Linden Comansan modulaariset torninosturit Suomen markkinoille
23.08.2011
Torninostureihin ja nostolaitteisiin erikoistunut perheyritys A-Nosturimiehet Oy on tuonut Suomen markkinoille uuden, innovatiivista modulaaritekniikkaa hyödyntävän Linden Comansa torninosturin.
Aloitimme yhteistyön espanjalaisen Comansa S.A.:n kanssa vuoden 2010 alussa koskien Linden Comansa nostureiden myyntiä, vuokrausta ja After Sales-toimintoja Suomessa. Toukokuussa 2011 toimitettiin ensimmäinen yhtiömme vuokrakalustoon liitetty Linden Comansa 21LC400, joka on tällä hetkellä vuokralla Tampereen Kaukajärvellä sijaitsevassa kohteessa”, kertoo dipl.ins. Akseli Pakkala A-Nosturimiehet Oy:stä.
Uuden sukupolven Linden Comansa torninosturi kuuluu 400 tonnimetrin kokoluokkaan, jonka maksiminosto on 18 000 kg/24,5 m ja suurin nostosäde 80 m/3000 kg. Tampereen työmaalla nostokorkeutena on 54,6 m ja puomin pituus 50 m, jolloin kärkikuorma on 8,1 t.
Akseli Pakkala kertoo, että Ruotsissa alunperin kehitetyt modulaariset, huiputtomat Linden 8000-sarjan nosturit tunnetaan Suomessa 1970-luvulta lähtien. Sittemmin espanjalaisen Comansan omistukseen 1980-luvulla siirtynyt ja vahvan tuotekehitysprosessin läpikäynyt nosturi on kuitenkin nykyisessä muodossaan uusi merkki Suomen markkinoille.
Euroopan kärkikaartia
Espanjalainen torninosturivalmistaja Comansa tunnetaan ympäri maailman ja yhtiö kuuluu nykyisin Euroopan huomattavimpiin valmistajiin alallaan. Nostureita on toimitettu lähes 40 vuoden aikana noin 15 000 kpl eri puolille maailmaa.
Linden Comansan keskeisenä valttina on edelleen modulaarinen järjestelmä, mikä tarkoittaa rakenne- ja varaosien laajaa yhteensopivuutta erityisesti saman tuoteperheen nostureiden kesken. Varaosien saanti ja toimitukset helpottuvat ja nosturit voidaan helposti muunnella ja varustella tarpeen mukaan.
Huiputon rakenne puolestaan helpottaa asennusta (mm. vähäisempi tilantarve ja kevyemmät asennusnostot) sekä parantaa käytettävyyttä työmailla, jossa on nosturien korkeuksia rajoitettu esimerkiksi lentoliikenteen takia. Edistyksellinen alavaunun rakenne yksinkertaistaa ja nopeuttaa toimintaa.
A-Nosturimiehille entuudestaan tuttujen komponenttitoimittajien tuotteista valmistettu sähkölaitteisto lisää toimintavarmuutta. Myös moottorien, vaihteistojen ja muiden komponenttien toimittajat edustavat tunnettuja ja hyviksi koettuja tuotemerkkejä, mm. Telemecanique, Rothe-erde, Leroy-somer ja Bonfiglioli. Nykyaikaisten ja turvallisten kulkuteiden ohella moderni, ilmastoitu ja ergonominen ohjaamo näyttölaitteineen tarjoaa hyvän työympäristön.
Hyvät nostoarvot
Akseli Pakkala kertoo, että Linden Comansan automaattisella köysikertojen vaihtojärjestelmällä on saavutettu erityisen hyvät nostoarvot suurilla puominpituuksilla. Nosturi on kokonaisuudessaan uuden eurooppalaisen standardin EN14439 mukainen. Suomeen tuotavien nosturien ohjaamo ja sähköjärjestelmät varustellaan suoraan tehtaalla Suomen olosuhteisiin sopiviksi, jolloin asennukset ovat alkuperäisiä eikä jälkikäteen asennettuja.
Linden Comansa tarjoaa asiakkaille neljä huiputonta nosturiperhettä ja yhden LCL lufferi-tuoteperheen. LC500 kokoluokassa <50 tonnimetriä, LC1100 kokoluokka 90-160 tm, LC2100 kokoluokassa 170-750 tm ja uutuutena LC1600 kokoluokassa 185-260 tm.
Toisessa polvessa
A-Nosturimiehet Oy:n juuret juontavat jo 70-80-luvuille, jolloin Kalle Pakkala aloitti yritystoiminnan huoltamalla, korjaamalla ja asentamalla asiakkaiden omistamia nostureita.
Nyt reilun neljänkymmenen toimintavuoden jälkeen perheyritys pyörii jo pääasiallisesti seuraavan sukupolven voimin. Asiakkaita palvellaan laaja-alaisesti torninostureihin ja muihin nostolaitteisiin liittyvissä kysymyksissä. Torninostureiden vuokrauksen ja myynnin lisäksi palveluita ovat mm. huolto- ja korjauspalvelut, asennukset sekä suunnittelupalvelut. Viime vuosina torninosturien vuokraus on noussut lahtelaisyhtiön merkittäväksi tukijalaksi. Vuokrauksen ohella asiakkaille tarjotaan myös työmaa-, asennus- ja nostosuunnittelua.
A-Nosturimiehet Oy:n heti käyttövalmis vuokrakalusto koostuu tällä hetkellä noin 10:stä nosturista kokoluokissa 30 - 400 tm. Yhteistyökumppanien ansiosta pystytään toimittamaan myös edellisestä poikkeavaa kalustoa.
INFOBOX
Lisätietoja:
www.a-nosturimiehet.fi
Akseli Pakkala, 0400 350 668








