Valtra on joulupukin virallinen traktori

08.12.2011

Valtra on tehnyt sopimuksen Joulupukkisäätiön kanssa, joten Valtra on nyt joulupukin virallinen traktori. Traktorinvalinta oli joulupukille helppo tehtävä, sillä sekä Valtra että joulupukki ovat kotoisin Suomesta. Joulupukki pitää erityisesti siitä, että Valtran traktorit toimivat moitteettomasti niin Pohjolan talvisissa olosuhteissa kuin Brasilian kuumuudessakin.

Sopimuksen myötä joulupukki tulee näkymään monin tavoin Valtra markkinoinnissa. Kaikissa marras- ja joulukuun ajan valmistetuissa traktoreissa on Joulupukki-tarra ja joulukortti, jolla traktorin ostaja kutsutaan osallistumaan kilpailuun. Kilpailijoiden tehtävänä on kertoa Valtran internet-sivuilla omasta, räätälöidystä traktoristaan. Kansainvälisen kilpailun pääpalkintona on vierailu Suolahden traktoritehtaalle ja joulupukin vieraaksi.

Joulupukkisäätiö on kansainvälisesti toimiva suomalainen säätiö, joka antaa osan tuotoistaan hyväntekeväisyyteen. Joulupukkisäätiön ja Valtran välistä yhteistyötä on tarkoitus jatkaa ja syventää tulevina vuosina. Tavoitteena on, että Valtra muistetaan ainoana oikeana joulupukin traktorina kaikkialla maailmassa.

Valtra Oy Ab kehittää, valmistaa, markkinoi ja huoltaa Valtra-traktoreita. Valtra on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja toiseksi myydyin merkki Latinalaisessa Amerikassa. Suomen ja Brasilian tehtailla valmistettiin viime vuonna yhteensä 22 000 traktoria. Valtra on AGCO-yhtymän kansainvälinen tuotemerkki.

INFOBOX

Lisätietoja: www.valtra.fi

Lähetetty 12.55, Uutiset