Gentle Forestry Team JB Oy uskoo puubionergiaan ja tulevaisuuteen

16.09.2011

Janne Borisov on keväällä 2011 aloittaneen Gentle Forestry Team JB Oy:n perustaja, omistaja, toimitusjohtaja, huoltomies ja konekuski ja ...yrittäjän arkea ymmärtävä tietää listan olevan pitkän. Työtä tekevälle riittää, yrittäjällä eritoten. Jannen tie metsäalalle ei ole sattuman kauppaa. Isällä on maanrakennusyritys Alajärvellä. Veli jatkaa sen rootelissa. Vuodet maanrakennustöissä eri yrityksissä teki alan, koneet, työmaat ja ison osa Suomea tutuksi.

Kun reissaamiselle työnperässä tuli laman myötä stoppi, Janne pääsi toteuttamaan vuosia miettimänsä suunnitelmat. Ensin Janne kouluttautui metsäkoneen kuljettajaksi ja sitten oli vuorossa bioenergia- alan ammattitutkinto Tuomarniemessä. Ilman työttömyyttä ja työvoimakoulutusta yrityksen aloittaminen tuskin olisi vielä alkanut. Aika koulun penkillä antoi työrauhan suunnittelulle.

”Maanrakennusala on suhdanneherkkää ja Pohjanmaa kotopaikkana veti puoleensa.” Opiskelunaikana Janne tutki ja selvitteli asioita. Yritysidea vahvistui ja oli vain ajan kysymys, koska ura metsä-alalla alkaisi. Janne tutustui bioenergian käyttöön mm. muissa Pohjoismaissa ja Euroopassa. ”Vaikka täällä asutaan ja eletään valtavien raaka-ainevarastojen keskellä, ollaan Suomessa bioenergia- ja erityisesti puubioenergian saralla vielä aika alkutaipaleella”, sanoo Janne.

”Yksin yrittäjän” yritys hankki nopeasti koneita ja osaavia tekijöitä. ”Kannonnostolla ja energiapuun hakkuulla aloitettiin, mentiin kesä ja nyt syksyllä siirrytään integroituun puunkorjuuseen. Kalustona Jannella on 2 kappaletta Sisun ritiläautoja, Logset 5 H hakkuukoneella, Logset 5 F ajokoneella, sekä New Holland 195B kaivinkone varustettuna Terosa Oy:n KK900 kannonnostokouralla. ”Omat tilat, huolto ja korjaamo löytyvät Lehtimäeltä, nykyään pruukataan sanoa, jotta Alajärven Lehtimäen kylältä,” tarkentaa Janne. Gentle Foresty Team JB Oy tekee ensi- ja toisen asteen harvennuksia ja pieniä aukkohakkuita. Kesällä askaroidaan kovapohjaisilla alueilla, ainespuu korjataan vasta syksyllä, sinistymisvaaran takia,” täsmentää Janne.

Yritys toimii n 120 kilometrin säteellä Lehtimäeltä ja tekee energiapuunkorjuuta ja kannonnostoa L&T Biowatti Oy:lle. Parhaimmillaan palkkalistoilla on 7 henkilöä. Janne kehuu tekijöitään ja kalustoaan. Kaivonkoneenkuljettajia on kolme, ajokonetta ajaa kaksi ja hakkuukoneenkuljettajia on kaksi. Kaikki ovat erittäin ammattitaitoisia ja osaavia koneiden kanssa. ”Keski-ikä on aika tarkkaan 35 vuotta ja tekijöiksi haluavia on hyvin. Porukalla tehdään ja yhteishenki on hyvä. Yhden hakkuukoneen hankinta on edessä loka- marraskuun aikana”, aprikoi Janne.

Kalusto hankittiin perusteellisen harkinnan ja koeajojen perusteella. Yrityksen kuljettajat tuntevat kyseiset koneet jo entuudestaan hyvin. ”Kaikki konemerkit olivat samalla viivalla, luotettavuus ja tehokkuus olivat ne kriteerit, joilla näihin päädyin” kertaa Janne.

Terosan kannonostokouraan Janne on erityisen tyytyväinen. ”Ei halvin mutta mielestäni paras. Kun kouran hankinta mahdollisesti tulevana vuonna on edessä, ei merkistä ole epäselvyyttä. Kaikista koneista saadut kokemukset ovat hyviä, peruskoneeseen kaipaisin pieniä muutoksia, mutta kokonaisuus on hyvä”, sanoo Janne.

Janne kiittää omaa tiimiään ammatillisesta osaamisesta, sitoutumisesta tekemiseen. ”Tämä porukka pystyy sopeutumaan nopeisiin tilanteisiin ja muutoksiin, valttina meillä on tehokkuus ja ammattitaito. Oli lama tulossa tai menossa – aina tarvitaan Suomessa energiaa. Tupa pitää saada lämpiämään”. Ainoan varjon tulevaisuudelle voi heittää vain valtiovalta; se kun voi luoda alalle mahdollisuuksia tai pilata ne.”

Lähetetty 11.42, Uutiset