doblò on tupla.
Fiat Doblò Panorama: tyylikkäästi tilava ja mukava
Fiat Centro Stilessä muotoiltu Doblò hätkähdyttää ulkoasullaan: sen etuilme on varsin hienostunut, kun taas mm. pyöränaukot ja kaltevat linjat viestivät voimasta ja ketteryydestä. Doblòn takaosa puolestaan kielii auton käytännöllisestä luonteesta: huomattavan suureen tavaratilaan on myös huomattavan helppo päästä käsiksi. Takavalojen asettelu ja muotoilu antavat häivähdyksen eleganssia Doblòn varsin järkiperäiseen takaosaan.
Taloudellisesti ja ympäristöä unohtamatta
Uusi Doblò on saanut paitsi uuden ulkokuoren, myös uudet moottorit ja paljon uusia teknisiä ratkaisuja pellin alle. Lisäksi se on saanut uudet mitat: Doblò rakentuu luokkansa pisimmälle alustalle (2755 mm) ja sen tavaratila vetää peräti 790 litraa.
Fiat Doblò tarjoaa neljä uutta moottoria: 1,4-litraisen bensiinimoottorin sekä 1,3-litraisen, 1,6-litraisen ja 2,0-litraisen dieselmoottorin. Myöhemmin saataville tulee myös sekä maakaasulla että bensiinillä toimiva moottori ja dieselmoottori-comfortmatic-robottivaihteisto-yhdistelmä.
Kaikki moottorit tarjoavat riittävästi voimaa ja tuottavat tasaisesti vääntöä. Lisäksi ne tarjoavat korkealuokkaisen ajonautinnon mm. alhaisen melutason ansiosta. Alhaisen polttoaineen kulutuksen johdosta ne ovat myös varsin edullisia sekä lisäksi luotettavia. Malliston kaikki moottorit ovat Euro 5 -moottoreita. Jokaisen moottorin yhteydessä on myös vakiona Start&Stop-järjestelmä, joka sammuttaa auton tilapäisesti esim. liikennevaloissa – näin vähennetään entisestään polttoaineen kulutusta ja pienennetään jo valmiiksi alhaisia CO2-päästöjä. Doblò-malliston CO2-päästöt ovat alkaen 126 g/km - Fiat on Euroopan puhtain merkki, kun mittarina käytetään hiilidioksidipäästöjä.
Turvallisesti tien päällä
Uusi Fiat Doblò on varustettu useilla innovatiivisilla teknisillä ratkaisuilla, mm. monivarsituetulla takajousituksella, joiden avulla varmistetaan ajoneuvon dynaaminen käytös, ajamisen mukavuus ja ennen muuta turvallisuus tien päällä. Lisäksi sellaiset aktiiviset turvajärjestelmät kuten ABS-jarrut, elektroninen jarruvoimanjako (EBD), ESP-ajonhallintajärjestelmä ja mäkilähtöavustin tekevät Doblòsta luokkansa turvallisimman auton.
Doblòn vahva korirakenne sisältää törmäystä vaimentavia alueita. Etuturvatyynyjen lisäksi uusi Doblò on varustettu myös innovatiivisilla sivuturvatyynyillä, jotka suojaavat paitsi rintakehää, myös päätä.
Lisäksi Doblòon on saatavilla ominaisuuksia, jotka lisäävät paitsi turvallisuutta, myös matkustusmukavuutta: automaattinen ilmastointi, vakionopeudensäädin, peruutustutka, intergroitu Blue&Me™-hands free -järjestelmä ja Blue&Me™ TomTom -navigaatiojärjestelmä auttavat kuljettajaa pitämämään huomiokykynsä sataprosenttisesti liikenteessä.
Fiat Doblò Van
Vaikka uusi Fiat Doblò rakentuukin vahvasti henkilöautoajatukselle, on sen tavara-autoversio yhtä toimiva ja suorituskykyinen, kuin mihin Fiat tavara-autojen kohdalla on totuttu. Se tarjoaa aiempaa Doblòa suuremman lastausalueen, johon ei jää hukkatilaa sen selkeän muodon ansiosta. Lastaus ja purkaminen on helppoa liukuvien sivuovien ja suurten takaovien ansiosta. Luvut puhuvat puolestaan:
- sisätilojen pituus jopa 2,17 m
- pyöräkoteloiden väli 1,23 m
- tilavuus 3,4 m3– 4,2 m3
- kantavuus 634 kg – 1010 kg
- yhdistetty kulutus alkaen 4,8 l /
100 km (1,3 Multijet)
- CO2-päästöt alkaen 126 g/km
(1,3 Multijet)
Fiat Doblò Van – luokkansa monipuolisin tavara-auto
Fiat Doblò tarjoaa erinomaisen kuljetuskapasiteetin sekä luokkaansa suuremman kantavuuden sen kompakteista ulkomitoista huolimatta. Doblò on erinomainen kumppani mitä erilaisimpiin tarpeisiin - useiden eri korityyppien ja muunneltavuuden ansiosta Doblò muuntuu lukuisiksi eri versioiksi. Doblò on myös vähäkulutuksinen, sekä tietenkin ympäristöystävällinen.
Täysin uudelle alustalle rakentuva Doblò pursuaa luokkansa johtavia ominaisuuksia: sen sisätilat ovat 2,17 m pitkät, pyöräkoteloiden väli on 1,23 m, tilavuus suurimmillaan jopa 4,6 m3, kantavuus suurimmillaan 1010 kg, yhdistetty kulutus alkaen 4,8 l/100 km ja CO2-päästöt alkaen 126 g/km.
Suomessa Fiat Doblò on saatavana kuutena erilaisena tavara-autoversiona: lyhyellä ja pitkällä akselivälillä (maxi), viisipaikkaisena combi-mallina lyhyellä ja pitkällä akselivälillä sekä kahtena erilaisena alustaversiona.
MAN esitteli kehittyneen rekkaveturin muotoilututkielman IAA 2010-näyttelyssä
15.10.2010
25 prosenttia vähemmän CO2 -päästöjä kehittyneen aerodynamiikan ansiosta: MAN Concept S on radikaali irtiotto normaalista kuorma-autosuunnittelusta.
Huomattava polttoaineenkulutuksen- ja CO2 -päästöjen vähennys dieselkuorma-autoissa on mahdollista ja voidaan toteuttaa lyhyelläkin tähtäimellä. Tämän todistaa MAN Nutzfahrzeugen muotoilututkielma joka oli näytteillä ensikertaa IAA 2010 näyttelyssä Hannoverissa.
Jouheasti muotoiltu puoliperävaunun vetäjä poikkeaa radikaalisti nykyisistä kulmikkaista vetureista. MAN Concept S:n muoto säädettiin tiukasti tuulitunnelissa jotta saavutettaisiin erityisen alhainen, jopa nykyisiin henkilöautoihin verrattava tuulenvastus.
Kiitos yksinomaan sen aerodynaamisen muodon, MAN Concept S – yhdessä vastaavasti muutellun perävaunun kanssa – kuluttaa jopa 25 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin vastaava, perinteinen 40-tonnin puoliperävaunun vetäjä. Tämä vastaa 25 prosentin vähennystä myös CO2 päästöissä.
Concept S:llä, MAN osallistuu parhaillaan käytävään keskusteluun lakisääteisten pituusrajoitusten soveltamisesta eurooppalaisiin hyötyajoneuvoihin. Jotta Concept S:n tehokkuuspotentiaali voitaisiin hyödyntää, pitää yhdistelmistä tulla pidempiä jos halutaan säilyttää totuttu ohjaamo- ja kuormatila. Tieverkoston muutokset eivät ole tarpeellisia.
Ruotsin Andreas Söderström on Euroopan paras nuori kuljettaja
15.10.2010
Scanian Young European Truck Driver -kilpailun pääpalkinto, uusi R-sarjan Scania jäi Ruotsiin, kun ruotsalainen Andreas Söderström (26) voitti 17 eurooppalaista kanssakilpailijaansa lauantaina 9. lokakuuta YETD-loppukilpailussa Södertäljessä Ruotsissa. Toiseksi sijoittui Saksan Patrick Schildmann (27) ja kolmanneksi Zargo Tokic (32) Itävallasta. Suomen edustaja Tino Hyökki (35) jäi puolivälieriin.
Alkukilpailut koostuivat taloudellisesta ja turvallisesta ajamisesta, kuorman varmistamisesta, ajoonlähtötarkastuksesta sekä jakeluautolla ja puoliperävaunuyhdistelmällä suoritetuista ajotaitotehtävistä. Tässä vaiheessa Tino Hyökki oli kolmannella sijalla.
Alkukilpailujen jälkeen puolivälieriin jatkoi 12 parasta. Puolivälierissä kolmantena ollut Tino sai vastaansa kymmenentenä olleen Ruotsin Söderströmin, joka vähemmillä virhepisteillä selvitti tiensä välieriin. Tino sijoittui jaetuille sijoille 7 – 12.
Välieristä finaaliin jatkoivat Ruotsin Andreas Söderströmin lisäksi Saksan Patrick Schildmann ja Itävallan Zargo Tokic. Kolmen parhaan samanaikaisesti ajamassa finaalissa nuoren ruotsalaisen taitava ja rauhallinen, mutta määrätietoinen ja lähes virheetön ajo tuotti selkeän voiton.
Kilpailun pääpalkinto, upouusi R-sarjan Scania, jäi siis Ruotsiin. Toiseksi tullut Schildmann sai palkinnoksi Michelinin kahden henkilön VIP-viikonlopun Le Mansin 24-tunnin ajoihin ja kolmanneksi sijoittunut Tokic palkittiin Volkswagenin kustantamalla VIP-matkalla Saksan DTM-rata-ajon osakilpailuun.
INFOBOX
Lisätietoja:
Markkinointipäällikkö
Seppo Salmi, puh. 050 64 258
Hannun Kone esitteli OK TEC:iä Kuopion Koneryssäyksessä
15.10.2010
Hannun Kone esitteli Kuopion huolto- ja myyntipisteensä Kuopion Kone-
sepät Oy:n tiloissa Kuopion Koneryssäyksessä 17.-18.9.2010 OK TEC:n tuotteita;
OKB vasaroita ja OK sarjaa.
Hannun-Kone Oy:lle ja OK TEC:lle ’Asiakas on aina ykkönen’ ja ’Luottamus’ ovat lupauksemme ja arvomme. Täysi luottamus tuotteisiin johtuu laaja-alaisesta tarkastamisesta ja mekaanisten ja fyysisten ominaisuuksien analysoinnista koko valmistus- ja suunnitteluprosessin aikana. Näitä asioita viestitimme asiakkaille myös Kuopion Koneryssäyksessä, kertoo Mika Jääskeläinen Hannun Kone Oy:stä.
Esillä päivillä oli myös OKVC hydraulisia tiivistimiä, jotka sopivat asennettavaksi kaikkiin peruskoneisiin pikaliittimien ja sovittimien avulla, sekä Simexin keinuva höyläkone asfaltille/betonille, jolla pääsee aina 150 mm syvyyteen saakka.
Uusi iskuvasaramallisto
OK TEC:n vasarat ovat ympäristöystävällisiä, niiden melutaso on matala ja iskuvoima suuri. Tästä syystä ne ovat ihanteellisia hajotustyökaluja kaupunki- ja asuinalueille. Vasaroissa on erityismuotoilu ja niissä on käytetty uusinta teknologiaa, mukaan lukien ’SSAB HARDOX’ kannattimen alapäässä. Lisävoimaa saa hydraulijärjestelmän ja N2-kaasun latausjärjestelmän yhdistelmällä.
Tehokkaat pulveroijat
Pulveroijassa tehokkuus on huipussaan, sillä hankaamattoman hampaan avulla työskentelyaika lisääntyy ja objektit voidaan hajottaa pienemmiksi paloiksi. 360 astetta pyörivää järjestelmää voidaan käyttää joko automaattisena tai manuaalisena, joten se soveltuu hienosti kaikkiin työskentelyolosuhteisiin.
INFOBOX
Lisätietoja
www.hannunkone.fi
Mika Jääskeläinen
050 406 07 98
Sandvik TIM3D Tarkkuutta ja tuotantotehoa avolouhintaan
15.10.2010
Sandvik on tuonut markkinoille kallioporausprosessia merkittävästi tehostavan TIM3D- paikannusjärjestelmän avolouhinnan poralaitteisiin. Järjestelmä on keväästä lähtien ollut käytössä Talvivaaran kaivosyhtiöllä DPi-sarjan koneissa ja Destialla DX-sarjan koneessa. Kokemukset ovat erittäin positiivisia.
Sandvik TIM3D on poravaunun paikannusjärjestelmä, jonka avulla poravaunut saadaan 3D-työkoneautomaation piiriin. Satelliittipaikannusta apuna käyttäen järjestelmä opastaa poraussuunnitelman mukaisen aloituspaikan ja oikean suunnan. Tarkka poraus parantaa lohkaroitumista ja lisäksi sen ansiosta saadaan entistä tasaisempi kentän pohja pinnan epätasaisuudesta huolimatta.
Paikannuksessa käytetään GNSS-satelliittipaikannusta, joka perustuu sekä yhdysvaltalaisten GPS-signaalien että venäläisten GLONASS-signaalien käyttöön. Paikallisen tukiaseman avulla päästään 10 senttimetrin kolmiulotteiseen tarkkuuteen. Vastaavaa satelliittipaikannusta ovat käyttäneet myös porauskenttien mittaajat. Merkittävää Sandvikin järjestelmässä on se, että reikien aloituspaikkoja ei enää tarvitse merkitä kallion pintaan. Järjestelmä mittaa oikean etäisyyden reiän pohjaan riippumatta kallion pinnan muodoista, ja se opastaa siis pelkän aloituspaikan lisäksi myös oikean suunnan reiälle.
Porauskaaviot laaditaan toimistolla ja ne siirretään porauslaitteeseen tässä vaiheessa USB-muistilla, jatkosuunnitelmissa on tiedonsiirto langattoman verkon välityksellä. Mittausryhmän työ jää pois, koska kaikki reiän tiedot saadaan nyt paikannusjärjestelmän kautta.
Järjestelmä antaa porarille mahdollisuuden poiketa porauskaaviosta esimerkiksi mahdottoman aloituspaikan takia. Uudesta aloituspaikasta huolimatta reiän pohjapiste saadaan suunniteltuun kohtaan, kun TIM3D laskee uuden suunnan todellisen aloituspaikan mukaan. Vaihtoehtoisesti suunniteltu pohjataso voidaan saavuttaa samansuuntaisella reiällä.
Toteutunut poraus tallentuu kaaviona tietokoneen muistiin, josta se taas siirretään toimistolle USB-muistin avulla. Tiedot tallentuvat kaivosalan tiedonsiirtoformaatin mukaisena datana, joten niitä voidaan syöttää erilaisiin ohjelmiin, kuten esimerkiksi räjäytyssimulointiin. Tällä saadaan arvokasta tietoa räjäytyskaavioiden suunnitteluun ja prosessin optimointiin.
Destia mukana kehitystyössä
Poravaunujen 3D-paikannusjärjestelmän kehitystyössä on Sandvikin kanssa ollut innolla mukana Destia Oy, joka on 3D-työkoneautomaatiossa edelläkävijä Suomessa. ”Destia on hyödyntänyt työkoneautomaatiota systemaattisesti rakennustyömaillaan kaivu-, pyörä- ja puskukoneissa sekä tiehöylissä jo vuodesta 2007. Automaatiota on käytetty niin maanteiden kuin katujen rakennuksessa sekä esimerkiksi isojen kenttien rakentamisessa Talvivaaran kaivosalueella”, kertoo Destian kalliorakentamisen kehitysinsinööri Juho Torvi.
Nyt järjestelmä laajentuu Destialla kaivosurakoinnin puolelle poravaunuautomaation tultua saataville. Torvi on tutkinut asiaa tarkasti, sillä hän teki Destialle diplomityönsä Oulun yliopistossa asiaa sivunneesta aiheesta.
Ensimmäinen useissa kohteissa
Ensimmäinen asiakkaan käyttöön luovutettu TIM3D -järjestelmä asennettiin tammikuussa Destian noin vuoden vanhaan Sandvik DX780 -poravaunuun jälkiasennuksena. Liikuteltavuutensa ansiosta DX-sarjan vaunua on helppo testata erilaisissa kohteissa. Destian vaunu on ehtinyt olla jo tierakennustyömaalla Kantatie 51:llä, pienellä avokaivoksella Huittisten Jokisivulla ja nyt suurella avokaivoksella Talvivaarassa.
”Kolme erilaista kohdetta ja kaikissa toiminut hyvin. Kantatie 51:llä työskentelimme aivan liikenteen vieressä, joten oli erityisen tärkeätä reikien olevan tarkasti oikein suunnattuja mahdollisimman lyhyiden liikennekatkojen saavuttamiseksi. Myös pakkasensieto tuli testattua heti kättelyssä, sillä järjestelmän käyttöönottoaikaan pakkasta oli -25 astetta. Ongelmia ei siitä syntynyt.”
”Destia on tehnyt alusta alkaen tiivistä kehitysyhteistyötä Sandvikin kanssa TIM3D -järjestelmän tiimoilla. Yhteistyön hedelmänä julkaistiin kesällä ensimmäinen käytettävyyttä parantava päivitys järjestelmään.”
Tehoa ja laatua
”Keskeistä on, että poraustarkkuus on parempi kuin aikaisemmin”, sanoo Torvi. ”Nyt saamme aikaisempaa tasaisemman lohkaroitumisen, mikä tarkoittaa jatkoprosessin tehokkuuden paranemista. Kolmiulotteisen paikannuksen ansiosta porareikien pohjat ovat tarkasti oikeassa paikassa, minkä ansiosta louhoksen pohjasta saadaan entistä tasaisempi.”
”Tarkuus on ollut oletettua tarkempi, huomattavasti tarkempi kuin perinteinen menetelmä. Tarkkuus on ollut xyz-suunnassa 5–10 senttimetriä, välillä olemme päässeet jopa alle 5 senttimetriin. Puomin nivelten tulee olla hyvin tiukat, jotta mittatarkkuus pysyy hyvänä. Nyt kaikki reiät ovat täsmälleen samaan suuntaan. Samansuuntaisuus korostuu useamman porarin poratessa samaa kenttää, koska ”käsialaerot” jäävät pois.”
Suunnittelu toimistolle
”Porauskaaviot teemme etukäteen tietokoneella ja siirrämme tiedot poravaunulle. Poratessa voi kuitenkin tehdä poikkeuksia suunnitelmaan; siirtää reikiä tai tehdä kokonaan uusia. Toteutuneen työn data tuodaan taas toimistolle, jonka raportointiin Destialla on oma työkalu. Koska suunnittelu ja merkkaus jäävät käytännössä pois kentältä, tehostuu poraustyö oleellisesti. Porari pysyy ohjaamossa”, täsmentää Torvi.
Talvivaaran kaivoksella Destian DX-sarjan vaunuja käytetään sivukiven louhintaan, sillä ne ovat ketteriä liikkumaan epätasaisella pintakalliolla. ”Siirtelemme koneita työmaalta toiselle kulloinkin parhaan soveltuvuuden mukaan”, sanoo Torvi.
Porari arvostaa
”Poravaunun 3D-järjestelmä vaatii porarilta enemmän kuin kaivinkoneen 3D-järjestelmä. Perustoiminnot oppii TIM3D:ssä melko nopeasti, mutta kaikkien toimintojen opetteleminen vaatii hieman enemmän aikaa. Porarit ovat tottuneita käyttämään tietokoneita ja he oppivat kyllä käyttämään 3D-järjestelmääkin”, luottaa Torvi.
Yli kymmenen vuoden porauskokemuksen omaava Destian porari Aki Laurila pääsi aika nopeasti sinuiksi TIM3D-järjestelmän kanssa. ”Kun joskus on käyttänyt tietokonetta tai pelannut puhelimella matopeliä, niin äkkiä tämän oppii. Kyllä tämän järjestelmän käyttöönotto nopeutti poraustyötä, nyt ei tarvitse enää normaalisti hypätä ulkona kuin vaihtamassa porakruunuja. Varsin luotettavakin tämä järjestelmä on jo nyt, vaikka se ei ole ollut käytössä tämän kauempaa. Nyt kun on tämän järjestelmän oppinut, niin paljon mieluummin poraan tämän kanssa kuin ilman”.
Talvivaarassa
louhinta tehostunut
Talvivaarassa on tänä vuonna tavoitteena louhia 21 miljoonaa tonnia malmia ja 15 miljoonaa tonnia raakkua. Pintamaata poistetaan lisäksi noin miljoona tonnia. Malmin louhinnan kaivosyhtiö tekee omana työnä ja tuotantoporaukseen se käyttää kolmea Sandvik DP1500i -poravaunua. Näihin noin kaksi vuotta käytössä olleisiin laitteisiin asennettiin keväällä TIM3D- järjestelmät ja nyt niistä on kertynyt käyttökokemuksia kolmen kuukauden ajalta.
”Työ on tehostunut ja laatu parantunut”, iloitsee kaivossuunnittelija Lauri Sarajärvi. ”Myös kuljettajat ovat tyytyväisiä ja kokevat työnsä helpottuneen paikannusjärjestelmän ansiosta. Tarkkuus on hyvä – olemme päässeet kahdeksan senttimetrin tarkkuuteen. ”
”Mittaryhmällä on samantasoinen mittalaite, mutta poralaitteeseen yhdistettynä jää merkkausvirheet pois ja lisäksi saadaan reiälle oikea suunta. Pimeällä ja erityisesti talvella järjestelmän edut korostuvat, sillä enää ei työ ole kiinni merkkien näkymisestä.”
Louhinnan laadulla on suuri merkitys jatkoprosessissa, erityisesti murskauskapasiteetin tarpeeseen, sillä hyvä lohkaroituminen auttaa murskausprosessia. ”Murskaamme malmin 8 millimetrin murskeeksi bioliuotusprosessia varten”, esittelee Sarajärvi. ”Lohkaroituminen saadaan hyväksi tarkalleen oikein suunnatulla kentällä. Erittäin merkittävää on, että nyt saamme kentän pohjasta aikaisempaa tasaisemman ja kynsiä jää vähemmän, sillä reikien pohjat ovat nyt tarkasti oikeassa paikassa. Tasainen kenttä helpottaa lastausta ja liikkumista alueella sekä säästää renkaita, mikä on myös merkittävää suurten kaivosrenkaiden korkea hinnan takia. Myös seuraavan kentän poraaminen on helppoa tasaiselta pinnalta.
Talvivaarassa TIM3D-järjestelmän käyttöönotto on päätetty jo nykyisiä poravaunuja hankittaessa. Siksi kenttien poraussuunnitelmat on tehty jo pitkään kolmiulotteisina, joista on muokattu kaksiulotteiset suunnitelmat mittaryhmälle. ”Tältä osin ei 3D-järjestelmän käyttöönotto muuttanut suunnittelemistamme kuin yhden vaiheen poisjättämisen verran”, sanoo Sarajärvi. ”Odotamme kovasti langatonta tiedonsiirtojärjestelmää. Nyt USB-muistilla siirretty tieto liikkuu vähän hitaasti verrattuna langattomaan siirtoon. Reaaliaikaisen tiedon avulla tietäisimme tarkkaan missä vaiheessa minkäkin kentän poraus on ja sen avulla voisimme tehostaa panostuksen työnohjausta.”
”Destia on käyttänyt 3D-paikannusta menestyksekkäästi täällä Talvivaarassa kenttien rakentamisessa ja se on parantanut rakentamisen laatua. Niinpä muutkin urakoitsijat ovat seuranneet Destiaa ottamalla järjestelmiä käyttöön. Samoin täällä avolouhinnan puolella käyttöön otetusta paikannusjärjestelmästä on odotettavissa tulevan järjestelmä, jota ilman ei pärjätä”, arvioi Sarajärvi.
Kuljettajille mieleinen
Talvivaaran kaivoksella on toiminut kuljettajakouluttajana keväästä lähtien Jouni Sirviö, jolla on 23 vuoden kokemus työskentelystä poravaunuilla. Kouluttajan palkkaaminen ei tullut tarpeelliseksi paikannusjärjestelmän käyttöönoton takia, vaan yleisesti koulutustarpeiden täyttämiseksi. ”Suoraan kurssilta tulevien koulutusta on paljon”, sanoo Sirviö. ”Kaivokselle tulee uusia poravanunkuljettajia jatkuvasti ammattiopiston kautta. Heillä on kyllä perustiedot työstä, mutta aina ansiotyöhön käytännön töihin tuleminen vaatii harjoittelua. Monet heistä ovat täällä jo työharjoittelussa kurssilta ja tämä on jatkoa sille.”
”TIM3D-järjestelmä on käyty läpi kaikkien porareiden kanssa henkilökohtaisesti. Porarit ovat tykänneet kovasti, sillä järjestelmä helpottaa työtä, ja tekee sen mukavammaksi, sillä hytissä saa olla entistä suuremman osan työpäivästä – enää ei tarvitse hyppiä tekemässä spray-merkkejä. Reikärivit kentillä ovat nyt silmin nähden suorempia kuin ennen. Hieman vielä kun saadaan lisättyä porausmukavuutta, niin tuote on erittäin hyvä. Tämä on paras uusi innovaatio poravaunuihin sitten hydraulisen vasaran ja hytin”, kehuu Sirviö.
Sandvikin myyntipäällikkö Markku Saikkonen toteaakin TIM3D-järjestelmän parantavan työn tehostumisen ja työviihtyvyyden lisäksi myös työturvallisuutta, kun porari voi työskennellä enemmän hytistä käsin eikä talvisinkaan tarvitse käydä ulkona tarkistamassa ja merkkaamassa reiän paikkaa. Näin mm. liukastumisriskit pienenevät eli TIM3D tukee työn sujuvuutta ja turvallista työympäristöä.
Sandvik DP1500i -poravaunulla oli työvuorossa operaattori Jouni Polvinen. Hän on tullut Talvivaaraan porariksi viime maaliskuussa työllistämiskurssin kautta. ”Itse poravaunu tuli tutuksi jo kurssilla alkajaisiksi simulaattorin kautta. Sen avulla oppi perustoiminnot ja liikkeet. Luultavasti myös muutamia vaurioita tuli vältetyksi simulaattoriharjoittelun ansiosta.”
”Aika nopeasti tähän paikannusjärjestelmään pääsi sisään, nyt tuntuu jo helpolta”, sanoo Polvinen. ”Olen käynyt tietokonekoulun, mikä varmasti osaltaan helpottaa järjestelmän omaksumista, hyvin tämä osaa opastaa. En ole porannut paljoakaan ilman, mutta kyllä tämän avulla saa suorat linjat eikä tule inhimillisiä virheitä.”
Markku Saikkonen Sandvikilta kertoo TIM3D-järjestelmän olevan saatavilla uusiin DX ja DPi –sarjan poralaitteisiin.
Kiinalaisvalmistajat yhdistivät voimansa
15.10.2010
Kaivukonevalmistaja JCM on siirtynyt Shantui Groupin omistukseen.
Tapahtuneella kaupalla halutaan yhdistää kahden maarakennuskonevalmistajan osaaminen. Maahantuoja Entrepot Trade Oy:lle tämä tarkoittaa entistä laajempaa tuotevalikoimaa.
Shantui ja JCM ovat vahvoja toimijoita maarakennuskoneiden valmistajina. Tapahtunut kauppa koituukin loppukäyttäjän hyväksi, sillä tuotekehitys tulee jatkossa olemaan entistä voimakkaampaa, kun kaksi osaajaa yhdistää voimansa, kertoo koneiden maahantuojan Entrepot Trade Oy:n toimitusjohtaja Jukka Riiho.
Vuonna 1980 perustettu valtiojohtoinen Shantui Group on merkittävä monialakonserni, joka omistaa mm. kolmanneksen Komatsu China:sta.
Tuotevalikoima laajenee
Entrepot Trade Oy:n valikoima uusissa kiinalaisissa kaivukoneissa on ollut Yuchai ja JCM, Yuchai 13 tonniin saakka ja JCM tästä kokoluokasta suurempien koneiden puitteissa.
Shantuin myötä tuotevalikoima rikastuu oleellisesti. Uusia tuoteryhmiä ovat mm. puskutraktorit, pyöräkuormaajat, tiekarhut, jyrät, maantiivistäjät, trukit ja betoniautot.
– Shantuin tekee JCM kaivukoneista entistä kilpailukykyisempiä. Kaivukoneita aletaan kasaamaan Hollannissa, mikä tarkoittaa myös entistä toimivampaa varaosavarastointia Euroopassa.
– JCM kaivukoneiden ulkoasu tulee uusiutumaan. Meiltä löytyy varastosta vielä perinteisellä JCM värityksellä olevia koneita. Kannattaa kysyä, sillä nämä myydään pois erikoishinnoin, sanoo Jukka Riiho.
Jukka Matti-Tuuri
vahvistaa myyntiä
Entrepot Trade panostaa muutenkin markkinaosuutensa kasvattamiseen. Yksi osa tätä suunnitelmaa on Jukka Matti-Tuurin lisääminen myyjätiimiin. Tmi Jukka Matti-Tuuri nimellä operoivalla myyntimiehellä on pitkä kokemus kansallisesta ja kansainvälisestä bisneksestä, tuonnista, viennistä ja valmistuksesta. Tätä työsarkaa edeltävät seitsemän vuotta Matti-Tuuri toimi kaivinkoneiden myynnissä, joten ala on miehelle tuttu. – Tunnen Riihon veljekset jo lapsuudesta, saman kylän poikia kun ollaan. Mahdollista yhteistyötä on kypsytelty jo vuosia ja nyt oli oikea aika toteuttaa se. Kun kemiat ja ajatusmaailmamme kulkevat samalla aaltopituudella, odotan innolla tämän yhteistyön hedelmiä, sanoo Jukka Matti-Tuuri.
– Shantuin ja JCM:n kauppa osui kannaltani sopivaan aikaan. Nyt pystyn tarjoamaan suomalaisille urakoitsijoille laajan valikoiman kustannustehokkaita ratkaisuja kiinalaisten laatutuotteiden muodossa. Korostaisin kiinalaismerkkien laatua; koneet on kasattu laadukkaimmista länsimaisista komponenteista. Nyt jos koskaan kannattaa sijoittaa rahansa kustannustehokkaimpiin vaihtoehtoihin. Ja niitähän nämä kiinalaiset koneet nimenomaan ovat, tiivistää Matti-Tuuri.
Entrepot Trade myynyt yli
200 kiinalaiskonetta Suomeen
– Aloitimme yhteistyön kiinalaisen Yuchain kanssa 2003 ja samana vuonna myimme ensimmäisen Yuchain Suomeen. Tänä päivänä Suomessa on käytössä jo yli 200 myymäämme kiinalaiskonetta. Vanhimmilla on ajettu yli 7000 tuntia ja koneet ovat luotettavuutensa osoittaneet. Tästä huolimatta vieläkin törmää ennakkoasenteisiin kiinalaiskoneita kohtaan, ihmettelee Jukka Riiho.
Talvihuoltopaketit syystarjouksessa
After sales -palveluista vastaava Teppo Eklund yhtyy Riihon sanoihin. – Meillä on todella laaja valikoima varaosia täällä Tuurissa. Myymme varaosia kaikille merkeille. On ollut mielenkiintoista huomata, että kalliimmat varaosat ovat menneet muihin merkkeihin kuin kiinalaisiin.
Teppo tarjoaa huollot nyt erikoishintaan. – Kannattaa kysyä tarjousta asiakkaan luona tehtävistä talvihuolloista. Meillä on niistä nimittäin tarjouskampanja menossa.
INFOBOX
Lisätietoja:
Entrepot Trade Oy,
Jukka Riiho, puh. 0400 565 116,
Jukka Matti-Tuuri 050 5711 216,
huolto ja varaosat:
Teppo Eklund, puh. 040 512 5613, www.riiho.com
Topcon -koneohjaus -järjestelmien edustus Topgeo Oy:lle
15.10.2010
Pienen tauon jälkeen Topconin koneohjausjärjestelmien myyntiä Suomessa hoitaa jälleen Topcon Positioning System -ryhmän muita tuotteita Suomessa yli 20 vuotta edustanut Topgeo Oy. Maailmanlaajuinen Topcon Corporation on kehittänyt optista ja digitaalista tekniikkaa perustamisestaan vuodesta 1932 lähtien. Paikannusteknologia, joka on Topconin ydinliiketoimintaa, perustuu optiseen, elektroniseen ja laserteknologiaan.
Topcon on yksi kolmesta suuresta mittauslaitevalmistajasta maailmassa.
Koneohjausjärjestelmät
Topconin koneohjausjärjestelmien graafinen käyttöliittymä antaa koneenkuljettajalle mahdollisuuden muokata monipuolisesti tarpeiden mukaisen informaation näkymään ruudulla ja/tai valopalkeissa.
2D-järjestelmät
2DXe ja 2DXi ovat 2D kaivusyvyysjärjestelmiä, jotka käyttävät 4-6 kiihtyvyysanturia konetyypistä riippuen ja laserteknologiaa opastaakseen tarkalleen oikeaan kaivutasoon myös pituus- ja sivukaltevilla pinnoilla.
SYSTEM V on 2D-järjestelmä höyliin, jyrsimiin, levittimiin ja puskukoneisiin. SYSTEM V järjestelmät ovat laajennettavissa laservastaanottimilla ja SONIC TRACKER ll ultraäänisensorilla.
Topcon 2D-järjestelmät ovat päivitettävissä 3D-järjestelmiksi.
3D-järjestelmät
3Dxi on 3D-kaivukonejärjestelmä, joka käyttää 4-6 kiihtyvyysanturia konetyypistä riippuen ja satelliittipaikannusta, joka opastaa oikeaan korkeuteen ja sijaintiin monimutkaisissakin rakenteissa.
Anturiteknologia
Topcon koneohjausjärjestelmän anturit, jotka mittaavat kolmen akselin suhteen täydet 360 astetta, ovat tehty kestämään kovaa käyttöä. Todella vaikeisiin olosuhteisiin anturointi voidaan varustaa suojauspaketilla, jolla toimintavarmuus taataan myös vedenalaisessa kaivussa. Puskukoneen anturointi on lisäksi varustettu gyroskoopilla, joka yhdessä 100Hz:n päivitysnopeuden kanssa takaa tarkan ja viimeistellyn lopputuloksen aina 100%:n luiskakaltevuuteen asti suurellakin ajonopeudella. Topconin järjestelmässä jokaisen anturin herkkyys on erikseen säädettävissä, jolloin päästään vakaaseen ja tasapainoiseen järjestelmään.
Mallina Topcon 3D-järjestelmissä voidaan käyttää kolmioitua pintamallia ja/tai viivaa ja työmaan kokonaisuutta kuljettajalle havainnollistamaan voidaan lisätä taustakuvia. Järjestelmissä voidaan käyttää kaikkia tunnettuja tiedostoformaatteja.
Uutta asiantuntemusta myyntiin
1.10.2010 Topgeo Oy:n palveluksessa aloitti Jouni Mäki-Tulokas työkoneohjausjärjestelmistä vastaavana tuotepäällikkönä. Aiemmin Jouni työskenteli Destia Oy:ssä projektipäällikkönä työkoneautomaation käyttöönotossa ja projektivastaavana rakentamisessa. Rakentamisesta Jounilla on yli 20 vuoden kokemus.
INFOBOX
Lisätietoja:
Topgeo Oy
Sarkatie 3-5, 01720 Vantaa
(09) 534 033, www.topgeo.fi
UUTUUS YTM-Industrialta FreshFilter ohjaamon ilmansuodattimet
15.10.2010
Ohjaamon ylipaineistava suodatinjärjestelmä toimii täydellisen valvontakeskuksen avulla. Sisäilma ohjaamoon puhalletaan aina ohjaamon suodatinyksikön kautta.
FreshFilter ohjaamon suodatinjärjestelmä puhdistaa ja suodattaa työskentelyalueella vallitsevan ilman epäpuhtauksista kuten pölystä, kivipölystä, homepölystä, asbestista ja eri syistä syntyvistä kaasuista, jotka saattavat sisältää lisäksi bakteeri- ja viruskantoja. Suodatettu ilma johdetaan puhtaana hengitysilmana ohjaamoon.
FreshFilter-järjestelmän suodatin puhdistaa ja suodattaa kaikken sen ilman, joka kulkeutuu ohjaamoon suodatinelementin kautta. Asennuksen yhteydessä ohjaamossa tiivistetään kaikki mahdolliset läpivienti- ja vuotokohdat riittävän positiivisen paine-eron varmistamiseksi ulkoilmaan nähden. Riittävä tiivistys takaa 100-300 pascalin (1-3 Mbarin) ylipaineen ohjaamossa.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.ytm.fi
Lokotrack-kaksikko huolehtii Pohjois-Karjalan KTK:n murskaustarpeista
15.10.2010
Entisen Pohjois-Karjalan läänin alueella toimiva KTK työllistää ympäri vuoden runsaat 30, kesäseongin aikana noin 40 työntekijää. Yrityksellä on käytössään runsaat 50 sopimusautoilijaa.
Murskauksessa Pohjois-Karjalan KTK on ollut omavarainen jo 1970-luvun lopulta lähtien. Ensin yhtiö käytti kiinteää murskausasemaa.Tela-alustaisiin laitteisiin siirryttiin ennen vuosituhannen vaihdetta.
Nyt yhtiöllä on käytössä Lokotrack-kaksikko, joista jälkimurskaimena käytettävä LT1100 on niellyt jo usean miljoonan tonnin kiviainekset. Esimurskaimena on tuliterä Lokotrack LT106, joka otettiin käyttöön elokuussa. Lisäksi yhtiöllä on käytössä ST352- mobiiliseula, joka on lajitellut jo yli kahden miljoonan tonnin ainekset.
”Hintalappu ja huolto valinnan perusteina”
KTK ja Metso ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. – Kyllä murskausyksikön hintalapulla on tänäkin päivänä iso painoarvo valintaa tehtäessä. Oikea hinta, sopiva toimistusaika ja varmuus huollon ja varaosien toimituksista ratkaisivat osaltamme valinnan Metsolle, kertoo Pohjois-Karjalan KTK:n toimitusjohtaja Heikki Turtiainen.
Turtiaisen mukaan huollolla on Pohjois-Karjalan kaltaisella seudulla, jossa välimatkat ovat pitkiä, poikkeuksellisen suuri merkitys.
– Jos murskausketju seisoo pitkään osia odottaessa, syntyy siitä helposti taloudellista vahinkoa. Metsolla huolto pelaa, ja käytämme hyväksemme aikataulutettuja kulutusosakujetuksia. Ainoa asia, mitä vielä voisi toivoa, on Metson oma huoltomies sijoitettuna Itä-Suomeen, Heikki Turtiainen toivoo.
Lokotrackit siirtyvät kätevästi
KTK:n mursketuotanto syntyy lukuisista, pienehköistä urakoista eri puolella maakuntaa. Yhtiöllä on itsellään runsaat 20 soranottopaikkaa, mm. Joensuussa,Liperissä, Tohmajärvellä, Juukassa ja Kontiolahdella, joissa myös murskataan. Yhdessä kohteessa murskataan vain muutama kymmenen tuhatta tonnia kerralla, joten siirtoja kertyy runsaat 20 vuodessa.
– Emme halua murskata isoja puskurivarastoja, joten ketteästi siirrettävät laitteet ovat työssämme olennaisen tärkeitä. Molemmat Metson murskaimet siirtyvät osia purkamatta, mikä helpottaa siirroissa, mainitsee KTK:n murskaustoiminnasta vastaava tuotepäällikkö Mikko Jaatinen.
Tyypillinen KTK:n murskauskohde löytyi syyskuun alussa Kiihtelysvaaralta mutkaisen soratien päästä, jossa peruskorjattavan metsäautotien päällysteeksi murskattiin 0-32 mm:n lopputuotetta.
– Pääsemme tällaisella työmaalla noin 250 tonnin tuntikapasiteettiin. Kun teemme töitä kahdessa vuorossa, kertyy tarvittava murskemäärä ripeästi. Kokemukset uudesta LT106-leukayksiköstä ovat myönteisiä. IC-järjestelmä säätää murskaimen toimintaa hyvin mahdollistaen miehittämättömän työskentelyn, ja auttaa myös vianetsinnässä, Jaatinen mainitsee.
Langatonta ajoneuvonhallintaa
Pohjois-Karjalan KTK on kuljetusalalla eturivin yhtiöitä uudenaikaisen tekniikan käytössä. Jo puolentoista vuoden ajan pääosa yhtiön tilauskannasta ja laskutustiedoista on kulkenut langattomasti.
– Saamme tällä hetkellä välitetyksi ajotilaukset langattomasti yli 30 sopimuskuljettajamme autoon. Sama järjestelmä kertoo meille laskutustiedot tehdyistä kuljetuksista, kertoo kuljetuspäällikkö Ulla Hokkanen.
Uusi ajoneuvonhallinta nopeuttaa KTK:n palvelua, sillä kiiretapauksessa ajoon voidaan hälyttää aina lähin auto. Järjestelmä kertoo myös liikenteessä olevien autojen ja pyöräkuormaajien sijainnin.
INFOBOX
Lisätietoja:
Pohjois-Karjalan KTK Oy
toimitusjohtaja Heikki Turtiainen, 0400 377 361
Metso Minerals Oy
aluemyyntipäällikö Jussi Mäkelä, 040 833 6738
West Express Oy ALLUttaa rakennustyömaalla
15.10.2010
West Express on Helsinkiläinen vuonna 1999 perustettu kuljetus- ja maan-rakennusalan yhtiö, joka tällä hetkellä työllistää 15 henkilöä. Yritys tekee Uudenmaan alueella kuljetus-, maanrakennus-, pihanrakennus-, louhinta- ja lumitöitä sekä maa- ainesten myyntiä.
Kai Både, yrityksen omistaja ja koneenkuljettaja itsekin, on hankkinut ALLU DNS 2-12/25 seulakauhan tekemään seulontatyöt YIT:n pääurakoimalla hankkeella Helsingin Konalassa. Tässä hankkeessa vanhasta liikekiinteistöstä rakennetaan uutta Motonetin myymälää. West Express tekee projektissa perustustyöt sisältäen erilaisia kaivutöitä, täyttöjä ja pintojen tasaamisia.
Asennettuna uudenkarheaan JCB 412S pyöräkuormaajaan Kai Både seuloo ALLUn seulakauhalla soraa, jota on kaivettu rakennettavalta tontilta ja tuotu muista projekteista. Sora pitää sisällään kiviä ja erilaista rakennusjätettä ja tästä materiaalista ALLUlla seulomalla tehdään hienoa täyttömaata. Seulonnan jälkeen materiaali menee suoraan käyttöön ja sitä riittää vielä vietäväksi muillekin työmaille.
Kai Båden luotsaama West Express seuloo ALLUlla noin neljä lavettia hienoa soraa tunnin aikana. Materiaalin seulonnan jälkeen Både kertoo materiaalin olevan tarpeeksi hienoa ja tiivistä jotta siitä saa tehtyä erinomaisen pohjan vielä kun sitä tiivistää hieman lisää. ”Ongelmaksi meinaa kuljetuksissa muodostua materiaalin paino, koska se on ALLUlla seulomalla saatu niin hienoksi ja tiiviiksi”, Både lisää.
West Expressin yksi kilpailutekijä on monipuolisuus ja sitä ALLU tuo yritykselle lisää. JCB:n pyöräkoneella, joka pystyy liikennenopeuksiin, ja ALLU DNS seulakauhalla Både on jo toisella puolella Helsinkiä sijaitsevan seulontaurakansa tehnyt kun tela-alustainen kone olisi vasta saapunut lavettikuljetuksella työkohteeseen aikataulujen mukaan. Kai Både on tyytyväinen hankintaansa ja hänellä onkin paljon suunnitelmia ALLUnsa varalle.
Keskusvoitelun uusi sukupolvi saapui Suomeen
15.10.2010
– Idea yhtiön perustamiseen lähti ajatuksesta, että
Suomen keskusvoitelumarkkinat kaipasivat jotain uutta. Tähän tarjoutui oiva tilaisuus, kun saimme yhteydenoton Lubecoren edustajalta. Tutustuttuamme tarkemmin
Lubecoren-keskusvoitelulaitteisiin, vakuutuimme heti tuotteiden innovatiivisuudesta ja korkeasta laadusta. Markkinoiden jälleen elpyessä oman maahantuontiyrityksen perustaminen tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta, kertoo Proluben toimitusjohtaja Markus Hauhio.
Lubecore on kanadalainen tuotemerkki, jonka tuotteet valmistetaan pääosin Koreassa. Sama tehdas valmistaa muun muassa Hyundain ja Kian korinosia sekä sähköisiä komponentteja. Tämä takaa Lubecore-tuotteiden erittäin korkean laadun ja alhaiset tuotantokustannukset.
Lubecoren kattavasta tuotevalikoimasta löytyvät keskusvoiteluratkaisut niin on-road kuin off-road sovelluksiin, sekä teollisuuden tarpeisiin.
Voitelutarvikkeet, kuten täyttölaitteet ja erilaiset käsiprässit täydentävät olennaisena osana asiakaspalvelua.
Edellä mainittujen lisäksi ProLube Oy tarjoaa markkinoiden johtavat voiteluaineet keskusvoitelujärjestelmiin.
Lubecore-keskusvoitelujärjestelmien ja laitteiden ohella ProLube Oy tuo maahan Brofil-ohjaamon ylipainesuodatinjärjestelmät. Brofil-ylipainesuodattimet edustavat nykyaikaista työsuojelutekniikkaa parhaimmillaan. Asentamalla työkoneeseesi Brofil-suodatinjärjestelmän takaat kuljettajalle puhtaan ja pölyttömän hengitysilman työkohteesta riippumatta. Laite on tarpeen kun työskennellään pölyisissä kohteissa, kuten purkutyömailla, puu-, haketus- tai turvekentillä, kaivosympäristössä tai myrkyllisiä kaasuja haihduttavissa ympäristöissä esim. kompostikaatopaikoilla.
Kattava jälleenmyyjäverkosto takaa saumattoman ja asiakalähtöisen yhteistyön koneliikkeiden ja urakoitsijoiden kanssa. Lisäksi joustava organisaatio tarjoaa asiantuntevan palvelun sekä kilpailukykyiset hinnat.
Edullisen kulurakenteen tuoma hyöty välittyy suoraan asiakkaan eduksi.
Proluben kotisivuilta löytyy helposti ja nopeasti Lubecore-keskusvoitelujärjestelmien tekniset tiedot ja listahinnasto.
Helpottaakseen varaosatilauksia asiakkailla on käytössä sähköinen tilauspalvelu suoraan verkkosivuilta.
INFOBOX
Lisätietoja :
ProLube Oy
Markus Hauhio, 040 413 1939
Mikko Immonen, 044 500 8287
Lanair - öljylämmittimet kautta maan jo 10 vuotta
15.10.2010
Vuosikymmenen aikana Lanair on vakiinnuttanut paikkansa ennen kaikkea luotettavuudellaan. Raumalaisyritys Aritsol Oy:n maahantuomalla moniöljylämmitysjärjestelmällä lämpiää isokin halli, valovirran ja paineilman avulla.
Säästöä ja luontoystävällisyyttä
Yhdysvaltalaisen Lenan Corporationin valmistamaa järjestelmää on valmistettu jo vuodesta 1976. Kotikonnuillaan yritys on markkinoinnin johtaja moniöljylämmittimien sektorilla. Pitkä kehityspolku on valmistusmaassa taannut ylivoimaisen laadun ja suorituskyvyn käytetyn voiteluaineen energiahyödyntämisessä.
Lanairin polttoaineena voidaan käyttää mm. lämmittimelle kehiteltyä ja ISO14001 standardin mukaista denaturoitua EKO 100 kasviöljyä, esteröimätöntä rypsiöljyä ja kalaöljyä (TEKES-tutkimus), kasvi- ja eläinperäisiä tuotteita sekä polttoöljyä. Laitteen ympäristöystävällisyys perustuu laitteessa kiinteänä olevaan suodatusjärjestelmään ja korkeaan palamislämpötilaan, jotka yhdessä takaavat öljyn palamisen puhtaasti.
Suomessa VTT:n ja Oulun yliopiston polttimelle tehdyissä tutkimuksissa on todettu sen alittavan mittaushetkellä voimassa olleet päästönormit. Laite polttaa käytettyä voiteluainetta ympäristöä saastuttamatta täysin kevyttä polttoöljyä vastaavasti.
Maanrakennus- ja metsäkoneista peräisin olevissa Lanair- öljylämmittimen savukaasunäytteissä ympäristön kannalta haitallisten metallien määrät olivat hyvin alhaisia eikä esimerkiksi raskasmetalleja löytynyt lainkaan. – Näin ollen onkin hämmästyttävää, että ympäristöviranomaiset eivät vielä virallisesti salli käytetyn voiteluaineen paikallista hyödyntämistä, jolla parannettaisiin merkittävästi yritysten kannattavuutta, toteaa Aritsol Oy:n toimitusjohtaja Ari Valtonen.
Siirrettävä lämpökontti Lanair-uutuus
Rakennustyömaiden, tilapäisten hallien, kuivaamojen ja vastaavien käyttökohteiden avuksi Aritsol maahantuo jatkossa siirrettävää lämpökonttia. Kontti on helppo ja nopea asentaa sekä tarkistaa. Automaattisesti toimiva lämmitys, vain termostaatin sijoitus haluttuun paikkaan ja lämpötilaan. Puhallusluukun korkeutta voidaan säädellä jaloilla aina 3,5 metriin saakka. Kontin rakenne kestää siirrot nosturilla ja trukilla.
Vuosihuollot ja huoltosopimukset kuuluvat luonnollisena osana kaikkiin Aritsol Oy:n tuotteisiin.
Yhteistyö Aritermin lämpökattiloiden kanssa on toiminut sekin ”puhtaasti”.
Martof avasi Orivedellä
15.10.2010
Maansiirtotekniikan ammattilaisia palveleva Martof Oy vietti lokakuun alussa uuden hankintapisteensä avajaisia Orivedellä aurinkoisen sään suosimana.
Veljekset Juuso ja Janne Martikainen avasivat uuden hankintapisteen lokakuussa maanrakennuskoneiden ja lisälaitteiden, kuten kauhojen, routapiikkien ym. myyntiin.
Työkuvaan kuuluvat kauhojen korjaus, mekaniikkasuunnittelu ja monipuoliset metallityöt sekä käymistilassa oleva raskaan kaluston huolto. Erikoislaitteiden myynti ja suunnittelu tehdään yhdessä asiakkaan kanssa loppukäyttäjän ideoita kuunnellen. Martofin konseptiin kuuluvat myös työkalujen-, hydrauliosien- ja kulutusosien myynti.
Asiakaskunta koostuu maanrakentajista ja metalliteollisuuden yrityksistä, mutta yrittäjäkaksikko toivoo, että mahdollisimman iso asiakaskunta löytäisi Martofin tiloihin, sillä nuorta intoa löytyy palvelemaan kaikkia ammattikuntia. ”Tällä hetkellä markkinoimme Robi-kauhoja, jotka valmistaa Ramtec Oy Lahdesta, mutta tulevaisuuden suunnitelmissa on tarkoitus kasvattaa tarjontaa muihinkin laitteisiin. Tulemme käynnistämään yhteistyön myös muiden valmistajien ja maahantuojien kanssa. Tehokkaat liiketoiminnat sekä asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen ovat meille keskeisessä asemassa. Kuunnellen, katsellen ja rohkeasti eteenpäin”, kertoo Juuso Martikainen.
INFOBOX
Lisätietoja:
Martof Oy, Juuso Martikainen,
+358 40 070 6531, www.martof.fi








