Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy
18.02.2011
“Lokotrack LT110C:n pitkä leuka haukkaa louhetta ahnaasti”
Yläsavolainen, Kiuruvedellä kotipakkaansa pitävällä Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy on laajentanut toimintaansa vajaassa 30 vuodessa yhden traktorin turveurakoinnista monipuoliseksi maansiirtoalan osaajaksi. Oma murskaus tuli kuvaan mukaan runsaat kaksi vuotta sitten. Nyt Tikkasella on käytössään nykyaikainen, kaksivaiheinen murskaus- ja seulontaketju Metsolta.
Tikkasen ensimmäinen murskauslaitteisto käsitti vuonna 2008 ostetun Lokotrack LT 105-leukayksikön sekä LT200HP-välikoneen. Puoli vuotta myöhemmin välikoneen lisäksi hankittiin seulallinen LT 1100-yksikkö. Viime syksynä LT105 vaihtui Metson uutuusmalliin, LT110C-leukayksikköön.
– Lokotrack LT 1100, jossa on seula mukana, tuntui meistä paremmalta vaihtoehdolta, koska silloin ei synny niin paljon vekslausta kuin erillisen seulan kanssa. Teemme murskeet pääosin kalliosta, jolloin pitkäleukainen LT110C tarjosi meille paremmat tehot. Se haukkaa louhetta ahnaasti, arvioi murskausurakointia Aimo Tikkanen.
– Olemme luottaneet murskauspuolella Metsoon, sillä tutussa perheessä on hyvä toimia. Kotimaiset koneet ovat toimineet luotettavasti, ja erityiskiitoksen Metso saa huollosta. Metson Jyrki Viitala on auttanut meitä aina tarvittaessa, sekä laitteiden käyttöönotossa että huollossa, Tikkanen lisää.
Jopa neljännes lisää tehoja, iskuvasaroinnissa säästöjä
Aimo Tikkanen arvioi LT110C:n tuoneen esimurskaukseen 20–25 prosenttia lisää tehoja. Paremman kapasiteetin lisäksi säästöjä syntyy myös iskuvasaroinnissa, sillä LT 110C:n kita syö aiempaa laitetta isompaa syötettä.
– Myös uutuuslaitteen polttoaineen kulutus on saatu hyvälle tasolle kapasiteettiin suhteutettuna, mikä on meille olennaista. Syntyyhän polttoaineista suurin yksittäinen kuluerämme, Aimo Tikkanen arvioi.
Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy murskasi vuonna 2010 yhteensä noin 300 000 tonnia erilaisia murskeita. Honkakankaan oman louhoksen ohessa yhtiöllä on kolme vuokrapaikkaa Kiuruvedellä. Toimintaa on lisäksi Keiteleellä, Sonkajärvellä ja Pyhäsalmella.
Honkakankaalla tehtiin 50 000 tonnin urakka 0-16 mm:n ja 0-32 mm:n lajikkeita käytettäväksi tienparannukseen. Lajikkeesta riippuen kapasiteetti on ollut 250–300 tonnia tunnissa.
Vuoden päästä 30 vuotta täyteen
Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy juhlii ensi vuonna 30-vuotista taivaltaan. Kahden työntekijän ja turvetraktorin yhdistelmästä on kasvettu nykyiseksi, 20 työntekijän koneurakointiyritykseksi.
Tänä päivänä yrityksen konekalustoon kuuluu murskauslaitteiden lisäksi mm. kahdeksan kaivinkonetta, neljä lavettirekkaa, neljä pyöräkuormaajaa ja kaksi poravaunua.
INFOBOX
Lisätietoja:
Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy,
Aimo Tikkanen, 0400 274 021,
posti@aimotikkanen.fi
Metso MCT Finland, aluemyyntipäällikkö Sami Laitila, 040 824 2495,
sami.laitila@metso.com








