Telemark Oy ja EPM Oy yhdistivät toimintansa
14.05.2010
Seinäjoen alueella maarakennuskoneiden ja lisävarusteiden jälleenmyyjinä toimineet Telemark Oy ja EPM Oy ovat yhdistäneet myyntipisteensä muuttamalla yhteisiin
tiloihin Seinäjoen Rengastielle osoitteeseen Kampikuja 1.
Tarkoituksena on palvella asiakkaita yhä paremmin sekä tehostaa toimintoja. Toimintojen yhdistäminen lähti molempien yhtiöiden tarpeista parantaa palvelua ja laajentaa toimitiloja ja sen seurauksena oli järkevää yhdistää voimat ja tuoda liiketoiminta entistä näkyvämmälle paikalle.
Myynti ja varaosat keskitetysti yhteen paikkaan
Yhteistyö tarkoittaa sitä, että molemmat yritykset jatkavat itsenäisinä yrityksinä jatkossakin. Molempien yrityksien myynti- ja varaosapiste on jatkossa sama, kuten myyntihenkilökunta ja heidän yhteystietonsakin. Myös maarakennuskoneiden myynnin painopiste säilyy edelleenkin uusissa sekä kunnostetuissa ja huolletuissa Hitachi maarakennuskoneissa, mutta myös muun merkkisiä koneita on saatavilla.
Huolto
Huoltoasioissa asiakkaat saavat palvelun Rengastien toimipisteestä, vaikka itse koneiden huolto keskittyykin EPM Oy:n entisiin toimitiloihin osoitteeseen Volttitie 3. Huoltotiloja on saneerattu uusien tarpeiden mukaiseksi ja sieltä on poistettu myynnille ja varaosille rakennetut tilat, jolloin tilalle on saatu lisää huoltotilaa sekä pesuhalli. Tällä muutoksella asiakkaiden koneiden huollon palvelu paranee olennaisesti.
INFOBOX
Myyntipiste:
Kampikuja 1, 60120 Seinäjoki
Telemark Oy,
Jari Huhtamäki 0400 365 377,
www.telemarkoy.com
EPM Oy,
Jukka Matti-Tuuri 0500 866 398
Suuren kallioporaamistehon kairavaunu Geomachinelta
14.05.2010
Tuusulalainen Geomachine Oy on tuonut markkinoille uudentyyppisen raskaan
kairavaunun monipuolisiin geoteknisiin tutkimuksiin. Asiakkailta saatujen toiveiden mukaisesti valmistettuun poravaunuun saatiin suuri kallioporaamisteho käyttämällä nokialaisen Doofor Oy:n valmistamaa Doofor GEO545 –poravasaraa perinteisen rikotusvasaran sijaan. Kairavaunua käytetään uudenlaisessa tutkimusmenetelmässä
kallioleikkausten ja tunnelilinjojen tutkimisessa suunnittelun pohjaksi.
Tähän mennessä valmistettujen GEO545:llä varustettujen kairavaunujen asiakkaana on Norjan tiehallinnosta vastaava Statens Vegvesen. He ovat käyttäneet vaunuja ongelmitta jo parin vuoden ajan. Työn aikana rekisteröidään kaikki itse porauksen parametrit, eri menetelmillä hieman eri kombinaatioissa myöhempää analysointia varten. Näistä tuloksista saadaan tarvittavat tiedot maa- ja kalliopohjan rakennuskelpoisuudesta.
Poravaunu on Geomachinen käsialaa alusta loppuun. Geomachine on menestyksellisesti panostanut luotettavien osakomponenttien käyttöön esimerkiksi moottoreissa ja hydrauliikassa. Vaunu painaa taistelukunnossa noin yhdeksän tonnia ja sen voimapakettina toimii 168kW:n John Deere –dieselmoottori. Moottori pyörittää kolmea hydraulipumppua joiden yhteenlaskettu tuotto on suurimmillaan jopa 450 litraa minuutissa. Koko hydrauliikkajärjestelmän tilavuus on n. 500 litraa. Järjestelmässä on kaksi sähkökäyttöistä lauhdutinta. Kairavaunu on varustettu paineilmakompressorilla, jonka tuotto on 7m3 paineella 8bar.
Kairavaunun porapöytä on ns. kaksoispöytä syöttövoiman mittauksella ja kahdella pyöritysvaihteella. Toisella vaihteella pyöritetään Doofor GEO545:n alapuolista poraniskaa 250 kierrosta minuutissa väännön ollessa jykevät 1800Nm. Toisella pyöritysvaihteella pyöritetään hydrauli-istukkaa 100 kierrosta minuutissa 3500Nm:n väännöllä. Doofor -vasara yhdistettynä GM-vaihteeseen on onnistunut yhdistelmä — asiakas on saavuttanut ja reippaasti ylittänytkin toivomansa poraustehot.
Poramaston syöttöpituus on 3500mm ja se on perinteistä sylinterisyöttömallia. Syöttövöima on 85kN ja nostovoima 150kN. Norjaan on menossa myös edellä mainittujen koneiden ”serkku”, joka on hieman kevyempi, mutta samoihin töihin kykenevä vaunu.
Norjassa käytössä olevien kairavaunujen maine kiirii suomalaiseenkin korvaan. Myös Helsingin kaupungin geotekninen osasto on tilannut viimeisimpään GM200 –kairavaunuunsa järjestemän, jossa käytetään tehokasta Doofor GEO545 –iskukonetta ja GM –pyöritysvaihdetta.
Geomachine Oy on perustettu vuonne 1984. Yritys valmistaa geoteknisiä ja geologisen tutkimuksen kairavaunuja toimitiloissaan Tuusulassa. Doofor Oy valmistaa hydraulisia kallioporakoneita toimitiloissaan Nokialla. Doofor Oy on toiminut vuodesta 1987.
Johtotieto entistä tehokkaammaksi
14.05.2010
Alan kattavinta palvelua maansiirtourakoitsijoille Suomessa tarjoava
Johtotieto Oy on uudistanut kuluvan kevään aikana sekä puhelin- että tietojärjestelmänsä palvelemaan entistä täsmällisemmin ja tehokkaammin asiakkaitaan.
Paikannamme uuden tietojärjestelmän avulla johtojen sijainnin entistä nopeammin. Uusi puhelinjärjestelmä palvelee tutussa ilmaisnumerossa 0800 12600, samoin kuin sähköinen asiointi osoitteessa info@johtotieto.fi.
Hätätapauksissa pääsee nyt oikovalinnalla suoraan jonon kärkeen, kertoo toimitusjohtaja Petri Nuutinen.
Puolisen vuotta Johtotieto Oy:n toimitusjohtajana työskenneellä Nuutisella on yli 20 vuoden kokemus energia-alalta. Uusiin haasteisiin hän siirtyi Tampereen Sähkölaitoksen palveluksesta.
Maanalaisten kaapeleiden sijaintitieto- ja näytönvarauskeskus Johtotieto Oy on perustettu vuonna 1991 Järvenpäässä, mikä on yrityksen kotipaikka edelleen. Yhtiö työllistää seitsemän henkilöä.
Johtotieto toimii pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta maanlaajuisesti Lappia myöten. Valtakunnallisiin johdonomistaja-asiakkaisiin kuuluvat mm. TeliaSonera, Elisa, Fortum, Dna ja Tdc. Lisäksi palvelussa on mukana yli 50 alueellista johdonomistajaa.
Johdonomistajia kaivataan lisää
Johtotieto Oy:lle tulee nykyisin vuosittain kymmeniä tuhansia kyselyjä kaivutöitä tekeviltä yrityksiltä, suunnittelijoilta sekä yksityisiltä henkilöiltä.
Petri Nuutinen kertoo, että eri puolilla Suomea toimivat maanrakennusurakoitsijat toivovat yhä useamman johdonomistajan liittyvän palveluun.
- Mitä enemmän Johtotiedolla on johdonomistaja-asiakkaita, sitä kattavampaa palvelua tuotamme eikä urakoitsijoiden ja muiden tietoa etsivien tarvitse olla erikseen yhteydessä jokaiseen johdonomistajaan. Tämä nopeuttaisi myös urakoitsijoiden kaivutyön aloittamista huomattavasti.
Palveluun liittyvä johdonomistaja vastaa, tuottaa ja siirtää johtoaineistonsa Johtotieto Oy:n tietojärjestelmään, mistä johtoaineiston tietoa analysoidaan ja nopeasti toimitetaan tiedon tarvitsijoille.
- Johtotietoaineistojen entistä paremmalla keskittämisellä ehkäistään monia vaaratilanteita. Kyseessä on vakuutuksen kaltainen idea, jossa myös kyseisen johdonomistajan aineisto tulisi huomioiduksi, kun kaivulupa annetaan kaivukohteeseen.
- Tiedon puutteesta johtuvat vahingot merkitsevät sekä johdonomistajille että kaivu-urakoitsijoille suuria taloudellisia menetyksiä, jos maanalaista johto- tai kaapeliomaisuutta tuhoutuu. Usein näin käy, kun ei olla tietoisia kaikkien johdonomistajien johtoaineistoista kyseisessä kaivupaikassa.
Palvelutiimi analysoimassa
Nuutinen kertoo, että valtaosa kyselyistä tulee ilmaisen palvelunumeron 0800-12600 kautta. Asiakas voi lähestyä Johtotietoa myös osoitteella info@johtotieto.fi. Sähköpostin käyttö onkin selvässä kasvussa. Faxin (09) 2797 1120, merkitys on vähentynyt paljon, muttei suinkaan kadonnut.
Kyselyt johtavat palvelutiimin analysoinnin pohjalta pääasiassa kolmeen lopputulokseen.
- Jos paikalla ei ole johtoja, kaivutyö voidaan aloittaa.
- Jos paikalla on johtoja, kysyjä saa kartan ja ohjeistuksen kaivua varten.
- Jos paikalla on sellaisia johtoja jotka edellyttävät kaapelinäytön, Johtotieto tekee kaapelinäyttöpyynnön johdonomistajan määrittämälle taholle. Kyseinen toimija/urakoitsija suorittaa näytön sopimuksessa määritellyn ajan puitteessa.
Karttakaivuun suuntaan
Nuutinen kertoo, että kaivutyö on muuttumassa yhä enemmän karttakaivuun suuntaan. Karttaseulontaa varten johdonomistajat ovat toimittaneet johtoaineistonsa sähköisessä muodossa josta selviää riittävän tarkasti johtojen sijainti.
- Se että johtoaineistoa on kerätty ja tallennettu moniin eri lähteisiin eri aikakausien tekniikoilla: paperilla, muovikalvoilla ja erilaisilla piirustusohjelmilla tuo toimintaan väistämättä lisähaastetta.
Maanalainen infra kasvaa
Johtotieto Oy:llä on pitkä kokemus erityisesti maanalaisesta infrastruktuurista, johon Nuutisen mukaan panostetaan eri puolilla Suomea yhä enemmän.
-Haluamme luoda toiminnallamme johdonomistajille lisäarvoa, kun maanalaista infraa rakennetaan, huolletaan ja korjataan. Maanalainen, rajallinen käyttöalue pienenee koko ajan. Näin johdonomistajat sekä muut maanalaiset rakentajat joutuvat kilpailemaan tulevaisuudessa jäljellä olevasta alueesta.
Rakentamista on tulevaisuudessa yhä vaikeampi toteuttaa ilman yhteispeliä ja muiden toimijoiden huomioimista. Saimme viimeisimmässä asiakastyytyväisyystutkimuksessa paljon positiivista palautetta, mikä osoittaa, että olemme oikealla tiellä, Nuutinen tähdentää.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.johtotieto.fi
Uusi Liebherr pyöräkuormaaja L 580 hilift tukkien kantamiseen ja kuormaamiseen
14.05.2010
L 580 hilift pyöräkuormaaja on kehitetty erityisesti puu- ja sahateollisuuden tarpeisiin. Erityinen aisasto mahdollistaa tukkien kantamisen ja nostamisen korkealta, kuten esimerkiksi pyöräalustainen materiaalikone. Tästä syystä Liebherr LogHandler on ihanteellinen lastaamaan ja purkamaan kuorma-autoja, syöttämään materiaalia kuorinta- ja lajittelulinjoille, nostamaan materiaaleja korkeista pinoista ja muihin vastaaviin tehtäviin.
Liebherr L 580 hiliftiin on saatavilla laaja valikoima eri tyyppisiä ja kokoisia kouria. Kaikki nämä kourat Liebherr valmistaa itse, joka takaa korkean laadun ja sopivuuden. Kouria voi pyörittää 360 astetta ja kallistaa edestakaisin, koska pyöräkuormaaja on myös itsessään hyvin liikuteltavissa, tehokas työskentely myös pienessä tilassa on mahdollista.
Koneen käyttömukavuus ja turvallisuus ovat Liebherrin korkeiden laatuvaatimusten mukaiset. Ergonomisessa hytistä on esteetön näkymä ylöspäin kattoikkunan ansiosta. Tukkien käsittelyn takia tuulilasi ja kattoikkuna on suojattu turvaristikolla. Liebherrin hyväksi todettu yhden joystickin puomin hallintajärjestelmä tekee koneen käsittelystä helppoa ja turvallista.
Hiliftillä on kaikki Liebherr ajovoimansiirron hyvät ominaisuudet, 25% pienempi polttoaineen kulutus, tehokas kulumisvapaa käyttöjarru ja alhainen rengas kulutus.
Baumassa esitelty L 580 hilift on varustettu poikkileikkaukseltaan sydämenmuotoisella kouralla, joka on kooltaan 3,23 neliötä, hydraulisella kuormapitimellä sekä hydraulisesti nostettavalla tukkityöntäjällä. Tälläisella varustuksella koneen työpaino on n. 37,4t ja kantokapasiteetti 8470 kiloa.
Uusi Liebherr suuntaisaisasto L 550 ja L 556 pyöräkuormaajiin
14.05.2010
Bauma 2010 messuilla Liebherr esitteli suuntaisaisaston kahteen eri pyöräkuormaaja malliinsa L 550 ja L 556. Z-tyyppiseen perusaisastoon verrattuna uuden aisaston kinematiikka sopii paremmin raskaille lisälaitteille, kuten tukkikouralle ja muille materiaalinkäsittelyyn tarkoitetuille lisälaitteille.
Aisaston geometrian ansiosta se kestää siihen kohdistuvaa voimaa ja vääntöä ääriasennoissa. Koneen paino on jaettu optimaalisesti, jotta sillä voidaan nostaa mahdollisimman suuria kuormia.
Suuntaisaisastossa on hydraulinen pikakiinnike vakiovarusteena, jotta monenlaisten lisälaitteiden vaihtaminen on helppoa, turvallista ja nopeaa. Työlaitteen säilyminen samassa asennossa läpi koko nostoalueen ilman puomiston korjausliikkeitä ja erinomainen näkyvyys työalueille takaavat turvallisen ja mukavan työskentely-ympäristön.
INFOBOX
Lisätietoja: www.liebherr.fi
Jyväskylän FinnMateria 2010 -messut on vahvalla kasvu-uralla Kaivannaisteollisuus tarvitsee nopeasti osaavaa työvoimaa
14.05.2010
Kittilän kultakaivoksen omistavan Agnico-Eagle Finlandin
toimitusjohtaja Ingmar Haga vaatii korjaamaan kaivoslakiesityksen epäkohdat.
Kaivosteollisuuden ja metallinjalostuksen sekä niihin läheisesti liittyvien teollisuudenalojen FinnMateria 2010 -erikoismessut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 24.–25. marraskuuta. Kolmatta kertaa järjestettävät messut ovat vahvalla kasvu-uralla.
Samaa voidaan sanoa koko suomalaisesta kaivannaisteollisuudesta. Kittilän Suurikuusikon kultakaivos ja Talvivaaran nikkelikaivos ovat jo toiminnassa. Kaivospäätöksiä odotetaan Kevitsassa ja Kolarissa, ja uusia hankkeita on lähivuosina tulossa useita. Kaivosyhtiö Agnico-Eagle Finlandin toimitusjohtaja Ingmar Haga uskoo Suomen kaivannaisteollisuuden tulevaisuuteen.
”Kaivannaisteollisuuden tuotteiden hintaennusteet ovat hyvät, joten siltä osin ei nähdäkseni ole ongelmia näkyvissä ainakaan lähiaikoina. Alan kehityksen kannalta suurimmat uhkat liittyvät osaavan työvoiman saatavuuteen. Vireillä oleva uusi kaivoslaki toisi myös ongelmia, mikäli siihen ei saada muutoksia”, Haga sanoo.
Kaivosteollisuus työllistää tällä hetkellä suoraan noin 10 000 ihmistä ja koko kaivosklusteri tarjoaa työtä noin 200 000 ihmiselle. Nopeasti kehittyvä ala tarvitsee kipeästi uusia ammattilaisia. Jos koulutukseen ei panosteta riittävästi, tulee kaivosmiehistä pian pula. Työnjohdon ammattilaisille olisi kysyntää jo nyt.
”Metallurgit, kaivosinsinöörit ja geologit alkavat Suomesta loppua. Koulutusta ollaan kyllä järjestämässä eri puolilla maata, mutta tehokas ja suunnitelmallinen toiminta tarvitsee koordinoijaa ja nähdäkseni opetusministeriö voisi olla luontevin tähän tehtävään”, Haga sanoo. ”Myös kaivannaisteollisuuden piiristä tulisi löytyä aktiivisuutta, jotta nuoret saadaan kiinnostumaan alasta. FinnMateria-messut on hyvä esimerkki tapahtumasta, joka nostaa alan imagoa”, hän jatkaa.
Kaivoslakiesitys luo epävarmuutta
Uusi kaivoslakiesitys on synnyttänyt epävarmuutta, millä jatkuessaan voi olla negatiivista vaikutusta kaivannaisteollisuuden toimintaedellytyksiin. Mikäli laki hyväksytään nykyisessä muodossaan, vaikeutuu Hagan mukaan malminetsintä ja kaivosten avaaminen merkittävästi.
”Lain pitäisi edistää kaivostoimintaa, mutta nyt on käymässä päinvastoin. Malminetsintävaiheeseen on tulossa turhaa byrokratiaa, joka pitkittää lupakäsittelyaikoja. Pienille malminetsintäyhtiöille tämä voi olla ylivoimainen este. Ongelmia aiheuttaa myös maanomistajille tapahtuvien korvauskäytäntöjen muuttuminen. Lain epäkohdat on oikaistava. Kaivosalalla on valtavasti potentiaalia, eikä Suomella ole varaa hukata sen mahdollisuuksia”, Haga toteaa.
FinnMateria 2010 -messut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 24.–25. marraskuuta. FinnMateria 2010 on malminetsinnän, kaivosteollisuuden, malmien rikastus- ja prosessiteollisuuden, metallien jalostuksen, kiviaineteollisuuden, maarakentamisen sekä tuotteiden käsittelyn ja jatkojalostuksen huipputapahtuma. Messujen järjestelyissä ovat mukana Vuorimiesyhdistys ry, POHTO, Infra ry sekä Kiviteollisuusliitto ry.
INFOBOX
Lisätietoja FinnMateria 2010
-erikoismessuista:
Myyntipäällikkö Raimo Pylvänäinen,
Jyväskylän Messut Oy, (014) 334 0028, raimo.pylvanainen@jklmessut.fi
YIT louhii kehärataa uudella Sandvik DT1130i poralaitteella
14.05.2010
Suomen ja Euroopan suurimpiin rakennusyrityksiin lukeutuva YIT hankki vuodenvaihteessa Sandvikin uusinta tekniikkaa edustavan kolmipuomisen, nostokorilla varustetun DTi-poralaitteen pääkaupunkiseudun kehäradan rakennustöitä varten. Uusi kaupunkirata liittää toisiinsa pääkaupunkiseudun pohjoiset lähiöt, Helsinki-Vantaan lentoaseman, pääradan ja Helsingin keskustan ja luo suoran yhteyden lentoasemalta keskustaan. Lisäksi rata palvelee keskeisesti parinkymmenen kilometrin päähän Helsingistä pohjoiseen kasvaneen merkittävän asuin- ja teollisuusalueen työpaikkaliikennettä.
Lähes puolet kaikkiaan 18 kilometriä pitkästä kehäradasta kulkee lentoaseman alueella ja siitä länteen ja itään tunnelissa. Itäpäässään, Hiekkaharjussa, rata liittyy Helsingistä pohjoiseen johtavaan päärataan ja lännessä, Vantaankoskella, nykyiseen kaupunkirataan.
Ensivaiheessa kehäradan työmatkakäyttöä pyritään lisäämään rakentamalla kolme uutta tunneliasemaa, minkä lisäksi suunnitelmassa on varaus viidelle asemalle (joita varten louhitaan tilat, mutta varsinaista asemaa ei toistaiseksi rakenneta). Uuden rataosuuden arviolta 590 miljoonan euron kustannukset rahoittavat valtio (404 milj. euroa) ja Vantaan kaupunki (186 milj. euroa), jonka alueella lentoasema sijaitsee, sekä EU, jonka osuus on 17,8 miljoonaa euroa.
Hankkeen toteuttamista valvoo Ratahallintokeskus. Muita yhteistyökumppaneita ovat Vantaan kaupunki, Tiehallinto ja Finavia. Uuden radan on määrä olla käytössä viimeistään vuoden 2014 keskivaiheilla. Arvioitu matkustajamäärä on yhteensä 5 000–16 000 matkustajaa päivässä vuoteen 2025 mennessä.
Kehäratahankkeessa on tällä hetkellä meneillään neljä tunneliurakkaa. Lentoaseman alapuolisen tunnelin ja Lentoaseman aseman louhii Skanska, Skanskan työmaalta itään jatkuvan osuuden SRV (mukaan lukien Ruskeasannan asemavaraus), läntisen urakan Työyhteenliittymä Kehärata ja Aviapoliksen osuuden YIT. Tässä artikkelissa keskitytään viimeksi mainittuun urakkaan; tosin kaikki neljä ovat peruspiirteiltään ja louhinnan mittasuhteiden osalta samankaltaisia.
YIT:n urakka
YIT:llä on urakointivastuu 300 metriä pitkästä Aviapoliksen asemasta sekä 600 metriä asemalta itään ja 1100 metriä asemalta länteen ulottuvista tunneliosuuksista. Urakan arvo on 21,3 miljoonaa euroa. YIT on monipuolisia rakennusalan palveluja tarjoava yritys, jonka päätoimialue on Suomi, Pohjois- ja Itä-Eurooppa sekä Venäjä. Yhtiö työllistää noin 25 000 ihmistä yhteensä 12 maassa. YIT:llä on pitkä kokemus maanalaisesta rakentamisesta.
YIT:n tullessa mukaan tähän hankkeeseen Skanska oli jo rakentanut ajotunnelin
louhintatyömaalle, kun taas SRV:n osuuden ajotunnelin rakentaminen oli YIT:n vastuulla.
Ajotunneleilla Aviapoliksen aseman louhintaosuudelle saadaan kaksi sisäänkäyntiä: toinen aseman keskelle ja toinen sen itäpäähän. Vieraillessamme paikan päällä työn alla oli itse asemahallin ylin penger ja sitä ympäröiviä aputunneleita. Asemahallin länsipäässä louhittiin vinoa osuutta yläpenkereen tasalta alaspäin ratatunnelitasolle, jotta voidaan aloittaa läntisen ratatunneliosuuden louhinta.
Aviapoliksen asema
Asemahalli on 300 metriä pitkä, 27 metriä leveä ja 14 metriä korkea ja sijaitsee noin 25–35 metrin syvyydessä. Halli rakennetaan louhimalla ensin sen yläosaan 8 metriä levyinen pilottitunneli, joka seuraavaksi levennetään molemmille sivuille täyteen 27 metrin leveyteen. Tämän jälkeen urakoitsija louhii vinosti alaspäin ratatunnelin tasolle (jota jo louhitaan länsipäässä) ja aloittaa tunneliosuudet. Tunnelilouhinta kuuluu hankkeen kriittiseen polkuun, joten se on saatava alkamaan niin aikaisin kuin mahdollista. Kun asemahallin katto-osa on louhittu täyteen leveyteensä ja kokonaisuudessaan lujitettu, jatketaan alaosan louhinnalla. Lisäksi rakennetaan kaksi pystykuilua tuuletusta ja hissejä varten sekä kaksi vinokuilua, joista toiseen tulee mahdollisesti liukuporras. Kuilun kaltevuus on 45°.
Kalliotilojen esi-injektointiin käytetään juotettuja harjateräspultteja ja CT-pultteja. Vaikka kallio on lujaa graniittia, asema-alueen lujitus viimeistellään 200 mm paksulla teräskuituvahvisteisella ruiskubetonikerroksella. Tunneliosuuksilla ruiskubetonoinnin paksuudeksi tulee 50–200 mm riippuen tunneliprofiilista ja kallion lujuudesta. Ruiskubetonointiin käytetään Normet Spraymec -ajoneuvoja. Käydessämme työmaalla sinne oli juuri saatu aivan uusi yksikkö.
Lähinnä vuotovesien hallintaan tarvittavien injektointien määrä on huomattava. Tunneliin vuotava vesi saattaa käydä ongelmalliseksi sekä rakentamisvaiheessa että valmiissa tunneleissa, mutta toistaiseksi tunnelit ovat pysyneet suhteellisen kuivina, eikä vakavia vesiongelmia odoteta.
Tunneleiden ja asemien rakennuksenaikainen ilmanvaihto hoidetaan EOL Ventsystemin puhaltimilla, joilta ilma johdetaan rintaukselle joustavilla 1500 mm:n Protan Ventiflex -tuuletuskanavilla.
Tunnelit
Ratatunnelit, joita tulee kaksi, ovat poikkileikkaukseltaan 60 m2:n suuruisia (korkeus noin 8 m ja leveys 7,5 m). Tunnelit yhdistyvät hieman Aviapoliksen asemalta länteen sijaitsevalla raiteenvaihtopaikalla, jossa junat voivat vaihtaa raidetta. Tämä on tähän asti sovittujen urakoiden ainoa raiteenvaihtopaikka.
YIT käyttää louhintaurakkaan kahta kolmipuomista porajumboa, joita on käytetty myös YIT:n aiemmissa tunnelitöissä, sekä uutta Sandvik DT1130i -poralaitetta, joka on varustettu Sandvik HFX5T -suurtaajuusporakoneilla. Porakalustona käytetään Sandvikin tankoja ja porakruunuja. ”Kokemuksemme uudesta Sandvik DTi:stä ovat erittäin myönteiset”, toteaa YIT:n maanalaisesta rakennustoiminnasta vastaava Ari Bergström. Poralaitteen hankintasopimus sisältää kattavat kunnossapito- ja jälkimarkkinapalvelut.
Varsinaisen tunnelilouhinnan päästyä käyntiin katkot tulevat nykysuunnitelmien mukaan käsittämään 142 reikää, joiden pituus on 6 metriä, mukaan lukien 42 ylilouhintaa rajoittavaa profiilireikää tunnelin sivuseinillä ja katossa sekä kolme halkaisijaltaan kaksinkertaista avarrusreikää keskellä. Arvioitu katkon porausaika on 290 minuuttia.
YIT käyttää louhintaan Forcitin emulsioräjähdettä, joka panostetaan itse suunnitellulla ja Normetin alustalle rakennetulla panostusajoneuvolla.
Louhe lastataan Caterpillar 980H -pyöräkuormaajalla suoraan kuorma-autoon, joka kuljettaa materiaalin läheiseen murskaamoon. Tunneleista saatua louhetta käytetään muissa rakennustöissä.
Sandvikin DTi-porajumbo
Sandvikin DTi-sarja on tunnettujen Tamrock Datamatic- ja Axera T Data -tunnelijumbojen suora jälkeläinen sekä 50 vuoden kokemuksen ja tutkimus- ja kehitystyön kiteytymä. Suunnittelun painopisteitä ovat nopeus, tarkkuus ja käyttäjäystävällisyys. Tavoitteena on paras mahdollinen porauslaatu mahdollisimman pienin metrikustannuksin. YIT:n maanalaisesta rakentamisesta vastaavan Ari Bergströmin mukaan yhtiöllä oli montakin hyvää syytä valita Sandvik-poralaite: YIT:n henkilöstön hyvä käsitys laitteen suorituskyvystä, laitteen mukana tuleva iSure-porauskaavio-ohjelmisto, Sandvikin jälkimarkkinapalveluiden, käyttäjätuen ja kunnossapidon hyvä maine sekä kalustopaketin kokonaiskustannukset.
Sandvik DTi-sarja käsittää neljä eri tunnelijumbomallia poikkileikkaukseltaan 16–203 m2:n tunneleiden louhintaan, mukaan lukien peränporaus, pultitusreikien poraus ja mekanisoitu pitkänreiänporaus. YIT:n hankkima DT1130i on sarjan isoimpia ja suorituskykyisimpiä malleja. Kone on suunniteltu täysautomaattiseen käyttöön, mutta sen ominaisuudet sallivat myös prosessin manuaalisen hienosäädön, jos kiven laatu niin vaatii. Näin yksi porari pystyy helposti ohjaamaan koko jumboa kaikkine puomeineen.
Jumbon varustukseen kuuluva iSURE-ohjelmisto tarjoaa Sandvikin mukaan aivan uusia tehokkaita mahdollisuuksia muokata louhinnan aikana panostus- ja porauskaavioita. Se varmistaa optimaaliset räjäytykset katkosuunnitelman mukaisesti ja parantaa myös kiven irtoamista, vähentää rusnauksen tarvetta ja parantaa kiven rikkoutumista, mikä taas tehostaa lastausta, ja helpottaa seuraavan katkon aloitusta. Louhinnan laatu on yksinkertaisesti parempi ja aikataulut pitävät tai jopa alittuvat.
Sandvikin iSure-järjestelmä käsittää myös tuotanto- ja prosessitietojen, esimerkiksi katkon tietojen, kumulatiivisten tuotantolukujen ja porausparametrien keruun, mikä helpottaa tuotannon logistista suunnittelua ja määräaikaista kunnossapitoa ja parantaa laitteen tuottavuutta. ”Meillä iSUREn oppiminen ei tuottanut vaikeuksia, ja ohjelmistosta on ollut suuri hyöty poraus- ja panostuskaavioiden suunnittelussa”, Ari Bergström kertoo. n
MIILUX®- Kulutusteräskeskus
14.05.2010
Miilux Oy myy ja valmistaa omilla tuotemerkeillä kulutus- ja suojausterästuotteita sekä ratkaisuja vaativiin käyttökohteisiin. Miiluxin asiakkaita ovat kulutus- ja suojausterästen käyttäjät ja jälleenmyyjät maailmanlaajuisesti joita palvellaan Miilux® -Kulutusteräskeskuksesta lyhyillä toimitusajoilla, ammattitaidolla ja asiakaslähtöisesti. Miilux Oy sijaitsee Raahessa hyvien meri- ja maantieyhteyksien päässä. Miilux Oy on osa Miilukangas konsernia. Miiluxin asiakkaina on yli 400 eri alojen toimijaa ympäri maailmaa ja 10 vuoden olemassaolonsa aikana Miilux Oy on vakiinnuttanut asemansa laadukkaiden kotimaisten kulutusterästuotteiden toimittajana. Miilux Oy sai kotimaisuudesta kertovan avainlipun tuotteilleen vuoden 2010 alussa.
Miilux Kovaa Reunasta Reunaan
Miilux hakee tuotteilleen parhaan mahdollisen kulutuskestävyyden karkaisemalla tuotteet viimeisenä työvaiheena. Esimerkiksi Miilux-huulilevyt poltto-/plasmaleikataan ja viistetään ennen karkaisua raaka-aineen ollessa vielä ns. valssaustilassa. Karkaisemalla huulilevy polttoleikkauksen ja viisteytyksen jälkeen, syntyy huulilevy, joka on Kovaa Reunasta Reunaan Miilux® tuote.
Paitsi, että Miiluxin valmistusmenetelmällä saadaan hyvin kulutusta kestävä tuote, sen valmistaminen on kustannustehokasta. Miilux® tuotteisiin lukeutuu paljon erityyppisiä teriä ja terän pitimiä, joiden valmistuksessa koneistus on olennainen työvaihe. Kun tuote koneistetaan ennen karkaisua, on koneistus nopeaa ja tehokasta.
Nopeat toimituksetympäri Suomea
Mitä tahansa asiakas haluaakin, sen Miilux tekee, olivatpa toiveet sitten pieniä (teräpalat) tai suuria (seularummut). Nopeimmillaan kulutusterästuotteet lähtevät asiakkaalle jo samana päivänä tilauksesta. Normaali toimitusaika Miilux® tuotteille on 3 – 6 työpäivää. Tuotteet myydään yleensä asiakkaalle perille toimitettuna kiinteään hintaan. Näin asiakkaalle ei tule ikäviä yllätyksiä esim. suurten rahtikustannusten vuoksi.
Teräsmiehen tekemää
Miilux Oy on panostanut markkinointiin vuoden 2010 alusta erityisen voimakkaasti. Miilux tulee näkymään asiakkailleen uudella ilmeellä: ”Teräsmiehen tekemää”. Mainonnassa ja uudistuneilla kotisivuillaan Miilux Oy haluaa tuoda entistä enemmän ihmisiä esille. Miiluxilla on ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, jonka ansiosta Miiluxista on tullut merkittävä toimija kulutusteräsmarkkinoilla. n
Miiluxin nettisivut uudistuneet.
Ks. www.miilux.fi
Vulkaaninen tuhka vaikutti Bauman kävijämäärään
14.05.2010
ALLU osallistui Baumaan korkein odotuksin kahdella osastolla (työnäytösalueella F9/ N914 sekä hallissa B3/323). Valitettavasti ensimmäiset päivät olivat enemmän tai
vähemmän pettymyksiä, sillä Islannissa purkautuneen tulivuoren tuhkat sulkivat useiden maiden ilmatilan, myös Saksan. Tuhkasta huolimatta Bauma ilmoittaa vuoden 2010 kävijämääräksi 415 000 henkilöä, joka on vain 17 % vähemmän kuin vuonna 2007. Suurin osa kävijöistä (65 %) oli kuitenkin saksalaisia, jotka kansoittivat Bauman käytävät messujen loppupuolella.
ALLU esitteli uusia tuotteita
Uusi ja täydellinen ALLU D –sarja esiteltiin messuyleisölle Baumassa. Uusi sarja otettiin vastaan todella hyvin ja asiakkaat olivat kiinnostuneita ALLUn uusista innovaatioista, joita uudessa mallisarjassa on useita. Eräs niistä on patentoitu laakereiden suojaus pölyä vastaan. Uusi D –sarja kattaa nyt sekä seulamurskaus- että hienojae puolen (0 – 15 mm tai 0 – 25 mm lopputuote jaekoot) mallit. Mallisarjassa on kolme eri runkovaihtoehtoa: Basic, Strong ja Heavy Duty. Jokaiseen käyttökohteeseen löytyy varmasti oikea kone 37 erilaisen mallin joukosta.
Baumassa uusia malleja esiteltiin ensimmäistä kertaa kunnolla ja vaikutukset näkyivät heti tilauskirjoissa. ”Uusia kauppoja solmittiin useita, vaikka osa asiakkaistamme ei päässytkään paikalle lentojen peruuntumisen vuoksi. Bauma on erittäin tärkeä kohtauspaikka vanhoille ja uusille asiakkaille. Olemme varmasti mukana myös seuraavalla kerralla”, toteaa ALLU Finlandin myyntijohtaja Pekka Kiukkonen.
’’ALLU tuotteiden käytön helppous on aina ollut eräs tärkeimmistä asioista asiakkaillemme. Pulttikiinnitteinen adapteri sekä pisto että kuokkamallin työskentelyyn sekä itse työskentely ALLU seulamurskaimella on saanut paljon positiivista palautetta markkinoilta.’’ ALLU seulamurskaimilla työskentely onnistuu yhdellä käynnistyksellä ilman edestakaista pyöritystä. Seulamurskainmalleissa vaihdettavilla teräpaloilla voidaan helposti muuntaa kone aina työkohteen mukaan.
Lähes 25-vuotisen historiansa aikana ALLU on tuonut markkinoille uusia ideoita ja teknologiaa kuuntelemalla asiakkaitaan tarkasti. Seulamurskainteknologian pioneerina ALLU on levittänyt tämän uuden työskentelytavan tietoutta ympäri maailman. ALLU tuotteiden tekniset ominaisuudet ja tuotteiden uudet innovaatiot ovat vakuuttaneet asiakkaat vuosien ajan Suomessa ja Suomen rajojen ulkopuolella.
Uusi PFM Painesyötin Stabilointiin
ALLUn ulko-osastolla (F9/N914) vierailijoilla oli mahdollisuus tutustua uuteen ALLU PFM (Pressure Feeder Mobile) painesyöttimeen ensimmäistä kertaa. PFM on uusin lisäys ALLUn massastabilointi tuotevalikoimaan, joka sisältää myös tela-alustaisen PF (Pressure Feeder) painesyöttimen, the PM (Power Mix) sekoitinyksikön sekä DAC. (Data Acquisition Control System) tiedonkeruujärjestelmän, jolla kontrolloidaan massastabilointiprosessia.
Uusi PFM on suunniteltu kuivan sideaineen syöttöön ja se on rakennettu trailerin päälle, joka mahdollistaa syöttimen helpon liikuteltavuuden kohteelta toiselle. Uusi ALLU PFM soveltuu loistavasti kahden eri sidosaineen sekoitukseen. ALLU PFM on siis sekä syöttöyksikkö erilaisissa stabilointiprojekteissa, mutta sitä voidaan käyttää myös liikkuvana kuivan sideaineen sekoittajana.
ALLU PFM:ssa on kaksi 10 m3 sideainesäiliötä, tehokas moottori ja kapasiteettia stabiloida 150 m3/tunti. Maksimi syöttöetäisyys on jopa 200 m. Tehokas moottori, kompressori sekä joustava ohjaustekniikka mahdollistavat ALLU PFM:n käytön myös pilaristabilointilaitteiden sideaineen syöttöyksikkönä.
INFOBOX
Lisätietoja:
Sari Pekkala
+358 (0)40 531 1551,
sari.pekkala@allu.net
Takeuchin ja Atlaksen ympäristöystävällistä tekniikkaa
14.05.2010
Bauma 2010 keräsi 415 000 kävijää. Suuren huomion messuilla saivat osakseen Takeuchin ja Atlaksen uutuusmallit.
Takeuchin osastolla suuren huomion kohteena olivat prototyyppinä esitelty vihreitä arvoja kunnioittava akkukäyttöinen TB 117 E ja 16 tonnin uutuus, pyöräalustainen TB 1160 W.
Atlas esitteli niin ikään vähäpäästöisen mallinsa Atlas AR 60 Hybrid II. Esirippu Baumassa nostettiin myös kurotuksella varustetulle pyöräkuormaajalle Atlas AR 75 T.
Takeuchin odotettu isompi pyörä-alustainen
Takeuchi TB 1160 W ensi-esiteltiin Baumassa, mutta koneen prototyyppi nähtiin jo viime Intermatissa. Japanilaisuutuus täydentää Takeuchin valikoimaa pyörä-alustaisten isommassa päässä. – Takeuchin osasto oli Baumassa yksi messujen vilkkaimpia osastoja. Saksan Takeuchi myyjän (Shäffer) mukaan 1160 W:n kysyntä on ylittänyt odotukset ja koneista väännettiin kauppaa vilkkaaseen tahtiin, kertoo Honka Trading Oy:n Tomi Ylipaasto.
Koneessa on vakiovarusteena mm. ilmastointi, puskulevy, tassut ja tarkka propo-ohjattu hydrauliikka. TB 1160 W on ensimmäinen Takeuchi ilman tyvitaittoa. Puomi tässä mallissa lähtee hytin vierestä.
– Koneita ei ole vielä myyty Suomeen, mutta Ruotsissa on ollut koneita testiajossa vuoden päivät ja sieltä saatujen loistavien palautteiden perusteella kone soveltuu mainiosti Pohjolan olosuhteisiin. TB 1160 W tulee asettamaan uudet standardit kokoluokkaansa. Uudelle tasolle asettuvat mm. tarkkuus ja työskentelymukavuus. Kun vielä ynnätään, että hinta tulee olemaan todella kilpailukykyinen kilpailijoihin ja koneen laatuun nähden, menestyskonsepti on Suomessakin taattu, povaa Ylipaasto.
Vähäpäästöinen TB 117 E
Akkukäyttöinen Takeuchin protyyppi oli ensimmäistä kertaa yleisön ihmeteltävänä Baumassa. TB 117 E mallinimeä kantava kone saataneen tuotantoon ensi vuonna.
Kyseessä on Takeuchin ensimmäinen akkukäyttöinen malli. Takeuchilla on tosin jo tätä ennenkin tietotaitoa sähköisistä kaivinkoneista. Esimerkiksi TB016SH on täysin sähkökäyttöinen malli, mutta siinä ei ole akkua vaan kone saa virtansa voimavirtakaapelista jatkuvasti syötettynä. Tätä mallia on myyty jo vuosia Saksassa ja siitä on tullut markkinajohtaja omassa luokassaan.
Akkukäyttöisen koneen tuotantomallissa tulee olemaan 6 tunnin tehollinen työaika. Akkujen käyttöikä on noin 3000 tuntia.
Kone soveltuu erityisesti kohteisiin, missä ilmanvaihto on rajallinen ja etenkin jos työtilassa on muita ihmisiä.
– Sain itse kokeilla TB 117 E:tä messuilla ja uutuus oli yhtä hieno kaivaa kuin TB016. Akkukäyttöisyys tekee siitä tosin hiljaisemman. Tehoiltaan kone on lähes TB016 luokkaa, sanoo Ylipaasto.
Atlas uutuuksia
Atlas AR 60 H on Atlaksen ja Deutz-moottorivalmistajan yhteistyön tuloksena syntynyt hybridi. Koneen työpaino on noin 4,7 tonnia ja polttomoottorin teho 36,9 kW. Sähkögeneraattorin maksimiteho on 30 kW. Paino on sama kuin normaalissa AR60:ssä, mutta tehoa tavallisessa mallissa on vähemmän, 47,5 kW.
– Hybridin tarkoituksena on saada päästöjä ja polttoaineen kulutusta pienemmiksi. Tämä on erittäin tärkeää varsinkin muutaman vuoden päästä tiukentuvien päästöjen normien takia. Tier 4 moottorit tuovat suuria haasteita moottorin valmistajille. Hybridi tulee laajentumaan tulevaisuudessa muihinkin Atlaksen malleihin, pohtii Ylipaasto.
Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan uusi hybridi AR 60 H on saatavilla ensi vuonna Suomen markkinoille.
Myös prototyyppi AR 75 T näki päivänvalonsa Baumassa. Kyseessä on kokonaan uusi malli, joka esittelee myös tulevien Atlaksien muotoilun suuntaviivoja.
INFOBOX
Uusi malli on pyöräkuormaaja, jossa on kurottaja yli 4 metrin ulottuvuudella. Tämä on uusi aluevaltaus Atlakselle, johon tuotekehitystä on tehty pitkään, jotta voidaan saavuttaa Atlakselle tunnettu luotettavuus.
AR 75 T painaa 5,6 tonnia ja siinä 75 hv moottori.
Koneeseen on istutettu kurottajan ja pyöräkuormaajan parhaimmat ominaisuudet esimerkiksi maatalouden tarpeita ajatellen.
Lisätietoja: Honka Trading Oy,
puh. (02) 573 700, www.honkatrading.com
Mitä vaaditaan polttoainesäiliöltä, jolla kuljetetaan polttoainetta työmaalle?
14.05.2010
Työkoneen polttoainehuolto hoidetaan normaalisti irtosäiliöllä, jota kuljetetaan pakettiautossa, peräkärryssä tai konelavetin mukana. Tilavuudeltaan suuret säiliöt tankataan normaalisti työmaalla paikalle tulevasta säiliöautosta, pienemmät säiliöt täytetään itse huoltoasemalla.
Usein ensimmäinen merkki yrittäjästä työmaalla on polttoainesäiliö. Vaatimukset täyttävä, hyväkuntoinen säiliö herättää luottamusta, paikalla on ammattinsa osaava yrittäjä.
Useimmat käytössä olevista säiliöistä ovat omin mitoin itse tehtyjä tai teetettyjä, osa ostettuja. Ylivoimaisesti suurin osa työmailla olevista säiliöistä on edelleen sellaisia, jotka eivät täytä tämän päivän vaatimuksia polttoaineen kuljetukselle ja varastoinnille. Koneyrittäjille on ollut myös epäselvää, minkälainen vaatimukset täyttävä säiliö tulisi olla.
Polttoaineen kuljetus ja varastointi
Palavien nesteiden varastosäiliöiden rakenteesta on säädös kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä (1985/313) ja vaarallisten aineiden kuljetuksessa käytettävien säiliöiden rakenteesta on liikenne- ja viestintäministeriön asetus (2009/171).
Polttoaineen irtosäiliökuljetus vaikkapa pakettiautossa tai peräkärryssä edellyttää, että säiliön on oltava ns. IBC-pakkaus. Nimi pakkaukselle muodostuu englannin kielestä, sanoista Intermediate Bulk Container. Säiliöllä, joka on IBC-pakkaus saa kuljettaa polttoainetta työmaalle. Lupa oikeuttaa polttoaineen kuljettamisen maantie-, rautatie- ja vesiliikenteessä Suomessa ja kansainvälisessä liikenteessä. Polttoaineen varastoinnissa on lisäksi usein maakohtaisia lisävaateita, joilla täydennetään IBC-vaatimuksia.
Säiliön kuljettaminen polttoaineineen edellyttää siis, että säiliö on IBC-pakkaus. Suomessa IBC-hyväksyntä mahdollistaa sellaisenaan myös polttoaineen varastoimisen, mikäli säiliön tilavuus on pienempi kuin 1500 litraa ja säiliö täyttää KTM:n edellyttämät polttoaineen varastointivaatimukset. Säiliön valmistusmateriaali on oltava teräs tai alumiini ja valmistusmateriaalien vaaditut ainepaksuudet tulee täyttyä.
Suurimman IBC-pakkauksen tilavuus voi olla 3000 litraa. Polttoaineen varastoiminen IBC-pakkauksissa, joiden tilavuus on 1500 litraa tai suurempi edellyttää , että säiliöt täyttävät ns. varastosäiliöstandardin ja KTM:n päätöksen pykälät.
IBC-pakkakseksi hyväksytyn polttoainesäiliön tunnistaa säiliökyltistä; ympyrän sisällä on allekkain kirjaimet U ja N, lisäksi tämän perässä numerokirjainyhdistelmä 31A. Säiliökyltissä tulee olla myös tarkastuslaitoksen leima.
Edellä kerrottuihin polttoaineen kuljetus ja varastointivaatimuksiin on poikkeukseksi hyväksytty sellainen polttoainesäiliö, joka on otettu käyttöön ennen 01.01.1999. Säiliössä on oltava lisäksi kilpi, jossa on tarkastuslaitoksen hyväksymisleima ja säiliön valmistusvuosi 1998 tai vanhempi vuosiluku. Lisäksi säiliön kunto on oltava hyvä. Edellä kuvatulla, vanhalla säiliöllä saa kuljettaa ja varastoida polttoainetta voimassa olevan siirtymäajan loppuun, mikä päättyy 30.06.2011. Käytännössä em. vaatimukset täyttäviä, vanhoja säiliöitä on erittäin vähän.
Yrittäjillä on käytössä säiliöitä, joiden valmistuskilpi kertoo sen valmistetun SFS 2733 standardin mukaan. Säiliö on silloin polttoaineen varastosäiliö ei kuljetukseen hyväksytty IBC-pakkaus. Ko. standardin mukaisessa säiliössä voi varastoida polttoainetta jatkossakin. Tällaiset säiliöt ovat normaalisti kiinteinä esim. maatilojen tai konehallien pihamaalla.
Säiliöhankinnassa ja IBC -pakkauksissa huomioitavaa
IBC-pakkauksen kunto on tarkistutettava annettujen määräaikojen mukaan; uutena, 2,5 vuoden ja 5 vuoden välein sekä mahdollisten korjausten jälkeen. Uuden, 5 vuotta vanhan ja korjatun säiliön tarkistus on laajempi, 2,5-vuotistarkastus on vaatimuksiltaan kevyempi.
Valittaessa hankittavan polttoainesäiliön tilavuutta on huomioitava mm. VAK-ajoluvan tarve, siirtoauton tai peräkärryn kantavuus ja miten säiliö tankataan. Säiliön tilavuuteen 1000 litraa asti voidaan hyväksytyssä säiliössä kuljettaa polttoainetta ilman VAK- ajolupaa, suurempi säiliö vaatii kuljettajalta VAK-ajoluvan.
Kuljettavan ajoneuvon tai peräkärryn kantavuus selviää rekisteriotteesta. Säiliön tankattu paino saadaan, kun säiliön omaan painoon lisätään säiliön tilavuus litroina kerrottuna nesteen ominaispainolla, joka on esim. polttoöljylle n. 0,83 kg/l.
Polttoainejakelijat toimittavat polttoaineen työmaalle ilman rahtikuluja normaalisti, jos toimitus on vähintään 1000 litraa. Mikäli tämä on säiliön oston kriteerinä ja kuljetuspaino tai VAK-ajolupa ei ole ongelma, säiliötilavuudeksi kannattaa valita yli 1000 litraa.
Kaksoisvaippainen tai valuma-altaallinen polttoainesäiliö ei ole IBC-vaatimuksiin kuuluva. Jotkut työnantajat tai ympäristöviranomaiset voivat vaatia esim. pohjavesialueilla työskenneltäessä kaksoisvaippaisen säiliön. Useimmat IBC-pakkaukset on saatavissa myös kaksoisvaippaisina.
Hyväksyttyjen polttoainesäiliöiden toimittaja, Metsätyö Oy
Jo lähes kymmenen vuotta sitten Metsätyö Oy yhdessä Saarijärven Säiliövalmiste Oy:n ja Saarijärven Päätytuote Oy:n kanssa paneutui urakoitsijoille sopiviin polttoainesäiliöihin. Kartoitettiin urakoitsijoita haastattelemalla tarvittavat säiliömalliston tilavuudet, mitat ja muut polttoainehuollossa tärkeät asiat. Säiliömalliston tuli täyttää luonnollisesti myös viranomaisvaatimukset.
Tuotteet jalostuivat ideoitten pohjalta ja suunniteltiin Turvatankki-säiliösarja, joka kattaa matalat PickUp-säiliöt ja korkeammat, kantikkaat ja lieriömäiset säiliöt. Turvatankkeja on saatavana useita eri kokoja, tilavuudet 330…2800 litraa. Kaikki Turvatankki-mallit ovat polttoaineen kuljetukseen hyväksyttyjä IBC-pakkauksia, joissa saa myös varastoida polttoainetta.
INFOBOX
Lisätietoja:
Metsätyö Oy:n henkilökunnalta Hämeenlinnassa, Jyväskylässä
ja Rovaniemellä.
Tuulennopea Hyundai R140W-9 matkalla maailmalle!
14.05.2010
Hyundai R140W-9 on kokonaan uudistunut edellisestä mallista. Suurin muutos on kuusisylinterisen 6,7 litraisen common-rail Cummins dieselin käyttö voimanlähteenä. Hydrauliikkapumppuna on Kawasakin aksiaalimäntäpumppu, tuotoltaan 2 x 168 l/min. Ohjaukselle ja jarruille on oma kaksoispumppunsa sekä esiohjaukselle omansa. Edellä mainitut luvut eivät ole pelkkiä numeroita, vaan moottorin 135 DIN hevosvoimaa myös pystytään käyttämään hydrauliikkatehon tuottamiseen. Kaivuutöissä tuskin kaivataan yli 1400 rpm käyntinopeuden käyttöä, mikä osaltaan pienentää polttoaineenkulutusta. Jo 1500 rpm moottorin nopeudella hydrauliikka tuottaa 240 l/min, joka yksistään riittäisi vertailussa moniin kilpailijoihin. Maksimi kokonaistuotto on 336 l/min moottorin 2100 rpm. Riittävä kokonaisteho yhdistettynä runsaaseen hydrauliikan tuottoon mahdollistaa todellisen 37 km/h ajonopeuden. Vakiovarusteena oleva ryömintätoiminta helpottaa hallintaa yhtäaikaisesti puomistolla, ajolla ja lisävarusteilla työskenneltäessä.
Työpäivien kuitenkin venyessä tulee työergonomian olla kohdallaan. Hyundai R140W-9 vastaa varmasti näihin vaatimuksiin. Hyundai 140W-9:n erittäin pienet meluarvot, 71dB sisällä ja 99 dB ulkona, tulevat saamaan kiitosta. Kuusisylinterisen moottorin ääni ei juurikaan kantaudu ohjaamoon. Tehokkaampi automaatti-ilmastointi varmistaa kuljettajan jaksamisen sekä talvella että kesän kuumallakin. Laadukas, lämmitettävä istuin yhdistettynä kaivuuvipujen etäisyys- ja korkeus-säätöön antavat erikokoisille kuljettajille hyvän ajoasennon. Ohjauspyörässä on sekä etäisyys että kallistussäätö. Itse ohjauspylväs ei rajoita näkyvyyttä kaivuualueelle suurikokoisen monitoiminäytön sijaitessa oikealla etuviistossa. Muutenkin kaikki katkaisijat ovat sijoitettu joko ohjauspylvääseen tai kuljettajan ”oikealle kädelle”. Etuakselin kallistuksen lukitus voidaan valita joko manuaaliseksi tai automaattiseksi. Tukitassuja ja puskulevyjä voi käyttää yhdessä tai erikseen.
500 tunnin huoltovälit pitävät koneen työmaalla ja -9 pyöräalustainen on edeltäjiensä tapaan aivan helposti huollettavissa työmaalla. Huoltomies pystyy kuittaamaan huollot tehdyksi sekä tarvittaessa testaamaan koneen ja lukemaan mahdolliset vikakoodit ilman sylimikroa. Tarvittaessa koneen kaikki käyttö-, huolto- ja vikadiagnostiikkatiedot voidaan lukea myös satelliitin välityksellä. Tämä järjestelmä toimii myös turvana varkaita vastaan.
Uudet -9 pyöräalustaiset kaivinkoneet tullaan varustelemaan Telakoneen omalla korjaamolla. Tuttuja valinnaisia varusteita ovat esimerkiksi valotelineet, hydrauliikan oksitukset, pyörityshydrauliikat, harja/niittokonehydrauliikat, neljännet lisähydrauliikat, pikakiinnikkeet ja erilaiset kauhanpyörittäjäasennelmat. Peruutuskamera on vakiovarusteena.
INFOBOX
Lisätietoja:
Suomen Telakone Oy
Puh. (03) 424 0220
www.telakone.com
POME Pomarkun Urakoitsijatarvike Oy
14.05.2010
Satakunnasta Pomarkusta löytyy urakoitsijalinjan POME- lisälaitteita valmistava konepaja, joka vuodesta 1976 lähtien on työskennellyt kaivurien kaivinkoneisiin ja taajamakoneisiin lisälaitteita kuten kauhoja, pihtejä ja lumiauroja eri muodoissa sekä hiekoitus laitteita.
Satamiin nostoapuvälineitä ja kahmareita vaijeri- ja hyrdaulikäyttöisenä. Kaikista laiteista on tehty vahvoja sekä kulutuksen kestäviä. Ne kaikki on valmistettu urakoitsijan etua silmälläpitäen.
POME on etu sellaiselle urakoitsijalle, joka urakoi paitsi maansiirroissa niin myös lumen ja jään kanssa. Tai on muuten näiden ainesten käsittelyssä ja on tekijän kaverina.
Ne kaikki on valmistettu parhaista saatavilla olevista raaka-aineista. Rakenneteräkset ostetaan luotettavilta ja taatuilta toimittajilta, jotka takaavat markkinoitavat materiaalit meille, joten urakoitsija saa parhaista materiaaleista valmistetun POME- tuotteen, jonka POME valmistaa 9001 laatujärjestelmän mukaisesti ja urakoitsija saa myös takuun ostamaansa laitteeseen ja se on POME etu.
POME tuotteet suunnitellaan nykyaikaisella 3D suunnitteluohjelmalla, joka siirtää suunnitellut osat kaapeleita myöten osavalmistukseen ja näin saadaan laadukas POME- tuote alusta alkaen, tällöin ammattitaitoisten metallitaitajien valmistama POME tuote on tehdyn näköinen ja toimiva, sekin on urakoitsijan etu.
Toimitukset ovat nopeita, koska POME:lla valmistetaan etukäteen aihioita ja puolivalmisteita, joten siitä on helppo ja nopea jatkaa. Tilauksen saatuaan POME alkaa toimia urakoitsijan edun mukaisesti. Se on helppo toteuttaa POME:n nykyaikaisissa toimintatiloissa, joihin urakoitsijat voivat tulla tutustumaan milloin vain työaikana. Kahvit kyllä tarjotaan!
Kehityksellä on vahva merkitys, joten POME:lla on uutuuksia, joita on sopiva aika kehitellä näin hiljaisempana aikana. Nyt nivelauraan on ilmestynyt sivuttaiskallistuksen keskitysjouset, ne helpottavat laitteen siirtymistä toiseen työkohteeseen kun aura pysyy vaakasuorassa. Myös pienenpiin POME nivelauroihin saadaan patentoitu sivuharja.
Muita uutuustuotteita ovat harjakauhat sekä avoharjat, joilla nurkat pysyy siisteinä teistä ja kujista puhumattakaan. POME valikoimaan on lisätty lajittelu ja purkukoura, joita on kolmea kokoa 3, 6 ja 9 tonnin koneisiin. Kehittelyssä on myös muita laitteita, joita on valmistettu urakoitsijoiden pyynnöistä ja toivomuksista. Ne ovat yksittäistuotteita mutta laadukkaita, kestäviä ja toimivia POME laitteita. Tämäkin on POME- etu urakoitsijoille, jotka saavat työskennellä huolettomasti toimivilla POME lisälaitteilla.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.pome.fi
Kurikan Hyväkone Oy ja Hykoteam Oy uusiin tiloihin
14.05.2010
Kurikan Hyväkone Oy perustettiin vuonna 1993 Yrjö, Vesa-Matti ja Ismo Keskimäen toimesta kahden perheen maatalousyrityksen sivuelinkeinoksi. Kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2003 perustettiin konepajayritys Hykoteam Oy, joka valmistaa Hyväkone Oy:n myymät Camion tuotteet; teliakselistot kaikkiin kärryihin, irtotelit, metsäkärryt, paali- ja laatikkokärryt, rehuhäkit sekä erikoishäkit. Myös isojen maansiirtokärryjen valmistus on juuri aloitettu.
Pienkuormaajia ja murskaimia
Hyväkone Oy on kehittänyt tuotevalikoimaansa runsaasti vuosien saatossa. Tänään Hyväkone Oy:n kautta on saatavissa Giant-pienkuormaimet, Agrimaster-murskaimet, Camion-kärryt sekä telit, renkaita, vanteita, GKN pyörän navat ja akselit sekä laajasti erilaisia kauhoja, hiekoittimia, puukouria, kiinnikkeitä ja sovitteita.
Uudet toimitilat Ikarissa
Alunperin toiminta keskittyi Kurikan Miedon kylälle, jossa toimitiloja ei oltu suunniteltu Hyväkoneen ja Hykoteamin tarpeisiin. Viime vuosien voimakas kasvu loi paineita mittaville investoinneille paikkaan, joka oli hieman syrjäinen. Oli tehtävä päätös, jolla yrityksen kasvu saisi toimivat puitteet. Ikarin teollisuusalueelta vapautui molempien yritysten tarpeisiin sopiva teollisuuskiinteistö lähellä Kurikan keskustaa valtatie 3:n läheisyydessä, jonka ostamisesta yritys teki sopimuksen vuonna 2009. Huhtikuussa 2010 vietettiin uuden toimipaikan avajaisia ja runsaan yleisön perusteella paikan valinta otettiin hyvin vastaan.
INFOBOX
Lisätietoja:
IKurikan Hyväkone Oy
Teräskatu 2, 61300 Kurikka
(06) 450 4560
www.hyvakone.com
myynti@hyvakone.com
Hansa-Machines tarjoaa viherrakennukseen kantojyrsimet
14.05.2010
GreenMech - oksahakkureita maahantuovan Hansa-Machinesin entuudestaan laajaan valikoimaan lisätään jatkossa kantojyrsimet. Oksahakkureiden kautta haaviin tarttunut tsekkiläinen Laski-edustus kattaa viherrakennuksen koneet joka lähtöön. Klaukkalassa, toukokuun 7-8. päivänä, pidetyt esittelypäivät kiinnostivat ja kauppaakin tehtiin.
Kuntasektori
suurin asiakasryhmä
Euroopan markkinoilla jo lähes 20 vuotta tunnetun Laskin suurin kohderyhmä on ollut kuntasektori. Viherrakennukseen, kevään tultua Suomeenkin, Hansa- Machines tuo uudella maahantuontiedustuksellaan mukavan piristyksen. Laskin valikoima kattaa koneet joka tarkoitukseen: työnnettävä, itsekulkeva, traktorin perään, pyörillä, teloilla jne. Merkin alta löytyvät myös ketjukaivurit sekä lehti-imurit.
– Markkinat ovat piristyneet huomattavasti. Pientä problematiikkaa tosin aiheuttaa pidentyneet toimitusajat, toteaa toimitusjohtaja Tero Tommila. Laski-edustuksen saatuamme, hyvien GreenMech -suhteiden myötä, keväästä tulee positiivisen kiireinen.
– Tänne Klaukkalaan saimme onneksi piinkovan ammattimiehen. Tommila viittaa Etelä-Suomen aluemyyntipäällikköön, reilun kuukauden palveluksessa olleeseen Keijo Viinikaiseen. Lähes 40 vuotta alalla toimineen Viinikaisen kokemusta arvostetaan ja ennen kaikkea osaamista.
Ensimmäinen tela-alustainen Laski Predator P 26 lähtikin jo Viinikaiselta Kouvolaan Viherrakennus Korpelan palvelukseen.
Lisää uutuuksia tulossa
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla Klaukkalaan saapuu 15 tonnin tela-alustainen Neuson 14504 kaivukone koeajettavaksi. Koneen ensiesittely oli väst´ikään Bauma-messuilla.
Lisäksi pienkuormaajille ja minikoneille tarkoitettuja vesakkoleikkureita ja jyrsimiä valikoimasta löytyy useita.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.hansamachines.fi
100-vuotiaan perheyrityksen vauhti kovenee Machineryn Konepäivät Turussa 5.–6.5.2010
14.05.2010
Olemme kevään aikana uudistaneet näyttelytilojamme merkittävästi, joten nämä olivat myös vähän niin kuin uutuusnäyttelyn avajaiset. Turun toimipisteemme palvelee rakennusteollisuuden sekä konepajateollisuuden tuotteiden ja huoltojen osaavana kumppanina. Lisäksi meiltä löytyy asiantuntemusta muun muassa dieselmoottoreiden saralla. Nämä kaikki eri toimialat, sekä niihin liittyvät koneet ja palvelukokonaisuudet, olivat vahvasti edustettuina Konepäivillämme, aluepäällikkö Mika Isaksson kertoo.
– Itse tapahtuma oli suuri menestys. Jopa sääkin suosi konepäiviämme, ja kävijöitä oli yli kaksisataa. Tämä on mielestäni vahva merkki siitä, että tapahtumaa todella arvostettiin asiakaskuntamme keskuudessa, Isaksson myhäilee tyytyväisenä.
Päivät tuottivat tulosta
– Vastaavanlaista tapahtumaa ei ole aiemmin toteutettu nykyisessä toimipisteessämme, mutta voin luvata että jatkoa seuraa! Konepäivät eivät pääty tähän, vaan toimitiloihimme jää pysyväisnäyttely. Lisäksi tarkoituksena on jatkaa esittely- ja koulutustoimintaa jossakin laajuudessa – olemmehan yksi alueemme merkittävimmistä toimijoista edustamillamme toimialoilla, Mika Isaksson kertoo.
– Päivien aikana tehtiin jo kauppoja ja lisäksi saimme runsaasti ”lähtöjä”, jotka jalostunevat tilauksiksi tarjousten teon jälkeen. Uskon, että niin asiakkaat, myyjät kuin muutkin sidosryhmät olivat näkemäänsä ja kokemaansa tyytyväisiä. Konepäivillä vierailleet pääsivät tutustumaan Machineryn osaamiseen, uutuustuotteisiin ja palvelukokonaisuuksiin rakennuskoneiden, konepajateollisuuden, dieselmoottoreiden, huoltopalvelujen ja varaosien saralla, Isaksson jatkaa.
– Lisäksi jaoimme muun muassa tietoa uusista telinemääräyksistä. Osansa kaikesta tiedosta saivat myös tulevaisuuden tekijät, kun koko luokallinen ammattioppilaitoksesta tänä keväänä valmistuvia oppilaita vieraili Konepäivillä. Tästä meidän kaikkien on hyvä jatkaa, Isaksson summaa lopuksi.
INFOBOX
Lisätietoja:
Mika Isaksson, puh. (02) 276 4444,
mika.isaksson@machinery.fi, www.machinery.fi.
Yritysjärjestelyllä Nordic TANK Pohjoismaiden suurimmaksi säiliöperävaunujen valmistajaksi
14.05.2010
Suomalaisten Jyki Group Oy:n tytäryhtiöiden Site Oy:n ja Interconsult i Falkenberg Ab:n, sekä OBAS Oy:n kuorma-autojen säiliöperävaunujen ja säiliöpäällirakenteiden valmistus yhdistetään yritysjärjestelyllä uudeksi Nordic TANK Oy:ksi. Yhtiöstä tulee Pohjoismaiden suurin raskaiden säiliöperävaunujen ja säiliöpäälirakenteiden valmistaja.
Nordic TANKin omistavat Teknoventure Management Oy:n hallinnoimat rahastot, Suomen Teollisuussijoitus Oy, Jyki Group Oy ja uuden yhtiön toimitusjohtajaksi tuleva OBAS Oy:n toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Mika Rytky. Järjestelyn kauppahintaa ei julkistettu.
Nordic TANKin asiakkaat ovat pääasiassa pohjoismaisia ja venäläisiä kuljetusyrityksiä sekä teollisuusyrityksiä. Säiliöperävaunuilla ja -yhdistelmillä kuljetetaan esimerkiksi rakeisia ja jauhemaisia tuotteita kuten viljaa ja sementtiä; nestemäisiä elintarvikkeita kuten maitoa ja olutta; polttonesteitä ja öljyjä; nestemäistä jätettä; kemikaaleja; sekä nestemäisiä kaasuja.
Yhtiön liikeidea on täyden palvelun malli, jossa asiakas saa yhdeltä toimijalta kaikki palvelut tuotteen koko elinkaaren ajan: uudet tuotteet, vuositarkastukset, huollot sekä tehdaskunnostuksen tai kierrätyksen.
- Osalla asiakkaista on varmasti kiinnostusta myös vuokrata ajoneuvosäiliöitä ja säiliöperävaunuja, sillä kuljetusyhtiöiden sopimukset teollisuuden kanssa ovat nykyään verraten lyhyitä. Näin kuljetusyritykset voivat vapauttaa pääomiaan muuhun liiketoimintaansa ja pienentää investointeihin liittyviä riskejä, toimitusjohtaja Rytky kertoo.
- Venäjällä markkinat ovat heräämässä, ja seuraaviksi 3-10 vuodeksi voi ennustaa voimakastakin kasvua, sijoitusjohtaja Mauri Visuri Teknoventuresta arvioi.
- Suurena yrityksenä Nordic TANK saa kustannusetuja keskitetyllä ostotoiminnalla, toisiaan tukevilla tuoteperheillä sekä ennen kaikkea laajentamalla palvelutoiminta säiliöauton koko elinkaarelle. Huollosta on mahdollista rakentaa suhdannevaihteluita tasaava kannattava liiketoiminta, Teollisuussijoituksen sijoitusjohtaja Antti Kummu perustelee.
Nordic TANKin kotipaikka on Oulu. Valmistus on keskitetty kolmeen tehtaaseen Kuortaneelle, Ouluun ja Ruotsin Falkenbergiin. Yhtiön huoltopalveluverkoston muodostavat Oulu, Jyväskylä, Lieto ja Hamina Suomessa sekä Nyköping ja Falkenberg Ruotsissa, Oslo Norjassa, sekä lisäksi myyntiyhtiö Pietarissa, Venäjällä.
Perustettavassa konsernissa työskentelee noin 250 henkilöä.
SITE valmistaa jauheiden ja rakeiden, polttonesteiden ja myös maidon kuljettamiseen tarkoitettuja säiliörakenteita. Yhtiö tarjoaa lisäksi huolto- ja varaosapalveluja Kuortaneella.
Yhtiö on perustettu 1975. www.site.fi
Interconsult valmistaa säiliörakenteita jauheiden ja rakeiden, maidon kuljettamiseen ja myös alipaine-/painelaitteita nestemäisten jätteiden kuljettamiseen. Lisäksi yhtiö tarjoaa huolto- ja varaosapalveluja Nyköpingissä, Falkenbergissä ja Oslossa. Yhtiö on perustettu 1947. www.interconsult.se
OBAS valmistaa vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkoitettuja säiliörakenteita ja on alallaan johtava kemikaalikuljetuksiin tarkoitettujen ajoneuvosäiliöiden ja säiliöperävaunujen valmistaja Skandinaviassa. Lisäksi OBAS huoltaa, korjaa ja tarkastaa raskasta ajoneuvokalustoa Oulussa, Jyväskylässä, Liedossa ja Haminassa. OBAS on perustettu vuonna 1993. www.obas.fi
Jyki Group Oy kuuluu Suomen merkittävimpiin päälirakenne- ja perävaunuvalmistajiin. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluvat JYKI puutavaraperävaunut, lavaperävaunut, perävaunualustat, telirakenteet ja jalkarungot sekä FOKOR lämpötilasäädellyt korit, jakelukorit, vaihtokuormatilat sekä kevyet korit. Lisäksi yhtiö tarjoaa huolto- ja varaosapalveluja Jämsässä ja Forsassa. www.jyki.fi
Teknoventure Management Oy on valtakunnallinen alueellisesti toimiva pk-sektorin pääomasijoittaja. Yhtiö hallinnoi viittä rahastoa, joiden yhteenlasketut sijoitusvarat ovat noin 50 miljoonaa euroa. Yrityksen toimipaikkana on Oulu. Teknoventure Management Oy kuuluu Profita Groupiin, jolla on toimistot Helsingissä, Turussa, Vaasassa ja Oulussa. Ryhmän palveluksessa on 20 pääomasijoittamisen ammattilaista ja ryhmän hallinnoimat rahastopääomat ovat noin 200 miljoonaa euroa. www.Teknoventure.fi
Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Yhtiö sijoittaa kasvuyrityksiin suoraan ja pääomasijoitusrahastojen kautta, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, kansainvälistymiseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Kohteena ovat kaikki toimialat. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yli 640 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi.
INFOBOX
Lisätietoja:
- toimitusjohtaja Mika Rytky, Nordic TANK Oy,
040 757 6665, mika.rytky (at) obas.fi
- sijoitusjohtaja Mauri Visuri,
Teknoventure Management Oy, 040 865 7946,
mauri.visuri (at) profitagroup.fi
- sijoitusjohtaja Antti Kummu,
Suomen Teollisuussijoitus Oy, 050 432 4486,
antti.kummu (at) teollisuussijoitus.fi
- toimitusjohtaja Aki Sirén, Jyki Group Oy,
0400 541 303, aki.siren(at) jyki.fi
Uudet Scania V8 -kuorma-autot ovat ylivoimaisen suorituskykyisiä ja tyylikkäitä
14.05.2010
Scanian uusi V8-moottori on 3 500 newtonmetrin vääntömomentin ja 730 hevosvoiman tehon ansiosta suorituskykyisin kuorma-autoissa käytettävä moottori. Scanian arvostetut V8-kuorma-autot erottuvat maanteillä muotoilun uusien yksityiskohtien ansiosta. Saatavilla ovat 500, 560, 620 ja 730 hevosvoiman moottorit. Scania XPI:n ja uuden 730 hevosvoiman
moottorin lukuisten muiden innovaatioiden ansiosta kuorma-autojen tuottavuus on aivan uudella tasolla.
Uuden huipputehokkaan moottorin markkinoille tuonnin yhteydessä Scania V8 -kuorma-autojen – vuoden 2010 kuorma-autoksi valittuun Scania R -sarjaan perustuvan malliston – yksilöllinen ulkoasu on suunniteltu heijastamaan autojen vahvaa asemaa markkinoilla sekä kuljettajien ja yrittäjien tuntemaa arvostusta.
”Scania V8 -mallisto on suunniteltu täyttämään tietty aukko kuorma-automarkkinoilla”, sanoo Henrik Henriksson, Senior Vice President, Scania Trucks. ”Suurin osa Scania V8 -asiakkaista tekee ostopäätöksen järkisyistä. He tarvitsevat suorituskykyisen, luotettavan ja jatkuvasti käytettävissä olevan kuorma-auton, jolla työ hoituu mahdollisimman tehokkaasti.”
”Ainutlaatuinen suorituskyvyn, kuljetuskapasiteetin, polttoainetaloudellisuuden, kestävyyden ja kuljettajien arvostamien ominaisuuksien yhdistelmä näkyy joka suhteessa erinomaisena tuottavuutena. Tämän tuloksena Scania V8 -kuorma-autojen jälleenmyyntiarvo on markkinoiden paras. Uusi muokattu tyyli tukee auton imagoa.”
”Uuden R 730:n tuottama puhdas teho on tärkeä, mutta vääntö on vielä tärkeämpi. Kun käden ulottuvilla ovat 3 500 newtonmetrin väännön tuottavat ohjaimet, kuljetustehtävät sujuvat leikiten ja kuljettajan suupielet kääntyvät väkisinkin ylöspäin”, Henriksson sanoo.
Scania V8 -mallisto on johtava huipputehokkaiden kuorma-autojen segmentissä. Sen osuus on yli puolet vähintään 600 hevosvoiman kuorma-autojen kokonaismyynnistä. Scanian vaativat V8-asiakkaat voivat valita neljästä tehovaihtoehdosta haluamansa. Valikoima on laaja, eikä sille löydy vertaista.
Yksikään kilpailija ei pysty ylittämään 3 500 newtonmetrin ja 730 hevosvoiman yhdistelmää. Scanian voimansiirto selviytyy yhdistelmästä vaivatta. Vaihdelaatikkoa on vahvistettu ja se asennetaan vakiona yhdessä uuden Scania Opticruise -vaihdeautomatiikan kanssa. Jouheva voimansiirto on V8-moottorin ominaispiirre, eikä muita voimansiirtokomponentteja ole sen vuoksi tarvinnut juurikaan muuttaa.
Uusi V8-moottori on täysin integroitu osa Scanian modulaarista moottorivalikoimaa. Sen perustana ovat modulaarinen moottorikonsepti ja tekniikat, joita Scania käyttää uusissa rivimoottoreissaan. Moottorissa on samalla runsaasti samoja ominaisuuksia ja komponentteja kuin nykyisissä V8-moottoreissa. Scanian periaate vaiheittaisista sekä muiden osien ja komponenttien kanssa yhteensopivista parannuksista vähentää asiakkaille aiheutuvaa vaivaa. Ammattitaitoiset huolto- ja varaosapalvelut ovat heti käytettävissä.
Uusi monitoiminostin 700M1 täyttää turvallisuusvaatimukset
14.05.2010
Materiaalinkäsittelyn laitetoimituksiin sekä kuljettimien valmistamiseen erikoistunut
MeramaTec Oy on lanseerannut markkinoille kompaktin CE-merkityn 700 M1-monitoimi-
nostimen, joka täyttää valtioneuvoston uusimman koneasetuksen turvallisuusvaatimukset.
Suomen Suojalaitetarkastajat ry:n jäsenyrityksen TTT-Tarkastuksen toukokuun alussa antamassa lausunnossa korostetaan, että MeramaTecin nostoapuvälineiden suunnittelussa ja valmistamisessa on huomioitu ensisijassa käyttöturvallisuus.
MeramaTec Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Mäkinen kertoo, että uutta monitoiminostinta on myyty jo toistakymmentä kappaletta. Patentoitu monitoiminostin, joka sisältää aukirullaus -järjestelmän on herättänyt erityistä kiinnostusta mm. maakaapelin levityksessä.
Kolme laitetta yhdessä
Innovatiivinen, pieneen tilaan sopiva ja säädettävä monitoiminostin yhdistää kolme eri laitetta samaan pakettiin: nostokehikon, perinteisen nostopuomin ja aukirullauksen.
Nostimen kapasiteetti on 1000 - 20 000 kg ja vakiopituudet 2 - 4 metriä. Asiakkaan tarpeista ja toivomuksista riippuen voidaan valmistaa myös muita kokoja.
Nostettavia tuotteita ovat esimerkiksi puutavaraniput, kattopellit, elementtiniput, rakennuslevyniput, trukkilavat, säiliöt, rumpuputket, veneet sekä paperikonetelat ja telalaatikot.
Maakaapelien, voimalinjojen, vesijohtoputkien, kuljetinhihnojen ja muovirullien (turveaumat) levitys ja aukirullaus onnistuvat uudella monitoiminostimella myös vaikeissa maasto-olosuhteissa.
Innovatiivinen tuotepaletti
Monitoiminostin on jatkoa MeramaTecin innovatiiviselle tuotekehitykselle. Ikaalisissa toimiva yhtiö on kehittänyt asiakaskunnan tarpeiden pohjalta mm. Rolleri-rullankäsittelylaitteet, Rollcut-hylkyrullaleikkurit sekä MR-2000 hydrauliset hihnankiristimet.
Yhtiön tuotepalettiin kuuluvat myös hihna-, ketju-, kola-, lamelli- ja rullakuljettimet sekä siirtovaunut oheislaitteineen. Toimitukseen sisältyy käyttöönottoa ja huoltoa helpottava dokumentointi.
MeramaTecin osaamiseen luottavat monet kansainväliset teollisuusyritykset niin metsä- ja paperiteollisuudessa kuin elintarvike-, rakennus, metalli- ja lääketeollisuudessakin.
Turvallisuus etusijalla
Suojalaitetarkastaja Martti Turunen teki toukokuun alussa MeramaTec-monitoiminostimen käyttöönottotarkastuksen, jonka perusteella tehdyssä lausunnossa mainitaan:
– Nostoapuvälineiden suunnittelussa ja valmistamisessa on huomioitu ensisijaisesti käyttöturvallisuus. Sen lisäksi siinä on huomioitu käyttöystävällisyys ja käytön helppous.
– Nostokokeissa käyttämissäni erilaisissa taakoissa, joihin nostoapuvälineet ovat tarkoitetut, ne toimivat erinomaisesti. Esimerkiksi taakan painopisteen sijainti ei vaikeuttanut nostoa, koska pienillä säädöillä saatiin nostoapuvälineet nostamaan taakkaa suoraan painopisteen yläpuolelta.
– Nostoapuvälineistä oli laadittu hyvät ja helposti ymmärrettävät nosto-ohjeet, sekä huolto- ja tarkastusohjeet. Päivittäistä tarkastusta helpottaa myös se seikka, että näistä välineistä kaikki turvallisuuteen liittyvät osat ja komponentit olivat hyvin näkyvissä.
– Näiden edellä mainitsemieni seikkojen perusteella voi TTT-Tarkastus, joka on myös SSLT ry:n jäsenliike, suositella näiden nostoapuvälineiden käyttöä.
Koneasetus määrittelee
Valtioneuvoston koneasetuksen 400/2008 mukaan nostoapuvälineen valmistajan tai valmistajan Euroopan talousalueelle sijoittautuneen edustajan tai sen, joka kokoaa valmiista komponenteista nostoapuvälineen, on laadittava vaatimustenmukaisuusvakuutus ja kiinnitettävä nostoapuvälineeseen CE-merkintä.
Koneasetuksen 400/2008 ja standardien mukaan laitteille pitää tehdä riskiarviointi, lujuuslaskenta sekä laatia yksityiskohtaiset huolto-, käyttö- ja nosto-ohjeet.
Edellä mainitut lainkohdat koskevat myös omaan käyttöön valmistettuja laitteita.
Lujuuslaskennassa on huomioitava koneasetuksen mukainen varmuuskerroin. Jokaiselle nostoapuvälineelle on tehtävä koekuormitus varmuuskertoimilla sekä käyttöönottotarkastus.
Varmuuskerroin ei ole lupa sallitun kuorman ylittämiseen, vaan varmuutta tarvitaan tavallisessakin nostossa nostolaitteen kulumisen ja vanhenemisen aiheuttamaan heikentymiseen, nostossa tapahtuviin nykäyksiin ja epätarkkuuteen taakan painon arvioinnissa.
Määräaikaiset tarkastukset
Nostoapuvälineiden valmistajan on laadittava määräaikaistarkastus -ohjelma, joka on määritelty Valtioneuvoston asetuksessa 403/2008. Tämä korvaa vanhan käyttöpäätöksen 856, joka edellytti tarkastamista vuosittain, mutta uuden asetuksen mukaan ei ole enää riittävä.
VTT:n tutkimusraportin mukaan vuosina 1990-2000 sattui nostotyössä 91 vakavaa tapaturmaa, joihin oli vaikuttanut merkittävästi nostoon soveltumaton nostoapuväline tai käyttöön liittyvä tekijä. Tapaturmalaitosten liiton (TVL) tilastojen mukaan vuosina 1993-2001 tapahtui eri teollisuuden aloilla yhteensä 2343 tapaturmaa nostoapuvälineillä.
Sosiaali- ja terveysministeriön laskelman mukaan yli 30 vrk kestävän poissaolon aiheuttaman tapaturman kustannukset kansantaloudelle ovat 10 000€/tapaus.
INFOBOX
Lisätietoja:
MeramaTec Oy, Väinönkatu 1, 39500 Ikaalinen
Jaakko Mäkinen, (03) 459 010
Fax (03) 459 0120, 0400 234 192
jaakko.makinen@meramatec.com
www.meramatec.com








