Volvo Trucks esitteli kuljetusalaa naisille
08.12.2011
Volvo Trucks järjesti Naistenpäivän Volvo Truck Center Vantaalla 15.10.2011. Alalla jo toimiville tai alasta kiinnostuneille naisille tarjottiin mahdollisuus kuorma-auton koeajoon sekä tilaisuus tutustua kuljetusalan työtehtäviin monelta näkökannalta aina kuljetusyrittäjän arjesta raskaankaluston mekaanikon työtehtäviin.
Kuljetusalalla ja raskaan kaluston parissa työskentelee varsin pieni määrä naisia. Nykyisin kuljetusala on yhä enemmän myös naisten ulottuvilla. Lisäksi alalla on useita ammatteja, jotka eivät ole entuudestaan tuttuja alaa harkitseville. Volvo Naistenpäivän tavoitteena oli tutustuttaa naisia pienin askelin kuljetusalaan ja sen moninaisiin tehtäviin.
Päivän ohjelmassa oli mm. kuorma-auton ja linja-auton koeajomahdollisuus ja kuljetusalan työstä useasta näkökulmasta kertovia mielenkiintoisia puhujia, kuten Kuljetusliike Jaakko Pohjola Oy:n toimitusjohtaja Virpi Pohjola, kuorma-auton kuljettaja Raija Lönnblad sekä kuorma-automyyjä Janne Pelttari. Virpi Pohjola kertoi kokemuksistaan kuljetusalalla naisen silmin sekä työstään perheyrityksessä. Kuorma-autonkuljettaja Raija Lönnblad puolestaan peräänkuulutti jokaisen vastuusta huolehtia itse omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistaan vaativissa kuljetusalan työtehtävissä. Lopuksi kuorma-automyyjä Janne Pelttari toivotti naiset tervetulleeksi mielenkiintoiseen kuorma-automaailmaan.
Mekaanikon ja kuljettajan työ onnistuu oikean tekniikan avulla
Alaan kohdistuvia ennakkoasenteita ovat ennen kaikkea työn epäsäännöllisyys ja ammatin fyysinen raskaus. Mielikuvien mukaan kuorma-auton kuljettajana toimiminen tuo muun muassa pitkäkestoisia poissaoloja perheen luota. Kuitenkin tavarakuljetuksista alle kolme prosenttia toimitetaan enintään 500 kilometrin päähän lähtöpaikasta ja kuljetustehtävistä vain murto-osa on kansainvälisiä kaukokuljetuksia.
Fyysinen työ onnistuu ennen kaikkea oikean tekniikan avulla. Tästä Naistenpäivässä hyvän esimerkin antoi työkseen puukuljetuksia Rinta-Könnö Oy:lle tekevä Johanna Noppa. Työnäytöksessään Noppa mm. asensi ketjut pyöriin, mikä kuuluu työtehtäviin usein auton joutuessa metsässä hankalaan maastoon. Painavien ketjujen nostamisessa tarvitaan oikeaa tekniikkaa, ja nostovoima lähtee jaloista. Lisäksi Noppa lastasi tukkeja ja näytti miten täysperävaunullinen puuauto kääntyy ahtaassa tilassa.
Päivän toisessa työnäytöksessä Speed Oy:lle merikonttikuljetuksia T.K. Vierikko Oy:ssä tekevä Mirja Nurkkala antoi esimerkin siitä, kuinka lastaaminen ja purkaminen ovat helpottuneet apuvälineiden myötä. Ennen painavia taakkoja nosteltiin käsivoimin, ja nykyisin käytössä on monia apuvälineitä. Tekniset apuvälineet ja toiminnot helpottavat kuljettajan työtä sukupuolesta riippumatta.
Raskaankaluston naismekaanikot ovat kuljettajaakin suurempi harvinaisuus. Volvolla työskentelee raskaankaluston korjaamolla naisia erilaisissa tehtävissä. Mekaanikkona toimiva Janita Jantunen kertoo pystyvänsä helposti yhdistämään vuorotyössä äitiyden ja mielenkiintoisen mekaanikon ammatin. Naistenpäivässä Jantunen näytti esimerkkejä mekaanikon tehtävistä ja kertoi, että pienestä koosta on hänelle ollut monesti työssään jopa hyötyä, koska hän mahtuu helposti työskentelemään ahtaissa tiloissa kuorma-auton alla. Jantunen painotti oikean tekniikan tärkeyttä fyysisesti vaativimmissa tehtävissä, ja kertoi myös, ettei korjaustöissäkään tule aina hiki pintaan.
Kuorma-autolla ajo on helppoa
Turvallisella alueella suoritettu kuorma-auton koeajo sai hyvän vastaanoton. Koeajajista suuri osa oli ajamassa ensimmäistä kertaa tai edelliskerrasta oli kulunut kauan aikaa. ”Oli ilo huomata, että saimme poistettua ennakkoluuloja kuorma-auton ajosta ja kuinka hymyssä suin kuorma-auton hytistä laskeutuvat naiset yllättyivät kaluston käsittelyn helppoudesta. Nähtiin kentällä myös peruutuksia ja komeita kahdeksikkoja”, iloitsee Helena Tikkanen, Volvo Trucksin markkinointi- ja viestintäpäällikkö.
Volvon Naistenpäivän tavoitteena oli osoittaa naisille, että kuljetusalalla toimiminen on mahdollista ikään ja sukupuoleen katsomatta. ”Vaikka ensimmäinen Volvo Naistenpäivä-tapahtuma ei kävijämääriltään ollut täydellinen menestys, saimme paljon positiivista palautetta, poistimme ennakkoluuloja hyvillä työnäytöksillä, ja ennen kaikkea saimme naisia kuorma-auton rattiin. Tulemme varmasti järjestämään lisää tällaisia päiviä ja myös jatkossa ottamaan naisia enemmän huomioon erilaisissa tapahtumissamme.”, kertoo Tikkanen.
Kuljetusalalla ja raskaan kaluston parissa työskentelee varsin pieni määrä naisia. Naiskuljettajia raskaan kaluston puolella on noin 500 ja linja-autokuljettajana on noin 1000 kuljettajaa (Lähde: Autoliikenteen Työnantajaliitto ry 2011). Alaa kohtaan kohdistuu paljon ennakkoasenteita, jotka vaikuttavat naisten haluun hakeutua alalle. Kuitenkin monet asenteet perustuvat siihen, millaista esimerkiksi kuorma-auton kuljettajan tai mekaanikon työ on ollut vuosia sitten, ja nykytilanne on ratkaisevasti erilainen.
Tapahtumassa mukana oli kuljetusalaa esittelemässä alan vaikuttajatahoja: Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Rahtarit ry, Volvo Linja-autot, Liikenneturva sekä NaisPark ry. NaisPark ry on kuljetusalalla työskenteleviä naisia yhdistävä yhdistys.
INFOBOX
Lisätietoja:
Helena Tikkanen, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, p. 050 373 2363
helena.tikkanen@volvo.com








