Matekon ja CE-Rentalin Pirkkalan toiminta-keskus palvelun lippulaivaksi

15.04.2011

Maanrakennuskoneiden merkkituotteiden maahantuoja Mateko Oy ja konevuokrausketju CE-Rental Oy avasivat maaliskuun lopussa juhlavissa merkeissä yhtiöiden suurimman toimintakeskuksen Tampereen alueelle Pirkkalaan. Maailman suurimpiin maanrakennuskoneiden valmistajiin kuuluvaa JCB-konsernia edustanut johtaja Mark A. Telleck kiitteli juhlapuheessaan Pirkkalan modernia keskusta, jonka tilat ja palvelutaso kestävät myös kansainvälisen vertailun.

Yhteistyö Mateko Oy:n kanssa on sujunut hyvin jo 16 vuotta. Huhtikuussa juhlitaan, silloin saavutetaan merkittävä rajapyykki eli 2000. Matekon maahantuoma JCB-kone. Mateko teki aikanaan myös historiaa myymällä maailman ensimmäisen keskikiinnitteisen JCB-kaivurikuormaajan Suomeen. Nykyisin Matekolla ja JCB:llä on Suomessa noin 60 prosentin markkinaosuus ulkoa tuotavissa kaivurikuormaajissa.

– Globaalisti toimivan JCB:n tuotevalikoima yltää alle tonnisista aina suuriin 50-tonnin kaivureihin saakka. Innovatiivista tuotekehitystä kuvaa 60:n uuden konemallin tulo markkinoille lähitulevaisuudessa.

– Kaivurikuormaajissa ja jäykissä nelipyöräohjatuissa kurottajissa olemme maailman suurin valmistaja. Pyöräkuormaajien markkinoilla JCB on Suomen kakkonen, Telleck kertoi.

Seitsemän toimipistettä

Mateko Oy:n toimitusjohtaja Juha Niemelä kertoi, että Pirkkalassa avattu uuden ajan toimintakeskus vahvistaa merkittävästi asiakaspalvelua Hämeen ja Pirkanmaan alueella.

– Palvelemme maansiirtoalan asiakkaita nykyisin yhteensä seitsemässä toimipisteessä: Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Mikkelissä, Seinäjoella ja Lahdessa. Toimipisteissä on huollon lisäksi kattava varaosapalvelu.

Juhlan yhteydessä JCB:n tehtaan edustajat huomioivat Matekon myyntiorganisaatiota, joka veti maailman suurimman JCB-koneiden road show’n halki Suomen. Matkalla tehtiin hyvin kauppaa ja kiertueen tuloksena myytiin 14 uutta konetta, joista vielä valtaosa uusille JCB-asiakkaille.

Uutta asennetta asiakaspalveluun

Matekon Tampereen alueen uuden toimintakeskuksen käynnistämisestä vastannut aluejohtaja Keijo Ojala kertoo, että Pirkkalassa on kiinnitetty erityistä huomiota asiakaspalveluun. – Yhdessä asiakkaiden kanssa koottu ohjausryhmä on etsinyt rekrytointeja myöten asiakkaiden tarpeet parhaalla mahdollisella tavalla kattavan palvelukonseptin. Uudenlainen palveluasenne vie jo paljon eteenpäin.

– Olemme saaneet asiakkailta paljon positiivista palautetta ja kuuntelemme jatkossakin heidän toiveitaan tarkasti. Nyt Pirkkalassa toimii täyden palvelun konetalo, josta löytyvät konemyynnin lisäksi huolto- ja varaosapalvelut, tekninen tuki ja neuvonta, työlaitemyynti sekä CE-Rentalin kattavat vuokrakonepalvelut. Uusimpana edustuksena tuotevalikoimaa täydentävät Clark-trukit.

– Mansen Mörinät täydensi onnistuneen viikonlopun. Katsojia oli hyvin liikkeellä ja ilahduttavasti myös alan ammattiväkeä, joiden investointihankkeet ovat jälleen kiitettävästi viriämässä.

INFOBOX

Lisätietoja: www.mateko.fi

Lähetetty 07.56, Uutiset