Marila Transport seuloi saastuneen maan ALLUlla

18.02.2011

Pornaisissa koettiin epämieluisa yllätys kun uudella omakotialueella vesijohtojen kaivun yhteydessä tontilta löytyikin kasa kaatopaikkajätettä. Lähemmät tutkimukset osoittivat maaperästä löytyvän myös sinkkiä.

Vanhanajan kaatopaikka

Tyypilliseen haja-asutus tapaan kuului kymmeniä vuosia sitten käyttää omaa tontin laitaa ns. kaatopaikkana. Omalle maalle saatettiin kipata jätettä laidasta laitaan. Juuri tällaiseen kaatopaikkaan törmäsi tontinomistaja, joka oli kaivamassa ostamalleen talotontille vesijohtoja. Kaivauksesta löytyi kaikkea mahdollista vanhoista tynnyreistä sukkahousuihin ja deodoranttipulloihin.

Marila Transport apuun ALLUlla

Työn valvonnasta ja näytteistä vastasi Finnish Consulting Group, joka testasi ylöskaivetun maan ja havaitsi sen sisältävän myös sinkkiä. Kaatopaikkajätteen erottelu maamassasta riitti kuitenkin, sillä sinkin määrä ei ylittänyt raja-arvoja. Työ suunniteltiin alun perin tehtäväksi suurella tasoseulalla, mutta muun muassa tilanpuutteen ja ahtauden vuoksi päädyttiin käyttämään ALLUa saastuneen maan seulonnassa.

Marila Transport, kokenut maansiirtoalan yritys, jonka juuret ulottuvat 70-luvulle saakka, ryhtyi toimeen ja allutti maan ennätysajassa. ”ALLUlla päästiin optimitulokseen nopeasti ja tehokkaasti”, totesi yrittäjä Mika Marila, Marila Transportilta. Työhön käytettiin kaivukoneeseen kiinnitettyä ALLU DSB 2-12 mallia.

Kaiken kaikkiaan seulottavaa maamassaa oli noin 200 tonnia, josta noin 20 tonnia oli puhdasta kaatopaikkajätettä. Loput 180 tonnia maasta pystyttiin laittamaan takaisin kaivantoon tarkkojen laboratorio tutkimusten jälkeen.

Tuntuvia säästöjä

Kustannuksista vastannut tontin myyjä voi olla tyytyväinen ALLUlla päästyyn lopputulokseen, sillä 200 tonnin sijaan kaatopaikalle tarvitsi kärrätä vain 20 tonnia sekajätettä. Lisäksi uutta maa-ainesta ei tarvinnut tuoda niin paljon, sillä suurin osa seulotusta maasta pystyttiin käyttämään uudelleen.

INFOBOX

Lisätietoja:

Ilpo Ellonen, ilpo.ellonen@allu.net,

0400 496 672

Lähetetty 13.16, Uutiset