EMS - merkintäpallojen hakulaite
16.04.2010
Vitema Oy ja Kari Mustasaari tunnetaan laajalti ympäri Suomea, muuallakin kuin Ylivieskassa ja Pohjanmaalla. Kari on yhtiönsä kanssa urakoinut jo reilun 35 vuoden ajan pääasiassa kaapeliasennuksia, alussa ilmakaapeleita ja myöhemmin maakaapeleita. Työnsä ohessa hän on osallistunut koneyrittäjien asioiden ajamiseen valtakunnan tasolla koneyrittäjien hallituksen jäsenenä sekä alueensa paikallisyhdistyksen hallituksessa.
Kari Mustasaari on työssään nähnyt koko tähänastisen tiedonsiirtotekniikan kehityksen avopuhelinlinjoista nykyisiin kuituverkkoihin. Hän kertoo kuitukaapeleiden asennusten alkaneen 80-luvun loppupuolella ja solmineensa Suomen ensimmäisen kuitukaapeleiden tienvarsiasennusurakan. Ensin piti kehittää asennuskalusto, että pääsi varsinaisiin asennustöihin. Tarvittavien koneiden ja laitteiden määrä on kasvanut samassa suhteessa työn monipuolistumisen myötä. Yksi kaapelinaurausryhmä käsittää vähintään kaksi kaivinkonetta, kaapelivaunuja, kaapelinhakulaitteet sekä EMS –merkintäpallojen hakulaitteet.
Viimeisin hankinta Vitema Oy:lle onkin juuri EMS –merkintäpallojen hakulaite, EML-100. Kari Mustasaari kertoo merkintäpallojen käytön lisääntyneen niiden edullisuuden ja käytännöllisyyden vuoksi runsaasti viime vuosina. Oman merkintäpallojen hakulaitteen hankintapäätös tehtiin, kun markkinoille tuli sopivan edullinen ja silti erittäin laadukas hakulaite. ”Nyt merkintäpallot löytyvät tosi hyvin, kaiken lisäksi laite on erittäin helppo käyttää. Hyvien kokemustemme perusteella hankimme kesäksi toisenkin EML-100 hakulaitteen”, toteaa Kari.
”Seuraa sinäkin aikaasi ja hanki EMS-merkintäpallojen (sondipallojen) hakulaite EML-100. Mikäli toimit työksesi esim. kaapeleiden parissa, on välttämätöntä että kaytössäsi on oma merkintäpallojen hakulaite. Eikä se ole nyt hinnasta kiinni. Lähiaikoina EMS-merkintäpallojen käyttö leviää varmuudella mm. myös vesi-, viemäri-, ja kaasukohteiden merkitsemiseen. Kuhunkin tarkoitukseen on olemassa omat merkintäpallonsa”, kerrotaan maahantuoja/K Suni Ky:stä.
INFOBOX
Lisätietoja maahantuojalta:
K Suni Ky, 0400 259 004
www.geos.fi








