Swepac Finlandin asiakaspalveluun lisäpotkua uusissa toimitiloissa

16.11.2011

Reippaaseen kasvuvauhtiin viime vuosina ponkaissut Swepac Finland Oy parantaa asiakaspalveluaan merkittävästi, kun yritys siirtyi syksyllä ajanmukaisiin toimitiloihin Kehä I:n ja III:n tuntumaan Ormuspellontie 20:een Helsingin Malmille.

Reilut neljä vuotta sitten perustettu Swepac Finland on kasvattanut viime aikoina myyntiään kaikissa maantiivistyskoneiden segmenteissään. Kuluvana vuonna Swepac on ollut yksi myydyimmistä merkeistä Suomessa.

– Koneidemme vahvan kysynnän vuoksi päätimme tehostaa Suur-Helsingin alueen ja koko maan asiakaspalvelua hankkimalla tarpeisiimme muokatun varasto- ja huoltohallin logistisesti erinomaiselta paikalta Helsingistä, kertoo Swepac Finland Oy:n myyntipäällikkö Pauli Kanerva.

– Ammattilaisten käytössä olevia koneita ei ole varaa seisottaa huoltovuoroa odottamassa. Uusista huoltotiloistamme löytyvät asianmukaisilla laitteilla ja työkaluilla varustetut pesu- ja koekäyttöpaikat, nosturit ja nostopöydät. Näin takaamme asiakkaille mahdollisimman nopean ja tehokkaan huollon ilman viikkojen tai kuukausien jonotusta. Kiitolinjan kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta tärylevyjä voidaan tuoda huoltoon kauempaakin.

– Ormuspellontien toimipisteestämme löytyy huollon, konenäyttelyn ja toimiston ohella myös kattava varaosavarasto. Konetarjontaamme tutustuvat asiakkaat voivat tehdä halutessaan koeajoja. Korjaamopäällikkönä toimii kokenut alan tekijä Kenneth Bergström.

Ruotsin johtava tärylevyvalmistaja

Yli 20 vuotta toiminut Swepac International Ab tunnetaan Ruotsin johtavana maantiivistyskoneiden valmistajana, jonka moderni tehdas avattiin noin vuosi sitten Ljungbyssä Etelä-Ruotsissa.

Swepacin vahvan suosion taustalta löytyy pitkäjänteinen tuotekehitys. Erityistä huomiota kiinnitetään laitteiden toimivuuteen ja kestävyyteen vaativissa olosuhteissa, hyvään ergonomiaan, korkealaatuisiin materiaaleihin sekä laitteiden mahdollisimman pitkään elinkaareen. Kaikki Swepacin koneet kuumasinkitään korroosion estämiseksi.

Maantiivistäjät on kehitetty erittäin huoltoystävällisiksi sekä toimimaan mahdollisimman pienin huolto-, varaosa- ja ylläpitokustannuksin.

Myyntipäällikkö Pauli Kanerva korostaa, että Swepac Finland kantaa täyden vastuun toimittamistaan tuotteista. Nopeat varaosatoimitukset, tehokkaat jälkimarkkinointipalvelut ja tekninen tuki takaavat koneiden tehokkaan ja luotettavan toiminnan koko elinkaaren ajaksi.

INFOBOX

Lisätietoja:

Swepac Finland Oy

Ormuspellontie 20, 00700 Helsinki

Konemyynti:

Pauli Kanerva, 040 829 0001

Huolto ja varaosat:

Kenneth Bergström 045 896 9339

www.swepac.com

Lähetetty 19.32, Uutiset