Kuljetusliike M. Takasella Lokotrackit ”kaikilla mausteilla”

16.04.2010

Vakiona Lokotrackeissa tulevan IC-sarjan prosessinohjauksen lisäksi Takasen LT110C-leukayksikköön ja LT1100-karalaitokseen on asennettu uudenaikainen, PA-sarjan murskauslaitoksen säätöjärjestelmä. Kaivinkoneen hyttiin asennetuista langattomista näytöistä voi säätää kätevästi murskausarvoja tai katsoa videokuvaa vaikka leukamurskan kidasta.

– Vaikka olemme päässeet käyttämään PA-järjestelmää vasta paukkupakkasilla, näyttää se jo nyt helpottavan työtämme selvästi. Uskon, että saamme PA:sta vielä enemmän apuja normaalikeleillä, arvioi toimitusjohtaja Juha Takanen. Jo nyt Lokotrackit ja PA ovat kätevä yhdistelmä, kun kaikki säädöt voi tehdä ja tiedot nähdä yhdeltä näytöltä. Myös vaihtuvien työmaiden murskausreseptit pysyvät tallessa ja voidaan ladata käyttöön vaikka muistitikulta seuraavalla käyntikerralla, Takanen lisää.

Murskausurakointia Metsähallitukselle

Takasen toiminta on laajentunut kuljetuksista erilaisten maa-aineisten ja murskeiden toimituksiin. Yhtiöllä on kymmenkunta omaa maa-ainesten ottopaikkaa. Viime vuonna ostettiin ylivieskalaisen Kalevi Ojala Ky:n liiketoiminta.

Koko toimintansa ajan Kuljetusliike Takanen on tähdännyt jalostusarvon lisäämiseen. Pelkkien kumipyöräkuljetusten sijasta on kehitetty palveluja ja hankittu laitteita, jotta asiakkaiden edellyttämät, laadukkaat lopputuotteet on voitu valmistaa.

Maarakennuksessa yhtiön keskeinen toimialue painottuu Sievin ja Ylivieskan seuduille, mutta toimintaa riittää aina Kokkolasta nelostielle saakka. Murskauksessa keskeisin työllistäjä on Metsähallitus, jonka urakoinnista Takanen huolehtii Pohjois-Pohjanmaalla, Kuusamosta Pyhäjärvelle ulottuvalla alueella.

Havukkamäessä vaativa urakka

Helmikuun lopun paukkupakkasilla Takasen uudenkarheilla Lokotrackeilla oli työstettävänä vaativa työmaa Metsähallituksen kohteessa Pyhäjärven Havukkamäessä. Vastuksina työmaalla olivat poikkeuksellisen kova kivi ja paukkupakkanen.

Silti homma sujui joutuisasti, ja tienperusteena käytettävää 0-32 mm:n lopputuotetta syntyi mukavaan tahtiin. Doosan-kaivuri syötti kooltaan 0-600 mm:n syötettä Lokotrack LT110C-yksikön louhosleuan pitkään kitaan. Murskassa on käytössä 100 mm:n asetus. Esimurskauksen jälkeen LT1100:n nostokuljetin siirtää murskeen välimurskaukseen karamyllyn käsittelyyn. GP-karassa on käytössä 33-35 mm:n asetus.

”Esimerkillistä toimintaa”

Juha Takanen arvioi Metson toiminnan kokonaisuudessaan esimerkilliseksi:

– Yhteistyö Metson kanssa pelaa paremmin kuin monen muun laitevalmistajan kanssa. Saamme neuvoja ja apua myös toimistoajan ulkopuolella, jopa viikonloppuisin, mikä on töiden keskeytyksettömän jatkumisen kannalta olennaisen tärkeää, Takanen lisää.

INFOBOX

Lisätietoja:

Kuljetusliike M.Takanen Ky,

toimitusjohtaja Juha Takanen,

040 523 7591, juha@takanen.fi

Metso MCT Finland, aluemyynti-

päällikkö Jussi Mäkelä, 040 833 6738,

jussi.m.makela@metso.com.

Lähetetty 11.20, Uutiset