10 v Suomessa toiminut Europart panostaa raskaan kaluston palveluun

16.09.2011

Hyötyajoneuvojen varaosien ja korjaamotarvikkeiden Euroopan johtavaan Europart-ryhmään kuuluva Europart Finland Oy on kasvattanut 10 toimintavuotensa aikana merkittävästi markkinaosuuttaan ja keskittyy yhä selkeämmin raskaan kaluston palveluihin.

Toimipisteemme sijaitsevat nyt Helsingin Suutarilassa ja Vuosaaren Satamassa, jossa liikkuu päivittäin noin 4000 kuorma-autoa. Pyrimme laajentamaan myyntiverkostoamme hallitusti lähivuosina, jotta mahdollisimman monet voisivat hyödyntää liikkeidemme palvelutarjontaa myös paikan päällä, kertoo Europart Finlandin toimitusjohtaja Frank Lönnqvist.

– Henkilökuntamme Suomessa on kasvanut kymmenessä vuodessa viidestä henkilöstä kahteentoista. Meillä on kaikki mahdollisuudet kasvaa nykyistä paljon isommaksi tekijäksi myös Suomessa. Painopiste siirtyy entistä enemmän siihen, mitä me oikeasti osaamme: raskaan kaluston mahdollisimman kattaviin palveluihin.

Kansainvälinen Europart-ryhmä on kehittynyt 1990-luvun jälkeen määrätietoisin askelin. Korjaus- ja huoltovaraosien lisäksi tärkeimmälle asiakasryhmälle - hyötyajoneuvojen korjaamoille - toimitetaan nykyisin myös päivittäisessä työssä tarvittavat tuotteet: työkalut, työvaatetuksen, kemikaalit, kiinnitystekniikan, liikevarustuksen sekä hitsaustekniikan.

Isot ostot Werliin

– Emoyhtiömme hankkii isoilla ostoilla Saksan Werlissä sijaitsevaan keskusvarastoon laatutuotteita kilpailukykyiseen hintaan. Asiakkaamme voivat hankkia kaikki tarpeensa yhdeltä toimittajalta ja pääsevät näin paremmin keskittymään ydinosaamiseensa: ammattitaitoiseen ajoneuvojen huoltotoimintaan.

– Merkittävä vahvuutemme laadun ja hinnan ohella on logistiikka. Europartin edustamista noin 500 000:sta tuotteesta jopa 70 000 kpl pidetään jatkuvasti Werlin varastossa, josta perjantaina annettu viikkotilaus saadaan maanantaiaamuksi rekalla Suomeen. Myös Tallinnan toimipisteen kanssa tehdään yhteistyötä. Kiireellisimmissä tapauksissa käytetään lentorahtia, Lönnqvist kertoo.

Asiakaspalvelu toimii myös internetissä uuden EWOS-online järjestelmän avulla. Järjestelmä avaa Europart-asiakkaille suoran yhteyden yli 400 000:n tuotteen valikoimaan.

Euroopan johtavaksi

Europart on kasvanut 60 toimintavuotensa aikana paikallisesta kauppiaasta Euroopan johtavaksi hyötyajoneuvojen varaosakauppiaaksi.

Kansainvälisellä Europart -ryh-mällä on lähes 200 liikettä ja yhteistyökumppania 28:ssa Euroopan maassa sekä Ghanassa ja Dubaissa. Yli 1500 korjaamo- ja varaosa-alan ammattilaista palvelee yli 80 000 aktiivista asiakasta eri puolilla maailmaa.

INFOBOX

Lisätietoja:

www.europart.net/fin

Lähetetty 11.41, Uutiset