Wetteri Powerille hyvää palautetta pohjoiselta Volvo FMX-kiertueelta

18.02.2011

Pohjois-Suomen raskaansarjan Volvojen edustaja Wetteri Power Oy sai hyvää asiakaspalautetta Volvon pohjoisella FMX-koeajokiertueella, joka ulottui Pietarsaaresta, Kokkolan, Ylivieskan, Sotkamon, Oulun, Kemin, Rovaniemen ja Kittilän kautta Sodankylään saakka.

– Viidellä kiertueella mukana olleella Volvo FMX:llä ja useimmissa kohteissa esitellyllä Alucar Oy:n varustelemalla FH-16 puunkuljetusautolla oli reilut 300 koeajoa. Asiakaspalaute oli kauttaaltaan positiivista. Yhdellä maansiirto-Volvolla käytiin kaivoksen pohjalla saakka ja hyvin sieltä ylös kiivettiin, kertoo Wetteri Power Oy:n toimitusjohtaja Håkan Kunnari.

Alkutalven kiertue vauhditti viime kuukausina mukavasti virinnyttä raskaan kaluston Volvo-kauppaa pohjoisessa. Wetteri Powerin uusien ja käytettyjen kuorma-autojen myynti nousi viime vuonna jo 270:een.

– Kiitettävästi kilpailussa menestynyt Volvo koetaan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi pohjoisen kovissa olosuhteissa. Markkinaosuutemme on pyörinyt 30-35 %:n paikkeilla. Tyytyväinen pitää olla, kun ammattitaitoista työvoimaa ei jouduttu irtisanomaan edes pahimman talousnotkahduksen aikana.

Huoltoon panostetaan

Seitsemän suurimman suomalaisen yksityisen autoliikkeen joukkoon kuuluva Wetteri-konserni on panostanut viime vuosina tuntuvasti sekä Oulun että Rovaniemen raskaan kaluston jälkimarkkinointipalveluihin.

Rovaniemellä Volvon asiakkaita palvelee yhteensä 15 raskaan kaluston ammattilaista. Käytössä on kuusi läpiajettavaa partta, joista yksi on jarrudynamometri-halli. Välittömässä tuntumassa sijaitsee myös A-katsastusasema.

Wetteri-yhtiöiden pääpaikalla Äimäraution kaupunginosassa Oulussa on laajennettu raskaan kaluston korjaamoa. Volvo-huollon ohella korjauskeskuksen tontilla asiakkaita palvelee myös katsastusasema.

Viisi jykevää Volvo FMX:ää

Volvon Pohjois-Suomen kiertue kuului Volvo Trucksin suureen FMX-maansiirtoautojen koeajokiertueeseen, joka järjestetään 13.1-15.3.2011 kaikkiaan 33 paikkakunnalla ympäri Suomea. Kiertue käynnistyi Lappeenrannasta ja päättyy 15. maaliskuuta Tammisaaressa.

Pohjoisen kiertueella esitellyt viisi järeää Volvo FMX-maansiirtoautomallia saivat koeajajilta kiitosta mm. ketterästä ja taloudellisesta voimansiirrosta, vankasta alustasta ja mukavasta ohjaamosta. Volvo on kuunnellut tarkasti kuljettajilta saatua palautetta jo malliston tuotekehitysvaiheessa esimerkiksi ohjaamoon nousun osalta.

Uudet FMX:n ajovalot, uusi vetopiste edessä, uudet liukumattomat askelmat, uudet tikkaat, ja tartuntakahva sekä uusi kuormantunnistin toivat paljon myönteistä palautetta.

Koeajajat kiittelivät kuormantunnistinta, mikä lähettää kuormitustietoja optimoidulle 12-vaihteiselle I-Shift-vaihteistolle.

Kiertueella tutustuttiin myös mielenkiintoisiin Volvo FMX- lisäasennuksiin, kuten Gargowatch-punnitusjärjestelmään, Trux-suojapuskuriin sekä X-light-valoramppiin.

Balanssi-rahoitusta

Pohjois-Suomen kiertueella jaettiin myös monipuolista tietoa Volvo-konserniin kuuluvan raskaan kaluston rahoitusyhtiön VFS Finland Ab:n rahoitusmahdollisuuksista.

Toimitusjohtaja Ilkka Hietala kertoo, että VFS Finland toimii tiiviissä yhteistyössä Volvon kuorma-auto, linja-auto- ja maansiirtokonejälleenmyyjien kanssa.

– Pääasialliset rahoitusmuodot ovat Volvo Turvalaina (osamaksu, rahoitusleasing) tai Volvo Balanssi (huoltoleasing). – Volvo erottautuu muista alan toimijoista erityisesti Balanssi-huolto- ja kunnossapitosopimuksillaan, joita voidaan laajentaa asiakaskohtaisten tarpeiden mukaan.

Lähetetty 13.18, Uutiset