Valtra on joulupukin virallinen traktori
08.12.2011
Valtra on tehnyt sopimuksen Joulupukkisäätiön kanssa, joten Valtra on nyt joulupukin virallinen traktori. Traktorinvalinta oli joulupukille helppo tehtävä, sillä sekä Valtra että joulupukki ovat kotoisin Suomesta. Joulupukki pitää erityisesti siitä, että Valtran traktorit toimivat moitteettomasti niin Pohjolan talvisissa olosuhteissa kuin Brasilian kuumuudessakin.
Sopimuksen myötä joulupukki tulee näkymään monin tavoin Valtra markkinoinnissa. Kaikissa marras- ja joulukuun ajan valmistetuissa traktoreissa on Joulupukki-tarra ja joulukortti, jolla traktorin ostaja kutsutaan osallistumaan kilpailuun. Kilpailijoiden tehtävänä on kertoa Valtran internet-sivuilla omasta, räätälöidystä traktoristaan. Kansainvälisen kilpailun pääpalkintona on vierailu Suolahden traktoritehtaalle ja joulupukin vieraaksi.
Joulupukkisäätiö on kansainvälisesti toimiva suomalainen säätiö, joka antaa osan tuotoistaan hyväntekeväisyyteen. Joulupukkisäätiön ja Valtran välistä yhteistyötä on tarkoitus jatkaa ja syventää tulevina vuosina. Tavoitteena on, että Valtra muistetaan ainoana oikeana joulupukin traktorina kaikkialla maailmassa.
Valtra Oy Ab kehittää, valmistaa, markkinoi ja huoltaa Valtra-traktoreita. Valtra on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja toiseksi myydyin merkki Latinalaisessa Amerikassa. Suomen ja Brasilian tehtailla valmistettiin viime vuonna yhteensä 22 000 traktoria. Valtra on AGCO-yhtymän kansainvälinen tuotemerkki.
INFOBOX
Lisätietoja: www.valtra.fi
Paikannusjärjestelmä helpottaa arkipäivän toimintaa
08.12.2011
Eteläpohjalainen kuljetusalan yrittäjä Antti Valkonen otti kesällä 2011 yrityksissään käyttöön KIHO-paikannuspalvelun. Kolmen kuukauden käyttökokemuksen jälkeen Valkonen ei suostuisi luopumaan paikannusjärjestelmästä.
Kiho-palvelu sisältää yksinkertaiseen käyttöön automaattisen ajopäiväkirjan. Vaativiin tarpeisiin palveluun on mahdollisuus liittää laajat raportointimahdollisuudet, toiminnanohjaustyökalut ja rajapinnat ulkopuolisiin järjestelmiin. Paikannuspalvelun käytön myötä Valkosen yrityksissä konttorin ja autojen kuljettajien välinen puhelinliikenne on vähentynyt huomattavasti. Kihon kautta saadaan ulos myös ajopäiväkirjat.
– Saamme tiedot, missä on lastattu ja purettu, Antti kertoo.
Ajoneuvoon sijoitettavan päätelaitteen asennuksen jälkeen on kaikki palvelun tuottamat tiedot tarkasteltavissa ja raportoitavissa selainpohjaisesta käyttöliittymästä. Selainpohjainen käyttöliittymä on käytettävissä millä tahansa tietokoneella, joka on varustettu Internet-yhteydellä.
– Huomasimme heti ensimmäisinä viikkoina vaimon kanssa, että järjestelmä on vähentänyt turhia soittoja ja helpottanut meidän työtä.
KIHO-paikannuspalvelu on suomalaisen yrityksen tekemä tuote. Järjestelmää voidaan räätälöidä aina tilaavan yrityksen tarpeisiin. Näin tehtiin myös Antti Valkosen tapauksessa.
– Tätä lähdettiin räätälöimään meidän tarpeisiin, ja laite oli suhteellisen edullinen per ajoneuvo.
Antti Valkonen näkee, että paikannusjärjestelmän hankkiminen ja kulut maksavat itsensä reilusti takaisin.
– Puhelinkulut ja työaika säästyy. Nyt emme häiriköi kuljettajaa tehtäväpaikalle, koska nyt tiedämme sen, että hän ei ole vielä valmis.
Antti Valkonen otti KIHO-paikannuspalvelun jälleenmyynnin tuotevalikoimaansa. Yhteystietoja paikannusjärjestelmästä kiinnostuneet löytävät netistä osoitteesta www.anttivalkonen.fi.
Antti Valkonen muistuttaa, että KIHO helpottaa myös erilaisten raporttien teossa, joita kuljetusalan yrittäjien on tehtävä.
– Tämä helpottaa meidän elämää, yrittäjä sanoo tyytyväisenä.
Jussi Mustikkamaa
INFOBOX
Lisätietoja:
Antti Valkonen 020 742 4540
www.anttivalkonen.fi
Volvo Trucks esitteli kuljetusalaa naisille
08.12.2011
Volvo Trucks järjesti Naistenpäivän Volvo Truck Center Vantaalla 15.10.2011. Alalla jo toimiville tai alasta kiinnostuneille naisille tarjottiin mahdollisuus kuorma-auton koeajoon sekä tilaisuus tutustua kuljetusalan työtehtäviin monelta näkökannalta aina kuljetusyrittäjän arjesta raskaankaluston mekaanikon työtehtäviin.
Kuljetusalalla ja raskaan kaluston parissa työskentelee varsin pieni määrä naisia. Nykyisin kuljetusala on yhä enemmän myös naisten ulottuvilla. Lisäksi alalla on useita ammatteja, jotka eivät ole entuudestaan tuttuja alaa harkitseville. Volvo Naistenpäivän tavoitteena oli tutustuttaa naisia pienin askelin kuljetusalaan ja sen moninaisiin tehtäviin.
Päivän ohjelmassa oli mm. kuorma-auton ja linja-auton koeajomahdollisuus ja kuljetusalan työstä useasta näkökulmasta kertovia mielenkiintoisia puhujia, kuten Kuljetusliike Jaakko Pohjola Oy:n toimitusjohtaja Virpi Pohjola, kuorma-auton kuljettaja Raija Lönnblad sekä kuorma-automyyjä Janne Pelttari. Virpi Pohjola kertoi kokemuksistaan kuljetusalalla naisen silmin sekä työstään perheyrityksessä. Kuorma-autonkuljettaja Raija Lönnblad puolestaan peräänkuulutti jokaisen vastuusta huolehtia itse omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistaan vaativissa kuljetusalan työtehtävissä. Lopuksi kuorma-automyyjä Janne Pelttari toivotti naiset tervetulleeksi mielenkiintoiseen kuorma-automaailmaan.
Mekaanikon ja kuljettajan työ onnistuu oikean tekniikan avulla
Alaan kohdistuvia ennakkoasenteita ovat ennen kaikkea työn epäsäännöllisyys ja ammatin fyysinen raskaus. Mielikuvien mukaan kuorma-auton kuljettajana toimiminen tuo muun muassa pitkäkestoisia poissaoloja perheen luota. Kuitenkin tavarakuljetuksista alle kolme prosenttia toimitetaan enintään 500 kilometrin päähän lähtöpaikasta ja kuljetustehtävistä vain murto-osa on kansainvälisiä kaukokuljetuksia.
Fyysinen työ onnistuu ennen kaikkea oikean tekniikan avulla. Tästä Naistenpäivässä hyvän esimerkin antoi työkseen puukuljetuksia Rinta-Könnö Oy:lle tekevä Johanna Noppa. Työnäytöksessään Noppa mm. asensi ketjut pyöriin, mikä kuuluu työtehtäviin usein auton joutuessa metsässä hankalaan maastoon. Painavien ketjujen nostamisessa tarvitaan oikeaa tekniikkaa, ja nostovoima lähtee jaloista. Lisäksi Noppa lastasi tukkeja ja näytti miten täysperävaunullinen puuauto kääntyy ahtaassa tilassa.
Päivän toisessa työnäytöksessä Speed Oy:lle merikonttikuljetuksia T.K. Vierikko Oy:ssä tekevä Mirja Nurkkala antoi esimerkin siitä, kuinka lastaaminen ja purkaminen ovat helpottuneet apuvälineiden myötä. Ennen painavia taakkoja nosteltiin käsivoimin, ja nykyisin käytössä on monia apuvälineitä. Tekniset apuvälineet ja toiminnot helpottavat kuljettajan työtä sukupuolesta riippumatta.
Raskaankaluston naismekaanikot ovat kuljettajaakin suurempi harvinaisuus. Volvolla työskentelee raskaankaluston korjaamolla naisia erilaisissa tehtävissä. Mekaanikkona toimiva Janita Jantunen kertoo pystyvänsä helposti yhdistämään vuorotyössä äitiyden ja mielenkiintoisen mekaanikon ammatin. Naistenpäivässä Jantunen näytti esimerkkejä mekaanikon tehtävistä ja kertoi, että pienestä koosta on hänelle ollut monesti työssään jopa hyötyä, koska hän mahtuu helposti työskentelemään ahtaissa tiloissa kuorma-auton alla. Jantunen painotti oikean tekniikan tärkeyttä fyysisesti vaativimmissa tehtävissä, ja kertoi myös, ettei korjaustöissäkään tule aina hiki pintaan.
Kuorma-autolla ajo on helppoa
Turvallisella alueella suoritettu kuorma-auton koeajo sai hyvän vastaanoton. Koeajajista suuri osa oli ajamassa ensimmäistä kertaa tai edelliskerrasta oli kulunut kauan aikaa. ”Oli ilo huomata, että saimme poistettua ennakkoluuloja kuorma-auton ajosta ja kuinka hymyssä suin kuorma-auton hytistä laskeutuvat naiset yllättyivät kaluston käsittelyn helppoudesta. Nähtiin kentällä myös peruutuksia ja komeita kahdeksikkoja”, iloitsee Helena Tikkanen, Volvo Trucksin markkinointi- ja viestintäpäällikkö.
Volvon Naistenpäivän tavoitteena oli osoittaa naisille, että kuljetusalalla toimiminen on mahdollista ikään ja sukupuoleen katsomatta. ”Vaikka ensimmäinen Volvo Naistenpäivä-tapahtuma ei kävijämääriltään ollut täydellinen menestys, saimme paljon positiivista palautetta, poistimme ennakkoluuloja hyvillä työnäytöksillä, ja ennen kaikkea saimme naisia kuorma-auton rattiin. Tulemme varmasti järjestämään lisää tällaisia päiviä ja myös jatkossa ottamaan naisia enemmän huomioon erilaisissa tapahtumissamme.”, kertoo Tikkanen.
Kuljetusalalla ja raskaan kaluston parissa työskentelee varsin pieni määrä naisia. Naiskuljettajia raskaan kaluston puolella on noin 500 ja linja-autokuljettajana on noin 1000 kuljettajaa (Lähde: Autoliikenteen Työnantajaliitto ry 2011). Alaa kohtaan kohdistuu paljon ennakkoasenteita, jotka vaikuttavat naisten haluun hakeutua alalle. Kuitenkin monet asenteet perustuvat siihen, millaista esimerkiksi kuorma-auton kuljettajan tai mekaanikon työ on ollut vuosia sitten, ja nykytilanne on ratkaisevasti erilainen.
Tapahtumassa mukana oli kuljetusalaa esittelemässä alan vaikuttajatahoja: Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Rahtarit ry, Volvo Linja-autot, Liikenneturva sekä NaisPark ry. NaisPark ry on kuljetusalalla työskenteleviä naisia yhdistävä yhdistys.
INFOBOX
Lisätietoja:
Helena Tikkanen, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, p. 050 373 2363
helena.tikkanen@volvo.com
Kahalta uusi lisävarusteluettelo
08.12.2011
Kaha Oy on julkaissut uudistetun painoksen hyötyajoneuvojen lisävarusteluettelosta, johon on kerätty kaikki yrityksen markkinoimat raskaankaluston lisävarusteet.
Tämä luettelo on oiva apuväline niin automyyjille, jälkimarkkinointivastaaville kuin tuotesuunnittelijoille, kun valitaan uusia lisävarusteita.
Lisätietoja:
Tuotepäällikkö Miika Jukkara,
puh. 010 555 5390 tai 0400 900 170 tai
mika.jukkara@scania.fi
Markkinointipäällikkö Seppo Salmi,
puh. 010 555 5254 tai 050 64 258 tai
seppo.salmi@scania.fi
www.scania.fi
Scania Active Prediction – uusi paikannustietoa hyödyntävä vakionopeudensäädin
08.12.2011
Scania esittelee ensimmäisenä valmistajana uudenlaisen vakionopeudensäätimen, joka hyödyntää paikannustietoa ja siihen liittyvää maaston topografiatietoa.
Tällaisella uudella järjestelmällä voidaan saavuttaa jopa 3 % polttoainesäästöt. Uudenlainen vakionopeudensäädin huomioi edessä olevat ylä- ja alamäet, mikä auttaa ottamaan kaiken irti jokaisesta polttoainepisarasta. Karttatieto on tallennettu Scania Communicator - tiedonsiirtoyksikköön, joka saa paikannustiedon GPS-järjestelmästä. Communicator-yksikkö ”keskustelee” moottorinohjausyksikön kanssa, joka säätää auton ajonopeutta. Järjestelmän toiminta perustuu samoihin periaatteisiin, joita käytetään muun muassa Scania-kuljettajakoulutuksessa. Euroopassa myytäviin autoihin järjestelmä on saatavissa vuoden 2012 alkupuolelta alkaen.
Autonkuljettajat työskentelevät usein kovan paineen alaisina, koska kuljetusten aikataulutus on monesti varsin tiukka. Scanian kehittämä uudentyyppinen vakionopeudensäädin auttaa kuljettajia pysymään aikatauluissaan, kuitenkin tuhlaamatta polttoainetta.
Scanian uusi Active Prediction eli aktiivisesti ennakoiva vakionopeudensäädin säästää polttoainetta jopa 3 % normaalissa moottoritie- ja maantieajossa – minimaalisin aikahäviöin – verrattuna perinteiseen vakionopeudensäätimeen. Suurimmat säästöt saavutetaan kumpuilevassa maastossa, jossa ylä- ja alamäet seuraavat toisiaan. Näissä varsinkin edessä olevien alamäkien ennakointi säästää polttoainetta.
Mahdolliset aikahäviöt työpäivän aikana ovat korkeintaan muutamia minuutteja. Kuljetusliikkeelle autokohtainen säästö vuodessa saattaa olla 1700 litraa polttoainetta (40-tonninen yhdistelmä, jonka vuotuinen kilometrisuorite on 180 000 km).
Kokemattomat kuljettajat hyötyvät ennakoivasta vakionopeudensäätimestä eniten ja saattavat sen avulla myös oppia taloudellisempaa ajotapaa. Kokeneet ja taloudellisen ajotavan osaavat kuljettajat hyötyvät siitä vähemmän hyvin tuntemillaan reiteillä, mutta tuntemattomilla reiteillä sekä pimeässä tai huonon näkyvyyden sääoloissa ajettaessa hekin hyötyvät siitä.
Näin se toimii
• Kuljettaja asettaa normaaliin tapaan vakionopeudet tasamaalle ja alamäkiin. Vähintään 4 km/h ero on suositeltava.
• Asetetut nopeudet näkyvät ajotietokoneen näytössä. Samaan aikaan näytössä näkyy aktiivisen ennakoinnin ”nopeusikkuna”, jota ei voi säätää.
• Järjestelmä aktivoituu nopeuden ylittäessä 60 km/h. Kun järjestelmä säätää nopeutta, vihreä E-kirjain ilmestyy näyttöön.
Mikäli alueelta puuttuu topografinen kartta tai GPS-signaali menetetään, nopeusikkuna muuttuu harmaaksi ja järjestelmä toimii perinteisen vakionopeudensäätimen tavoin.
Kaikki nopeusasetukset voidaan koota ohjelmoitavaan ”Suosikit” ikkunaan, jonka vasemmassa reunassa näkyy vakionopeuden valo, oikeassa reunassa alamäkinopeuden arvo ja keskellä mukautuvan vakionopeudensäätimen edellä ajavaan ajoneuvoon säädetty aikaväli. Vihreä E-kirjain ilmestyy näyttöön silloin kun ennakoiva vakionopeudensäädin säätää nopeutta.
INFOBOX
Lisätietoja:
Tuotepäällikkö Miika Jukkara,
puh. 010 555 5390 tai 0400 900 170 tai
mika.jukkara@scania.fi
Markkinointipäällikkö Seppo Salmi,
puh. 010 555 5254 tai 050 64 258 tai
seppo.salmi@scania.fi
www.scania.fi
Ekologiset ja tehokkaat Euro 5 moottorit uuden Iveco Dailyn johtotähtinä
08.12.2011
Yli kahden miljoonan kappaleen myyntiin ympäri maailman yltänyt Iveco Dailyn menestyskonsepti saa jatkoa uudella malliversiolla, johon Iveco on kehittänyt entistä korkeamman hyötysuhteen ekologiset voimanlähteet.
Liikenteen ammattilaisten suosiman Dailyn valikoima ulottuu perinteisistä vahvoista, tehokkaista ja monipuolisista pakettiautomalleista aina minibussi-versioihin saakka. Ivecon mukaan uusi Daily tarjoaa kokoluokkansa kilpailukykyisimmän ’Super’ ajoneuvomalliston.
Ekologista moottoriteknologiaa edustaa FPT Industrialin 3.0 Euro 5-yhteensopiva, tehokas 205 CV (150 kW) kone, jonka 470 Nm:n vääntö riittää haastavissakin olosuhteissa.
Kompaktien Twin-turboahtimien ansiosta tehoa riittää myös alhaisilla kierrosnopeuksilla. Vähäpäästöinen ja polttoainetaloudellinen järjestelmä tarjoaa tarvittaessa maksimaalisen suorituskyvyn ja suuren vääntömomentin. Uusi Daily täyttää jopa Euroopan tiukimmat EEV- pakokaasupäästönormit.
Pienempi FTP Industrial 2,3 litran moottori vääntää 320 Nm. Uusi Multijet II-polttoainejärjestelmä optimoi palamisen, mikä vähentää moottorin ääntä, polttoaineen kulutusta sekä päästöjä.
Uusissa dieselmoottoreissa päästöjä vähentää parannettu, sylinterien välistä polttoainekiertoa valvova EGR-järjestelmä sekä DPF diesel-nokihiukkassuodatin vakiona. Molemmat järjestelmät on optimoitu erityisesti toimintaan kaupunkioloissa.
Lisäturvaa vakiona
Ympäristötekijöiden lisäksi uusi Iveco Daily tarjoaa useita parannuksia turvallisuuteen. Vakiovarusteena tarjottavan ESP 9 turvajärjestelmän runkona ovat mm. ABS -jarrut, EBD (elektroninen jarruvoiman jakautuminen), ASR (luistonesto), MSR (moottorijarrutus), ESP (ajonvakautus), HBA (hydraulinen hätäjarrutehostin), hill holder mäkijarru sekä LAC (kuormaan mukautuva jarrutuksen ohjaus).
Uuden Dailyn mallisto kattaa laajan valikoiman 2,8 t - 7 t:n painoluokan työjuhtia liikenteen ammattilaisille. Van-mallien lastausvolyymia löytyy 17,2 m3:iin saakka.
Ohjaamon säätölaitteisiin, sisustukseen ja istuimiin on kiinnitetty erityistä huomiota.
Uuden Dailyn tuotekehitys jatkaa Ivecon lanseeraamaa käsitettä: ’vahva ja ammattimainen’. Oikeaan osuneista ratkaisuista kertovat edellisen 2009-päivityksen jälkeen parin vuoden aikana myydyt yli 100 000 kpl Dailya.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.iveco.fi
New Holland kaivukonemallisto laajeni kahdella uudella mallilla
08.12.2011
New Holland esittelee kaksi uutta tela-alustaista kaivukonemallia, jotka täydentävät jo aiemmin esiteltyä C-sarjan mallistoa. Nyt esiteltävät mallit ovat 21- tonnin painoluokkaan E215C ja 25- tonnin E245C. New Hollandin uusi C-sarja kattaa uutuuksien esittelyn jälkeen painoluokat 21 - 31 tonnia.
New Holland C-sarjan tärkeimmät parannukset:
• 10 % kohonnut tuottavuus suuremman moottoritehon (+15 hv) ja moottorinohjauksen kehittymisen myötä.
• Jopa 10 % parempi polttoainetalous hydraulijärjestelmän tehonkäytön parannuksilla ja SCR- AdBlue- tekniikan avulla.
• Alhaisemmat ylläpitokustannukset huoltovälien pidentymisen ja moottorin polttoainejärjestelmän muutosten kautta.
• Parantunut kuljettajan turvallisuus ja mukavuus uuden EVO-ohjaamon ja ROPS/FOPS- suojausten ansiosta. Lisäksi joystick- vivut ja monitoiminäyttö on uudistettu.
• Entistäkin luotettavampi ja tukevampi rakenne.
Moottoritehon kasvu ja polttoainejärjestelmä nostavat tuottavuutta
Sekä E215C, että E245C käyttävät New Hollandin SCR AdBlue- tekniikkaa, joka optimoi palotapahtuman kuusisylinterisessä moottorissa. Uudella common rail- moottorinohjausjärjestelmällä saavutetaan 15 hv suurempi moottoriteho verrattuna B-sarjan moottoriin. New Hollandin kehittämällä järjestelmällä alitetaan Tier 4- päästötason typpioksidien (NOx) vaatimukset jälkikäsittelemällä pakokaasut AdBlue- liuoksen avulla.
Hydraulijärjestelmä on suunniteltu uudelleen tehontarpeen minimoimiseksi. Yhdessä uusitun elektronisen ohjainlaitteen ja uusien joystick- hallintavipujen kanssa kuljettajan tuntuma koneen liikkeisiin on erittäin hyvä.
Alhaiset ylläpitokustannukset ja pieni polttoaineen kulutus parantavat tuottavuutta
New Holland kaivukoneet tunnetaan polttoainetaloudellisina koneina. Uudet C-sarjan koneet nostavat polttoainetalouden uudelle entistäkin paremmalle tasolle SCR-tekniikan ja hydraulijärjestelmän kehittymisen avulla. Uusi ECO- työtila optimoi polttoaineen kulutuksen tinkimättä kuitenkaan kaivutehosta. Polttoaineen kulutus on B-sarjan koneisiin verrattuna jopa 10 % alhaisempi.
Uusien C-sarjan koneiden alhaisiin käyttökustannuksiin vaikuttaa myös pidennetty huoltoväli ja huoltotoimenpiteiden aiempaa helpompi suorittaminen. SCR- tekniikan ansiosta koneessa ei ole kallista määräajoin uusittavaa hiukkassuodatinta ja AdBlue® täydennys on suoritettava keskimäärin joka neljännellä polttoaineen tankkauskerralla.
Mukavuus lisää turvallisuutta
EVO-ohjaamo tarjoaa aiempaa paremman näkyvyyden työkohteeseen entistä suuremman oikean puolen ikkunan kautta. Vakiovarusteena oleva takakamera parantaa turvallisuutta. Ohutrakenteinen, mutta siitä huolimatta viimeisimmät ROPS/FOPS-vaatimukset täyttävä ohjaamon kehikko on näkyvyyden kannalta erinomainen. Monitoiminäytöstä kuljettaja voi valvoa takanäkymän lisäksi koneen tärkeimpiä toimintoja mittareiden avulla samanaikaisesti. Edellä kuvattujen ominaisuuksien myötä kuljettaja voi olla varma siitä, että työskentely on turvallista.
Parannetun vaimennuksen myötä kuljettajaan kohdistuva tärinä on vähentynyt ajon aikana jopa 30 % ja kaivutyössä jopa 50 %. Työskentelyn aiheuttama rasitus on tilavan ohjaamon ja alemman melutason ja tärinän ansiosta entistä turvallisempaa ja kuljettajan vireystaso säilyy hyvänä.
Sandvikin karbidit ja keraamit kovan kulutuksen kohteisiin
08.12.2011
Nykyaikaisilla kulumissuojaustuotteilla päästään helposti kymmenkertaiseen elinikään verrattuna tavanomaisiin kulutuslevyihin. Sandvikin laajassa kulutussuojausvalikoimassa on tarjolla kovan kulutuksen kohteisiin karbidi- ja keraamilevyjä, joilla päästään oikein sijoitettuna huimiin suoritusarvoihin.
Kulutuskestävyys näillä tuotteilla on jopa 15 kertainen verrattuna 500/700 brinellin kulutusteräksiin. Useissa raporteissa esimerkiksi malmin lastauksesta on saatu kymmenkertaisia käyttöikätuloksia”, kertoo myyntipäällikkö Eetu Suominen Sandvikilta.
”Ensimmäisellä kerralla karbidi- ja keraamilevyjen asentaminen vie vähän enemmän aikaa, sillä kiinnityksille on porattava reiät. Seuraavilla kerroilla vaihtotyö onkin huomattavan helppoa valmiiden reikien ansiosta. HX900-karbidilevyjä on saatavana sekä valetuilla pulteilla että pultinrei’illä varustettuna. WT9200-keraamilevyjen kiinnitys tapahtuu alumiinikiskon avulla, hitsatuilla pulteilla tai liimaamalla”, jatkaa Suominen.
”Levyjä on saatavana useaa eri kokoa, joten kohteisiin löydetään hyvin sopivat levyt. Keraamilevyjä voi kolmiorakenteen ansiosta leikata palojen välistä ja muotoilla asennuspaikkaan sopivaksi. Kulutuspalat ovat vulkanoitu kumipohjalle ja tämän ansiosta keraamilevyt myös vaimentavat ääntä. Keraamit ovat kevyitä, joten niiden kanssa ei tule paino-ongelmia. Keraamilevyjen vahvuudet ovat 5-100 mm. Karbidilevyt ovat 20 mm tai 30 mm vahvoja.”
”Kertainvestointina nämä levyt ovat toki kalliimpia kuin kulutusteräkset, mutta varsin yksinkertaisella matematiikalla voidaan laskea, että elinikäkustannus on huomattavan edullinen”, huomauttaa Suominen.
Hyötyjiä on hyvinkin erilaisissa käyttökohteissa. Hyviä kokemuksia ovat saaneet esimerkiksi Seppälän Kiuaskivi mobiililaitoksessaan ja Talvivaara todella massiivisten materiaalivirtojen murskauslaitoksessaan.
Mobiililaitoksen syöttösuppiloon kestävyyttä
Seppälän Kiuaskivi on kiertänyt nykyisen murskauslaitoksensa kanssa kaksi ja puoli vuotta. Ongelmana oli jälkimurskaimen syöttökuljettimen päässä olevan syöttösuppilon pohjan suhteellisen nopea kuluminen. ”Aluksi kulutuslevyt olivat Hardoxia, jotka kuluivat nopeasti. Haimme parannusta kumisuojauksista, joilla saimmekin kestävyyttä hieman paremmaksi. Ongelmaksi muodostui erityisesti märällä soralla tarttuminen, jonka seurauksena suppilo meni välillä jopa tukkoon. Tämän takia siirryimme takaisin kulutusteräksen käyttöön.”, kertoo Saku Seppälä.
Sandvikilta saatujen vihjeiden perusteella Seppälät muuttivat suppilon kulutusosiksi viimeisintä tekniikkaa edustavat karbidi- ja keraamisuojalevyt. Tavaran putoamiskohtaan asennettiin karbidilevyt, jotka kestävät iskuja erittäin hyvin. Näiden levyjen jälkeen materiaali siirtyy kulkemaan keraamilevyillä vuorattua osaa pitkin. Keraamin ominaisuudet ovat parhaimmillaan hankautumisen kestossa. Ne ovat myös hyvin liukkaita, joten materiaali ei tartu siihen kiinni.
Tavaraa on uusien kulutuslevyjen asentamisen jälkeen syöttösuppilosta mennyt läpi noin 130 tuhatta tonnia. ”Kulutusteräslevyt olisivat olleet näillä tonnimäärillä jo vaihtokunnossa, mutta nämä uudet levyt ovat vielä melkein kuin uusia”, toteaa Seppälä.
”Asensimme karbidit vain keskelle kohtaan, johon materiaalivirta osuu ja reunat vuorasimme kumilla. Nyt parin kuukauden käytön jälkeen kumit alkavat kulua reunoilta, joten niitä joudumme uusimaan lähiaikoina. Myös keraamit asensimme vain keskelle suurimman materiaalivirran kohdalle. Nyt voidaan todeta, että reunat alkavat olla hieman kuluneita keraamien ollessa kuitenkin vielä kuin uusia. Tulemme lisäämään niin karbidi- kuin keraamilevyjä koko rännin alalle, eli myös reunoihin, jolloin kokonaisuudesta tulee todella hyvä.”
Talvivaarassa valtavat määrät ja kuluttava kivi
Talvivaaran kaivoksella nyt vuosittainen malmituotanto on 18 miljoonaa tonnia. Malmi ei ole erityisen raskasta, sillä sen ominaispaino vastaa keskimääräistä luonnonkiven painoa, mutta haasteet tulevat kiven koostumuksesta. Malmissa on 30 prosenttia kvartsia, joka tekee kivestä erittäin kuluttavaa, ja 10 prosenttia grafiittia, joka aiheuttaa haastavuutta murskaukseen.
Esimurskattu 250 mm kivi kuljetetaan jälkimurskaukseen 2,3 kilometriä pitkää overland-kuljetinta pitkin, jonka lastaussuppilon läpi kulkee koko kaivoksen malmituotanto – materiaalia menee läpi tonni sekunnissa. Suppilon kulutussuojauksena ollut 500 brinellin kovuinen kulutusteräs kului millin päivässä, joten 30 mm vahva kulutusteräslevy oli vaihtokunnossa alle kuukaudessa. Extreem Hardox 700:lla saavutettiin kahden kuukauden vaihtoväli. Nyt kokeilussa on HX900-karbidilevyvuoraus, josta odotukset ovat korkealla.
”Meillä on ensi vuodelle suunniteltuna kahdeksan huoltoseisakkia ja pyrkimyksemme on päästä kuuteen huoltoseisakkiin vuodessa”, kertoo malmintuotannon kunnossapidon osastopäällikkö Erkki Kärkkäinen. ”Kolmen vuorokauden seisakin aikana teemme kaikki tarvittavat korjaus- ja huoltotoimenpiteet sekä tarkastukset, joiden perusteella suunnitellaan myös seuraavan seisakin toimenpiteitä.”
”Seisakin aiheuttamat kustannukset ovat miljoonaluokkaa päivässä, joten seisakkien määrän vähentämisellä on varsin suuria taloudellisia etuja. Toisaalta suunnittelematon seisakki on vielä paljon kalliimpi vaihtoehto, joten osien on kestettävä huoltovälin yli. Murskauslinjassa on 14 murskainta, 14 seulaa sekä 33 syötintä ja 27 hihnakuljetinta suppiloineen, joten vuorattavia kohteita on paljon. Erittäin kuluttavan kiven takia olemme kehittäneet kulutussuojauksia aktiivisesti”, sanoo Kärkkäinen.
Sandvikin Talvivaaran toimipisteen huoltopäällikkö Timo Moilanen kertoo, että karbidilevyjä on ollut kokeilussa myös yhdessä karkean kiven välivaraston syöttimen lastaussuppilossa, jonka läpi virtaa neljännes tuotannosta. ”Levyt ehtivät olla tuolla puolitoista vuotta. Levyjä oli tuolla vain neljä ja niiden vieressä oli tavallista kulutuslevyä. Tämä aiheutti sen, että karbidilevyt alkoivat syöpyä reunoista, joten emme saaneet täyttä kuvaa kestävyydestä, mutta suuntaa kuitenkin. Myös keraamilevyt olivat näissä syöttimissä kokeilussa, mutta siellä iskut ovat kovia ja joitain keraamipaloja halkeillut. Karkeamurskaimen alla olevan siilon syöttimissä on puolestaan ollut kuukauden ajan karbidivuoraus kokeilussa, ja tämän uskomme olevan kestävä vaihtoehto. Aikaisemmin tässä käytimme kumivuorausta, joka kesti neljä kuukautta, jos siilon materiaalivirta oli optimaalista ja 1-2 kuukautta, mikäli siilo pääsee välillä syystä tai toisesta tyhjäksi.”
Keraameista todella hyvät kokemukset
Keraamikulutuslevyjä Talvivaarassa on kokeiltu hienon kiven syöttimissä. ”Ensimmäisen keraamivuorauksen hienon kiven syöttimen pohjaan asensimme 20 kuukautta sitten. Levyt ovat edelleen hyvät eikä vielä osata sanoa, koska ne ovat vaihtokunnossa. Aikaisemmin näissä oli 400 Hardox -levyt ja ne kestivät kaksi kuukautta vaikka tuotantomäärät eivät silloin olleet läheskään samalla tasolla kuin nyt”, kertoo Moilanen.
Kärkkäinen, joka on aloittanut kaivosuransa jo 1970-luvulla Pyhäsalmen kaivokselta, pitää Sandvikin karbidi- ja keraamisuojauslevyjä merkittävänä edistysaskeleena. ”Keraamisia suojauksia olen käyttänyt hienommilla aineksilla, mutta kivellä tämä on uutta. Sandvikin keraamilevyjen eräs mainio puoli on, että niiden pohjamateriaalina on kumi. Tämän ansiosta suojaus toimii vielä kohtuullisen ajan, vaikka keraamipala jostakin syystä lähtisikin irti. Sandvikin karbidi- ja keraamisuojauksista olemme saaneet niin hyviä kokemuksia, että niiden käyttö lisääntyy varmasti.”
Juha Kuusjärvi
R.Tiittanen Ky valitsi Niglos Oy:n hallintoimittajaksi
08.12.2011
Tarvetta uudelle hallille on paljon, koska kaluston kunnossapito ja säilytys ulkona varsinkin Suomen talven tuntien on aina haastavaa. Hallitoimittajaa valitessa tärkeää oli, että asennustiimi ja myyjä ovat suomalaisia, tuotteen laatu on korkea ja asennustyön jälki huolellista. Nämä vaatimukset Niglos Oy täytti.
– Mallin noustessa paikalleen me ollaan oltu positiivisesti yllättyneitä siitä, miten hyvää jälkeä tämä porukka on tehnyt. Kaikki työvaiheet tehtiin tarkasti ja vastuuntuntoisesti. Eristyksessä uretaanilla laitettiin kaikki mahdollinen todella hyvin tiiviiksi ja sehän tarkoittaa sitä, että hallin lämpöeristävyys on varmistettu ja hallin käyttö on taloudellisesti edullisempaa. Viimeistelyn jälki näkyy myös listoituksissa, jotka on huolella ja tarkasti laitettu paikoilleen, toteaa Tauno Lehtinen R. Tiittanen Ky:stä.
Halli on kooltaan 460 m2 ja Niglos Oy:ltä siihen kuuluivat perustukset, runko-, seinä- ja kattoelementit, ikkunat, nosto- ja käyntiovet sekä asennus. Parhaillaan hallin sisällä valmistellaan R. Tiittanen Ky:n toimesta huoltomonttua ja talven aikaan tarkoitus on saada kaikki tilat käyttövalmiiksi.
Niglos Oy korostaa vastuullisuutta ja kotimaista osaamista
Niglos Oy on toimitusjohtaja Asko Vehmasen perustama yritys, joka on kasvanut merkittäväksi tekijäksi kotimaan markkinoilla. Oma elementtien maahantuonti alkoi vuonna 2006 ja yrityksen toimintaidea on toimittaa elementtiratkaisut helposti, nopeasti ja edullisesti. Maahantuonnin lisäksi yrityksellä on oma suunnittelu ja asennuspalvelu. Henkilökunta on suomalaista ja jokaisella työmaalla on oma työnjohtaja valvomassa työnjälkeä.
– Me halutaan toimia niin hyvin, että meidän jälkeen kuullaan vain hyvää sanomista. Kun toimitaan Suomessa ja suomalaisilla asentajilla, meillä on kasvot asiakkaaseen päin. Jos jotakin menee vikaan meidät tavoittaa aina, eli asiakkaalle meidän kanssa asioiminen on turvallista. Laatu tarkoittaa meillä kokonaisuutta tuotteesta asennukseen. Toimimme rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE1998) mukaisesti, kertoo Asko Vehmanen Niglos Oy:stä.
INFOBOX
Lisätietoja: Niglos Oy
Asko Vehmanen 040 579 1814, www.niglos.fi
Etelä-Pohjanmaan INNOSUOMI 2011 palkinto Pohmako Ky:lle
08.12.2011
Etelä-Pohjanmaan INNOSUOMI-toimikunta totesi palkinnon myöntämisen perusteluissaan Pohmakon ”onnistuneesti ja luovasti kehittäneen uuden kokonaisvaltaisen ja monikäyttöisen seulakauhan maan muokkaamiseen. Idea seulakauhasta on syntynyt omasta osaamisesta ja asiakkaitten tarpeesta. Kyseessä on älykäs ja innovatiivinen järjestelmä, jossa on integroitu monta toimintoa yhteen myytävään ja toimivaan seulakauhaan. Seulakauha helpottaa maan muokkausta, maa-ainesten erottelua ja maan levittämistä sekä parantaa maa-aineksen laatua.
Seulakauhan käyttö on entistäkin tehokkaampaa, monikäyttöisempää ja helpompaa. Täten ehdotus soveltuu hyvin INNOSUOMI 2011 teemaan.”
Eero Paski Pohmako Oy:stä on tunnustuksesta vilpittömästi iloinen, mutta haluaa jakaa tunnustusta kehitystyöstä myös Vemitekin Veikko Koivistolle.
– Veikko Koiviston osaaminen on ollut merkittävässä roolissa tässä kehitystyössä. Tämä seulakauha on syntynyt hyvän yhteistyön seurauksena eikä Veikkoa voi unohtaa mainita, kun tällainen palkinto tuotteelle myönnetään. Myös suunnittelusta vastannut Mika Luuri, sekä muut Vemitekin työntekijät ovat tehneet ammattitaitoista työtä.
Veikko Koivisto on tullut tunnetuksi mm. Eurosteel Oy:n omistajana, sekä VK-tuotemerkillä myytävistä kauhoista. Nykyään Veikko Koivisto on keskittynyt pääasiassa kaarihalleihin yrityksensä Vemitek Oy:n puitteissa. Multavex-seulakauhat valmistetaan Pohmakon sekä Vemitekin yhteistyönä.
Atlas Copcon uudet hydrauliset maantiivistäjät
08.12.2011
Atlas Copco Construction Tools tuo markkinoille kuusi uutta hydraulista maantiivistäjää lisälaitteiksi 1 – 40 tonnin kaivukoneisiin. Uudelleen muotoillun rungon sivut on kallistettu 15 astetta, jolla tehostetaan painatuksen jakautumista tasaisemmin levylle ja vähennetään vaimenninkumeihin kohdistuvaa rasitusta.
Permanent Lube –voitelujärjestelmän ansiosta Atlas Copcon maantiivistäjät ovat huoltovapaita. Sisään rakennettu virtauksen ja paineen säätö suojaa laitetta ylikuormitukselta, etenkin kun sitä käytetään useissa alustakoneissa.
Maantiivistäjät voidaan varustaa lisävarusteena saatavalla kääntäjällä, tai pikakiinnityslevy voidaan pultata suoraan kiinni esim. rototilttiä käytettäessä. Kiinnikkeen pulttijako on Atlas Copcon standardin mukainen ja vastaavaan alustakoneeseen sopivien muiden lisälaitteiden kiinnikkeitä voidaan käyttää ristiin.
Lisävarusteena tiivistäjään on saatavana tasauslevy pienten epätasaisuuksien tasoittamiseen ja ponttipihti, sekä sovitteet putkipaalujen tms. lyömiseen.
INFOBOX
Lisätietoja: www.atlascopco.fi








