Soosan iskuvasarat uutuutena Suomessa
09.12.2010
Lahtelainen MRK Rent Oy aloittaa korealaisten Soosan iskuvasaroiden maahantuonnin ja jälleenmyynnin Suomessa. Erinomaisen hinta-laatusuhteensa ansiosta Soosan iskuvasaroiden pääkohderyhmänä ovat asiakkaat, joilla iskuvasaran käyttö
on satunnaista.
Soosan valikoitui yhteistyökumppaniksi tunnettuna pitkäaikaisena vasaravalmistajana sekä muista Pohjoismaista saatujen hyvien kokemuksien kautta. Norjan ja Ruotsin markkinoilla Soosan on saavuttanut vahvan markkina-aseman ja on Norjassa markkinajohtaja.
Soosan on aloittanut iskuvasaroiden valmistuksen jo vuonna 1984, ollen näin ensimmäinen korealainen iskuvasaravalmistaja. Tuotantotilat ovat kooltaan 50.000 m2 ja pitävät sisällään tuotekehityksen, koneistuksen, lämpökäsittelyn, kokoonpanon ja testauksen. Osat valmistetaan 100 prosenttisesti omassa tehtaassa. Tehdas työllistää yli 200 henkilöä, ja sen tuotevalikoimaan kuuluu iskuvasaroiden lisäksi laaja valikoima purku- ja materiaalinkäsittelylaitteita. Soosan on edustettuna ympärimaailmaa viiden oman myyntiyhtiön ja 150 edustajan voimin.
Soosanin mallisto koostuu 16 eri painoluokan vasarasta, kattaen painoluokat 0,8-60 tonnin peruskoneisiin. Yksinkertaisen rakenteen vuoksi vasarat ovat tehokkaita ja kevyitä. Teknisesti vasarat ovat varustettuja tyhjäniskunestolla, tehokkaalla äänenvaimennuksella, automaattirasvauksella, iskutaajuuden säädöllä ja vesivasaravalmiudella.
Soosan vasaroiden huoltopalvelut tapahtuvat Marakon Oy:n ja sen sopimushuoltopisteiden toimesta.
INFOBOX
Lisätietoja:
MRK Rent, Tomi Veijalainen,
040 900 5665








