Kasvuyhtiö Pro Lift vahvistaa myynti- ja huoltotoimintojaan

16.04.2010

Kuorma-autojen laatunostureiden myyntiin, asennukseen ja jälkimarkkinointiin panostava Pro Lift Oy on vahvistanut kuluvan vuoden alkupuolella merkittävästi myynti- ja huoltotoimintojaan.

Toimitusjohtaja Vesa Hiekkanen kertoo, että yhtiön päätoimipaikassa Helsingin Spelttitiellä tehtyjen henkilönimitysten lisäksi on Turussa avattu uusi myynti- ja huoltopiste. Kuluvan kesän aikana tullaan avaamaan myös lisää myynti- ja huoltopisteitä.

Pro Lift Oy:n tunnettuja edustuksia ovat HMF- ja Effer-nosturit, V-Kran-puutavaranosturit, AJK-koukkulaitteet, Loadmaster-vaa’at, IMAI-henkilökorit sekä BSV-kourat.

- Olemme myyneet nostureita enemmän kuin koskaan aiemmin ja parhaillaankin on toimituksessa viitisentoista nosturia. Tämä osoittaa, että tuote täyttää asiakkaiden korkeatkin vaatimukset ja olemme tehneet joitakin asioita oikein, Hiekkanen sanoo.

Jori Heikkilä työnjohtajaksi

Jori Heikkilä (26) on nimitetty nostureiden ja kuormankäsittelylaitteiden työnjohtajaksi Pro Lift Oy:n asennushalliin Helsingissä.

- Tehtäviini kuuluvat lähinnä töiden vastaanotto, varaosapuoli ja takuuasiat. Tarkoitus on panostaa erityisesti Effer-nostureihin liittyvään osaamiseen.

Jori on hankkinut vuosien varrella vahvan työkokemuksen nostimien ja nostureiden huollosta. Erityisosaamista löytyy nostureiden hydrauliikasta ja elektroniikasta.

Michael Jossandt

myyntipäälliköksi

Koneteknikko Michael (Miku) Jossandt (33) on nimitetty Pro Lift Oy:n nostureiden ja kuormankäsittelylaitteiden myyntipäälliköksi. Hän siirtyi nykyiseen tehtäväänsä NosturiLloydsin nosturitarkastajan paikalta, missä hän työskenteli kymmenen vuotta.

- HMF- ja Effer ovat tuttuja laatumerkkejä jo aiemman työpaikkani yhteydestä, joten uskalsin lähteä pitkästä työurasta ja isosta firmasta Pro Liftin leipiin. Usko on kova.

- Nosturikauppa käy vilkkaasti varsinkin pienemmällä puolella. Isot hankintapäätökset vievät aina aikansa. Pyrimme järjestämään entistä enemmän aikaa suoriin kontakteihin eri puolilla Suomea sijaitsevien asiakkaidemme kanssa.

Turun Työkone Pro Lift-tiimiin

TTK Oy Turun Työkone on aloittanut Pro Lift Oy:n myynnin ja huollon yhteistyökumppanina Turussa. Vuonna 1995 perustettu yhtiö on maanrakennus-, kiinteistönhuolto- ja viherrakennuskoneiden myyntiin, huoltoon ja varaosatoimituksiin erikoistunut yritys.

- Yhteistyö Pro Liftin kanssa täydentää hyvin asiakkaidemme arvostamaa täyden palvelutalon konseptiamme. Meillä on vahva osaaminen korjaamotoiminnoista ja hydrauliikasta. HMF-huolloista ja korjauksistakin on kokemusta jo entuudestaan, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Suominen.

Seitsemän henkilöä työllistävän Turun Työkoneen kenttähuolto palvelee kahden huoltoauton ja yhden nosturilla varustetun kuorma-auton voimin. Yrityksen toimitilat sijaitsevat Turun Urusvuoren teollisuusalueelle osoitteessa Rydöntie 12.

INFOBOX

Lisätietoja:

www.prolift.fi

www.ttkoy.fi

Lähetetty 11.16, Uutiset