Europörssi toimii puhtaamman ympäristön puolesta
11.03.2010
Tarkkaavaisimmat lukijamme saattoivat huomata tämän lehden etukannessa pienen vihreän merkin. Merkki on pieni, mutta sen merkitys suuri.
Olemme luvanneet kustantamomme sloganin mukaisesti toimia ajan tasalla. Tämä tarkoittaa tuotteidemme ja tuotantoprosessimme jatkuvaa kehittämistä. Tämän kehitystyön haluamme tehdä kuitenkin ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittaen.
Mikäli haluamme, että yllä oleva maisema on myös tulevien sukupolvien ihailtavana, vaatii se asennemuutosta. Vastuu puhtaammasta huomisesta on meillä jokaisella ja päätökset jokapäiväisessä elämässä tulee tehdä sen mukaisesti.
Kirjapainoa valitessani kustannusyhtiömme lehdille en päätynyt halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Halusin valita kotimaisen painotalon, joka toimii myös ympäristöä kunnioittaen.
Lehtemme painaa myös tänä vuonna PunaMusta Oy, joka on ottanut tuotantoprosessissaan ympäristötekijät huomioon ympäristömerkin arvoisesti. Koko prosessi paperista painoväriin on valittu ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittaen.
Minkälaisen jalanjäljen haluamme jättää tuleville sukupolville? Päätökset tästä ovat meidän jokaisen.
Petri Kuhlman,
päätoimittaja
Europörssi
Rakennuskonevuokraamo Cramo Finland Oy ja kauko-ohjattavia purkulaitteita valmistava Finmac Demolition Oy ovat tehneet sopimuksen
11.03.2010
Rakennuskonevuokraamo Cramo Finland Oy ja kauko-ohjattavia purkulaitteita valmistava Finmac Demolition Oy ovat tehneet sopimuksen, jonka mukaan Cramo ryhtyy vuokraamaan Finmac-laitteita. Tässä vaiheessa sopimus kattaa Cramon toiminnot Suomessa.
Cramon tarjonta koskee Finmacin valmistavaa raskaamman kokoluokan F16-purkulaitetta. Laite on radio-ohjattu ja tarkoitettu erityisesti vaikeisiin rakennuspurkukohteisiin. Peruslisälaitteina ovat mm. hydraulinen iskuvasara ja kauha.
F16-purkurobotin erityispiirteenä on, että laitteen ala- ja ylävaunu toimivat toisistaan riippumatta, minkä vuoksi yläosa pyörii 360 astetta molempiin suuntiin. Normaalien kumitelojen lisäksi laitteessa on hydraulitoimiset terästuet, joilla se voidaan nostaa lattiasta työskentelyvakavuuden lisäämiseksi laajemman tukipinnan avulla. F16 on suunniteltu korkeimpien laatuvaatimusten mukaisesti.
Finmac Demolition Oy:n päätoimipaikka on Vaasassa, jossa tapahtuu myös kokoonpano. Finmacilla ei ole edustajaa Suomessa, vaan myynti asiakkaille tapahtuu suoraan yritykseltä. Huollon toimintaperiaate on, että raskaat huollot tehdään tehtaalla ja normaali ylläpitohuolto asiakkaalla.
Meille tämä on mielenkiintoinen avaus vuokrakonemarkkinoille ja asiakkaille erinomainen ja samalla edullinen tilaisuus tutustua laitteeseen, sanoo Finmacin toimitusjohtaja Paavo Salonen.
- Asiakkaidemme keskuudessa purkurobottien vuokraaminen on viime vuosina selvästi yleistynyt. Koneen voi vuokrata tarpeen tullen ilman, että siihen sitoutuu pääomia. F16 edustaa suomalaista huipputekniikkaa ja nopeuttaa tehokkuudellaan purkutöitä merkittävästi, sanoo Cramo Finlandin myyntijohtaja Mika Helenius. n
Mansen Mörinät Täyttää Rotatorin pihan maaliskuussa 26.–27.3.2010
11.03.2010
Esittelyssä on laaja valikoima Hitachin kaivukoneita, uutuuksina esillä Hitachi ZW180PL suora-aisainen pyöräkuormaaja ja ZX360W-3 pyörä-alustainen materiaalinkäsittelykone. Merlo-kurottajista esitellään mm. Merlon uutuusmallit P25.6 ja Roto 40.25 MCSS. Nissanillta on esittelyssä trukkiuutuus GX ja muita trukkimalleja, sekä runsas valikoima käytössä olleita trukkeja. Näet myös Atlet sisätrukit. Esillä on JLG ja Dino-henkilönostimia (mm. Dinon uudet, tela-alustaiset henkilönostimet) sekä Tadano Faunin nosturi ja ketterä Maeda-mininosturi.
Luvassa on koeajomahdollisuuksia ja huipputarjouksia eri tuotemerkkien vaihtokoneista. Mukana on suosittu Rompetori sekä varaosatarjouksia mm. pumpuista, suodattamista ja trukkirenkaista. Myös Rotatorin kattava huolto ja Tekninen Tuki esittelevät toimintaansa.
Tarjolla on soppaa, kahvia ja pullaa sekä makkaranpaistopiste.
Yhteistyökumppanit esittelevät Mörinöillä kattavasti tuotteitaan ja palvelujaan. Rotatorin yhteistyökumppanit Mörinöillä ovat:
Rototiltit ja kauhat:
Engcon – rototiltit ja lisävarusteet
Eurosteel ja Rotoset, - kauhat, liittimet ja pyörittäjät
Gjerstad - kauhat, liittimet ja trukkihaarukat
Indexator - rototiltit, tarraimet (uusi logo)
Marttiini - rototiltit, pyörittäjät, kallistuvat liittimet
Steelwrist - rototiltit
Muut tuotteet:
Algol Technics – Grammer kuljettajanistuimet
Dynaset - hydrauligeneraattorit
Fodio - pyöräkuormaajavaa’at
Hitachi Powertools - Hitachi-työkalut
Insalko - Bekamax keskusvoitelujärjestelmät
K.Räihä - hydrauliikka
Lametall - Maanrakennuskoneiden lisävarusteet
Lännen konepalvelu
YTM-Industrial - Lincoln keskusvoitelujärjestelmät
Mep Steel - Kauhojen valmistus ja korjaus, murskainten kulutusosat ja konepajatyöt
Metso MCT Finland
Novatron - kaivusyvyysmittalaitteet
Scanlaser - kaivusyvyysmittalaitteet
Safematic - keskusvoitelujärjestelmät
Suomen Elektrolind - peruutuskamerajärjestelmät
Tampereen öljytukku - polttoainesäiliöt
Tamtron - pyöräkuormaajavaa’at
Muut palvelut:
Useita ammattilehtiä
Nordea
OKO
Sampo
Mörinät ovat avoinna
pe klo 9-18 ja la klo 9-15.
Tervetuloa!
PS. Varaosalegendamme Pentti Jylhä, varaosamyyntiä 40 vuotta, on jututettavana Mörinöillä kumpanakin päivänä. Ainutlaatuinen tilaisuus tavata Pentti ennen hänen eläkkeelle siirtymistään.
INFOBOX
Lisätietoja:
Rotator Oy,
Janne Salomäki, (03) 2874 206,
janne.salomaki@rotator.fi
Giant – uutuudet esillä Baumassa
11.03.2010
Suomessa erittäin myönteisen vastaanoton saaneiden hydraulisten iskuvasaroiden valmistaja Giant on huhtikuussa järjestettävässä, maailman suurimmassa maarakennuskonenäyttelyssä Bauma 2010 osastolla C4-100.
Giant esittelee laajasti hydraulisten iskuvasaroiden lisäksi myös tulevia uutuuksia: kivi- ja lajittelukouria, rototiltteja ja kallistettavat luiskakauhat.
INFOBOX
Giantin tuotteiden
maahantuonti, myynti ja
huolto Suomessa:
CE Rental Oy, www.cerental.fi
SUNWARD esittelee Baumassa yli 20 konetyyppiä
11.03.2010
Suomessa suuren suosion saanut Sunward on jo tuttu näky Baumassa. Sunwardin osasto on kasvanut vuosi vuodelta tuotemalliston laajentuessa.
Bauma 2010:ssa on esillä yli 20 kuluvan vuoden uusimpia konetyyppejä, mm: EURO III moottoreilla varustetut mini- ja pienkaivukoneet SWE 08 – SWE 125, keskikokoiset kaivukoneet SWE 230 ja SWE 330, liukuohjatut pienkuormaajat SWL 2810, SWL 3210, SWTL 4210 ja SWTL 4510. Nähtävänä ovat myös kaikki oheislaitteet, sekä Sunwardin poravaunut ja trukit.
Uutuuksina Sunward tulee esittämään sähköisesti ohjattavat, lyhytperäiset SWE 17E ja SWE 18U sekä SWE25 minikaivukoneet sekä SWL55 pyöräalustaisen midikaivukoneen. n
Sunwardin ulko-osaston numero on N820-3 ja koolta 1024 neliötä.
Tervetuloa!
INFOBOX
Sunwardin tuotteiden maahantuonti, myynti ja huolto Suomessa:
CE Rental Oy,
www.cerental.fi
Ylinevan Pajalta E-Sisun rungolle hydraulitaskuilla varustettu ritilä
11.03.2010
Metsäkone- ja maanrakennusalan yrittäjien kuljetus-kaluston tarjontaan tuli helmikuun lopulla vahvistusta, kun traktorien peräkärryistään tunnettu merikarvialainen Ylinevan Paja luovutti ensimmäisen kuorma-auton rungolle rakennetun ritilälavetin.
Yrittäjä Markku Ylineva kertoo, että porilaisten Kulminaisen yrittäjäveljesten neliakselisen E-Sisun ’selkään’ rakennettiin täysleveällä hydrauliperällä varustettu metsä-/kaivukoneen ritilä.
- Tilaajan toiveiden mukaisesti lavettiin rakennettiin etuakselin ja vetävän akselin välistä tasoa kohottavat hydrauliset välitaskut, mikä mahdollistaa myös telakoneiden, kurottajien ja traktoreiden sujuvat kuljetukset.
Vuonna 1987 toimintansa aloittanut Ylinevan Paja on rakentanut viime vuosina useaan eri käyttötarkoitukseen soveltuvia traktorivetoisia metsäkone/kaivinkoneen ritilöitä, mutta nyt lavetteja ryhdytään räätälöimään asiakkaiden toiveiden mukaan myös kuorma-autojen rungolle.
Maansiirto- ja yleisvaunuja
Ylinevan Paja tunnetaan erityisesti todella lujarakenteisista ja kulutusta kestävistä maansiirtoperävaunuista. Vuonna 2008 luovutettiin noin 33 kpl mekaanisella vedolla varustettuja maansiirtoperävaunuja, noin 25 kuution yleisvaunuja, lavetteja sekä paalivaunuja ympäri Suomen.
Konepajahallissa valmistetaan lisäksi mm. soraseulavaunuja ja murskainten runkoja. Yrityksen toimintaan liittyvät myös teollisuuden kunnossapitotyöt. Teräsrunkoisia halleja valmistetaan tilaustyönä.
Suurin pajan rakentama eläinkasvattamo 40 x 105 m rakennettiin vuonna 2004 Länsi-Suomeen Aku Aholalle.
Yrittäjäpalkinto vuonna 2008
Puolentusinaa työntekijää työllistävät yrittäjät Tytti ja Markku Ylineva on palkittu Merikarvian kunnan Yrittäjäpalkinnolla vuonna 2008. Yritystoimintaan kuuluu myös merkittävä karjatalouden sektori. Oman kokemuksen pohjalta valmistetaan karjanhoitotöitä helpottavia laitteita.
Ylinevan nuorempi sukupolvi toimii jo aktiivisesti konepajassa, missä hankittiin viimeksi tietotaitoa mm. E-Sisun ritilälavetin hydraulitaskujen salaisuuksista. Yrittäjäperheen pojat Ville ja Vesa Ylineva ovat menestyneet myös ammattitaitaja SM -loppukilpailussa vuonna -07 ja -08.
INFOBOX
Lisätietoja:
Markku Ylineva, 0500 788 765
Ylinevan Paja
Vaasantie 196, 29760 Tourila
Sandvikin RoadShow kiertää Suomea
11.03.2010
Sandvik lähti marraskuussa -09 kiertueelle esittelemään mobiilimurskaintensa uusimpia malleja. Tapahtumia järjestetään pitkin kevättä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Työmaanäytöksissä on mahdollisuus kuulla käyttökokemuksia suoraan työmaalta.
Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin Keravalla, jossa esittelyssä olivat JJ Kaivin ja Kallion murskainyksiköt: UJ440i leukamurskainyksikkö, US440i välimurskainyksikkö ja UH421 jälkimurskainyksikkö. Toinen tapahtuma järjestettiin Tampereella, jossa Sorasetin työmaalla tutustuttiin UJ440i yksikköön.
RoadShow Kuopiossa
Sandvikin RoadShown kolmas kohde oli helmikuun alussa Kuopio, jossa esittelyssä olivat NoiseGuardilla eli melukopalla varustettu DX780 poralaite ja UJ440i leukamurskainyksikkö. Tapahtuma alkoi Hotelli Rauhalahdessa, jossa lounaan jälkeen oli ohjelmassa lyhyt esitelmäosuus. Sandvik kertoi mm. mobiilimurskaintarjonnasta, kulutussuojaustuotteista ja porakalustouutuuksista. Paikalla olivat myös Marakon, Dynaset ja Louhintavaruste Vihavainen esittelemässä tuotetarjontaansa. Esitelmien jälkeen siirryttiin työmaavierailulle. Ensimmäisenä vuorossa oli Lemminkäisen Kallan Siltojen työmaa, jossa asiakkailla oli mahdollisuus kuulla käytännössä melukopan vaikutus DX780 poralaitteessa, sillä vierekkäin olivat poraamassa melukopalla varustettu että ilman sitä oleva poralaite.
Seuraava työmaakohde oli Iisalmen seudulla, Savon Kuljetuksen kallioalue, jossa tutustuttiin UJ440i leukamurskainyksikköön. Laitteen on todettu olevan hyvin polttoainetaloudellinen esimurskain ja mm. sen työturvallisuutta ja siirrettävyyttä on kiitelty. Työnäytöksen yhteydessä Sandvikin myyntipäällikkö Pekka Jauhiainen esitteli laitteen ominaisuuksia ja vastasi asiakkaiden kysymyksiin.
RoadShow Kuortaneella
Helmikuun lopussa kokoonnuttiin Kuortaneen urheiluopistolle ja luennon jälkeen siirryttiin Kuortaneen Maa- ja Vesirakennuksen työmaalle. Siellä nähtiin UJ440i leukamurskainyksikkö ja UH421 jälkimurskainvaunu työn touhussa ja asiakkaat pääsivät tutustumaan näiden laitteiden toimintaan ja ominaisuuksiin. Kuortaneen Maa- ja Vesirakennus huomioi asiakkaat pakkassäässä järjestämällä nuotion, jonka ääressä oli mukava juoda pullakahvit.
Oulun Äimärautioon nousee uusi Scania-Keskus
11.03.2010
Oy Scan-Auto Ab rakentaa uuden raskaan kaluston autotalon Äimäraution kaupunginosaan Oulussa. Rakennustyöt käynnistyvät välittömästi ja uusi
Scania-keskus valmistuu vuoden lopussa.
Oy Scan-Auto Ab on hankkinut Oulun kaupungilta 2,3 hehtaarin tontin Äimärautiosta. Tontti sijaitsee raskaan liikenteen kannalta hyvällä paikalla valtatie 4-/E75-tien ja sataman välittömässä läheisyydessä.
Tontille rakennetaan asiakaspalvelu- ja korjaamotiloineen noin 4 200 m2:n autotalokiinteistö, johon sijoittuu asiakaspalvelu, myynti sekä huolto-, korjaamo- ja varaosatoiminnot. Autokorjaamoon tulee 22 raskaan kaluston huolto- ja korjauspaikkaa sekä täysvarusteltu vauriokorjaamo.
Rakennettavan Scania-keskuksen pääurakoitsijana toimii SRV Pohjois-Suomi. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy, rakennesuunnittelusta WSP Finland Oy, LVIA-suunnittelusta LVI-insinööritoimisto Plan – Air Oy ja sähkösuunnittelusta Insinööritoimisto Sähkötele Oy.
Oy Scan-Auto Ab on toiminut Oulussa vuodesta 1981. Pohjois-Suomen Scania-yksikköön kuuluu Oulun lisäksi Rovaniemen ja Kemin Scania-keskukset. Oulun Scania-keskuksessa työskentelee 37 henkilöä.
Vuonna 2009 Pohjois-Suomessa rekisteröitiin 242 uutta kokonaismassaltaan yli 16 tonnia painavaa kuorma-autoa, joista 152 kappaletta Oulun talousalueella. Scanian markkinaosuus Pohjois-Suomessa oli 45,9 prosenttia. Scania oli vuonna 2009 eniten rekisteröity kuorma-auto Suomessa. Raskaita kuorma-autoja rekisteröitiin koko maassa yhteensä 2 201 kappaletta, joista Scanioita 851. Scanian markkinaosuus raskaissa kuorma-autoissa oli näin 38,7 prosenttia. Scania oli vuonna 2009 markkinajohtaja Suomessa myös kokonaismassaltaan yli 12 tonnia painavissa linja-autoissa.
Oulun lisäksi uusi Scania-keskus valmistuu tämän vuoden aikana myös Hämeenlinnaan. Jyväskylän uusi Scania-keskus avattiin vuoden vaihteessa.
Oy Scan-Auto Ab on Scanian täysin omistama tytäryhtiö, jolla on 19 omaa myynti- ja huoltopistettä Suomessa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2009 oli 242 miljoonaa euroa ja henkilöstön lukumäärä 554 henkilöä.
INFOBOX
Lisätietoja:
Raimo Lehtiö, toimitusjohtaja,
puh. 050 64 252
Juha Körkkö, asiakaspalvelupäällikkö, Oulu, puh. 050 544 5521
Veho Hyötyajoneuvoille uusi vaihtoautokeskus Ouluun
11.03.2010
Veho Hyötyajoneuvot on perustanut uuden vaihtoautokeskuksen Ouluun.
– Meidän voimakkaasta panostuksestamme yllä mainitun lisäksi pohjoiseen Suomeen ja hyötyajoneuvotoimintoihin kertoo se, että koko hyötyajoneuvotoiminnan vaihtoautoprosessista sekä Vehorent- ja purkuosatoiminnasta vastaavaksi myyntijohtajaksi on nimitetty Antti Langinkoski, asemapaikkanaan Oulu, toteaa aluejohtaja Pasi Karjalainen.
Antti Langinkoski vastaa tehtävässään myös Keuruun Veho Trucks Service-toimipisteen korjaamo- ja varaosamyynnistä sekä purkuosatoiminnasta ja sen edelleen kehittämisestä.
Suomen suurin vaihtoautotoimija
Myyntijohtaja Antti Langinkoski on vanha Veholainen oltuaan välillä itsenäisenä yrittäjänäkin. Hän on toiminut kymmenisen vuotta vastaavissa tehtävissä, joten ala ja talo ovat tuttuja.
– Veho on hyötyajoneuvopuolella vaihtoautotoimijana Suomen suurin. Me myymme vuositasolla Suomessa noin 2 000 käytettyä kuorma- ja pakettiautoa. Sitä kautta on päätetty lähteä kehittämään vaihtoautokeskus-konseptia. Yksi niistä toimii siis Oulussa, yksi Tampereella ja yksi on jo aiemmin sijainnut Lommilassa Espoossa.
– Tämä malli on tullut alalle Suomessa vasta 2000-luvulla. 1990-luvulla oli monessa paikassa vaihtoautoista sellainen näkemys, että ne nyt tulevat ja menevät. Silloin autoliikkeet myivät vain uusia autoja ja vaihtoautoja kauppasivat yksityiset ”jobbarit”.
Voimaa myynnissä ja korjaamolla
Myyntijohtaja Antti Langinkoski näkee uuden vaihtoautokeskuksen sijainnin noudattavan yleistä kasvukeskus-ajattelua:
– Kyllähän autokaupassakin pääkaupunkiseutu, Turku, Tampere ja Oulu ovat niitä suuria. On kannattavampaa kerätä vaihtoautot isompiin keskuksiin ja saada ne näin tehokkaammin markkinoille. Ja Ouluun kannattaa keskittää vaihtoautokantaa, koska täällä on oma korjaamo ja isohko myyntiorganisaatio. Eli on olemassa voimaa myyntiin ja korjaamotoimintaan.
Antti Langinkoski painottaa nykyajan autojen teknisyyttä. – Nykyautothan sisältävät niin hienoja ja teknisiä laitteita, että melkein kaikissa joudutaan ennen myyntiä tekemään joitain huolto- ja kunnostustoimenpiteitä.
Oulu merkittävä vaihtoautokaupan keskus
Aluejohtaja Pasi Karjalainen painottaa, että vaikka Antti Langinkoski koordinoi koko Suomen vaihtoautokauppaa, hänen asemapaikkansa on Oulu. Tämä tukee samalla alueellista toimintamallia.
– Oulu vaihtoautokeskuspaikkana on luonnollinen valinta myös siksi, koska kilpailevillakin kauppiailla vaihtoautotoiminta on virkeää. Siten ostavia asiakkaita tulee tänne kaikista ilmansuunnista. Myös ulkomaalaiset asiakkaat Euroopasta, Lähi-idästä ja Venäjältä käyvät usein Oulussa ja ovat olleet viime vuosina merkittäviä asiakkaita.
– Tässä kannattaa tähdentää myös Antin ammattillista pätevyyttä. Hän pystyy ostamaan ja auttamaan yleensäkin vaihtoautojen kauppakuvioissa. Tässä kannattaa toki painottaa, että huolimatta uudesta vaihtoautokeskuksesta uusien hyötyajoneuvojen kauppa on prioriteettijärjestyksessä ykkönen.
– Me haemme koko ajan lisää ja monimuotoisempaa toimintaa. Se hyödyttää asiakasta, joka löytää kerralla yhä laajemman valikoiman vaihtoautoja Kaarnatien yksiköstämme. Ja on hyvä muistaa, että vaihtoauton lopullinen hinnoittelija on se ostava asiakas!
Veho Hyötyajoneuvojen Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Karjalainen ja myyntijohtaja Antti Langinkoski ovat tyytyväisiä, kun asiakkaan tarpeita varten on tarjolla entistä enemmän ja monipuolisempaa palvelua.
– Vehon Oulun uuden vaihtoautokeskuksen kautta on projektiluontoiseen työskentelyyn vuokrattavissa esimerkiksi rekkaveturi tai muunlainen kuorma-auto puoleksi vuodeksi tai vuodeksi, Antti Langinkoski kertoo. – Yhtenä lisäpalveluna on mainittava se, että Veho on viime vuonna alkanut Keuruulla purkamaan osia käytetyistä Mercedes-Benz -hyötyajoneuvoista Vito-pakettiautoista aina raskaaseen Actrokseen.
Veho Hyötyajoneuvot laajensi toimintojaan Jyväskylässä avaamalla täydenpalvelun toimintakeskuksen
11.03.2010
Veho Hyötyajoneuvot panostaa asiakaspalve-lunsa kehittämiseen Jyväskylässä avaamalla uuden toimintakeskuksen Seppälään Vasarakatu 10. Jyväskylän keskus palvelee asiakkaitaan uusituissa myynti- ja huoltotiloissa.
Jyväskylässä Veho Hyötyajoneuvot myy maahantuomiaan Mercedes-Benz Vito ja Sprinter -pakettiautoja ja Mercedes-Benz -kuorma-autoja sekä Mitsubishi Fuson Canter –mallistoa.
Lisäksi monimerkkikorjaamo palvelee kaikkien edellämainittujen merkkien lisäksi Sisu kuorma-autoasiakkaita varaosa- ja huoltopalveluissa. Asiakaspalvelu tapahtuu viitenä päivänä viikossa ja mahdolliseen lauantai aukioloon tullaan vastaamaan asiakastarpeiden mukaisesti.
Lisäksi palveluun kuuluu mm. 24 h Service, täydellisesti varustettu jarrudynamometri sekä tulevaisuudessa myös hyötyajoneuvojen vuokraustoiminta VehoRent -palvelun kautta.
Samassa osoitteessa palvelevat myös autokatsastus ja raskaankaluston pesupalvelun ammattilaiset sekä laadukas lounasravintola. Asiakkaan kannalta on kyseessä siis todellinen palvelukeskus.
Veho Hyötyajoneuvojen myynti- ja huoltopalveluiden laadusta vastaa ammattitaitoinen henkilöstö. Yhteensä tiloja on n. 2200 neliötä korjaamon ja myynnin osalta. Vehon korkeat laatuvaatimukset ja panostus koulutukseen, ajanmukaisiin välineisiin ja toimiviin uudistettuihin tiloihin takaavat nykyaikaisen myynti- ja huoltopalvelun. n
Kolme Renault Midlumia Ilmavoimien huoltoautoiksi
11.03.2010
Ilmavoimilla on kokemusta Renaultin kuorma-autoista jo aiemmilta vuosilta ja nyt tehdyllä kaupalla saatiin täydennystä hyväksi havaittuun kalustoon, kertoo järjestelmäinsinööri Tapio Teeri Ilmavoimien Materiaalilaitokselta.
- Uudet Renaultit tulevat lähinnä lentokoneiden huoltokaluston siirtotehtäviin esimerkiksi harjoitusalueille. Tarvittaessa huoltoautoja voidaan käyttää myös kansainvälisissä tehtävissä.
Arvostettu asiakas
Renault Trucks Finlandin aluemyyntipäällikkö Erkki Evilä kertoo, että Ilmavoimien Materiaalilaitoksen hankinta on tärkeä luottamuksen osoitus Renaultin maailmanluokan osaamiselle ja laadulle.
Renault on jo vuosia panostanut Opti Fuel-ohjelmassaan polttoainetaloudellisiin kokonaisratkaisuihin, joissa otetaan huomioon niin oikean ajoneuvon valinta, ajoneuvon käyttö, ajoneuvon huolto, tiedonkeruujärjestelmä, moottori, perävälitys kuin vaihteistokin. Polttoainetaloudellista ajoa opastetaan myös asiakkaille järjestettävän vastaanottokokoulutuksen yhteydessä.
- Mahdollisia kansainvälisiä tehtäviä varten Renault-konserni tarjoaa asiakkailleen noin 1300:n huoltopisteen verkoston ympäri Eurooppaa, Evilä korostaa.
Räätälöity koriratkaisu
Ilmavoimille toimitettujen Renaultien tavallista kuormakoria paljon haastavammat päällirakenteet valmistettiin Närpiön Erikoisvaunut Oy:n tuotantolaitoksella tilaajan tarpeiden mukaisesti.
Tuotepällikkö Tapani Koski kertoo, NEK:n ohjelmaan Ilmavoimien tilaus soveltui hyvin, koska vaativilla teknisillä erikoisratkaisuilla varustettuja tiloja ja koreja valmistetaan Närpiössä jatkuvasti eri puolille maailmaa.
Lumikolta ilmastointi
Kolmen erikoisvarustellun Renaultin sarjaan asennettiin seinäjokelaisen Lumikko Oy:n ilmastointilaitteet.
- Olemme räätälöineet autokylmälaitteidemme pohjalta asiakkaan tarpeiden mukaan jalostetun ilmastointiratkaisun. Kontti on varustettu myös kenttäolosuhteiden mukaisilla energiaratkaisuilla, kertoo Lumikko Oy:n toimitusjohtaja Kari Saikkonen.
- Ilmastointi on suunniteltu säilyttämään optimaaliset olosuhteet kontin sisällä sekä kesän että talven vaativissa sääolosuhteissa.
Villiruusu Oy räätälöi tilahallit asiakkaiden tarpeiden mukaan
11.03.2010
Haminalainen autotallien ja tilahallien valmistukseen panostava Villiruusu Oy on valloittanut merkittävän siivun yksilöllisesti asiakkaiden tarpeiden mukaan räätälöitävien
tilaratkaisujen markkinoista Suomessa.
Kymmenkunta vuotta toimineen yhtiön tarjontaan kuuluvat autotallien, konesuojien, varastojen, erilaisten työ- ja harrastetilojen sekä maneesien ohella omakotitaloprojektit.
- Tarjoamme omaan elementtituotantoomme perustuvat puu- ja teräsrunkohallit aina pystytettynä, katettuna ja muutenkin ulkopuolelta viimeisteltynä, kertoo toimitusjohtaja Harri Tepponen.
- Asiakkaamme arvostavat osaamista, toimitusvarmuutta ja kohdallaan olevaa hinta-laatusuhdetta. Arvioimme, että tänä vuonna valmistuu jo toistasataa tallia/hallia.
- Valmistamme eri kokoisia halleja 100 m2:stä ylöspäin - suurimmat aina 2000 m2:iin saakka. Hallien korkeudet vaihtelevat asiakkaiden tarpeiden mukaan 3,6 metrin vakiokorkeudesta 5-6 metrisiin saakka. Toimituksemme ulottuvat ympäri Suomen.
Kattava toimitus
Tilahallit toimitetaan asiakkaalle pystytettynä,piirustukset käsittävät rakennuslupakuvat asiakirjamuodossa; julkisivu-, pohja, leikkaus- ja rakennekuvat sekä perustuksen mittapiirroksen. Puurakenteisten tilahallien toimitussisältöön kuuluvat välikatto, profiilipeltikate, ruodepuut, rimat, aluskate, ristikot, jäykisteet sekä otsa- ja räystäslaudat.
Ulkoseinät elementteinä: runko 148x48, villa + höyrysulku + kipsilevy (tavaratoimitus), tuulensuoja, rimat, puupaneeli 21x145 pohjamaalattu (myös profiilipellillä), varaston ovi 9x21 puuvalmis, ovien pielilaudat pohjamaalattuna, ovipelti, kiinteät lämpölasit, ikkunapielilaudat pohjamaalattuna sekä ikkunapellit. Teräsrunkohallit toimitetaan uretaanieristeisenä tai kylmänä, joko puu- tai peltivuorella.
10 000 m2:n tuotantotilat
Villiruusu Oy:llä on Haminassa käytössä yhteensä noin 10 000 m2:n tuotantotilat, joihin kuuluu elementtien tuotantolinjan, kuivaamon ja varaston ohella liimapalkkitehdas.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.villiruusu.com
Maxlift Oy edustaa Palfinger nostureita Itä-Suomessa
11.03.2010
Joensuulainen Maxlift Oy ja VTA Tekniikka Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen
Palfinger-kappaletavaranostureiden, Palift-koukkuvaihtolavalaitteiden sekä Zepro-takalaitanostimien myynnistä ja jälkimarkkinoinnista Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun alueella.
Yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin ja useampia kauppoja on parhaillaan vireillä. Paikallisuus ja Maxlift Oy:n määrätietoinen panostus alueen työkonetarjontaan lisää myös omalta osaltaan kiinnostusta, kertoo Ari Partanen Maxlift Oy:n Palfinger-myynnistä.
Auto- ja työkonetekniikan teknikon koulutuksen saanut Partanen siirtyi Maxliftin palvelukseen helmikuun alussa. Hänellä on vahva työkokemus raskaan kaluston tehtävistä eri yrityksissä; viimeksi 12 vuotta Sisu Auton palveluksessa.
Palfingerillä hyvä maine
- Maailman suurin nosturivalmistaja tunnetaan asiakkaiden piirissä jo ennestään hyvin. Palfingerin lujia valtteja ovat keveät nosturit, oikea nostogeometria, pitkä hydraulinen ja mekaaninen ulottuvuus sekä erinomainen nostoteho.
Partanen muistuttaa, että Maxlift tarjoaa myös kattavan varaosapalvelun VTA Tekniikan tuotteille ja auttaa asennuksiin liittyvissä asioissa.
Huollot ja korjaukset onnistuvat Palfingerin valtuuttaman Konekorjaamo Kallion kautta Joensuussa, Pellesmäen Autohuollon kautta Kuopiossa ja Korjaamo Okkosen kautta Sotkamossa. Kokonaisuutta täydentää Maxlift Oy:n edustamat kuormansidonta- ja nostoapuvälineet.
Palift ja Zepro
Palfingerin hydrauliset tai teleskooppirakenteiset, nostokapasiteetiltaan 2-28 tonnin Palift-koukkulaitteet nopeuttavat vaihtolavojen käsittelyä. Lisävarusteena on saatavissa taittuva koukkuvarsi.
Markkinoiden monipuolisimmasta Zepro-takalaitanostimien valikoimasta löytyy sekä mitoitukseltaan että teholtaan sopiva ratkaisu niin kuorma- tai pakettiautoon, avolava-, vaihtolava- tai umpikoriautoon yhtä hyvin kuin perävaunuun, linja-autoon tai vaikkapa invataksiin.
Konemyyntiin lisävolyymia
Maansiirtoon ja kiinteistönhoitoon tarkoitettujen koneiden sekä maataloustraktoreiden myyntiin keskittynyt Maxlift Oy on kasvanut viime vuosina alan vahvaksi toimijaksi Itä-Suomessa.
Maxliftin toimitusjohtaja Arto Turunen kertoo, että VTA Tekniikan kanssa solmittu yhteistyösopimus tuo lisävolyymia konemyyntiin. Paikallisuus on vahva valtti. Laadukkaat koneet ja laitteet tuovat lisäarvoa asiakkaiden toimintaan.
Maxliftin muita tunnettuja kone-edustuksia ovat mm. Case IH, Yanmar, Kramer, Gehl sekä työlaitteissa Engcon ja Indexator.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.maxlift.fi
www.vta-tekniikka.fi
Machinerylta laadukasta Skyjack-nostovoimaa
11.03.2010
Machineryn jo ennestään laaja nostokalustovalikoima on täydentynyt varteenotettavalla huippuedustuksella: Suomen markkinoilla on nyt saatavilla kanadalaisen henkilönostinvalmistaja Skyjackin polttomoottori- ja akkukäyttöisiä saksilavoja sekä puominostimia.
Meillä on tuotteiden valinnassa kolme äärimmäisen tärkeää arvoa: laatu, turvallisuus ja työskentelymukavuus. Seuraamme jatkuvasti tekniikan kehitystä ja valitsemme tuote-valikoimaamme tuotteita, jotka edustavat alan terävintä kansainvälistä kärkeä. Skyjack on tästä malliesimerkki, Machineryn rakennuskonepuolen toimialajohtaja Juhana Kankaanpää painottaa.
Nostinvalmistaja Skyjackin kohdalla jo tunnettu merkki itsessään puhuu laadun puolesta. Kattavaan tuotevalikoimaan kuuluu mm. nelivetoinen, vaikeakulkuiseenkin maastoon soveltuva saksilava SJ6832RT, jonka lava on ajettavissa täydessä korkeudessa.
Skyjack-saksilavoja kevään kampanjahintaan
Machineryn kevään 2010 kampanjatuotteisiin lukeutuvat muun muassa Skyjack-saksilavat SJIII 3220 ja SJIII 3226. Näissä Conventional-sarjan kapeissa, akkukäyttöisissä saksilavoissa on suuri kantokyky ja lavapinta-ala, minkä vuoksi sarjan laitteet soveltuvat erinomaisesti käytettäviksi kovilla, tasaisilla alustoilla. Molemmissa malleissa on proportionaalinen ohjaus sekä hydrauliveto. Niiden suurin työskentelykorkeus on 9,9 metriä ja nousukyky 25 prosenttia.
SJIII-nostolavamallit ovat luokkansa kevyimpiä laitteita. Niissä on vakiovarusteena 0,9 metrin jatkolava, ja molempia malleja voidaan ajaa täysin ylös nostettuna. SJIII 3220 -nostolavamallin kantokyky on luokkansa paras (408 kg), ja sillä voidaan kulkea myös normaalikokoisista oviaukoista.
Conventional-sarjan kapeissa, akkukäyttöisissä saksilavoissa on Skyjackin tuttu, vankka ja luotettava rakenne. Koneiden analogisen hallintajärjestelmän johtosarja on värikoodattu ja numeroitu.
INFOBOX
Lisätietoja:
Juhana Kankaanpää
puh. 040 547 5746
juhana.kankaanpaa@machinery.fi www.machinery.fi








