Kuljetus Kovalainen uusii jälleen kalustoa

11.11.2010

Pellolainen Kuljetus Kovalainen on tehnyt jatkosopimuksen Iveco S.p.A:n kanssa kuorma-autojen hankinnasta. Nyt tehty sopimus kattaa 17 kuorma-auton hankinnan syksyn 2010 aikana. Kaikkien kuorma-autojen korit valmistaa Suomalainen Närpiön Erikoisvaunut NEK Oy. Uusissa kuorma-autoissa on kiinnitetty erityistä huomiota ympäristöystävällisyyteen sekä työergonomiaan ja -viihtyvyyteen.

Kuljetus Kovalainen hoitaa jakelupalvelut Oulun ja Pohjois- Suomen liikennöintialueellaan ja muuttopalvelut myös liikennöintialueen ulkopuolella yhteistyöverkoston ulottuessa aina Helsinkiin asti. Omat terminaalitoiminnot on keskitetty Ouluun ja Rovaniemelle.

Autokaluston määrä on noin 100 yksikköä joiden vuotuinen kilometrisuorite pyörii kymmenen miljoonan kilometrin luokassa. Kuljetus Kovalainen on pystynyt kasvattamaan liikevaihtoaan myös viimeisten kahden vuoden aikana jotka ovat olleet yleisesti talouden kannalta varsin haastavaa aikaa. Yrityksen palveluksessa on lähes 200 henkilöä ja se on palkittu useilla alueellisilla ja maakunnallisilla palkinnoilla. Yrityksen koko autokanta koostuu Ivecon eri kokoluokkien autoista.

Lähetetty 12.09, Uutiset | Kommentit (0)

Terex Cranes esitteli asiakaspäivillään uuden Challenger 3160 taksikoneen

11.11.2010

Terex Cranes esitteli lokakuun lopussa Saksan Zweibrückenissa järjestetyillä asiakaspäivillään pilottiversion kustannustehokkaasta, yhden miehen kolmiakselisesta 55 tonnin Challenger 3160 ajoneuvonosturista, jonka toimitukset alkavat 2012.

Järeistä ristikkonostureistaan tunnetun globaalin nosturivalmistajan suosiota kuvaa asiakaspäiville eri puolilta maailmaa saapunut noin tuhannen hengen osanottajajoukko, johon kuului viitisentoista urakoitsijaa myös Suomesta.

Terex esitteli asiakkailleen komean rivin järeitä autonostureita, joista toinen uutuus oli Scanian alustalle rakennettu 100-tonnin Roadmaster 5300. Työnäytöksessä suurimman huomion vei 1000-tonnin jättinosturi.

Kuljettajat kiittelevät

– Uusi, asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden pohjalta suunniteltu Challenger 3160 loisti ansaitusti Zweibrückenin tapahtuman päätähtenä. Markkinoilla on toivottu jo kauan pitkäpuomista, yhden miehen taksikonetta, koska nostettavat taakat ovat usein suhteellisen pieniä ja puominpituus on ratkaiseva, kertoo Terex Cranesin Suomen myynnistä vastaava Pertti Isokorpi.

– Nosturinkuljettajat ovat suhtautuneet positiivisesti uuteen Challengeriin, koska 50 metrin puomin kanssa pystyy vaikeuksitta operoimaan yksin ilman ristikkojatketta ja sen käännössä tarvittavaa apumiestä. Vastaavan kokoista puomiratkaisua ei muilta valmistajilta tähän 3-akselisten koneiden kokoluokkaan löydy.

– Ison vinssin ansiosta köysikertojen vaihtaminen jää vähemmälle, mikä säästää aikaa ja rahaa. Viiden asteen miinuskulmaan menevä puomi helpottaa osaltaan kuljettajan työtä. Esimerkiksi kertoimet voidaan vaihtaa maassa seisten, mikä vähentää kiipeilyä ja lisää turvallisuutta. Jos tämä puomi ei riitä, puhutaan aivan eri kokoluokan laitteista.

Samalle platformillemuita kokoluokkia

Nostureiden kokoluokkien määrityksessä on palattu osin vanhaan käytäntöön. Esimerkiksi Challenger 3160:n tyyppi vastaa 163 tonnimetrin kokoa, josta saadaan kolmella jakaen paremmin koneen kokoa kuvaava 55 tonnin luokka.

– Nostokykyä kuvaavissa taulukoissa viitataan nykyisin myös 4-5 metrin konttietäisyyteen, koska kolmesta metristä tehtävät nostot ovat käytännössä lähinnä teoreettisia.

Isokorpi kertoo, että Challenger-tyyppisen alustan päälle on tulossa myöhemmin ainakin 2- ja 4-akselinen nosturi.

Suurkauppa Intiaan

Terex Cranes allekirjoitti asiakaspäivillä 12:n suuren tela-alustaisen nosturin kauppakirjat Sanghvi Movers Ltd:lle Intiaan.

Miljoonien eurojen sopimus sisältää kahdeksan CC 2800-1 nosturia kuudensadan tonnin kokoluokkaan sekä neljä järeämpää CC 8800-1 konetta 1600 tonnin maksimikapasiteetilla.

– CC 2800 on tyypillinen tuulivoimaloiden pystytyksissä nykyisin käytettävä kone. Järeämpi CC 8800 soveltuu hyvin esimerkiksi öljynjalostamoilla ja petrokemian tehtailla tarvittaviin raskaisiin nostoihin sekä tulevaisuudessa myös seuraavan kokoluokan tuulivoimalatöihin.

– Alallaan maailman johtaviin kuuluva Terex ja sen Saksan tehtaat on panostanut ristikkopuominostureissa lähinnä yli 300 tonnista ylöspäin oleviin nostureihin. Hydraulikoneissa mallisto ulottuu 30- tonnisesta aina 1000- tonniseen saakka.

– Challenger-tyyppiset tuoteuutuudet osoittavat, että asiakkaita halutaan entistä enemmän palvella ja kuunnella hyvin kaikissa kokoluokissa.

INFOBOX

Lisätietoja:

www.terexcranes.com

Pertti Isokorpi

puh. 0400 300 415

Lähetetty 12.08, Uutiset | Kommentit (0)

Eberspächeriltä uusi vesilämmitin Turvallista ja tehokasta ajoneuvolämmitystä kaikissa sääolosuhteissa

11.11.2010

Luotettavuus on tärkeää ennen kaikkea vaikeissa sääolosuhteissa. Erityisesti haastaviin olosuhteisiin on kehitetty Eberspächerin Hydronic 2 Commercial - vesilämmitin. Se lämmittää moottorin jäähdytysnesteen ja näin ollen varmistaa moottorin käynnistyksen ja

moitteettoman toiminnan kaikenlaisissa ajoneuvoissa jopa -40°C asteen lämpötilassa. Pienen kokonsa, älykkään diagnostiikkansa sekä biodiesel- yhteensopivuutensa ansiosta, Hydronic 2 -lämmitintä voidaan käyttää monenlaisissa ajoneuvoissa ja sillä saavutetaan tehokas ja jatkuva lämmöntuotto.

Eberspächer Hydronic 2 Commercial –vesilämmitin on integroitavissa jäähdytysjärjestelmään ongelmitta, johtuen sen luotettavuudesta äärimmäisissä sääolosuhteissa. Testit ovat osoittaneet, että lämmitin käynnistyy ja toimii moitteettomasti jopa -46 °C asteen lämpötiloissa. Muita etuja ovat lämmittimen korkea, 84 prosentin hyötysuhde, kuin myös sen pitkä toiminta- ja käyttöikä. Hydronic 2 Commercial -lämmittimellä on mahdollista saavuttaa jopa 5000 tunnin käyttöikä. Lämmittimen teho on 4,8 kilowattia ja sitä on saatavana 12- tai 24- volttisena. Laite voi käyttää jopa 100 prosenttista biodieseliä polttoaineena. Tukeva ja roiskeenkestävä muotoilu varmistaa tehokkaan käytön äärimmäisissä olosuhteissa. Eberspächer Hydronic 2 Commercial -lämmittimen tehokkuus takaa varman kylmäkäynnistyksen.

Täydellinen lämmitystason säätö

Lämmittimen lämpötehon tuotto toteutetaan kolmella eri tehoportaalla, jota valvotaan lämmittimen vesilämpötunnistimella. Innovatiivisen alhainen tehotaso (1,2 kW) laajentaa lämmittimen käyntijaksoja, estäen laitteen jatkuvan sammumisen ja käynnistymisen lämpötilan ollessa lähellä moottorin normaalia käyntilämpötilaa. Tämä tarkoittaa sitä, että pienemmällä virran- ja polttoaineen kulutuksella, uusi lämmitin ylläpitää miellyttävän tasaisen lämpötilan ohjaamossa koko yön.

Useita erilaisia asennusvaihtoehtoja

Pitkä käyttöikä, turvallinen kylmäkäynnistys, alhainen melutaso sekä korkea hyötysuhde ja luotettavuus – säässä kuin säässä. Nämä ominaisuudet eivät ole haluttuja pelkästään hyötyajoneuvoissa, työkoneissa, erikoisajoneuvoissa ja asuntoautoissa, vaan myös veneissä ja laivoissa. Uudelleen kehitetty asennuskonsolin muotoilukonsepti helpottaa myös merkittävästi lämmittimen asennettavuutta.

INFOBOX

Eberspächer -tuotteiden edustaja Suomessa on Wihuri Oy Tekninen Kauppa.

Lisätietoja:

Myyntipäällikkö Raimo Kontio

raimo.kontio@wihuri.fi

www.eberi.fi

puh. 020 510 2383

Lähetetty 12.07, Uutiset | Kommentit (0)

Power Truck Show 2011 kasvaa ja kehittyy

11.11.2010

Power Truck Show järjestetään seitsemättä kertaa Härmän Powerparkissa 12.-13.8.2011. Power Truck Show Kuljetusmessut ja International Truck Show 2011 jatkavat Suomen suurimpana ja vetovoimaisena kuljetusalan suurtapahtumana.

Näytteilleasettajien mielenkiinto kuljetusalan ammattimessuja kohtaan näkyy muun muassa varattujen näyttelyosastojen määrässä, panostuksena messuosastojen näyttävyyteen sekä yleisenä tyytyväisyytenä messujen järjestelyihin. Kuljetusmessut 2011 esittelee laaja-alaisen katsauksen kuljetusalalla toimivista tuotteiden ja palvelujen tarjoajista.

Uutuutena vuoden 2011 Power Truck Show’ssa on erillinen metsäalan näyttelyalue. Järjestäjätahon Rami Tynjälän, Juha Ristimaan, Ari Nukalan ja Mikko Nukalan jatkuva halu kehittää Power Truck Show’ta sai heidät ottamaan metsäalan luonnollisena jatkumona osaksi kuljetusmessuja. Myös kiinnostus, joka tuli metsäalan ammattilaisten suunnalta, antoi oman potkunsa metsänäyttelyalueen järjestämiseksi.

Messupaikkojen myynti on täydessä vauhdissa, tiedustelut ohessa olevista numeroista.

INFOBOX

Lisätietoja:

PTS Messut Oy, www.powertruckshow.fi

Ari Nukala, 0400 264 116, ari.nukala@netikka.fi

Mikko Nukala, 0400 563 786, kuljetus.nukala@netikka.fi

Juha Ristimaa, 0400 567 068,

juha.ristimaa@netikka.fi

Rami Tynjälä, 0500 569 522,

ramtyn@gmail.com

Hannele Loukasmäki,

tiedottaja, 040 736 0073,

hannele.loukasmaki@gmail.com

Lähetetty 12.07, Uutiset | Kommentit (0)

Allison vaihteistot Konekeskolla viisikymmentä vuotta

11.11.2010

Konekeskon on edustanut Allison vaihteistoja Suomessa jo viidenkymmenen vuoden ajan ja on USA:n ulkopuolella maailman toiseksi vanhin Allison edustaja. Suomeen vaihteistoja on toimitettu eri laitevalmistajille noin 7800 kappaletta, jonka lisäksi eri työkoneissa ja ajoneuvoissa huomattava määrä. Allison on maailman johtava automaattivaihteistojen valmistaja valmistaen jopa 80 prosenttia maailman kokonaistuotannosta. Allison maahantuojia ja jälleenmyyjiä löytyy 80 maasta yhteensä yli 1550 kappaletta.

Konekesko aloitti yhteistyön General Motorsin tytäryhtiön Detroit Diesel Allisonin kanssa vuonna 1960 ja alussa toiminta keskittyi pääasiassa Detroit Dieseliin. General Motorsin myytyä Detroit Dieselin Roger Penskelle Konekesko jatkoi Allisonin kumppanina mutta lopetti Detroit Diesel edustuksen.

Alkuaikoina Konekeskon roolina oli suurimassa määrin moottoreiden ja vaihteistojen peruskorjaus ja varaosahuolto. Näiden aikojen dumpperien vakioratkaisu oli Detroit Diesel moottori yhdessä Allison vaihteistojen parina. Suurimpia moottoriasiakkaita olivat Valmet ja Insinööritoimisto Saalasti, molemmat tekivät vaihtovetureita teollisuudelle. Alkuajan vaihteistojen käyttökohteina olivat mm. metsäkoneet, trukit, lukit vetomestarit, tiehöylät. Vuotuiset myyntimäärät olivat jopa yli 300 vaihteistoa.

Automaattivaihteistoihin tutustuttiin Helsingin kaupungin Rakennusviraston mielenkiinnosta. Sekä Volvo että Scania tarjosivat Allison vaihteiston optiona, mutta Sisuun sitä ei ollut vielä tarjolla. 1970 lopulla Sisu valmisti ensimmäiset Allison automaattivaihteistolla varustetut autot HKR:n käyttöön.

Varsin aikaisessa vaiheessa aloitettiin yhteystyö Koiviston Auto yhtymään kuuluvan Kabus Oy:n kanssa. Linja-autoihin asennettiin Detroit diesel moottorit ja Allison HT 740R vaihteistot. Seuraava mittava projekti oli DD 4-71T moottorit Allison MTB 644/ 647 vaihteiston parina.

Allisonin läpilyönti Suomessa

Ensimmäinen suurempi menestys Allison automaattivaihteistojen puolella Suomessa tapahtui Pasin eli panssaroidun SISUn myötä. Jo prototyyppivaiheessa 1982 vaihteistoksi valittiin Allison automaatti, siinä vaiheessa malli MT 643. Pasin sarjatuotanto tällä vaihteistolla alkoi vuonna 1983 ja jatkui aina vuoteen 1993 asti.

Erittäin merkittävä mullistus oli WT vaihteistoperheen esittely 1990- luvun alussa. Tämä sähköisesti ohjattu, oppiva vaihteisto sai monet pelkäämään vaihteiston luotettavuuden puolesta. Harvoin on totuus ollut niin kaukana todellisuudesta. Allisonin panostus sekä itse tuotteeseen, monipuoliseen tuotekoulutukseen ja testauslaitteisiin yhdessä muodostivat laatukonseptin, joka oli täysin ylivoimainen edeltäjiinsä verrattuna.

Alkuperäinen MT 643 vaihteisto korvattiin Pasien tuotannossa täysin uudella sähköisesti ohjatulla oppivalla MD3560P vaihteistolla ja edelleen saman vaihteiston hidastinversiolla.

Jos WT vaihteistoperhe oli teknisesti merkittävä muutos, niin kaupallisesti merkittävä muutos oli kaiken suomen vaihteistomyynnin siirtyminen Konekeskolle. Tavoitteena oli markkinoiden avaaminen koko pohjoismaiden alueella ja itse myynti tapahtui jälleenmyyjien kautta. Tämä lisäsi Allison tuotelinjan merkitystä Konekeskolla.

Yhteistyö Sisun kanssa on näkynyt sekä siviilipuolella, paloautoissa mutta myös varsin runsaasti armeijalle tarkoitetuissa erikoisautoissa. Alkuajan SK Sisut MT 653 ja 654CR vaihteistolla, maastokelpoiset E11 6x6 Sisut Allison HD4560P vaihteistolla sittemmin 8x8 maastosisut SP4500P vaihteistolla ja 10x10 siltasisu SP4700P vaihteistolla ovat Sisun vastaus erityisen haastaviin käyttökohteisiin.

Konekeskon ja Kabus Oy:n yhteistyö on jatkunut vuosikymmeniä ja tälläkin hetkellä tuotannossa on kaupunkibusseja Allison T280R vaihteistolla Cummins moottorin parina. Eräs mainio osoitus Kabus Oy:n ennakkoluulottomasta toiminnasta on heidän oma hybridivoimansiirtonsa jonka osana toimii Allisonin 1000 sarjan vaihteisto.

Off-Higway segmentillä Konekesko on ollut yhteistyössä Sandvik Mining & Constructionin kanssa. Heidän Toro 60 dumpperissaan käytetään Allison M6610AR vaihteistoa.

Vetomestarien kehityskulku on vuosikymmenien aikana käynyt Sisun kautta Valmet siirtokonetehtaalle, Kalmar Industriesille ja edelleen Cargotecille. Samalla on vaihteistotyyppi vaihtunut CRT 3000 mallista MT 643, HT 740 kautta MD3060P ja edelleen 3000P malliin.

Lähetetty 12.06, Uutiset | Kommentit (0)

Pölyn- ja hajunhallintaa mikrosumulla

11.11.2010

HS Tekniikka Oy on täydentänyt tuotetarjontaa belgialaisella SPRAY STREAM pölynhallintalaitteistolla, joka perustuu korkeapaineella muodostettuun mikrosumuun. Laitteistoa on saatavissa kiinteästi asennettuna nykyiseen linjastoon tai se voidaan toimittaa liikuteltavana yksikkönä, johon on mahdollista saada myös säiliö, jos vesiverkkoon kytkeminen ei ole mahdollista.

Alhainen veden kulutus

Pölynhallinnassa ei ole kysymys käytetystä vedenmäärästä, vaan pikemminkin vesipisaran koosta ja niiden yhteismäärästä. Hienojakoinen sumu saadaan aikaan vähäistä vesimäärää käyttäen joka hallitsee pölyävät kohteet paremmin kuin perinteinen vesiletku, ilman suurta kastelua ja liettymisongelmaa. Perinteisessä vesiletkumenetelmässä käsiteltävien massojen ominaismassat suurenevat, jonka kautta myös kustannukset.

Mikrosumuun on myös mahdollista liittää hajua sitovaa kemikaalia, joka tekee hajua aiheuttavista kohteista inhimillisemmän niin siellä työskentelevälle kuin naapurustolle.

Tyypillisiä käyttökohteita ovat purkutyömaat, jätteenkäsittelylaitokset, kompostointilaitokset, haketus, kiven- ja betonin murskaus sekä betoni- ja kivialan tuotteiden valmistusprosessit.

Demo kone saatavilla

Mielenkiinnon herätessä voit ottaa yhteyttä HS Tekniikka Oy.n sillä heidän varastossaan Hyvinkäällä on varattuna laitteisto koekäyttöä varten, jonka avulla voit todeta laitteen soveltuvuuden juuri sinun käyttötarkoituksiin.

INFOBOX

Lisätietoja:

HS Tekniikka Oy

Harri Sorvoja

0400 642 147

Lähetetty 12.06, Uutiset | Kommentit (0)

SARIS PSC750 ja PKR140 uutuusvaunut

11.11.2010

Hollantilainen Saris Aanhangers BV on julkistanut kaksi uutta kevytperävaunumallia. Näissä uusissa malleissa on kansainvälinen EU tyyppihyväksyntä. SARIS PSC750 sekä PKR140 ovat samaa huippulaatua kuin isommat SARIS mallitkin.

Laidat ovat jäykkää pokattua ja tyylikkään näköistä, ruostumatonta eloksoitua alumiinia. Kaikki laidat, myös sivulaidat, ovat avattavia ja irrotettavia.

Runko on kuumasinkittyä terästä. Nokkapyörä ja kuusi kappaletta valuteräksisiä sidontalenkkejä ovat vakiona. Nämä uutuusvaunut ovat kompaktin kokoisia ja keveitä. Niitä voi vetää pienelläkin henkilöautolla tai vaikka mönkijällä.

PKR140 mallia hydraulisella kipillä on toimitettu useita myös pienkuormaajan perävaunuksi. Etuna on että samaa vaunua voi vetää esim. Avantin ja henkilöauton perässä.

SARIS PSC750 on yksiakselinen jarruton perävaunu, kokonaispaino 750 kg ja kantavuus 450 kg. Renkaat ovat SARIS laatuajattelun mukaisia ja kooltaan 185/70 R13.

SARIS PKR140 kokonaispaino on 1400 kg ja kantavuus 1050 kg. Sisämitat 255 x 135 cm. PKR140 on varustettu hydraulisella kipillä, sylinterin nostovoima on kolme tonnia.

INFOBOX

Lisätietoja:

Alberni Oy

Martti Alander 050 300 2950

www.alberni.fi

Lähetetty 12.05, Uutiset | Kommentit (0)

Koulutusta porareille simulaattorien avulla

11.11.2010

Simulaattorikoulutus on hyvin realistinen ja tehokas tapa harjoitella suurten porauslaitteiden käyttöä turvallisessa ja valvotussa ympäristössä. Simulaattorien avulla porareilla on mahdollisuus tutustua laitteisiin perinpohjaisesti ennen kuin he joutuvat tositoimiin oikean laitteen kanssa.

Simulaattorikoulutuksella on havaittu olleen myönteinen vaikutus porauslaitteiden suorituskykyyn ja luotettavuuteen, koska porarit oppivat simulaattorikoulutuksessa välttämään pääkomponenttien tarpeetonta kulutusta ja rasitusta. Sen lisäksi se mahdollistaa käyttökoulutuksen työmaan ulkopuolella, jolloin porauslaitteet voivat koko ajan keskittyä tuotantoon.

INFOBOX

Lisätietoja:

www.atlascopco.com

Lähetetty 12.05, Uutiset | Kommentit (0)

V-S Puutarhamulta tekee ympäristötekoja McCloskeylla

11.11.2010

Turun alueen yksi suurimmista kasvualustoja valmistavista yrityksistä V-S Puutarhamulta Oy on parantanut kilpailukykyään McCloskey S80 seulalla.

V-S Puutarhamullan toiminnassa puhaltavat koneinvestoinnin lisäksi muutenkin muutoksen tuulet, sillä kesäkuun alusta noin 30-vuotinen Jari Nekkin luoma yrityshistoria saa jatkoa uusien omistajien vauhdittamana. Nekki jatkaa edelleen yrityksen palveluksessa. – Nekkin pysyminen rivissä varmistaa, että vanhat asiakassuhteet säilyvät ja että hiljainen tieto pysyy talossa, sanoo kesäkuusta asti toimitusjohtajan vastuita kantanut Markus Luotonen.

Mädätteestä multaa

Vaikka Puutarhamullan palveluihin kuuluu myös piharakentamiseen liittyvän koristemateriaalin seulontaa, suurin volyymi muodostuu mullan seulonnasta.

– Jatkojalostamme Biovakka Suomi Oy:n tuottamasta kierrätysravinteesta vuositasolla yli 30 000 m3 kasvualustamateriaalia lähialueen kuntiin, puutarha-alan urakoitsijoille sekä yksityisille ihmisille. Tämä on tärkeää työtä pienentäen ympäristön kuormitusta oleellisesti.

Uusi McCloskey korvaa tässä prosessissa vanhan seulan, joka pyöräalustaisena oli kömpelö liikutella. – Hinnaltaan edullinen tela-alustainen laatuseula McCloskey S80 nopeuttaa prosessia helpon liikuteltavuutensa ansiosta oleellisesti. Laite on 15 minuutissa lavetilla kohti uutta seulontapaikkaa ja yhtä nopeasti taas alas lavetilta uudessa urakassa kiinni. Uskomme, että myös seulontanopeus ja lopputuotteen laatu paranevat uuden koneen myötä. McCloskeyn käyttömukavuutta lisää myös helposti käsillä olevat huoltokohteet, kehuu Markus Luotonen uutta laitetta.

Lähetetty 12.04, Uutiset | Kommentit (0)

Trailerikeskus palvelee koneurakoitsijoita ja raskasta kalustoa

11.11.2010

Trailerikeskus on tunnettu maahantuomistaan laadukkaista Agados perävaunuista kokonaismassaluokassa 750 - 3500 kg. Käytännössä myynnistä lähes 100 prosenttia koostuu jarrullisista lavettimallin vaunuista painoluokissa 2500 - 3000 - 3500 kg. Yrityksen toisen päätuotelinjan muodostavat CLM alumiinirampit, ylityssillat ja lastaussillat. Juuri tällä sektorilla Trailerikeskus on koneurakoitsijan ja raskaan kaluston oiva ostospaikka, sillä ramppimallistossa kantavuudet riittävät aina 28 000 kiloon asti.

Alumiinisten ramppien standardipituudet ovat 2,5 – 3,0 – 3,5 – 4,0 – 4,5 – 5,0 metriä, ja näissä pituuksissa rampit soveltuvat kumitelakoneille ja kumipyörin varustetuille koneille. Kolmen metrin pituudella maksimikantavuus on 14 tonnia, ja viiden metrin pituudella 8,6 tonnia. Rautatelakoneille tarjolla on esimerkiksi kolmemetriset 17 tonnia kantavat tai 28 tonnia kantavat kaksimetriset rampit.

CLM ramppien muhkea valikoima alkaa kantavuusluokasta 1000 kg, joten mallistosta löytyy oikea painoluokka lähes kaikille koneille ja autoille. Jokaisella ramppiparilla on oma valmistenumeronsa ja kaikki tarvittavat hyväksynnät.. Raskaalle rahtikalustolle CLM alumiinirampit mahdollistavat henkilö- ja pakettiautojen kuljettamisen ovelta ovelle. Tällaiseen käyttöön soveltuvien alumiiniramppien hinnat vaihtelevat verottomina välillä 850 – 1.750 euroa pari.

Erinomaisen järkevä tuote ahtaissa terminaalitiloissa on CLM Pont Levis, vapaasti omilla pyörillään siirrettävä lastaussilta, jonka kantavuus on 16 tonnia ja lastauskorkeus säädettävissä välillä 90 – 150 cm. Laitteen pituus on 4,5metriä ja leveys 2,2 metriä, ja se on varustettu esimerkiksi jyrille sopivalla kumisella ajopinnalla, normaalilla kumiteloille ja kumipyörille sopivalla alumiinipinnalla, ja tämän lisäksi irrotettavilla rautateloille sopivilla ajopinnoilla. CLM valmistaa myös erittäin käteviä 2,5 tonnin minikoneille soveltuvia kaivantojen ylityssiltoja.

Agados perävaunuista löytyy oikea tuote niin minikoneiden, kauhojen kuin styroksinkin kuljetukseen. Vaunuista on jatkojalostettu monia erilaisia ratkaisuja koneurakoitsijoita palvelemaan, hyvänä esimerkkinä kuvan polttoainejakelukärry.

INFOBOX

Lisätietoja:

Puh. 040 715 9212, 0400 972 413

www.trailerikeskus.fi

Lähetetty 12.03, Uutiset | Kommentit (0)

Masiinamessut 2011 laajenee turpeeseen

11.11.2010

Valtakunnalliset Masiinamessut järjestetään jälleen ensi kesänä 10.–12. kesäkuuta Honkajoella Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa. Monipuolisten messujen uutuusteemana on turve.

Turve on merkittävä toimiala koko Suomessa. Haluamme tarjota Masiinamessuilla ajankohtaisesta aiheesta asiallista keskustelua, kertoo masiinajohtaja Kyösti Kangas.

– Käsittelemme aihetta suon muuttamisesta turvetuotantoon suunnitteluineen ja tarvittavine lupineen aina turpeen nostoon ja siihen tarvittaviin laitteisiin ja koneisiin asti. Esittelemme myös turpeen nostoa työnäytösalueellamme. Lisäksi messuilla on mukana turpeesta valmistettuja tuotteita.

Uutuuskoneet koko perheelle

Masiinamessuilla ovat luonnollisesti mukana myös tutut teemat energia, kiinteistönhuolto, kuljetus, maarakennus, maatalous sekä metsä, piha ja puutarha.

– Masiinamessuilla näet kaikki uutuudet järeistä ammattikoneista puutarhakoneisiin ja viherrakentamisen vinkkeihin. Sekä isoja investointeja vaativalle toimialalle tärkeää rahoitus- ja vakuutustietoa.

Messuvieraille on luvassa myös helikopterilennätystä, kaivukonekokeilua, maanrakennuskoneenkuljettajien SM-kisat sekä mahtavaa masiinatunnelmaa.

– Supersuosittu lasten IKH Grand Prix -potkutraktorikisa jatkuu ensi kesän Masiinamessuilla entistä laajempana, lupaa masiinajohtaja Kyösti Kangas.

Näyttelypaikat myynnissä

Masiinamessujen näyttelypaikkojen myynti on alkanut. Viime messuilla tehdyn tutkimuksen mukaan sekä messuvieraat että näytteilleasettajat olivat erityisen tyytyväisiä messujen kaupalliseen antiin.

– Masiinamessuille tullaan paitsi tutustumaan koneisiin ja tuotteisiin myös tekemään hankintoja. Kun koko tarjonta on esillä samassa paikassa, on ostopäätöskin helppo tehdä, kuvailee Kyösti Kangas.

INFOBOX

Lisätietoja:

Masiinajohtaja Kyösti Kangas,

puh. 0400 127 129, www.masiinamessut.fi

Lähetetty 12.03, Uutiset | Kommentit (0)

GeoSam Oy vahvistaa tuotevalikoimaansa lasermittalaite-, koneohjaus- ja GPS järjestelmissä

11.11.2010

Aiempien tuotemerkkien lisäksi nyt myös Agatec ja Ashtech tuoteperheiden Suomen edustukset ovat siirtyneet GeoSam Oy:lle, joka on mittalaitteiden maahantuoja.

Agatec on eurooppalainen asiantuntija lasermittalaitteissa, joka tarjoaa uusia, innovatiivisia ja teknologisia ratkaisuja maan- ja talonrakennustyömaille. Agatec tuotteita käytetään kaikkialla maailmassa. Agatec tuottaa jatkuvasti uusia tuote-innovaatioita, joista uusimmat ovat langaton kaivukonejärjestelmä EzDig Pro sekä SmartRod ns. älylatta.

Ashtech tarjoaa kattavan valikoiman GPS/GNSS ja GIS paikannuslaitteita. Valikoimasta löytyvät laitteet maanmittaukseen, koneohjaukseen, paikkatiedonkeruuseen, jne.

Juuri nyt on markkinoille tullut uutuuksina paikkatiedonkeruuseen GIS MobileMapper 100 ja senttimetritarkkuudella toimiva ProMark 200 RTK maanmittauslaite.

Toimitusjohtaja Sami Luokkalan mukaan yhteistyö nykyisten partnereiden kanssa antaa mahdollisuuden kehittää GeoSam Oy:n toimintaa Suomessa ja hakea uusia kumppaneita Suomesta. GeoSam Oy on saanut hyvän jalansijan mittalaitemarkkinoilla, varsinkin maanrakennuspuolella. GeoSam Oy:n tuotevalikoimassa ovats mm. koneohjausjärjestelmät, lasermitta-, kaapelinhaku- ja GPS –laitteet sekä pienmittausvälineet.

Tuotemerkit ovat suomalaisille käyttäjille vuosien aikana tutuksi tulleita, kuten Agatec, Ashtech, Leica ja Cable Detection.

Agatecin valmistama EzDig Pro kaivusyvyysmittari on langaton järjestelmä. Yksi järjestelmä voidaan kalibroida ja esiasentaa jopa viiteen eri kaivukoneeseen. Kaivujärjestelmä on helppokäyttöinen ja suomenkielinen. Se ottaa virran kaivukoneen tupakansytyttimestä sekä aurinkoenergiasta, jolloin erillisiä sähkövetoja ei tarvita. Suomeen näitä langattomia järjestelmiä on myyty jo yli 80 kappaletta.

Tuotevalikoimaan kuuluvat myös monipuolisemmat kaivujärjestelmät. Kaivukonejärjestelmät, jotka voidaan myöhemmin varustella myös täydelliseksi 3D –mittajärjestelmäksi. 3D –mittalaiteessa kaivukoneeseen asennetaan GPS antenni(t) sekä maastotietokone. Maastotiekoneeseen saadaan valmiiksi ladattua kartat/maastomallit koko työskentelyalueesta, jolloin tietojen siirtäminen suunnittelijan tietokoneesta maastotietokoneeseen käy helposti vaikkapa muistitikkua hyödyntäen.

Myyntijohtaja Jukka Lindströmin mukaan nämä kaksi koneohjausjärjestelmää eivät kilpaile toistensa kanssa vaan molemmille järjestelmille löytyy tilauksensa maanrakennustyömailla. ”Olemme myyneet molempia järjestelmiä mm. VT5 työmaalle”, toteaa Jukka Lindström.

Jukka Lindströmin kokemuksen mukaan lasereiden ja konevastaanottimien myynti on lisääntynyt, mutta myös koneohjausjärjestelmät kiinnostavat yhä useampaa. Kustannussäästöt oikeilla välineillä eri työvaiheissa ovat kuitenkin niin helposti osoitettavissa.

Koneohjausjärjestelmät ovat tulleet jäädäkseen. Muun muassa eräät kunnat ja kaupungit edellyttävät jo nyt maanrakennusurakoitsijoiltaan koneohjausjärjestelmää. Koneohjausjärjestelmien hinnat ovat laskeneet muutaman vuoden aikana ja esimerkiksi Agatecin langaton kaivusyvyysmittari maksaa noin 5.000 euroa (alv. 0%). Hinta ei juurikaan eroa hyvästä kallistuvasta lasermittalaitteesta ja siihen soveltuvasta konevastaanottimesta.

GeoSam Oy:n myynti antaa mielellään lisätietoa tuotteista ja tulee esittelemään niitä paikan päälle. Ensi vuoden messukiertue aikataulu päivitetään GeoSam Oy:n internet (www.geosam.fi) sivuille sekä uusille lokakuussa avatuille www.koneohjaus.fi sivuille.

INFOBOX

Lisätietoja:

Geosam Oy

Sami Luokkala 040 591 9004

Jukka Lindström 050 340 2049

Lähetetty 12.02, Uutiset | Kommentit (0)

ALLU stabiloi Helsingissä teollisuusalueen pohjaa

11.11.2010

Helsingin kaupungin omistama Kivikon teollisuusalue laajenee jälleen. Jo vuonna 2001 ALLU oli mukana stabiloimassa Kivikon pehmeikköjä. Vuosien saatossa alue on laajentunut pikkuhiljaa ja nyt stabiloidaan aluetta, joka on suuruudeltaan noin 3,5 ha.

Työt Helsingissä alkoivat kesäkuun alussa 2010 ja valmiiksi alue tulee joulukuun puoliväliin mennessä 2010. Pääurakoitsijana toimii nurmijärveläinen Biomaa Oy, jolla on useiden vuosien kokemus stabiloinnista. Aliurakoitsijana työmaalla toimii Skanska Infra Oy.

” Pilaristabiloinnin ja massastabiloinnin yhdistelmä on ainoa oikea tapa saada alue hyötykäyttöön, sillä pehmeää savea on jopa 18 metrin syvyyteen saakka”, toteaa projektia johtava kehityspäällikkö Ville Niutanen Biomaalta.

Käsiteltävä materiaali on paikoittain erittäin märkää ja pehmeää turvetta ja savea. Päällimmäinen kerros aina kolmeen metriin saakka on turvetta, jonka jälkeen alkaa pehmeä savikerros. Savea on 3 – 18 metrin syvyyteen ennen kuin vastaan tulee kalliota tai moreenia. Savikerros pilaristabiloidaan ja turvekerros käsitellään massastabiloimalla pilaristabiloinnin jälkeen. ”Pilarin päälle tehty massastabilointi takaa painumattoman pohjan”, kertoo Niutanen.

Työ aloitetaan karsimalla kannot ja juurakot pois. Tämän jälkeen turpeen päälle levitetään patjaksi hienoa hiekkaa noin 150 kg/m3, jonka tarkoituksena on parantaa turpeen ominaisuuksia siten, että se stabiloituu paremmin. Hienon hiekan päälle tuodaan kerros mursketta, jotta pilaristabilointikone pystyy liikkumaan alueella. Pilaristabilointi tehdään ensin savikerroksen läpi kallioon tai kovaan pohjaan saakka. Pilarit loppuvat turvekerroksen alapintaan eli noin kolmen metrin syvyyteen. Kun pilaristabilointi on tehty, murske kaavitaan pois ja aloitetaan turvekerroksen esisekoitus, jossa hieno hiekka sekoitetaan turpeeseen. Esisekoituksen jälkeen suoritetaan turpeen massastabilointi, eli sideaine syötetään tasaisesti stabiloitavaan kerrokseen. Valmiin stabiloidun kerroksen päälle levitetään geotekstiili ja päälle levitetään n. 100 cm:n kerros mursketta painopenkaksi.

Sideaineena tässä kohteessa käytetään sementtiä, jonka menekki pilaristabiloinnissa on noin 26 kg/metri (noin 130 kg/m3) ja massastabiloinnissa 100 kg/turvekuutio. Päivässä massastabiloidaan olosuhteista riippuen noin 800 – 1 000 m3 yhdellä yksiköllä. Kohteessa on käytössä uusi ALLU PFM 10+10 painesyötin, jolla pystytään syöttämään sideainetta jopa 200 metrin päähän. Osan aikaa työmaalla on myös kaksi ALLU PF 7 painesyötinyksikköä, jotka lisäävät kapasiteettia. ”ALLU PFM on ollut helppo tuoda työmaalle ja se on säästänyt paljon aikaa ja vaivaa kun sille ei ole tarvinnut rakentaa stabiloitavalle alueelle tietä”, Niutanen kiittelee.

Logistisesti Kivikon alue on ideaali teollisuusalueelle ja sen vuoksi se onkin kasvanut pikkuhiljaa nykyiseen kokoonsa. Helsingin kaupunki myy tontteja halukkaille ja tontin ostaja tekee itse alueelle rakennus- sekä muut maisemointityöt.

INFOBOX

Lisätietoja: Pekka Kiukkonen / myyntijohtaja,

tel. (03) 882 140, pekka.kiukkonen@allu.net, www.allu.net

Lähetetty 12.02, Uutiset | Kommentit (0)

Kivikolmoset mukana Metson kanssa uuden Lokotrack ST3.5-seulan kehitystyössä

11.11.2010

Vehmersalmelainen maansiirtoalan yritys Kivikolmoset Oy pystyy varsin hyvällä syyllä arvioimaan uuden Lokotrack ST3.5-seulansa ”omaksi koneeksi”. Yhtiön ja Metson yhteistyö seulauutuutta kehitettäessä on ollut tiivistä. Näkyvimpänä Kivikolmosten kehitystoiveena ST3.5-malliin sovitettiin lisävarusteeksi syöttöä helpottava täryvälppä.

Uutuus, kaksitasoseulalla varustettu Lokotrack ST3.5 täydentää entisestään Metson kattavaa tela-alustaisten seulojen sarjaa. Laitteessa on yhdistetty erinomainen seulontakapasiteetti hyvään liikuteltavuuteen. Seulatason koko (3580 x 1500 mm) yhdistettynä 74,9 kW:n Cat C4.4-moottoriin varmistaa tarvittavan työtehon.

Käyttäjälle ST3.5 on suunniteltu entistä helppokäyttöisemmäksi ja toimintavarmemmaksi. Laiteuutuuden laadun takeena on laadukkaiden osien lisäksi nyt myös Suomessa, Metson Tampereen tehtailla tehtävä kokoonpano.

”ST3.5:ssä palikat on saatu kohdalleen”

Ensimmäisten tuhansien tonnien seulonnan jälkeen Kivikolmoset Oy:n mietteet seulauutuudestaan ovat Vehmersalmen Ritoniemessä varsin myönteisiä.

– Täytyy myöntää, että tässä mallissa Metso on saanut palikat kohdalleen. Seula on tasapainoinen kokonaisuus, jossa seulan koko, moottoriteho ja hydrauliikkaa on saatu sovitettu toimivaksi paketiksi, arvioi Asko Pulkkinen.

– Jo ST3.5:n äänettömyys kertoo, että tehokas työtahti saavutetaan varsin alhaisella, 1800:n kierrosluvulla. Olemme päässeet luonnonsoran seulonnassa 600 tonnin tuntivauhtiin. Myös polttoainetalous on ällistyttävän hyvä, keskimäärin vain runsaat 10 litraa tunnissa.

Yrityksen perustaja Eero Pulkkinen painottaa erikseen lisävarusteena toimitetun täryvälpän merkitystä työskentelyssä erityisesti kivikkoisissa seulontapaikoissa.

– Täryvälppä erottelee pulterikivet tehokkaasti pois syöttimestä, jolloin sen kippausta ei tarvita kuin erikoistapauksessa. Kyllä tätä seulaa saa syöttää kaivinkoneella ihan tosissaan, että pysyy seulontavauhdissa mukana, Eero Pulkkinen kehuu.

Yli 50 vuotta maansiirtotöitä

Kivikolmosten toimintaa on kehitetty vuodesta 1957 lähtien Vehmersalmen Enonlahdesta käsin. Ensimmäisestä, 25A-mallin Zetorista laitekantaa on kehitetty eteenpäin: 70-luvulla mukana tulivat kiviainesmyynti ja toimitukset omilla kuorma-autoilla ja 80-luvulla kivenmurskaus.

Kivikolmion perheyritys hyödyntää nykyisin noin 10 miljoonan tonnin kiviainesvarantoja, jotka sijaitsevat Vehmersalmen lisäksi mm. Tuusniemellä, Leppävirralla ja Konnevedellä. Vuodessa yritys jalostaa puolen miljoonan tonnin kivi- ja sora-ainekset.

Kalustona Kivikolmosilla on kuusi pyöräkuormaajaa, kaksi kaivinkonetta, kolme täysperävaunullista kuorma-autoa, dumpperi ja kaksi Metson mobiiliseulaa. Vuonna 2006 hankitulle Lokotrack ST358-seulalle kaveriksi hankittiin viime kesänä uusi ST3.5-seula, joka on laatuaan ensimmäinen Suomessa.

Yhteistyö ja huolto pelaavat

Asko Pulkkinen arvioi Kivikolmosten ja Metson yhteistyötä toimivaksi.

– Asiakkaan pieniäkin ajatuksia ja toiveita on Metsossa kuunneltu tarkalla korvalla. Yhteistyö on pysynyt tiiviinä. Laitteiden lisäksi kotimaisen valmistajan huoltoon on voinut aina luottaa, Asko Pulkkinen lisää.

INFOBOX

Lisätietoja:

Kivikolmoset, Asko Pulkkinen,

puhelin 0500 638 909

kuljetus.pulkkinen.oy@pp.inet.fi

Metso Minerals, aluemyyntipäällikkö Jussi Mäkelä, puhelin 040 833 6738,

jussi.m.makela@metso.com

Lähetetty 11.59, Uutiset | Kommentit (0)

Samatec avasi uudet toimitilat Kangasalla

11.11.2010

Lufex Oy:n maahantuomia Allfett-keskusvoitelujärjestelmiä pääasiassa Pirkanmaan alueella markkinoiva ja asentava Samatec Oy vietti uuden toimipisteensä avajaisia Kangasalla 8. – 9.10.2010.

Veljekset Marko ja Sami Hietakangas ovat reilun vuoden päivät toimineet itsenäisenä yrittäjänä. Samatec Oy nimellä operoiva yritys toimittaa maarakentajien tarpeisiin Allfett-keskusvoitelujärjestelmiä, Dafo-palontorjuntajärjestelmiä ja Lufire-sammutusyksiköitä. Lisäksi veljesten kautta saa suomalaisvalmisteisia kiinteitä- ja kallistuvia Jakke-luiskakauhoja sekä Kendall-voiteluaineita.

Yli sadan koneen kokemus

Veljeksistä vanhempi, Sami on asentanut kuusi vuotta keskusvoitelujärjestelmiä reilun sadan koneen vuosivauhdilla. – Tämän kokemuksen perusteella halusin valita tuotteeksemme keskusvoitelujärjestelmän, joka on teknisesti edistyksellinen, laadukas, hintakilpailukykyinen ja ehdottomasti luotettava. Allfett täytti nämä kaikki kriteerit. Haluaisin nostaa esiin mm. Allfett:n maksimipaineen, joka on markkinoiden korkein, 400 bar:ia.

Asiakaslähtöisesti

Marko Hietakangas painottaa yrityksen toiminnassa asiakaslähtöi-syyttä. – Allfett keskusvoitelujärjestelmien asennusverkosto kattaa koko Suomen. Meidän toiminta-alueemme on pääasiassa Pirkanmaa ja Kanta-Häme. Tämä siksi, että haluamme olla nopeasti urakoitsijan saatavilla, eikä aikaa ja rahaa kulu matkoihin. Monesti asentajan työssä tuppaa matkakorvauksiin kulua yhtä iso summa kuin itse työhön. Haluamme tulla tunnetuksi joustavana ja nopeasti saavutettavana ehdottoman luotettavana maarakentajan yhteistyökumppanina.

INFOBOX

Lisätietoja:

Samatec Oy, myynti, asennus ja huolto, puh. 050 375 2444, 050 373 2444

Tuotantolinja 4 LH 6, Kangasala,

www.samatec.fi

Allfett esillä Jyväskylän Paviljongissa

24 – 25.11. järjestettävillä FinnMateria 2010 -messuilla osastolla D130

Lähetetty 11.57, Uutiset | Kommentit (0)