Route-Tracker siirtää yrityksesi nykyaikaan
15.04.2011
Jyväskylässä sijaitseva Tietosuunta Oy on kehittänyt järjestelmän, jolla yritykset voivat saada merkittäviä logistisia ja hallinnollisia etuja toimintaansa. Väärin suunnitellut ajot ja auton hanskalokerosta hävinneet kuitit, joihin on merkitty vaikkapa parin viikon asiakastapaamiset lienee tuttua monille paljon autolla liikkuville. Route-Tracker’in avulla ylimääräiset ajot saadaan karsittua eikä hävinneiden kuittien vuoksi kulut jää verotuksessa vähentämättä.
Lähetin autossa raportoi puolestasi
Route-Tracker muodostuu yksinkertaisesti autossa olevasta paikanninlaitteesta sekä palvelimesta, joiden avulla on mahdollisuus kaluston reaaliaikaiseen seurantaan. Kun esimerkiksi jakeluautot liikkuvat eri puolella Suomea ja saadaan kuljetusliikkeen ajovastaavalle kysely voitaisiinko asiakkaalle saada rahti, ajovastaava katsoo vain tietokoneen näytöltä onko kalustoa lähettyvillä ja onko taloudellisesti kannattavaa ottaa ajo vastaan. Ilman järjestelmää toimivat yritykset yleensä joutuvat soittamaan kuljettajilleen missä he ovat ja voivatko he ottaa rahdin, eikä valittu auto välttämättä ole taloudellisin.
Route-Tracker tekee samalla ajopäiväkirjaa palvelimelle eikä kuljettajan tarvitse erikseen kirjata ajojaan. Tietokoneella ajot voidaan vielä luokitella yksityis- sekä työajoihin ja verottajalle tuleva raportti tulee nätisti tulostimesta.
Kaksi vaihtoehtoista mahdollisuutta
RT-818 on autoon kiinteästi asennettava paikanninlaite, joka on siten autokohtainen ja soveltuu yrityksen omistamille kuljetusautoille ja työkoneille. Yksityisautojen seurantaan soveltuu myös matkapuhelimeen asennettava ohjelma, joka tallentaa ajot palvelimelle päivittäin. Näin käyttäjä voi ylläpitää omia tietojansa.
Järjestelmä soveltuu hyvin kuljetusliikkeille, kiinteistöhuoltoyhtiöille, kotipalveluyrityksille, asennusliikkeille ja yrityksille, joissa työ muodostuu suurelta osin jatkuvasti vaihtuvissa paikoissa.
INFOBOX
Lisätietoja:
Seppo Tossavainen 050 919 2192
www.route-tracker.com








